Minulla on 4kk vanha paimenkoira, josta pitäisi tulla 30 -kiloinen täysikasvuisena. Siksi haluaisin, että pentu oppisi jo nyt käytöstapoja.
Koirani "ongelmat" ovat pääasiassa toisten koirien ohittaminen, vetäminen remmissä ja sisällä riehuminen keskittymisvaikeudet.
Koirallani on oma huone, jonne se laitetaan yöksi, yksin ollessaan ja rauhoittumaan. Kuitenkin luin tältä palstalta, että eristäminen olisikin haitallista.
Tarkkailtuani koiran käyttäytymistä, olen huomannut, että se rauhoittuu erittäin nopeasti omassa tilassaan, eikä ole ilmennyt eroahdistuksia tai muita isompia vikinöitä. Kun pentu laitetaan huoneeseensa, se piipittää pari kertaa ja menee nukkumaan. Pois päästettäessä koira on erittäin rauhallinen. Joku väittää, että tämä on väärin, mutta itse näen tämän tehokkaimpana tälle koirayksilölle.
-Remmissä vetäminen ja ohittaminen onkin vielä haastavampaa. Jos esimerkiksi teen "patsaseleen", eli jähmetyn paikalleni niin pitkäksi aikaa, että koira löysäisi remmin ja rauhoittuisi - ei toimi. Pysähtyessäni pentukin pysähtyy (remmi edelleen kireänä) ja hetken päästä istuu paikalleen ja tarkkailee ympäristöään (remmi edelleen tiukkana). Siinä hän voisikin istua maailman tappiin asti, ellei näköpiiriin satu muita koiria.
Koirien ohittaminen on hankalaa, niskakarvat pystyssä haukutaan (vaikuttaa siltä, että haluaisi vähän isotella ja tervehtiä - kuitenkin jos joskus päästetään tervehtimään - koira alkaakin aristelemaan toisia koiria, tulee jalkojeni taakse piilon ja on säikky.)
Olen käsittänyt tämän toiminnan siis johtuvan pelosta, ja päätin etten enää anna tervehtiä muita koiria, enkä muiden koirien omaani (muuta kuin koirapuistossa), joten uskon tämän menevän sillä ohi. Rauhassa ohitan toiset koirat niin, että en huomaakaan muita koiria enkä oman koirani haukkumisia.
Makupalojen kanssa on tullut jonkin verran tuloksia vetämisen kanssa, mutta silloin kiinnostus on vain ja ainoastaan minussa ja herkussa, ja silloin ei koira muista tehdä tarpeitaan ulos. Tämäkään ei ole hyvä asia.
Koirani on erittäin älykäs (jo rotumääritelmienkin mukaan), oppii erittäin nopeasti (esim. sisäsiisteys opittiin 8-viikkoisena, vahinkoja tietysti tuli, mutta tieto mihin saa pissiä ja mihin ei, oli jo rekisteröitynyt aivoihin. 3kk iässä koira osasi jo itse pyytää ulos, ja 4kk iässä ei tule enää edes vahinkopissoja. Yöllä pärjää jopa 10 tuntia ilman pissatusta, ja aamulla ei ole edes kova hätä kun vien ulos.
Yksi ongelmani on keskittyminen. Koira on erittäin vilkas, ja rekisteröi jokikisen tapahtuman mitä ympärillä on, jokaisen linnun, kolauksen, hajun, tuulenvireen, rapussa kävelevän ihmisen, valojen päällelaittamisen, telkkarin äänet yms. koira ei näihin reagoi sen ihmeellisemmin muuta kuin, että keskittyminen herpaantuu hetkeksi siitä mitä oli tekemässä.
Täytyisikö aloittaa keskittymisharjoitukset mahdollisimman ärsykkeettömässä ympäristössä, ja siedättää siitä pikkuhiljaa enempiin ärsykkeisiin?
Koira ei kuitenkaan lenkillä noteeraa ärsykkeitä sen ihmeellisemmin, uutenavuotena ilotulitteet oli yks hailee, ostoskeskuksissa ollessa ihmispaljous ei kiinnostanut, autossa makaa aivan rauhallisena, ei noteeraa autoja tai lenkkeilijöitä sen ihmeellisemmin -saattaa vähän vilkaista.
-4kk koiralle suositellaan vaan pissatuslenkkejä ja maksimissaan kilometrin lenkityksiä.
Koirani kuitenkin on erittäin energinen ja aktiivinen, ei väsy ollenkaan kauppareissulla (6km), ei vaikuta koskaan mikään paikka kipeältä (kävelemme siis normaalitahtia, ei mitään hölkkäjuoksua). Eläinlääkäri totesi koiran raajat, nivelet ja luuston oikein kehittyneiksi, eikä siis nähnyt mitään ongelmaa jopa yli 10km lenkkien tekemiseen. 8-viikkoisena jo jaksoi tehdä 7-8 km lenkkejä, ja kehittynyt silti täysin terveeksi.
Eläinlääkärin ja kasvattajan kanssa juteltuani, he sanoivat, että tämä koira tarvitsee paljon liikuntaa - koska se on työ- ja käyttökoira, eikä kannata odottaa lenkkeilytystä siihen asti kun luusto on kehittynyt kokonaan.
Kuulemma enemmän haittaa luuston ja nivelten kehitykselle olisi tehdä vain pieniä pissalenkkejä ja varjella rasitukselta.
-Olisiko kenelläkään ASIALLISIA neuvoja joihinkin em. kysymyksiini? Onko koirani epänormaali? Vai onko tämän palstalaisten neuvot pelkkää puppua? Kannattaako uskoa palstalaisten neuvoja, vai kasvattajaa ja eläinlääkäriä sekä omia kokemuksiani? Nimittäin haluaisin koirastani terveen ja järkipäisen yksilön, mutta keskustelupalstat (joita kyllä erittäin skeptisesti lueskelen) ovat TÄYDESSÄ RISTIRIIDASSA ammattilaisten minulle antamien neuvojen kanssa.
Kuitenkin keskustelupalstoilla jokainen väittää olevansa oikeassa.
Jokainen koira on kuitenkin yksilö, joten toisille toimii joku kikka, ja toisille toinen -en siis halua, että minua tuomittaisiin, jos teen koirallani "liian pitkiä lenkkejä" ja "eristän sitä", sillä nämä näyttävät sopivan minun koirani elämään erittäin hyvin.
En silti halua pilata pentua. :/
Eikö koirani ole normaali?
5
205
Vastaukset
- upinmamma
Myös ammattilaisten mielipiteen saattavat olla ihan päinvastaisia keskenään. Esim. liikunnasta tai koulutusmenetelmistä. Yleensä eläinlääkärit sanovat, että liikuntaa niin paljon kuin pentu jaksaa ja haluaa, kasvattajat saattavat toppuutella.
Sinulla on vilkas ja energinen pentu, kuulostaa normaalilta. 4kk on vielä lapsi, ei sillä ole aikuisen keskittymiskykyä. Mielestäni siinä asiassa kuvittelet liikoja. Olet löytänyt hyvän keinon rauhoittaa, miksi et sitä käyttäisi edelleenkin. Hyvän keinon tunnistaa siitä että se toimii, eikä esim. luo uusia ongelmia.
Itse käytin talutinkoulutuksessa ja ohitusharjoituksissa ainoastaan pakottavia apuja, eli hihna tiukalle ja sivulle. Kyllä se niilläkin oppi. Murrosiässä tuli taantumavaihe ja rähinäpyrkimystä, mutta nyt taas 1v.9kk iässä kävellään kauniisti, myös ohitetaan, kunhan itse tiukasti ohjeistan koiraa silloin.
Mutta jokainen tyylillään.
Pelkäät, että joku sinut tuomitsee menetelmiesi takia. Kaikkia ei voi miellyttää, näistä asioista on monia näkemyksiä, jotka kilpailevat keskenään. Valitse tiesi ja pysy sillä, jotta olisit johdonmukainen. Pennun/nuoren koiran kasvatus on pitkällistä työtä, edessäsi on vielä pari työntäyteistä vuotta, kunnes alkaa olla valmiimpaa. Turhaa puhetta väittää koiran pilaamiseksi, jos käytät keinoja, jotka olet käytännössä hyväksi havainnut. - Omppuna
Aivan! Tee juuri niin kuin itsestäsi parhaimmalta tuntuu!
Itse varmaan parhaiten koirasi tunnet ja sen mielenliikkeet osaat arvata.
Koirasi on vielä kovin kovin nuori, ja sillä on monta vuotta edessä aikaa oppia. Nauti tästä pentuajasta, ja ota rakas koirasi juuri sellaisena, kuin SE ON. Siksi se varmaan niin tärkeä onkin, ja näitä asioita pohdit. - fargo
Jatka vaan samaan malliin. Hihnalenkeillä voit tosiaankin ottaa makupalat avuksi ohitustilanteissa.Kyllä koira pian ehdollistuu siihen,että kun toinen koira tulee vastaan niin se alkaa jo itse odottamaan makupalaa. Samalla toinen koira alkaa tuntumaan siitä positiiviselta.
Kaiken uuden opettelun tulisi tapahtua rauhallisissa olosuhteissa. Sitten kun pentu osaa asian niin sitten voi häiriötä lisätä vähitellen,
Parasta liikuntaa pennulle olisi liikkua vaihtelevassa maastossa vapaana. Tasapaino ja koordinaatiokyky kehittyy ja saa itse liikkua omassa tahdissaan. Välillä spurtata ja välillä haistella.
Itsellänikin on paimenkoiria ja nuorin oli jo hyvinkin varhaisessa vaiheessa muiden mukana metsälenkeillä.
Tsemppiä ja mukavaa yhdessä oloa teille. Kyllä siitä hyvä tulee. - vfvrerere
Aivotyö väsyttää paremmin kuin yltiöpäinen liikunta. Toki sitäkin pitää olla riittvästi ja monipuolisesti.
Koira reagoi omistajan stressiin. Rauhoita itsesi.
Onko vanhempia luonnetestattu, auttaisi paljon neuvojen kanssa? - Joobax
Älä tuudittaudu siihen, että se on vielä niin nuori. Pennun voi opettaa kulkemaan hihnassa nätisti ihan pikkupennusta asti, kun sen heti aloittaa. Kun koiria on monta, ei ole vaihtoehtoja kuin opettaa kaikki heti alusta, muuten tulee sekasorto. Kun on vain yksi pentukoira, sille on helppo antaa myönnytyksiä ;)
1. Eristäminen on ihan ookoo ja sitä pitäisikin harjoitella koiran kanssa pennusta asti, jotta tottuu olemaan myös yksin -> itsenäisyyttä, hyvä itsetunto, ei eroahdistusta.
2. Jatka patsastelua. Kehu / palkkaa heti, kun pentu katsoo sinuun. Palkkaa aina kun pentu vilkaiseekin sinuun. Opetat pikkuhiljaa kontaktinpitoa ;) Patsastellessa jos pentu lyssähtää istumaan tai jämähtää paikoilleen hihna tiukkana eikä kiinnitä sinuun mitään huomiota, ala pakittaa. Pakitat pikkuhiljaa, kunnes koira vilkaisee sinuun -> kehu / palkkaus -> koira tulee tykö, hihna on taas löysällä.
3. Haukkuminen ja isottelu kannattaa systemaattisesti kieltää. Pitää keksiä keino, jolla saat pidettyä mielenkiinnon itsessäsi JA keskittymisen herpaannuttua saat koiran havahtumaan tähän maailmaan. Olkoon se vinkulelun vingahdus, nami, murahdus, käännös (90 tai 180 astetta koiran suuntaan, jolloin koira joutuu väistämään), mikä tahansa mikä keskeyttää koiran räksyttämisen. Heti, kun koira tajuaa olla hiljaa -> kehu / palkkaus. Nyt se on ehtinyt jo oppia, että se saa toisille räkyttää, eli se tarttee kiellon ja palkkauksen oikeasta toiminnasta vahvistamaan tietoa siitä, mitä siltä haluat.
4. Koirasi kuulostaa tosi vilkkaalta. Jos keskittyminen on erittäin haastavaa ja koira erityisen vilkas, kannattaa jättää kiihdyttävät leikit tosi vähiin, max kerran viikossa. Eli pallon heittely, vetoleikit ja sen sellaiset, jossa koira nostaa kierroksia ja on tosi innoissaan. Enemmän namien etsintää ja aivotyöskentelyä vaativaa toimintaa. Opeta koiralle pallon ja vetolelun kanssa irrottaminen ja kiinnikäyminen eri sanoilla, käytä sitä sitten niin että kesken leikin aina irrottaa ja pyydät istumaan/maahan, ajan x jälkeen palkkaus lelulla. Tästä on hyötyä myöhemmin koulukentillä.
5. Keskittymistä voi harjoitella joka puolella. Istuttaminen on se mitä itse tein ja teen edelleen ( nykyään myös maaten ja seisten). Istuminen oli mun pennulla vahva ja se pylly meni maahan tosi nopeasti aina, joten käytin sitä. Alotin kotona eri mittaisia aikoja (1s-120s). Välillä poistuin huoneesta ja tulin takaisin. Kiersin koiran ympäri. Taputin käsiä. Heittelin palloja. Poistuin ja koputin oveen. Kaikkea tuollaista pientä lisä-ärsykettä pikkuhiljaa, kunnes saatoin hölkätä ja riehua pitkin huoneistoa, ja koira edelleen malttoi istua. Tää kehittää koiran malttia, vahvistaa paikallaanoloa. Sitten sitä voi tehdä ulkona eri paikoissa. Älä nosta vaikeustasoa liian nopeasti äläkä istuta koiraa tilanteisiin, joissa se ei voi onnistua, eli älä vaadi liikaa mutta älä vaadi liian vähääkään jotta mielenkiinto pysyy yllä.
Koira rauhottuu selvästi noin vuoden iässä. Sinnittele sinne! Keskittymiskykyä pitää rakentaa rauhassa. Sinä näet ja tunnet koirasi parhaiten ja osaat asettaa vaatimustason yksilölle sopivaksi. Istuessa, jos koira liikahtaa, aika oli liian pitkä tai ärsyke liian haastava -> helpota hieman.
Murrosiässä tulee taantuma, jolloin palataan ruohonjuuritasolle. Silloin ei kannata opettaa väkisin mitään uutta ja jo opittuja asioita pitää helpottaa riittävästi.
6. Itse olen nähnyt puhuttavan pennun pissatuslenkeistä ainoastaan täällä. Nyrkkisääntönä olen pitänyt kasvattajalta saatua neuvoa, eli väsynyttä koiraa ei saa liikuttaa. Eli jos koira väsyy ja pyllähtää istumaan/maaten lenkillä, nappaa se syliin. Opit aika nopeasti koirasi rajat, kun sulla on iso koira, jota ei ole kiva kantaa takaisin kotiin ;) Erityisesti suositellaan maastolenkkejä, joissa koira joutuu nostelemaan tassujaan -> vahvistaa niveliä. Samalla koordinaatio paranee, mikä on isolle koiralle haasteellista siinä 7 kkn nurkilla, kun se on pelkkää koipea koko koira :D
Itse tein vähintään tunnin lenkkejä ihan 8 viikosta lähtien. Matka ei silloin vielä ollut pitkä, mutta siitä se lähti. Metsässä käytiin lähes päivittäin, jossa sai kirmata vapaana.
Lopuksi: Koirasi kuulostaa normaalilta. Paimenkoirat ovat tuollaisia. Ne vaativat ihan hirveesti toimintaa pikkupentuna ja toki aikuisenakin, mutta se äksönin määrä aikoinaan yllätti ainakin mut jollain tasolla, vaikka osasin odottaa. Vinkit yllä on aika perussettiä, enkä tekstisi pohjalta osaa muuta sanoa. Paljon vaan kärsivällisyyttä matkaan ja iloisia leikkihetkiä koirasi kanssa! Tekee hyvää suhteellenne.
Väsynyt koira on onnellinen koira.
Passivoitunut koira ei ole.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1151840Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101763Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1131754Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2551437Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341382Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4861008Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50960Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115907Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237901Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347861