Uroskoira karkasi kun sitä oltiin viemässä yöksi tarhaan. Koiraa ei yön pimeydessä löytynyt vaan se palasi kotiin omineen seuraavana päivänä. Selvisi että koira oli ollut kylällä samalla pihalla naaraan kanssa jolla on juoksu. Varsinaista aktia ei havaittu tapahtuvan mutta naaraskoira oli ollut koko päivän ulkona narussa ja uroskoira sen seurassa. Naaraan omistaja halusi varmuuden vuoksi käyttää koiran ehkäisypiikillä. Onko uroskoiran omistaja velvollinen korvaamaan eläinlääkärikulut?
Kuka vastuussa?
10
196
Vastaukset
- oma mielipide
Itse jos olisin tämän nartun omistaja, syyttäisin kyllä itseäni tyhmyydestä, että pidän juoksussa olevaa narttua riimussa ulkona. Enkä välttämättä häkissäkään uskaltaisi pitää. Eihän sitä ikinä tiedä, millaisia kulkukoiria/karkureita ympärillä pyörii ;)
Mutta tämä on oma mielipiteeni, eli jos olisin nartun omistaja, syyttäisin itseäni, ja maksaisin itse tästä tyhmyydestä. - moihelena
Josko voisi puoliksi laittaa noi kulut,se olis aika reilua??En kyl pitäisi ulkona narttua jolla on juoksut,valvomatta.
- 2+13
No mutta kuitenkin jos narttu on omassa pihassaan ollut ja toinen koira irti niin irtioleva maksaa kulut kokonaisuudessaan . Tyhmää ja suorastaan idioottimaista jättää juoksuinen narttu ulos mutta kuten sanoin koira oli kuitenkin omalla alueellaan .
Aloittajana maksaisin kiltisti . - sovun säilyttämiseks
Minun mielestä myös aivan idioottimaista pitää juoksuista narttua valvomatta. Mutta ehkä ehdottaisin myös kulujen puoliksi jakamista. Eihän se nyt kamalan paljon maksa? Varsinkin jos joutuu tekemisissä olemaan niin haluaisin säilyttää sovun. Mitä oma omatuntosi tai järkesi sanoo?
- Koi_ruus123
Periaatteessa uroskoiran omistajan pitäisi korvata kulut, koska narttu oli kytkettynä ja omalla pihallaan. Olisi kuitenkin reilua maksaa kulut puoliksi, sillä oli tyhmää jättää juoksuinen narttu valvomatta narussa pihalle.
- 6tuf
Onko varmaa, että uros ollut pihassa kokoa yön? Jos joku nähnyt, miksi ihmeessä ei ollut tehnyt mitään?
- gvr
Joku siis valvonut koko yön ja seurannut koiraa, mutta ei ollut thenyt mitään?
- mklö-
Aloittaja on tyyppiesimerkki koiranomistajasta.Kuka on vastuussa jos koira karkaa.Ootkohan harvinaisen tollo ihminen.Kuka on vastussa jos koira puree?kuka on vastuussa jos koira aiheuttaa vahingon?Käsittämättömiä käsiä omistajina.Tuommonen peräaukko pakenee nyt vastuuta.Vittu mikä tollo.
- öklö
Koitas nyt kasvaa pois siitä anaalivaiheesta...
Alkuperäinen kysymys oli, kuka on vastuussa jos auki jätetystä hunajapurkista löytyy kärpänen?
- Jalat ristissä
Jostain lakimies vastaa -palstalta luin, että tällaisissa tapauksissa nartun omistaja vastaa. Narttu on pidettävä aina juoksuaikana niin, ettei kenenkään uros missään tilanteessa pääse astumaan vahingossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475425Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612246Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181830Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1451761- 171555
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301467Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5135881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171107Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771078Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se213963