Elämäni on alkanut mennä melkoista alamäkeä. 10 vuotta sitten kaikki alkoi. Silloisesta kumppanista paljastui väkivaltaisia piirteitä. Tästä alkoi paha unettomuus johon sain apua vasta vuoden kärsittyäni. Sittemmin minulla todettiin traumaperäinen stressihäiriö. Töissä alkoi mennä todella huonosti. Monta vuotta terapiassa ravattuani syitä pahaan oloon etsittiin mutta olo ei alkanut parantua. Nyt diagnoosina keskivaikea masennus. Yllätyin tästä itsekin sillä olen ajatellut aina että olen niin vahva ihminen. Nyt tuntuu musertuvan kaikki. Pahinta se että on pakko myöntää itselleen että ei jaksa, en ole se vahva joksi itseäni aina luulin. Lääkityksiä ei ole saatu kohdalleen ja tuntuukin että tässä on valunut niin monia vuosia hukkaan. Terapiasta huolimatta tilanteeni vain pahenee ja loppua ei näy. Vielä en ole kaikkea toivoa hyvästä tulevaisuudesta menettänyt mutta pakko kai alkaa katsoa totuutta silmiin.
Kertokaa omia tarinoitanne. Olen huomannut että täällä lukiessa toisten asiallisia kirjoituksia omasta elämästään, auttaa itseä löytämään vielä hiven toivoa että täältä vielä noustaan.
turhuuksien turhuus
onni hukassa
1
56
Vastaukset
- Terapiatapaus
Oletko eronnut väkivaltaisesta kumppanistasi?
Käytkö todellakin psykoterapiassa etkä vain keskusteluavussa? Jos käyt psykoterapiassa, niin synkkaako yhtään terapeutin kanssa? Uskallatko puhua mistään olennaisesta?
Vahvuuteen sairastuneet aika usein masentuvat, kun kantavat koko maailmaan harteillaan...
Onko sinulle ystäviä? Oletko töissä Jos olet, miten siellä menee? Harrastatko jotain?
Kymmenen vuotta on lyhyt aika, jos on krooninen masennus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984446Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293303No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341113
- 321036
- 121033
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862