Onko työhaluisia

Ilman palkkaa

Olemme perustamassa verkkojulkaisua, johon haetaan tekijöitä. Tämä projekti etenee siten, että kolmeen kuukauteen kukaan ei saa työstään palkkaa. Duunia saa tehdä vaikka 24/7, mutta euroja ei tipu yhtään. Mikäli pysytään aikataulussa ja duunit menee sovitulla tavalla, on mahdollisuus päästä vakituiseksi Suomen suurimman verkkojulkaisun toimitukseen. Toinen mahdollisuus on saada potkut, vaikka ei ole edes työssä.
Alkuun tarvitaan mm. sivuston tekijöitä/ylläpitäjiä. Toimittajia tarvitaan eri aihealueilta useita. Pelkkä kirjoittaminen ei riitä, pitää olla näkökulmaa asioihin ja ruotsin, saksan, ranskan, kiinan, japanin tai englannin kielen taito, suomen lisäksi. Myös multimediaosaamista, sosiaalisten medioiden ja mobiilitekniikan hallitsijoita tarvitaan. Markkinointipuolen ammattilaisia tarvitaan myös, tekemään bannerikauppaa. Kullekin alueelle valitaan myöhemmin päälliköt, aloittaneista.

Tervehtien
Kustantaja/päätoimittaja - toistaiseksi incognito

15

365

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • cccc++++

      mitähän se palkka olisi sivuston ylläpitäjälle kolmen kuukauden jälkeen? ja koska duuni alkaisi

      • - incognito -

        Palkka valittujen osalta on vähintään 5000e/kk bonukset koko sivuston näyttökertojen mukaan. Kertomaasi osaamista myös tarvitaan. Aloituksen ajankohta selviää 29.2.12


    • yeyteytyetyerteyt

      Niin mikä on ansaintalogiikka kolmen kuukauden jälkeen????
      Ei taida onnistua, ei kukaan rupea maksamaan yhtään mitään verkkojulkaisuista kun samat asiat saa toisista verkkojulkaisuista ihan ilmaiseksi.

    • Ei palkkaa ei työtä

      Hahahaha hyvä provo!

    • 15

      Tuleeko julkaisuun myös lakipalsta? Ajattelemasi toimintamalli on nimittäin lakien vastainen.

      Suunnitelmasi ei siis ole toteutettavissa työsopimussuhteisilla henkilöillä. Jäljelle jää kaksi vaihtoehtoa: joko osakkuus yrityksessäsi tai yritysten välinen sopimus. Voit tehdä sopimuksen jonkin alla toimivan tai uuden yrityksen kanssa mm. sivuston teosta ja ylläpidosta. Jos ansaintamallisi on kunnossa, niin kumppaniyritys voi olla kiinnostunut rahoittamaan alkuvaihetta omista varoistaan myöhemmin saatavaan tuloa vastaan. Tai sitten etsit henkilön, joka saa osan yrityksestäsi ja osallistuu se toimintaan esim. sivuston tekijänä/ylläpitäjänä.

      Vaikuttaa siltä, että asenne yrittämiseen sinulla on kunnossa mutta tietoa tarvitset lisää. Edullinen tapa kehittää ideaasi ovat erikoisammattitutkinnot, koska niitä rahoittaa opetushallitus. Sinulle sopisi joko tuotekehittäjän tai yrittäjän erikoisammattitutkintoon valmistava koulutus. Oman toimen ohella tutkintoon menee noin. 18 kuukautta, mutta samalla voit käynnistellä toimintaa. Koulutukset ovat hyvin henkilökohtaistettuja, joten esimerkiksi kaikissa harjoituksissa teet oman yrityksen/tuotteen kanssa töitä. Saat siis oman yrityksesi toimintaan suoraan asiantuntijoiden tuen.

      • - incognito -

        Toimintamalli on osakkaana olevan asianajotoimiston kautta tehty. Tässä yhteydessä voin täsmentää, että haemme todellisia osaajia, emme ainuttakaan ns. normaalia duunaria. Emme tule maksamaan niin pienia palkkoja kuin työsopimukset määrää.
        Kiitos mielenkiinnosta hanketta kohtaan.


      • afadkfaökljdföalskdj
        - incognito - kirjoitti:

        Toimintamalli on osakkaana olevan asianajotoimiston kautta tehty. Tässä yhteydessä voin täsmentää, että haemme todellisia osaajia, emme ainuttakaan ns. normaalia duunaria. Emme tule maksamaan niin pienia palkkoja kuin työsopimukset määrää.
        Kiitos mielenkiinnosta hanketta kohtaan.

        Käytät ilmeisesti virheellisesti termiä "työsopimukset", kun tarkoitat "työehtosopimukset"? Osaamisessa teillä on tosiaan puutteita. Jokatapauksessa järjestely on mm. työsopimuslain vastainen. Jos te saisitte "työntekijöitä" ja tässä käy kuitenkin luultavasti niin, että palkkoja ei pystytäkkään maksamaan, niin työntekijät eivät tullene saamaan rahojaan edes hakemalla työ- ja elinkeinoministeriön palkkaturvasta.


      • Herää vanhus

        Siinä varsinainen muinaisjäänne. Media-alalla sopimukset ovat historiaa. Työtavat ovat muuttuneet. Suojatyöpaikkoja ei ole enää kuin YLEllä ja vuosiluku on 2012.


    • Ulkosuomalaisena

      Voiko toimitustyötä tehdä etänä?

    • Selvä peli...

      Älkää nyt herrantähden menkö lupaamaan mitään tuollaista.Tuo ehdotus/ajatus on lainvastainen,sopimus täytyy tehdä tai ainakin 3kk ajalta täytyy maksaa palkkaa ja sopimukset tulee kirjoittaa.En ole koskaan kuullut mitään samankaltaista toimintaa.

      Te halukkaat tulisette tekemään 3kk ilmaista työtä ja sen jälkeen saatte "potkut" vaikka ei se ole oikeasti edes mahdollista,kun mitään sopimuksia ei olisi.Te tulisitte pitämään ilmaiseksi sivustoja yllä.

      En ole ikinä kuullut miten joku uusi yritys voisi maksaa välittömästi 5000e/kk palkan bonukset päälle.Tuota menoa menette alas välittömästi.

      • 20

        Työsopimuslain mukaan palkka on maksettava vähintään kerran kuussa. Eräissä tapauksissa kahdesti kuussa.
        Työsopimuslaki 26.1.2001/55
        2 luku Työnantajan velvollisuudet
        13 § Palkan maksuaika ja -kausi

        Myöskään palkatta ei voi työsopimuslain mukaan olla 3 kuukautta. Palkan pitää olla vähintään työehtosopimuksen mukainen tai tessin puuttuessa tavanomainen ja kohtuullinen (Työsopimuslaki 2 luku 10 §).


      • urakalla.

        olin 7 kk työssä ilman palkkaa. tilaaja maksoi sovitun summan palkkana suoritukseni valmistuttua. nukuin toimistolla. ruokaa sai yhtiön laskuun paikallisesta kaupasta ja lounasruokalasta. pörssiyhtiö. oltiin vapaasti ilman kelloa. palkka maksettiin. on paljon suorituksiin sidottuja palkkoja. muusikot. urheilijat. tavaran kauppiaat. it-ala. kuljetus-ala.


      • asdfghjklösdfghjklö
        urakalla. kirjoitti:

        olin 7 kk työssä ilman palkkaa. tilaaja maksoi sovitun summan palkkana suoritukseni valmistuttua. nukuin toimistolla. ruokaa sai yhtiön laskuun paikallisesta kaupasta ja lounasruokalasta. pörssiyhtiö. oltiin vapaasti ilman kelloa. palkka maksettiin. on paljon suorituksiin sidottuja palkkoja. muusikot. urheilijat. tavaran kauppiaat. it-ala. kuljetus-ala.

        Pörssiyhtiötkin rikkovat lakia. Vanhassa työsopimuslaissa puhuttiin urakkatyöstä, uudessa teminä käytetään suorituspalkkausta. Siinä palkka pitää maksaa joko kahden viikon tai kuukauden jaksoissa. Lainaus lakitekstistä:
        "Suorituspalkkaustyössä palkanmaksukausi saa olla enintään kahden viikon pituinen, ellei suorituspalkkaa makseta kuukausittain tulevan palkan yhteydessä. Jos suorituspalkkaustyö kestää yhtä palkanmaksukautta pitempään, on kultakin palkanmaksukaudelta maksettava työhön käytetyn ajan mukaan määräytyvä osa palkasta."


      • Puhelinmyyjänä
        asdfghjklösdfghjklö kirjoitti:

        Pörssiyhtiötkin rikkovat lakia. Vanhassa työsopimuslaissa puhuttiin urakkatyöstä, uudessa teminä käytetään suorituspalkkausta. Siinä palkka pitää maksaa joko kahden viikon tai kuukauden jaksoissa. Lainaus lakitekstistä:
        "Suorituspalkkaustyössä palkanmaksukausi saa olla enintään kahden viikon pituinen, ellei suorituspalkkaa makseta kuukausittain tulevan palkan yhteydessä. Jos suorituspalkkaustyö kestää yhtä palkanmaksukautta pitempään, on kultakin palkanmaksukaudelta maksettava työhön käytetyn ajan mukaan määräytyvä osa palkasta."

        Eli nämäkin yhtiöt rikkovat sitten lakia. Olen puhelinmyyjänä myymässä lehtiä ja palkka maksetaan maksettujen tilausten mukaan.

        http://www.mol.fi/paikat/Job.do?lang=fi&jobID=7864192&index=7&anchor=7864192

        http://www.mol.fi/paikat/BrowseList.do?pageIndex=0&searchExecute=true&search=Etsi&freshness=1&country=---&lang=fi&type=23&rentalLabour=---&province=---&municipalities=&searchphrase=&duration=11#resultList


    • 12

      Onkohan tämä taas se omituinen mies, joka etsii milloin mitäkin "nettinäppäriä" ja "kirjoitustaitoisia" tekemään ilmaistöitä mielinmäärin?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      199
      2280
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      3
      2099
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      317
      1837
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      94
      1600
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      83
      1475
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1230
    7. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1170
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1111
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      1027
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      996
    Aihe