"...niin eli ikänsä kaiken,
ei iloiten eikä surren,
pannen päivät päälletyksin
niin tulevat kuin menevät,
niin paremmat kuin pahemmat;
päällimmäiseksi paremmat."
Niinpä. Kiitos Leinon Einolle taas kerran. Ankeaan aamuun sain voimaa ja järjestystä.
Päällimmäiseksi paremmat!
6
254
Vastaukset
- texsanell
Hyvin päättyi tuo runo Tummasta, Optimisti sittenkin kun laittoi päällimmäiseksi paremmat: Sillä lailla.
Niinhän mekin muistoissa seulomme, sen minkä opimme vaikeista ajoista, jää pysyvimmin mieleen.- Rööslain
Niinpä. Mutta melkoisesti on heitä, jotka kipujaan ja pettymyksiään mukanaan kantaa rakastavat. Masokisteja? Vain kipujensa kautta tuntevat olevansa elossa?
- texsanell
Elämä kehittää monenmuotoista selviämistä, riippuen kyvyistä ja luonteesta.
- susmorsian
Minusta tuntuu, että Tumma sai syntymälahjaksi tai - riesaksi hyvin voimakkaan tunne-elämän. Ei kovin vanha ole empatia-termi, mutta siis kyvyn kokea voimakkaasti toistenkin tunnetiloja. Se oli hänelle liian raskasta eikä hän kestänyt maailman kovuutta.
Jonkin vahvan opetuksen hän koki: "Itse seulot itseäsi ikävässä ainaisessa, haikeassa, vaikeassa." Hän pystyi elämän kovuuksia koettuaan vihdoin ymmärtämään itseään ja sen koettuaan hyväksymään itsensä sellaisena kuin oli..." Tuo oli tumma maammon marja syntymässä säikähtänyt..."
"Poika Tuonelta palasi,
tuli miesnä hiljaisena,
astui tuttuhun tupahan:
kohenti takassa tulta,
talon töitä toimitteli,
hymysuin hyreksi joskus
sinipiioista saloilla,
vellamoista veen vesillä...."
Mutta surullisen arkipäiväiseksi, tavalliseksi, muuttui hänen elämänsä...ei ole hyvä olla liian tunteva...."niin eli ikänsä kaiken, ei iloiten eikä surren."
Tulee myös mieleeni runon säe "En ma iloitse, en sure huokaa, mutta metsän tummuus mulle tuokaa, tuoksut Vanamon ja varjot veen, niistä elämäni laulun teen." - Ei yltiöpäisyyttä, vaan tyytymistä vähään. Ehkä sopivan sisällön löytämistä elämälleen.
Samoin Juice runoilee "En surusta itke, en ilosta itke, jos itken, niin itken muuten vaan...."
No voi minnuuki, tällaista piti tänä aamuna. Kun olen luonteeltani alati muuttuva, voi sanoa: Joka aamu on mulle päivä uus = erilaisena, erilaisessa mielentilassa herään joka aamu, ja nyt oli tällainen aamu.
lopuksi vielä....ei tunteita voi säädellä, ei esimerkiksi empatia noin vain napista painamalla häviä. Mutta jos niin on käytävä, ihminen kieltää oman itsensä, ehkä jopa estääkseen itsensä romahtamasta henkisesti. Onko kovetuttava nykyisen maailmamenon mukaisesti, se onkin surullinen juttu.
Yhä enemmän ihminen etsii helppoa elämää, jopa kiertää vaikeat paikat, nähdäkseen vain kauneutta kaikkialla. Onko sellainen täyttä elämää.
No, jopa monimutkaisiin ajatuksiin johdatteli minut Leinon Tumma. - texsanell
Tuossa Leino kuitenkin ilmaisee jotakin, joka antaa aavistaa sisäisen mielikuvitusmaailman olemassaolon: tuo
hymysuin hyreksi joskus
sinipiioista saloilla,
vellamoista veen vesillä,..
hymysuin antaa ymmärtää onnellisesta sisäisestä maailmasta, askareiden lomassa.
Se antaa lohtua lukijallekin Tumman kohtalosta,...liekö Leino kokenut itseäänkin siinä,. niin voimakkaien tunteiden ilmaisija?
PS. En usko, että empaattinen ihminen pystyy kovettamaan itseään täysin, mieluimmin padot virratkoon joskus, kuin paatua kovaksi. - liekkö leino
eiköön ne kaikki runoilijat omia tunteitaan tuo esiin ja eiköön sitä empaattisuutta löydy joka ihmisestä, kaikki ei vaan sitä täällä niin mainosta. Eiköön runoja osata lukea ilman tuota ainaista opastusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242022Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1341933Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101807Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561474Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341394Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5311103Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50980Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115921Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse348894