Kaamosmasennusta?

Joulukuun alusta lähtien minulla on ilmennyt kaiken maailman ongelmia yleisessä terveydessä. Syksyllä yleensä aamulla kouluun herääminen on ollut hankalaa, mutta viimekuussa se paheni huomattavasti. Ihan sama mihin aikaan menin nukkumaan, heräsin kiireisenä kaksi tuntia myöhässä. Yleensä edellisenä iltana aina ajattelen, että seuraavana päivänä nousen sängystä pirteänä, mutta aamulla kuitenkin väsyttää niin paljon, että se vaikuttaa ajatusmaailmaani sen verran, että nukkuminen sata kertaa tärkeämpi prioritetti kuin koulunkäynti.

Joulun aikaan aloin syödä aivan tajuttomasti koska kokoajan oli vaan nälkä. Syönti yleensä loppui siihen että vatsa oli niin täynnä että oli jo hieman huono olo. En ole koskaan ollut ylipainoinen. Itseasiassa täysi vastakohta. Painoin vielä pari vuotta sitten aivan liian vähän pituuteeni nähden.

Joulun aikoihin minulla alkoi myös ilmetä jonkin sortin masennuskohtauksia vähintään joka toinen päivä. En viettänyt juolunkaan ohi mentyä yhtään aikaa kavereitten kanssa ainakaan viikkoon varmaankin koska joulun myötä unirytminikin oli mennyt aivan sekaisin. Herään nyt joka päivä noin neljän aikaan ja alan nukkua yöaikaan samoihin aikoihin tai vähän ennemmin. Taisin sairastaa vielä viikon flunssan juuri aatosta lähtien..

Olen lukenut, että samanlaiset vaivat liittyisivät kaamosmasennukseen. Mitä mieltä te olette. Onko vika valonpuutteessa vai ihan omassa päässä?
152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kun koulu alkaa, mene juttelemaan terkkarille. Ja yritäppä palauttaa rytmi normaaliksi. Muista ulkoilla. Voimia! Et ole yksin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Poig 17v kirjoitti:

Joulukuun alusta lähtien minulla on ilmennyt kaiken maailman ongelmia yleisessä terveydessä. Syksyllä yleensä aamulla kouluun herääminen on ollut hankalaa, mutta viimekuussa se paheni huomattavasti. Ihan sama mihin aikaan menin nukkumaan, heräsin kiireisenä kaksi tuntia myöhässä. Yleensä edellisenä iltana aina ajattelen, että seuraavana päivänä nousen sängystä pirteänä, mutta aamulla kuitenkin väsyttää niin paljon, että se vaikuttaa ajatusmaailmaani sen verran, että nukkuminen sata kertaa tärkeämpi prioritetti kuin koulunkäynti.

Joulun aikaan aloin syödä aivan tajuttomasti koska kokoajan oli vaan nälkä. Syönti yleensä loppui siihen että vatsa oli niin täynnä että oli jo hieman huono olo. En ole koskaan ollut ylipainoinen. Itseasiassa täysi vastakohta. Painoin vielä pari vuotta sitten aivan liian vähän pituuteeni nähden.

Joulun aikoihin minulla alkoi myös ilmetä jonkin sortin masennuskohtauksia vähintään joka toinen päivä. En viettänyt juolunkaan ohi mentyä yhtään aikaa kavereitten kanssa ainakaan viikkoon varmaankin koska joulun myötä unirytminikin oli mennyt aivan sekaisin. Herään nyt joka päivä noin neljän aikaan ja alan nukkua yöaikaan samoihin aikoihin tai vähän ennemmin. Taisin sairastaa vielä viikon flunssan juuri aatosta lähtien..

Olen lukenut, että samanlaiset vaivat liittyisivät kaamosmasennukseen. Mitä mieltä te olette. Onko vika valonpuutteessa vai ihan omassa päässä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu