... koko ajan... ihan mitättömistä syistä.. Minulla on surua koska hautasin pojanpoikani marraskuun alussa, hän syntyi kuolleena... oli niin paljon odotuksia... syytä kuolemaan ei saatu tietää, lääkärit tekivät kokeitaan niin vauvalle kuin äidille, mutta mitään ei selvinnyt... eli kuolema oli selvittämätön... Kun tätä asiaa käyn mielessäni läpi, se nosti esiin vanhoja muistoja asioista mitä ei ole käsitelty.... vuosi sitten en jaksanut hoitaa tyttärentytärtäni, kun oma tyttäreni makasi teholla ja taisteli elämästään... olin huolesta ja kauhusta kankea, ja silti piti hoitaa kuukauden ikäistä vauvaa, joka vaistosi tunnetilani...ja teki hommasta vielä vaikeampaa... En jaksanut... Tunnen asiasta vieläkin syyllisyyttä... Ja nuoruudessani koetut väkivaltatilanteet oman ukon johdosta, niitä kamalia pelkotiloja... en ole ikinä pelännyt niin paljon.. kaikki nämä asiat on nyt mielessäni... ja aiheuttavat itkua ja mielen mataluutta... yritän työni hoitaa, koska en halua ajatella omia ajatuksiani kotona, vaan töissä joudun huolehtimaan muista. Tuntuu vaan välillä etten jaksa enää kauaa...
itkettää...
-satu-
266
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hakeudu ensin vaikka seurakunnan sururyhmään.
Jos se ei helpota, niin hakeudu terveyskeskukseen.
Satu rakas
Voin vain kuvitella tuskasi menetyksen johdosta ja raskaasta elämän tilanteesta.
Sururyhmä olisi varmaan sinulle turvallinen vaihtoehto saisit purkaa ajatuksiasi,ja paikallinen diakonia.
Jaksatko olla töissä vai olisiko aika hakea sairaslomaa,sinäkin tarvitset apua ja tukea.
Minä voin myös todella huonosti masennukseni on todella pahana,olin sairaalassa,mutta en huomannut että siitä olisi apua ollut.
Olen myös suurissa taloudellisissa vaikeuksissa kaiken muun lisäksi,ja luovuttaminen on ollut joka päivä läsnä.
Rukoilen voimia sinulle ja perheellisesi myös itselleni että jaksaisin hoitaa huomenna asioita eteenpäin. Haleja.