Ehtoollisviini

Mua kiinnostaisi kovasti nyt mediassa esillä ollut asia ehtoollisviinistä ja sen alkoholipitoisuudesta. Joskus täällä palstalla kirjoitettiin alkoholin käytöstä ja siinä yhteydessä joku sanoi, ettei pari tuhatta vuotta sitten viinissä ollut alkoholia. Se ei voine pitää paikkaansa, jos tutustuu vaikka evankeliumiteksteihin.

Mutta tämä kohu nykyisestä ehtoollisviinistä: kuka voi tietää, mikä sen (jos sen pitäisi olla juuri samanlaista kuin mitä se siellä ensimmäisenä kiirastorstaina oli) alkoholipitoisuuden pitäisi olla?

Miksei se voisi olla alkoholitonta?

Millaista on Ruotsin Lapissa tarjottu ehtoollisviini jouluseuroissa? Vai onko se salaisuus? Onko väärin edes kysellä moista?
13335
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tottahan kysyä voi , minkälaisen vastauksen saa on erijuttu
minun käsittääkseni Ehtoollis viinin pitäisi olla nykyään alko-
holitonta , näin on puhuttu , mutta kyllä viimepyhänä siinä oli
takuula % ei monta mutta oli ,
oletan että jouluseuroissa olleen ehtoollisen viini o %
koska muutenkin on pienetkin % kiellettyjä koti kalja kaupan
on kielletty monin paikoin suomessakin Es/Lestoissa .

Niin minä varmaan annoin silloin sen lausunnon niistä viineistä
en sanonut että ne oli alkoholittomia vaan sanoin että ne oli mietoja ehkäpä vain n. 3 % , siis se viini joka käytettiin ruoka
juomana , sitten tietenkin siellä oli juhlissa 6 % juomingeissa
jopa 9-10 % niitä piti kristityn välttää silloin , ja kukapa mittasi
Herodeksen viin % ,,ehkäpä ylimmäin juoman laskija .

Katsotaan nyt saatko lukijoita ja vastaajia morjens.

Äänestä
  • Unhtui sellainen seikka , että on tiedostettu että joku
    alkoholisoitunut kaveri menee ehtoolliselle . tälläisessa tapauksessa on käynyt niin, että kaveri onkin saanut kim-mokkeen ja on ehtoollisen jälkeen lähtenyt hakemaan
    miestä väkevämpää , ja alkanut uusi putki . minä haluan
    että joku kommentoi tähänkin . koska tälläisen kaverin
    pitää saada ehottomasti 0 % viiniä .

    Äänestä

  • Täällä ei kukaan läträä , veren kanssa , kyllä se on meillä
    Symboli , joka todella uskotaan vereksi , niin kuin ne tärkeät
    sanat ovat , Joka uskoo Teidän edestänne annettu ja vuodatettu
    syntien anteeksiantamiseksi . Kuka nauttii tämän Sakramentin kelvollisesti ? Se henkilö joka uskoo nämä sanat .
    TEIDÄN EDESTÄNNE ANNETTU JA VUODATETTU SYNTIEN ANTEEKSIANTAMISEKSI .

    No mikä on sakramentti , SE ON KUN AINE KOHTAA JUMALAN SANAN TULOS ON SAKRAMENTTI .

    Äänestä

  • MATTI . kirjoitti:

    Täällä ei kukaan läträä , veren kanssa , kyllä se on meillä
    Symboli , joka todella uskotaan vereksi , niin kuin ne tärkeät
    sanat ovat , Joka uskoo Teidän edestänne annettu ja vuodatettu
    syntien anteeksiantamiseksi . Kuka nauttii tämän Sakramentin kelvollisesti ? Se henkilö joka uskoo nämä sanat .
    TEIDÄN EDESTÄNNE ANNETTU JA VUODATETTU SYNTIEN ANTEEKSIANTAMISEKSI .

    No mikä on sakramentti , SE ON KUN AINE KOHTAA JUMALAN SANAN TULOS ON SAKRAMENTTI .

    Jeesuksen antamat tiedon mukaan ehtoollisella teette Hänestä pilkkaa tekemällä Hänestä ulostetta!

    te uskotte, siis USKOTTE jyrsivänne Jeesuksen lihaa ja juovan Hänen verta mutta teidän oppinne Paavali ilmoitti että seurakuntanne on kristuksen ruumis JA SE TARKOITTAA ETTÄ JYRSITTE JEESUSTA PILKATEN OMAA MÄDÄNTYNYTTÄ LIHAANNE JA SAASTAISEN VERENNE KERA!!!

    Jeesus ei ole rikollisen kristinuskon murhaaja, pedofiili jne rikollisuuden seurakuntia perustanut joten joten monella on aihetta miettiä tarkoin ketä todellisuudessa palvelee!!!

    luciferilaisuus, Paavalilaisuus, lutherilaisuus, lestadiolaisuus jne ovat keskenään samaa luciferilaisuutta:

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10300746

    Fered.

    11.12.2011 18:24

    En minä ole niin sanonut , vaan tämä seurakunta pitää

    verrata Jeesuksen perustamaan , jos ne havitaan yhdeksi

    ja samaksi olemme samaa seurakuntaa

    TUOLLE VÄITTEELLE, ETTÄ "olemme samaa seurakuntaa" EI OLE JEESUKSEN OMAN SANAN TUKEA JOTEN OLET luciferia PALVELEVA JUMALAN, JEESUKSEN JA PYHÄN HENGEN PILKKAAJA JA VALEHTELIJA ATEISTIPIRU.

    Tällaisina ette ymmärrä edes oman luciferilaisuuden oppianne!!!!
    Uskon tunnustus: http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html

    'Meillä ei ole järkeä. Meillä ei ole ymmärrystä. Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia. Olemme syntisiä (mielenvikaisia ja/tai rikollisia ja/tai alempiarvoisia).'

    Äänestä

kannibaalit läträä veren kanssa Jeesusta pilkaten omaa lihaansa jyrsien sieluttomina elukoina!

Äänestä

Koska viini muuttuu ehtoollisen yhteydessä Jeesuksen vereksi, siinä ei voi olla alkoholia. Vai väittääkö joku että Jeesukesen veressä muka olisi alkoholia. Hah ha!

Joka epäilee että ehtoollisella voisi nauttia alkoholia joko:
- Ei usko että viini muuttuu Jeesuksen vereksi TAI
- Väittää että Jeesuksen veri sisältää alkoholia, jopa 15% !!!

Kaikenlaisia tänne kirjoitteleekin, osa taitaa vielä kutsua itseään kristityksi! Palstalla on vähemmästäkin epäuskoisuudesta kadotuksen passituksia jaettu...

Äänestä
  • Ehtoollisen asetussanoissa sanotaan: "Tämä ON minun ruumiini.... Tämä ON minun vereni..."
    Siinä siis EI sanota kuten roomalaiskatolisen transubstantaatio(muuttumis)opin mukaan viini jotenkin muuttuisi, vaan sanotaan ON MINUN VERENI.

    Äänestä

  • essu lahdesta kirjoitti:

    Ehtoollisen asetussanoissa sanotaan: "Tämä ON minun ruumiini.... Tämä ON minun vereni..."
    Siinä siis EI sanota kuten roomalaiskatolisen transubstantaatio(muuttumis)opin mukaan viini jotenkin muuttuisi, vaan sanotaan ON MINUN VERENI.

    AIVAN

    tee niinkuin Pietari, kysy Jeesukselta ohjetta:

    Joka haluaa Jeesuksen oppia ymmärtää ehtoollis asian OIKEIN, niin kysyköön Jeesukselta niinkuin Pietari kysyi:

    15:15 Niin Pietari vastasi ja sanoi hänelle: "Selitä meille tämä vertaus."

    Ja voitte olla varmoja, että Jeesuksen antama vastaus on edelleen sama:

    15:16 Mutta Jeesus sanoi: "Vieläkö tekin olette ymmärtämättömiä?

    15:17 Ettekö käsitä, että kaikki, mikä käy suusta sisään, menee vatsaan ja ulostuu?

    Tuosta selviää, että:

    -kyseessä on vertaus

    -kyseistä vertausta ei uskovaiset ymmärrä

    Mar 4:13 Ja hän sanoi heille: "Ette käsitä tätä vertausta; kuinka sitten voitte ymmärtää kaikki muut vertaukset?

    -seurauksena on, että sieluttomana pilkkaa rikollisuuden eksyttäjän opin mukaisesti Jeesusta tekemällä Hänestä lostetta, kuten Jeesus itse asian ilmaiseen.

    JOKAINEN NAUTITTU EHTOOLLINEN OSOITTAA SEN VASTAAN OTTAJAN JEESUSTA PILKKAAVAKSI JA JUMALALLISUUDESTA POIS EKSYTETYKSI.

    JEESUS ITSE TIETÄÄ TOTUUDEN PAREMMIN KUIN KUKAAN TOINEN.

    Tätä totuutta ei katumus katekismus kerro ehtoollisesta!!!

    Jeesuksen kertoma vertaus:

    27 Ja hän otti maljan, ja kiitti, antoi heille ja sanoi: Juokaa tästä kaikki,

    28 sillä tämä on minun perimä; sen Uuden Testamentin malja, jonka tähden monien syyttömien verta vuodatetaan synneistä jotka ei heille kuulu.

    29 Mutta minä sanon teille: En suinkaan minä teidän verta juo tästä viinipuun hedelmästä, sitä juodaan verenä siihen saakka, kunnes minä jälleen juon teidän kanssanne viinin viininä, Uuden Liiton mukaisesti, minun maallisen ja sielullisen Isäni valtakunnassa.

    USKOVAISET, KYSYKÄÄ JEESUKSELTA NIINKUIN PIETARIKIN KYSYI:

    Matteuksen evankeliumi:

    http://www.koivuniemi.com/cgi-bin/raamattuhaku/?hakuehto=mat 15

    15:15 Niin Pietari vastasi ja sanoi hänelle: "Selitä meille tämä vertaus."

    15:16 Mutta Jeesus sanoi: "Vieläkö tekin olette ymmärtämättömiä?

    15:17 Ettekö käsitä, että kaikki, mikä käy suusta sisään, menee vatsaan ja ulostuu?

    TÄSSÄ TIETO ETTÄ KYSEESSÄ ON VERTAUS:

    Markus 4:11 Niin hän sanoi heille: "Teille on annettu Jumalan valtakunnan salaisuus, mutta noille ulkopuolella oleville kaikki tulee vertauksissa,

    Markus 4:12 että he näkemällä näkisivät, eivätkä huomaisi, ja kuulemalla kuulisivat, eivätkä ymmärtäisi, niin etteivät kääntyisi ja saisi anteeksi".

    Mar 4:13 Ja hän sanoi heille: "Ette käsitä tätä vertausta; kuinka sitten voitte ymmärtää kaikki muut vertaukset?

    TÄSTÄ SELVIÄÄ ETTÄ NK. pyhä ehtoollinen ON JEESUKSEN PILKKAAMISTA JOSSA HÄNESTÄ TEHDÄÄN ULOSTETTA:

    16 Mutta Jeesus sanoi: "Vieläkö tekin olette ymmärtämättömiä?

    17 Ettekö käsitä, että kaikki, mikä käy suusta sisään, menee vatsaan ja ulostuu?

    ON VARMAAN VAIKEA TUNNUSTAA, ETTÄ EHTOOLLINEN ON JEESUKSEN PILKKAAMISTA MUTTA ETTE TE OLE SYYLLISIÄ VAAN HARHAUTETTUJA!!!

    Olen usein saanut "turpiin" nk. pyhän ehtoollisen "pilkkaamisesta" kuten monet teistä ovat asian ilmaisseet mutta laitan taas kerran esille Jeesuksen Oman Sanan todisteet kantani tueksi. En pilkkaa ehtoolistanne vaan sitä, että tuon Jeesusta pilkkaavan rituaalinne suoritatte Hänen Nimessä Häntä pilkaten! TÖRKEÄÄ PILKKAAMISTA!!!

    Lukekaa joskus raamattua ottakaa vastaan Jumalan ja Jeesuksen Oman Sanan tiedot Laki mukaan lukien niin tiedätte ketä palvelette!

    Uskonvapaus Laki sallii, että saatte palvella herraanne niin palvelkaa sitä luciferia palvelevaa epäjumalaa; Luder/Lutheria epäjumalanne sen herran omalla nimellä JA JÄTTÄKÄÄ JUMALAN JA JEESUKSEN SEKÄ PYHÄN HENGEN NIMISSÄ TEKEMÄNNE PILKKAAMIS RITUAALIT, OPETUKSET JNE POIS NIIN ETTE PILKKAA SIELULLISESTI JUMALAN JA JEESUKSEN OMAAVIEN MIELTÄ.

    Äänestä

  • essu lahdesta kirjoitti:

    Ehtoollisen asetussanoissa sanotaan: "Tämä ON minun ruumiini.... Tämä ON minun vereni..."
    Siinä siis EI sanota kuten roomalaiskatolisen transubstantaatio(muuttumis)opin mukaan viini jotenkin muuttuisi, vaan sanotaan ON MINUN VERENI.

    15:15 Niin Pietari vastasi ja sanoi hänelle: "Selitä meille tämä vertaus."

    Ja voitte olla varmoja, että Jeesuksen antama vastaus on edelleen sama:

    15:16 Mutta Jeesus sanoi: "Vieläkö tekin olette ymmärtämättömiä?

    15:17 Ettekö käsitä, että kaikki, mikä käy suusta sisään, menee vatsaan ja ulostuu?
    SIIS KYSEESSÄ ON VERTAUS!!!!

    Mar 4:13 Ja hän sanoi heille: "Ette käsitä tätä vertausta; kuinka sitten voitte ymmärtää kaikki muut vertaukset?

    HEILLE, JOTKA YMMÄRTÄVÄT VERTAUKSEN:
    Markus 4:11 Niin hän sanoi heille: "Teille on annettu Jumalan valtakunnan salaisuus, mutta noille ulkopuolella oleville kaikki tulee vertauksissa,

    Markus 4:12 että he näkemällä näkisivät, eivätkä huomaisi, ja kuulemalla
    kuulisivat, eivätkä ymmärtäisi, niin etteivät kääntyisi ja saisi anteeksi".
    ULKOPUOLELLA OLEVAT OVAT HE, JOTKA EIVÄT YMMÄRRÄ:
    Uskon tunnustus: http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html

    'Meillä ei ole järkeä. Meillä ei ole ymmärrystä. Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia. Olemme syntisiä (mielenvikaisia ja/tai rikollisia ja/tai alempiarvoisia).'

    Äänestä

No niin, olkoon, tämä oli varmaan väärä paikka kysymykselle.

Hyvää loppiaista!

Äänestä

Tämä on väärä paikka MILLE TAHANSA kysymykselle.

Äänestä

Kai sitä viiniä juotiin Jeesuksen aikoihin, koska hän teki sitä vedestä lisää Kaanaan häissä.

Ehtoollisviini pitää olla alkoholipitoista, koska viini tuo vähänkin hörpättynä hyvän olon hetkeksi. Siksi sitä tarjotaan alkoholipitoisena vieläkin, koska ehtoollisella kävijä tuntee paremmin anteeksiantavan voiman.

Se on myös niin, että kun ihminen on kovassa kännissä, tuntuu kaikki velatkin saatavilta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

? kirjoitti:

Mua kiinnostaisi kovasti nyt mediassa esillä ollut asia ehtoollisviinistä ja sen alkoholipitoisuudesta. Joskus täällä palstalla kirjoitettiin alkoholin käytöstä ja siinä yhteydessä joku sanoi, ettei pari tuhatta vuotta sitten viinissä ollut alkoholia. Se ei voine pitää paikkaansa, jos tutustuu vaikka evankeliumiteksteihin.

Mutta tämä kohu nykyisestä ehtoollisviinistä: kuka voi tietää, mikä sen (jos sen pitäisi olla juuri samanlaista kuin mitä se siellä ensimmäisenä kiirastorstaina oli) alkoholipitoisuuden pitäisi olla?

Miksei se voisi olla alkoholitonta?

Millaista on Ruotsin Lapissa tarjottu ehtoollisviini jouluseuroissa? Vai onko se salaisuus? Onko väärin edes kysellä moista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu