Elämäni on alkanut mennä melkoista alamäkeä. 10 vuotta sitten kaikki alkoi. Silloisesta kumppanista paljastui väkivaltaisia piirteitä. Tästä alkoi paha unettomuus johon sain apua vasta vuoden kärsittyäni. Sittemmin minulla todettiin traumaperäinen stressihäiriö. Töissä alkoi mennä todella huonosti. Monta vuotta terapiassa ravattuani syitä pahaan oloon etsittiin mutta olo ei alkanut parantua. Nyt diagnoosina keskivaikea masennus. Yllätyin tästä itsekin sillä olen ajatellut aina että olen niin vahva ihminen. Nyt tuntuu musertuvan kaikki. Pahinta se että on pakko myöntää itselleen että ei jaksa, en ole se vahva joksi itseäni aina luulin. Lääkityksiä ei ole saatu kohdalleen ja tuntuukin että tässä on valunut niin monia vuosia hukkaan. Terapiasta huolimatta tilanteeni vain pahenee ja loppua ei näy. Vielä en ole kaikkea toivoa hyvästä tulevaisuudesta menettänyt mutta pakko kai alkaa katsoa totuutta silmiin.
Kertokaa omia tarinoitanne. Olen huomannut että täällä lukiessa toisten asiallisia kirjoituksia omasta elämästään, auttaa itseä löytämään vielä hiven toivoa että täältä vielä noustaan.
Kertokaa omia tarinoitanne. Olen huomannut että täällä lukiessa toisten asiallisia kirjoituksia omasta elämästään, auttaa itseä löytämään vielä hiven toivoa että täältä vielä noustaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Oletko eronnut väkivaltaisesta kumppanistasi?
Käytkö todellakin psykoterapiassa etkä vain keskusteluavussa? Jos käyt psykoterapiassa, niin synkkaako yhtään terapeutin kanssa? Uskallatko puhua mistään olennaisesta?
Vahvuuteen sairastuneet aika usein masentuvat, kun kantavat koko maailmaan harteillaan...
Onko sinulle ystäviä? Oletko töissä Jos olet, miten siellä menee? Harrastatko jotain?
Kymmenen vuotta on lyhyt aika, jos on krooninen masennus.