Keskiyö

Katsoisitko, kun aloitin keveällä mielellä ja iloissani maksamaan tätä velkaa. Olin iloinen, että vihdoin sain alettua maksamaan sitä pois. Mutta yhtäkkiä se on nyt muuttunut hyeenamaiseksi ja näyttääkin painavan minua lyttyyn, eikä tunnu enää kevyeltä ja iloiselta. Olen tosi surullinen asiasta. Silti ajattelen, etten haluaisi antaa periksi, vaan olla voittaja, aivan kuin metsästäjänä ajaen vihollista takaa ja kukistaisin sen. Koska vihaan vihollista niin paljon.
Millaisena tämä tie näyttäää, miten matka etenee ja selviäminen. Tuleeko mukaan tekijöitä, joiden vuoksi kukistaisin tuon kamalan kaiken pois ja nopeasti.
Haluan koko ajan vain uskoa ja voittaa. Etsin monia tapoja kukistaa se nopeammin ja vahvemmin, mutta tällä hetkellä kovin vaikeaa.
Kieltämättä jouluna aatonaattona miettisin, että entä jos kuitenkin ihan oikeasti vain lähtisin pois, sinne missä ei ole vaikeuksia. Tiedäthän ... sinne, Pois täältä.
280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei ja hyvää uutta vuotta

et sinä minnekään lähde, olet liian tunnollinen ja älykäs ihminen tehdäksesi sellaisia asioita. vaan meillä kaikilla on omat huonot ja heikot hetkemme, minäkin heitän virtuaalia pippuria muutamien epämukavien ihmisten niskoihin silloin tällöin.
mutta oikeasti, sinä selviät siitä, mihin tosissasi ryhdyt. ja olet ylpeä saavutuksestasi, koska lopussa seisoo se kiitos, eli helpotus ja ihanan kevyt olo.
voit sitten kaiken lopuksi, suorituksesi kunniaksi, palkita itsesi mukavasti, onhan tässä aikaa miettiä sitäkin.
kaikkea ei saa aina niin nopeasti kuin haluaisi, mutta yrittämättä ei saa yhtään mitään.
sinulla on mielestäni jokin toinenkin piikki lihassasi, mikä painaa mieltäsi. mutta en saa siitä kiinni.

t: Keskiyö

Äänestä

Toisen piikin päässä on joko seivästettynä mies.Tai sitten se on asia , etten saa monista yrityksistäni huolimatta suoria vastauksia tiettyihin kysymyksiin usealta eri ihmiseltä. Tai yhteydenottoa ja kiinni tiettyä henkilöä, jota tarvitsen projektini etenemiseen (joka myös edesauttaisi minua tuon taloudellisen vihollisen kukistamisessa). Joka ainoalta taholta pelkkää odottamista ja peräänkuulutamista, jopa yksinkertaisimmissakin asioissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aidattuna kirjoitti:

Katsoisitko, kun aloitin keveällä mielellä ja iloissani maksamaan tätä velkaa. Olin iloinen, että vihdoin sain alettua maksamaan sitä pois. Mutta yhtäkkiä se on nyt muuttunut hyeenamaiseksi ja näyttääkin painavan minua lyttyyn, eikä tunnu enää kevyeltä ja iloiselta. Olen tosi surullinen asiasta. Silti ajattelen, etten haluaisi antaa periksi, vaan olla voittaja, aivan kuin metsästäjänä ajaen vihollista takaa ja kukistaisin sen. Koska vihaan vihollista niin paljon.
Millaisena tämä tie näyttäää, miten matka etenee ja selviäminen. Tuleeko mukaan tekijöitä, joiden vuoksi kukistaisin tuon kamalan kaiken pois ja nopeasti.
Haluan koko ajan vain uskoa ja voittaa. Etsin monia tapoja kukistaa se nopeammin ja vahvemmin, mutta tällä hetkellä kovin vaikeaa.
Kieltämättä jouluna aatonaattona miettisin, että entä jos kuitenkin ihan oikeasti vain lähtisin pois, sinne missä ei ole vaikeuksia. Tiedäthän ... sinne, Pois täältä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu