Sähkön hinta

Kk

Paljonko sähkön hinta nousee myrskyn takia.

13

825

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • inssi'

      Olen kilpailuttanut sähköni yli 10 vuoden ajan, eli niin kauan kuin se on ollut mahdollista. Olen aina tehnyt 1- tai 2-vuoden määräaikaisia sopimuksia. Viimeisin sopimukseni loppui viime vuoden lopussa, siis viisi päivää sitten.

      Tällä kertaa en tehnytkään uutta määräaikaista, vaan jäin saman yhtiön asiakkaaksi toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella. Ja mitä kuulinkaan eilen: useat yhtiöt ilmoittivat laskevansa sähkön hintaa. Olin taas viisas, hyvä minä.

      Energia- ja jakeluyhtiöt on eriytetty sähköyhtiöissä. Näin ollen verkon korjaamisesta aiheutuvia kuluja ei voi siirtää sähkön hintaan.

    • Virman piikkiin?

      Veikkaan 10%
      Uutinen kertoi vorttumin myrskykuluiksi Suomessa 35 M€, jos ministeriö alkaa vaatimaan pikaisesti maakaapelien vetoa, niin siirtomaksu tuplaantuu niillä verkkovirmoilla, millä on enemmän landeverkkoja.

    • solsken19

      Täälä länsi suomessa on aina ollut sähkönsiirtomaksu erikseen niin kauan kuin muistan ja sen veloittaa paikallinen sähköyhtiö ilman minkäänlaista kilpailua. Se maksu on aina lähes yhtä suuri kuin itse sähkölasku.

      • 230V

        eikö olekin tosi hyvä juttu että joku siirtää sähkön voimalasta torppasi nurkalle?


      • Jos jaksaa

        Jos tuntuu kalliilta, niin ainahan voi rakentaa kilpailevan verkon.


    • Mekonen
    • ei oo tarvinut kilpailuttaa koska Ääneseudun energia on jos liityy myös energia-
      klubiin.

    • Ei senttiäkään:.!1%#

      .

      jos älysi tehdä pitkäaikaisen sopimuksen 6,5 s/kilowattitunti

      .

      • Et siis mikä

        Sähkön hinta on laskussa, joten pitkäaikainen diili lienee kalliimpi.
        Ja myrskyt vaikuttavat siirron hintaan, mikä nousee ostit sen sähköenergiasi keltä hyvänsä...


    • Sentinvenyttäjä =)

      Hehee, tällä hetkellä itselleni halvimman ja kalleimman sopparin kustannusero vuodessa on seuraava:

      Halvin soppari 180€/vuosi
      Kallein soppari 294,60€/vuosi

      Molemmat toistaiseksi voimassaolevia, eli voi vaihtaa ihan millon tahansa, jos joku pistää halvempaa tarjolle. Molemmat kustannukset on samaan kerrostalokämppään, kaksio, 300kWh vuosikulutuksella... ei tarvi montaa kertaa miettiä, millä sopparilla sähköni tulee ;D

      • Sentinvenyttäjä =)

        Sori, 3000kWh vuosikulutus, yks nolla tippui pois =)


    • johan09

      Sähkön kilpailuttaminen todella kannattaa! Nyt kun sähkönhinnat ovat vielä jatkuvassa nousussa kilpailuttamalla eri yhtiöitä voi säästää satoja eruoja vuodessa. Täältä löytyy hyvää infoa! http://www.lannenomavoima.fi/

      • Ei helkkarissa!

        Lännen omavoimahan on yks kalleimpia firmoja... suosittelen puolueetonta julkisen palvelun vertailua www.energiamarkkinavirasto.fi


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      153
      11655
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5423
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      43
      4397
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3632
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2718
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1926
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      107
      1646
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      360
      1596
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      95
      1489
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1431
    Aihe