Aluksi epäilimme äitini kanssa, että olen allerginen kalalle kun kyynärtapeisiini ilmestyi ihottumaa välillä kalan syönnin jälkeen. Välttelin kalaa ala-asteikäisestä viime vuoden tammikuuhin asti, kunnes tajusin ettei se johdu kalasta, koska ilmestyi silloin kun en ainakaan pariin kuukauteen ollut syönyt kalaa. Nyt minulle on ilmestynyt nilkkojen ulkosyrjiin, pottuvarpaan niveleen, keskelle säärtä sääriluun kohdalle ja vasempaan sisäreiteen ihottumaa, joka ei lähde normaalilla rasvalla, eikä hydrocortisonilla pois. Mistä tämä voi johtua?
Minulla on todettu allergiaa joillekin heinille ja olen itse todennut ainakin pujon, männyn ja koivun aiheuttavan nuhaa.
Myös päänahkani on karstainen, olen kokeillut rasvata sitä aqualanilla ja öljytä natusan-vauvaöljyllä, kumpikaan ei auttanut. Tämäkin vaiva on ollut siitä asti kun muistan. Epäilen että kyseessä ei ole kuitenkaan päänahan psoriasis, toivottavasti.Olen siis 17 vuotias tyttö.
Toisena kysymyksenä: poikaystävälläni on sormien välissä rakkulamainen ihottuma joka ilmestyi viime keväänä. Aluksi hän luuli, että se johtuu käsienpesuaineesta, jota kän käytti ollessaan töissä. Mutta nyt kun hän on ollut viimeiset puoli vuotta intissä, ihottumaaa on vieläkin. Intin "lääkäri" määräsi hydrocortisonia, joka ei kuitenkaan auta. Seuravalla kerralla kun poikaystäväni meni kys. lääkärin puheille, kun ihottuma ei ollut kadonnut, lääkäri sanoi että sew on stressiperäistä ja määräsi bepanthenia ishottumaan. Mistä tämä ihottuma voisi johtua?
ihottuma
1
254
Vastaukset
Kuvauksesta päätellen sinulla on kuivan ihon ongelmana läiskäinen ekseema, joka tunnetaan sekä atooppisena ekseemana että läiskäekseemana. Parantuakseen se vaatii yleensä keskivahvan tai vahvan kortisonivoiteen, jotka ovat kaikki reseptilääkkeitä, Niiden häviäminen vie 3-4 viikkoa. Sen jälkeen alueita hoidetaan perusvoiteilla. Atooppinen ekseema päänahassa esiintyy hilseenä, joka voi olla hyvinkin itsepäistä. Jollei ketokonatsolisampoo ja hydrokortisoniliuos poista hilsettä noin 3 viikossa, tarvitset voimakkaamman kortisoniliuoksen - joka taas on reseptilääke. Käynti lääkärillä on ilmeisesti tarpeen.
Poikaystäväsi käsi-ihottuma sopii infektioekseemaksi, josta löydät tarkempaa tietoa esimerkiksi Terveyskirjaston sivuilta (www.terveyskirjasto.fi)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä
Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh402474Miksi aina pitää kilpailla parhaudesta?
Mua ärsyttää se, että kaikki kilpailut ja visailut keskittyvöt aina siihen, kuka on paras missäkin. Tänäkin aamuna tuli601825Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt
Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit521689- 911523
Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä
Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi411364Kerro minulle
Miksi teit niinkuin teit? Miksi kielsit tunteesi minua kohtaan. Miksi et halunnut että tiedän oikeasti mitä tunnet. Etkö62955Seksuaalinen ahdistelu, naisten vähättely ja törkeä käytös naisia kohtaan kukkii rakennustyömailla
Tällainen lienee ihan tavallisista kaikilla "äijävaltaisilla" työpaikoilla. Kaikki miesvaltaiset alat eivät ole toksise121905Miten Yxäri iskettiin?
Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j165868Kristinuskossa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä
Jeesuksen kehoitus kastamiseksi Isän ja Pojan ja PH:n nimeen. Matt 28:19: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun378845Rakkaalle J miehelle.
Hitto mulla on sua ikävä. Haluisin heti nyt tulla sun syliin ja suudella sua.ja, ja ja... Hirveä ikävä.64825