Osatyökyvyyttömyyseläkkeeltä täydelle ??

59 vuotias

Sain 50 % työkyvyyttömyyseläkkeen selästäni viime syyskuussa. Käyn töissä vointini mukaan ja Tramalin avulla toiset 50 %. Välillä joudun sairaslomalle kun unet kipujen vuoksi menevät ja pää meinaa loppua. Työpaikkalekuri sanoi, ettei lähde hakemaan vielä täyttä sairaseläkettä, koska en ole tarpeeksi sairas . Kirjoitti taas kaksi viikkoa saikkua lisää. Käytän Tramalia 100 mg 3 tabl päivässä ja 1 g barasetamoolia lisäksi tarvittaessa 3 tabl pv. Kuinka sairaaksi ihmisen täytyy tulla, että pääsee kokonaan eläkkeelle. Neuvokaa ihmiset mitä minä voin tehdä saadakseni työkyvyyttömyyseläkkeen.

50

1419

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • samat vaivat

      Eihän työpaikkalekuri sitä eläkettä Sinulle hae, vaan ihan Sinä itse! Eli pyydä häneltä B-lausunto, samoin selkäortopediltä ja täytä eläkehakemus. Ja tuohon hakemuksen tekstiin kerro rehellisesti omin sanoin tilanteesi. Ei siinä sen kummempaa ole.

    • Kokenutkaiken51v.

      Sun pitää hakea toiselta lääkäriltä joka on sun puolellasi oikein tehty B-lausunto ja laittaa se työeläkelaitokseen ja jos tulee bumerangina takaisin ,,,ÄLÄ tee valitusta muutoksenhakulautakuntaan vaan uusi hakemus,,,

      • Railimarjatta

        Työterveyslääkärnii laittoin vain 50 % hakemuksen, koska ilmoitti etten tule koko eläkettä saamaan. Ajattelin silloin, että parempi sekin kun ei mitään. Olen sisulla tehnyt tätä puolikasta aluksi siten, että olin joka toinen viikko töissä ja toisen viikon eläkkeellä. Selkä ei kertakaikkiaan kestänyt sitä istumistä vaan kipu alkoi säteillä myös jalkoihin. No siitä seurasi, että taas jouduin sairaslomalle. Lääkärin ja työnantajani kanssa muutettiin työaikaani siten, että olen joka toinen viikko 3 päivää ja jokatoinen viikko 2 päivää töissä. Samassa paraverisa lääkäri ilmoitti myös työnantajalleni, etten tule kokonaista eläkettä saamaan. Tämä järjestely on toki parempi kuin tuo edellinen. Minulla menee kuitenkin kaikki välipäivät voimien keruuseen, että jaksan taas mennä töihin. Ainoastaan lääkkeiden varassa pystyn nuo päivät töitä tekemään. Välillä pönttö viheltää kunnolla ja sen seurauksena unet karkaa, ja sitten taas saikulle.
        Olen sitä ikäluokkaa, että lääkäriin on uskominen. Kiitos, että täältä saan tietoa ja vielä rohkeuttakin hankkiutua spesialistin pakeille.

      • ZukeBoy
        Railimarjatta kirjoitti:

        Joo, terve Railimarjatta

        ei se niin synkältä näytä kuin luulet olet vain itse tehnyt virheen hyväuskoisuudessasi, koska nolet tämän "puoskarin" pakeilla ollut ja vielä uskonut häneen.

        Ensinnäkään,,,,työterveyslääkärin ei kuulu eikä voi sanoa työnantajalle mitään eläkepäätöksistäsi (potilassuoja ja vaitiolovelvollisuus), kuulostaa kuin lääkäri ja työnantaja kävisivät yhdessä keilaamassa ja Tallinnan risteilyllä (tietysti työnantajan piikkiin).

        Tämä nimimerkillä "Kokenutkaiken51v." puhuu aivan totta ja pistä pyörät pyörimään niin olet kokopäiväeläkkeellä (valitettavasti sairauden takia) kunnes et huomaakkaan.

      • toinen eläkeläinen I

        olen itse jäänyt/joutunut/ työkyvyttömyyseläkkeelle samaa tietä, ensin osatyökyvyttömyyseläke ja sitten 100%. eläkeyhtiöstä kerrottiin silloin aikanaan, että työkyvyn täytyy olla oleellisesti huonontunut vähintään vuoden ajalta ennenkuin täyttä eläkettä edes harkitaan. no, niin tapahtui, olin sairaslomalla vuoden ja täysi työkyvyttömyyseläke myönnettiin heti kun kelan sairaspvt tulivat täyteen.

      • Railimarjatta
        ZukeBoy kirjoitti:

        Joo, terve Railimarjatta

        ei se niin synkältä näytä kuin luulet olet vain itse tehnyt virheen hyväuskoisuudessasi, koska nolet tämän "puoskarin" pakeilla ollut ja vielä uskonut häneen.

        Ensinnäkään,,,,työterveyslääkärin ei kuulu eikä voi sanoa työnantajalle mitään eläkepäätöksistäsi (potilassuoja ja vaitiolovelvollisuus), kuulostaa kuin lääkäri ja työnantaja kävisivät yhdessä keilaamassa ja Tallinnan risteilyllä (tietysti työnantajan piikkiin).

        Tämä nimimerkillä "Kokenutkaiken51v." puhuu aivan totta ja pistä pyörät pyörimään niin olet kokopäiväeläkkeellä (valitettavasti sairauden takia) kunnes et huomaakkaan.

        Kiitos kannustuksestasi; otin ja menin Sinikka Levoska -nimisen neurologin luokse ja siinäpä vasta sympaattinen ja ihana lekuri. Otti heti asian omakseen, laittoin minut magneettikuvaukseen, josta lausuntoa kuulemaan ensi viikolla. Käski pikkuhiljaa lopetella Tramalin käytön ja antoi tulehdukseen kortisoonikuurin, koska tilanteeni oli jo niin paha. Kivunlääkitystä vain tarvittaessa mutta ei missään tapauksessa tramalia enää.
        Nyt olen ollut viisi päivää ilman tuota lääkettä ja voitte arvata joka tabun tiedätte, että vieroitusoireet ovat mitä melkoiset. Näiden alle ovat kaikki kivutkin toistaiseksi unohtuneet. Sairaslomalle Levoska laittoi minut heti maaliskuun loppuun aluksi ja ihmetteli enkö ole ottanut sairaslomaa vastaan vai mistä tässä minun tapauksessani on oikein kysymys.
        Työterveyslääkärinihän on ainoastaan yleislääkäri, joten aivan omaa pöljyyttäni on ollut , etten ole aikaisemmin hakeutunut alan lääkärin hoitoon. Kiitos siitä, että neuvoitte :) Nyt olen ainakin hyvässä hoidossa ja luottavaisin mielin, että kivut saadaan siedettävälle tasolle ja minut pois tuolta oravanpyörästä.

    • toinen eläkeläinen

      Työterveyslääkärin lausunto painaa aika paljon työkyvyttömyyseläkettä hakiessa. en vaihtaisi lääkäriä, voisit joutua ojasta allikkoon.
      mene vastaanotolle ja sano, ettet jaksa, että hakisitte koko eläkettä.
      ei se ota jos ei annakaan. en ymmärrä miten hän sanooo ettei koko eläkettä tule, no onhan hänellä toki kokemusta mutta voisihan sitä kokeilla. paljon riippuu b-lausunnosta, se tulisi laatia huolella, potilaan etua ajatellen ja hae eläkettä omasta eläkeyhtiöstä !

      • ZukeBoy

        Huomaathan itsekin , että ei lääkäri voi kommentoida potilaan asiaa yleisesti. Tottakai lääkäri pitää vaihtaa, itselläni on siitä kokemusta.

        Oli muuten kokenut ja ylilääkäri työterveydessä , mutta aika fiasko.

    • Railimarjatta

      No nyt on pyörät laitettu pyörimään; kävin tänään fysiatrin puheilla, joka ihmetteli sangen suuresti tuota minun lääkemäärääni sekä sitä ettei työlterveyslääkäri ole minua pyynnöstäni huolimatta laittanut minua uusteen magneettikuvaukseen. Edellisestä on viisi vuotta aikaa. Sain lähetteen nyt siihen ja täällä Oulussa se toimii nopeiten "kuvausautolla" johon tilaan huomenna ajan. Lisäksi sain sairaslomaa neljä viikkoa ja kuvien valmistuttua menen takaisin vastaanotolle, jolloin ollaan asiassa viisaampia. Tramalin käski pikkuhiljaa lopettamaan ja antoi minulle uskoa, että tästä selvitään ilman tuota koukuttavaa ainettakin.

      Joku pyysi minua kertoilemaan tilanteestani ja tässä nyt mennään. Olen ollut tosiaankin aivan täys tollo, kun olen tuota työterveyslääkäriä kuunnellut ja uskonut. Täältä kuitenkin noustaan :)

      • SeijaAnnikki

        Hieno homma! Ei pitäisi aina näköjään uskoa sokeasti lääkäriä vaan omaa kroppaa ja tuntemuksia.

        Kerrohan vielä mitä kuvista löytyi. Voit sitten antaa sapiskaa työpaikkalääkärille. Eihän ne muuten ikinä opi. Laitat vaikka kirjeen ja kuvaustulokset hänelle postissa.

      • Railimarjatta
        SeijaAnnikki kirjoitti:

        Kertoilin jo tuossa aikaisemmin, että saan nyt avun ja voin vain kiittää teitä täällä olevia joilta tukea sain.
        Esimieheni pyynnöstä ilmoitin työterveyslääkärille, että olen siirtynyt selkäkipujen vuoksi Sinikka Levoskan hoitoon.
        Nuo työterveyslääkärit ovat monesti ainoastaan yeislääkäreitä, joten jos niiden kanssa ns sukset menee ristiin, niin eiku silloin vaan hakeutumaan alan lääkärin puheille.
        Tuosta sapiskasta vielä, jota käskit antaa, niin varmasti siihen palataan kunhan minut saadaan siedettävään kuntoon ja voimia, että jaksan pitää puoliani.

        Oma kroppa ja omat tuntemukset on ne joista vain yksin sinä tiedät. Niiden mukaan on toimittava. Kiitos vielä kaikille

        SeijaAnnikki : joo ilmoittelen, kunhan saan ensi viikolla tulokset tulkattuina ja paperille piirrettyinä tietooni. ;)

      • käsipuoli
        Railimarjatta kirjoitti:

        Kertoilin jo tuossa aikaisemmin, että saan nyt avun ja voin vain kiittää teitä täällä olevia joilta tukea sain.
        Esimieheni pyynnöstä ilmoitin työterveyslääkärille, että olen siirtynyt selkäkipujen vuoksi Sinikka Levoskan hoitoon.
        Nuo työterveyslääkärit ovat monesti ainoastaan yeislääkäreitä, joten jos niiden kanssa ns sukset menee ristiin, niin eiku silloin vaan hakeutumaan alan lääkärin puheille.
        Tuosta sapiskasta vielä, jota käskit antaa, niin varmasti siihen palataan kunhan minut saadaan siedettävään kuntoon ja voimia, että jaksan pitää puoliani.

        Oma kroppa ja omat tuntemukset on ne joista vain yksin sinä tiedät. Niiden mukaan on toimittava. Kiitos vielä kaikille

        Joudut kyllä palamaan työterveyslääkärin juttusille. Hän tekee eläkeyhtiötä varten uuden B-lausunnon. Liitteeksi siihen tarvitaan selkää hoitavan lääkärin lausunto työkyvyttömyydestä mahdollisine puoltoineen. Sitten teet eläkeyhtiölle uuden työkyvyttömyyseläkehakemuksen. Mukaan hakemukseen kaikki selkää koskevat lausunnot. Näillä kuvioilla jouduin itse tammikuun alusta käsiongelmien vuoksi täydelle työkyvyttömyyseläkkeelle.
        Työterveyslääkärisi olisi pitänyt antaa lähete ortopedille, joka on erikoistunut selkäongelmiin.

      • Railimarjatta
        käsipuoli kirjoitti:

        Voi kiitos kun kerroit. Sitä on jotenkin niin yksin tämän sairautensa kanssa...

        Olen aloittanut nyt siis sairasloman vasta ja se on alustavasti maaliskuun loppuun. Vein esimiehelleni todistuksen, ja hän käski sähköpostitse ilmoittaa sairaslomani ja hoitavan lääkärin nimen työterveyslääkärilleni ja sen olen tehnyt.

        Esimieheni myös ilmoitti tänä aamuna soittamaen minulle, että ns verkostopalaveri tulee jossain vaiheessa ajankohtaiseksi, mikäli sairaslomani jatkuvat pidenpään. Kuka tai mikä taho sen käynnistää, ei ole tietoa.

    • Railimarjatta

      Lausunto on nyt sitten tulkattu ja siinä ilmeni, että selkäni on tosi paljon huonontunut eikä onneksi vielä aihetta leikkaukseen ole.

      Työt on kuitenkin tehty. Sairaslomaa jatketaan tarpeen mukaan, niin että 300 päivää tulee täyteen ja sitten eläkehakemus vakuutusyhtiölle.

      Pikkusen mua mietityttää nyt se, laitanko minä yhdessä tämän yksityisen lääkärin kanssa sen lausunnon vai tuleeko tähän työterveyshuolto vielä jotenkin mukaan? Onko kenelläkään tietoa siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu?
      Vielä en ole työnantajalle ilmoittanut mitään, koska sairaslomani kestää maaliskuun loppuun ja sitä ennen se jatketaan uskoakseni vuoden loppuun saakka.

      Tekis kyllä mieleni tylöterveyslääkärille tuo lausunto antaa ja kysyä mitä mies siitä on mieltä.

    • toinen eläkeläinen

      Verkostopalaverin (teillä verkostopalaveri, muualla esim. työkykypalaveri, mutta tällä on eri nimiä) käynnistää yleensä työantanja yhdessä työterveyshuollon kanssa, läsnä yleensä esimies, työterveyslääkäri ja työntekijä. Siellä keskustellaan mahd. työhänpaluusta, muuttuneista työtehtävistä jotka mahdollistaisivat työhönpaluun jne. Sinuna kyllä menisin työterveyslääkärille, hänen lausuntonsa on osa eläkehakemusta. Työnantaja on myös syytä pitää "tyytyväisenä" esim. ilmoittamalla ajoissa sairaslomista ym. sijaisten palkkaamiseksi. Esim. minun tapauksessani työnantaja antoi lausunnon, että minulle ei ole tarjota työtä jos en kykene tekemään silloista työtäni, sen liitin myös eläkehakemukseen, se ei ole pakollinen mutta ehkä se auttaa.

      • Railimarjatta

        Minulle palkattiin sijainen heti kun sain tuon pidemmän sairauslomani.

        Viime syksynä, kun sain tuon puolikkaan eläkkeeni, meillä oli tuollainen palaveri jossa työnantaja ilmoitti, ettei talosta löydy mulle muuta työtä kuin mitä tuo omani on. Vielä kun siihen oli aikaisemmin saanut puolikkaan eläkkeen toinen kaveri niin yhdessä teimme hommat 50/50.

        1) Käynkö heti näyttäytymässä työtrveydessä tuon magneetista saadun lausunnon kanssa vai

        2) odotanko, että menen 15.3. yksityiselle, jolta saan lisää sairauslomaa ja ehkä sen mahdollisen B-lausunnon?? Siis nykyinen sairauslomani kestää 31.3. saakka.

        Kiitos muuten, että olet noin ihana ihminen ja autat minua.

        Nyt olen ollut tosi huonona ja niinkuin huomaat , yöt menee osittain valvoessa kun en kivuilta pysty nukkumaan. Järki pelaa väliin ja väliin taas vajaalla ;)

        Ekkönää usko, että ota yhteys työterveyslääkäriin:
        Hän tekee työkyvyttömyyseläkehakemusta varten B-lausunnon jne.
        Hänen lausuntonsa painaa hakemuksessa eniten. Hän joko puoltaa täyttä työkyvyttömyyseläkettä tai sitten ei.
        Yksityiselta puolelta mukaan lausunnot sekä mahdolliset puollot eläkkeelle siirtymiseen. Eläkkeen myöntämiseen vaikuttaa suuresti se "tarvitsetko" työtehtävissäsi selkää: oletko raksalainen, varastotyöntekijä vai toimistotyöntekijä?

        Otapa yhteys eläkevakuutusyhtiöösi. Sieltä saat puhelimitse ja jopa netin kautta tarkemmat tiedot kuinka toimia tuossa eläkehakemuksessa. Tarkemmat kuin täältä.

    • toinen eläkeläinen

      Mene nyt työterveyslääkärille ja kerrot hänelle missä tutkimuksissa olet ollut, on syytä pysyä "väleissä" työterveyslääkärin kuin työnantajankin kanssa. Työterveyslääkäri on tässä keskeisessä asemassa, hän laatii B-lausunnon eläkeyhtiölle. Ja ota huomioon, että B-lausunto yksityiseltä lääkäriltäsi voi maksaa jopa muutaman satasen. Minun työpaikallani oli tapaus missä henkilö yritti pari vuotta eläkkeelle yksityisen lääkärin avulla, aina tuli kielteinen päätös. Sitten meni työterveyslääkärille ja myönteinen päätös tuli parissa kuukaudessa. Työnantaja kyllä kutsuu sitten sinne verkostopalaveriin ja on hyvä aina heti ilmoittaa sairaslomista, sijainenhan on varmaan palkattu määräaikaisilla sopimuksilla aina sairaslomasi keston mukaan.

      • Railimarjatta

        Kiitos sinulle sen tein juuri äsken ja sain ajan perjantaiksi. Kiitos tuhannesti neuvoista.

      • toinen elkäkeläinen
        Railimarjatta kirjoitti:

        Kiitos sinulle sen tein juuri äsken ja sain ajan perjantaiksi. Kiitos tuhannesti neuvoista.

        Miten työterveyslääkäri suhtautui kun kävit vastaanotolla ?
        Entäs työnantaja ? Kerro kuulumiset.

      • Railimarjatta
        toinen elkäkeläinen kirjoitti:

        Miten työterveyslääkäri suhtautui kun kävit vastaanotolla ?
        Entäs työnantaja ? Kerro kuulumiset.

        Kävin toista viikkoa sitten työpaikkalääkärillä ja annoin magneettilausunnon ja ilmoitin, että erikoislääkärin melestä minun työni on tehty. Tällöin työpaikkalääkäri sanoin, että hän tekee sen eläkehakemuksen ja on yhteydessä erikoislääkäriin. Ensin on sairastettava 300 pv ja sitä ennen laitetaan hakemus eläkkeen saamiseksi menemään. Siis hyvin on pullat uunissa tuolta osin. Kivut vaan ovat ennallaan, toisena päivä siedettävät ja toisena ihan hirveät. Näihin nyt kokeillaan erilaisia lääkevaihtoehtoja ja olen yrittänyt vointini mukaan ulkoilla ja tarkoituksena olisi uimahalliin suunnistaan, kunhan saan kerätyksi voimia...

        Eli vielä tuosta eläkkeen hakemisesta, jos haluaa sen nopeasti, niin tosiaankin on työpaikkalääkäri yhdessä erikoislääkärien kanssa saatavat jotenkin yhteistyöhön..,

        Menen seuraavan kerran erikoislääkärille, jolloin sairauslomaani jaketaan ja samalla lääkitystä taas "rukataan". Että tämmöstä kuuluu...

    • Hoitsu -56

      Hei!
      Osaisitteko neuvoa minua? Olen ollut sairaslomalla selkäni takia 26.10.2011 alkaen ja nyt tänään s-lomaani jatkettiin edelleen 30.9.2012 saakka. Selkä leikattu x 1 (decompressioleikkaus ja muuten selkää rassaavat prosessit todettu jo v. 1992).Selkä sanoi sopimuksen irti viime syksynä niin,että jouduin jäämään s-lomalle siis 26.10.11.Toiseen jalkaan kehittynyt vahva-asteinen peroneuspareesi,joka ei ole palautunut (tehty 2 x mangneettirtg ja ENMG-tutkimukset). Olen kertaalleen uudelleenkoulutettu KEVA:n toimesta ja olen siis töissä terv.hoitoalalla, raskaassa 3-vuorotyössä,josta nyt olen ollut osatyökyvyttömyyseläkkeellä 1.8.2011 alken (siis ehdin tehdän vain 3 kk ko.osatyötä). Työvuosia reilusti yli 30 v saman työnantajan palveluksessa.

      Mutta siis kysymykseni olisivat seuraavat:
      Työnantaja on maksanut minulle täyttä palkkaa marras-joulukuulta 2011 ( 60 pv)
      Samoin täyttä palkkaa tammi-helmikuulta 2012 (vuosi vaihtunut) (60 pv).
      Nyt saan 2/3 palkkaa maalis-,huhti-.touko- ja kesäkuun. (120 pv).
      Saan KELA:sta pienen summan/kk. Ja tietysti osatyökyvyttömyyseläkettä.

      Mutta mitä sitten kun tuo 2/3 palkka kesäkuun lopussa loppuu? Siirrynkö kokonaan KELA:n päivärahalle ?

      Entäpä sitten kun sairaspäivät (300 pv) elokuun lopussa 2012 ovat täynnä? Missä vaiheessa haetaan esim. kuntoutustukea tai lopullista työkyvyttömyyseläkettä?Kaikkihan riippuu siitä alkaako peroneuspareesi palautua ja mikä on siis selkäni tilanne tuolloin.

      Seuraava työterv.lääkäri kontakti on sovittu syyskuulle 2012.

      Anteeksi tämä sepustuksen sekavuus, mutta paremmin en osannut asiaani ilmaista.

      Voi jos joku osaisi vastata ja vähän neuvoa - olisin ikikiitollinen.

    • Hoitsu -56

      Asiat ovat selvinneet.

    • Kohtalotoveri

      Hei Railimarjatta!

      Mitä Sinulle kuuluu ?

      • Railimarjatta

        Olosuhteet huomioiden ihan ok. Olen sairaslomalla kesäkuun loppuun saakka ja sitten sitä jatketaan ja laitetaan eläkehakemus menemään.

        Lääkitykseni on ainoastaan 3 x 1 g Panadol sekä tarvittaessa 800 mg Ibumax per pv. Näillä mennään. Täällä kotona saan levätä kun siltä tuntuu eikä muutakaan stressiä onneksi ole.

        Pientä kävelyä ulkona koirani kanssa lähes päivittäin vaikka vauhti ei päätä huimaa. Liike on lääke sanoin Sinika Levoska minulle ja tottahan se on. Ei auta jäädä ihan sänkypotilaaksi.

        Entä itsellesi kohtalotoverini, mitäs sinulle kuuluu ?

    • Kohtalotoveri

      Olen osatyökyvyttömyyseläkkeellä ja viime viikolla lähti eläkelaitokselle kuntoutustuki/työkyvyttömyyseläkehakemus. Olen ollut sairaslomalla lokak.2011 alkaen ja jatkuu edelleen 31.10.2012 saakka.
      Olen siinä mielessä onnenpekka,että hoitavat lääkärit, työterv.lääkäri,työterv.huolto yleensäkin ja tehdyt tutkimukset ovat olleet huippuluokkaa, mutta valitettavasti tutkimuksiin pääsyn (yliopist.sairaalaan) hitauden vuoksi olen saanut sellaisen lisäsairauden,joka on elinikäinen ja näin olleen työhönpaluuni raskaaseen hoitotyöhön on täysin mahdoton. Päivä kerrallaan eteenpäin - valoa kohti, valoa kohti !

      Liikunta - se vähäinenkin on kaikkein parasta lääkettä kropalle ja psyykelle. Ja onneksi on tuo aviopuoliso,joka ymmärtää,tukee ja auttaa, mutta myös pitää jalat ja pään maanpinnalla tasaisesti. Samoin omat lapset. Ja ystävät,työkaverit - nuo maanmainiot tsempparit !

      Ja Hoitsu 56-nimimerkille: Kyllä kysyvä aina "tien" löytää.Hyvä,että olet saanut asiasi ootrinkiin !

      • Railimarjatta

        Sulla on asiat todella hyvin. Siis olet ollut siis n. puoli vuotta sairaslomalla ja nyt lähti siis eläkehakemus eteenpäin. Tuosta hakemuksestahan mulla ei ole tietoakaan, milloin sellainen laitetaan eteenpäin. Mulle sanottiin vain että kun 300 pv on ollut sairaslomalla. Kysymykseni kuuluu, että laitetaanko se eläkehakemus menemään ennenkuin tuo 300 pv täyttyy siis ehkä 2-3 kuukautta aikaisemmin ja odotetaanko että se tosiaankin menee umpeen. Palkkahan putoaa kokoajan kuin lehmän häntä.
        Toivottavasti selostin, että ymmärrät mitä tarkoitan.

      • Railimarjatta

        Missä mennään kohtalotoveri? Kesä on minulla mennyt paremmin ja voisin sanoa, että päänikin on jo huomattavasti selvempi.

        Syksy tekee tuloaan ja jostain kumman syystä myös kivut myös lisääntyvät. Onneksi saan täällä kotona köllötellä ja tehdä hommia omaan tahtiini. Näillä eväillä menen eteenpäivä; pilleriä, lepoa ja liikuntaa.

        Ansiot ovat tippuneet melkoisesti ja Kelakin on antanut ensimmäisen kerran pientä avustusta:) Veroprosenttia myös käyn tarkistuttamassa, joten eiköhän tämä tästä ...

        Hei Railimarjatta !

        Olemme siirtyneet jo lumiaikaan. Pitkä ja pimeä syksy on takana päin. En ole käynyt täällä keskustelupalstalla moneen,moneen kuukauteen ja huomasinkin juuri, että olit jo elokuussa kysellyt kuulumisiani. Anteeksi tämä viivytys !

        Sairaslomani jatkuu, samoin kuntoutustukeni aina 31.3.2013 saakka. Kuntoutustoimenpiteet (laitoskuntoutusjaksot) ovat alkaneet ja olen ollut yhden viikon yksilöllisessä laitoskuntoutuksessa ja kohta on edessä toinen viikko. Laitoskuntoutusjaksot kestävät aina kesäkuulle 2013 saakka.
        Oman kremppani suhteen ei ole mitään erikoisempaa tapahtunut (siis paranemista tms), toimintakyky ja terveys ovat samaa luokkaa kuin viime keväänä. Kuntoutuksesta ei mitään isoja lupailtu,kunhan nyt edes kävelykuntoisena pysyisin ja pienet kotiaskareet voisin tehdä omaan tahtiini.
        Mutta tosi kiva siellä kuntoutuksessa oli olla: itse en sinne kuntoutukseen hakenut, vaan KELA oma-aloitteisesti sitä minulle ehdotti alkuvuodesta 2012 ja ilmanmuuta olin siitä kiinnostunut ja halukas lähtemään. Nytpähän sitten koko "paketti" tutkitaan/syynätään/mitataan/punnitaan/arvioidaan yhteiskunnan varoin (tätä varten sitä ollaan verojakin 45 vuotta maksettu). Ja katsotaan vieläkö minusta olisi johonkin työhön ( ei enää raskaaseen hoitotyöhön - se polku on kuljettu loppuun) osa-aikaisesti, sillä olen jo osatyökyvyttömyyseläkkeellä. Kelan kuntoutukseen "pääsin" sillä samalla B-lausunnolla,jolla maaliskuulla haettiin kuntoutustukea eläkelaitokselta. Tosi hyvää palvelua KELA:lta. Muutenkin aina olen saanut KELA:lta asiallista ja nopeaa sekä ystävällistä palvelua - ei valittamista.

        Mutta Railimarjatta hae eläkelaitokselta AJOISSA työkyvyttömyyseläkettä/kuntoutustukea, sillä eläkelaitoksella (ainakin KEVA:ssa) on ruuhkaa. Päätökset tulevat jälkijunassa ! Mutta aina voi soittaa ja tiedustella sekä kiirehtiä päätöksiä.

    • Kohtalotoveri

      Hei!
      KELA lähettää Sinulle muistutuskirjeen kun 150 sairaspäivää on kulunut.Muistutuskirje sen vuoksi,että 1/2 sairaspäivärahaoikeudestasi on käytetty tuolloin ja alkaa olla aika toimia kuntoutustuki-eläkeasioissa omaan eläkevakuutusyhtiöön päin. Kyllä työterveyshuollon lääkärin tulee osata neuvoa ja ohjata - ainakin minulle hän antoi erittäin selvät ohjeet,joiden mukaan olen nyt toiminut. Myös KELA:sta olen saanut hyviä neuvoja ja ohjeita miten toimia.

      Hyvissä ajoin liikkeelle, ettei tule rahattomia kuukausia. Käsittelyajat ovat todellakin nuo 2-3 kk siellä eläkevakuutusyhtiöissä. Tietysti riippuu aina tapauksesta ja siitä kuinka paljon eläkevakuutusyhtiö joutuu tekemään lisäselvityksiä tapauskohtaisesti.
      Tosin oma osatyökyvyttömyyseläkkeen käsittelyni v.2008 kesti päivälleen 3 viikkoa !

    • Kohtalotoveri

      Hei mitä Sinulle Railimarjatta kuuluu näissä eläke- yms. asioissa.

      • Railimarjatta

        Kävin juuri tänään aamulla työpaikkalääkärillä ja sairaslomaani jatkettiin vuoden loppuun saakka. Joulukuun alussa menen sitten uudelleen ja laitetaan eläkehakemus Kevalle menemään. Miten sitten sen kansa käy, jää nähtäväksi. Näillä kivuilla en kuitenkaan työelämään enää palaa.

    • Kohtalotoveri

      Hei Railimarjatta! Mitä Sinulle kuuluu ?

      • Railimarjatta

        Kiitos, ihan ok. Särkyjä piisaa sekä selässä, jaloissa että vielä kädessäkin. Pillereitä menee välillä paljonkin, mutta olen yrittänyt pitää jonkinlaista rajaa.
        Olen tilannut työterveyslääkärille ajan 30.11, ja käyn keskustelemassa, että miten tästä edetään vai jatketaanko vielä sairaslomaa. Vuoden loppuun menessä mulla on 280 sairaspäivää kulunut. En tiedä joko se eläkehakemus voidaan laittaa menemään vaan tohtoripa sen saa päättää suuressa viisaudessaan päättää.

        Palaillaan taas asiaan ja hyviä vointeja vaan sinulle.

        Hei kaikille teille, jotka olette tässä jutustelussa vielä mukana... :)

        Sain eilen puh tiedon, että minulle on myönnetty täysi työkyvyyttömyyseläke vuoden alusta lukien. Kirjallinen päätös postitetaan tänään ja saan sen ensi viikon puolella. Eihän tätä meinaa uskoa todeksi ainakaan ennenkuin saan sen kirjallisena käteeni.
        Pikkusen alle kahdessa kuukaudessa päätöksestä tiedon sain Tosin soitin Kevaan itse ja kysyin . Mielestäni aika nopeasti kuitenkin se tuli.
        Kiitos vielä teille kaikille ja hyvää kevättä toivottaen

        Sydämellinen onnitteluni eläkepäätöksestäsi ! Asioilla on yleensä taipumus järjestyä, niin Sinunkin kohdallasi. Nyt sitten alkaa uudenlainen elämä ilman työvelvoitetta - olet sen ansainnut.

        Tässäpä pieni ajatuksen pätkä:

        Tulla lujaksi,
        pysyä pehmeänä.
        Siinäpä on haaveita kylliksi
        yhdelle elämälle.

      • Railimarjatta
        Kohtalotoveri kirjoitti:

        Voi kiitos kohtalotoveri kauniista sanoistasi ja hyvistä neuvoistani. Sinunlaisia ihmisiä pitäisi olla paljon enemmän.

        Todellakin nyt alkaa uusi elämä ja uudet kujeet, kunhan saan tämän asian jotenkin päässäni " jäsenneltyä. "

        Hyvää kevättä !

    • Railimarjatalle

      Kenelle soitit Keveen: oliko sinulla joku tietty henkilö vai soititko johonkin yleiseen numeroon ??

      Minulla on nimittäin sisällä eläkehakemus, jopa hyvin pitkälle samoilla perusteilla kuin sinulla ( lisänä vielä olkapäät selän lisäksi romuna) ja sairauspäivärahat riittävät enää huhtikuun loppuun saakka. Alkaa olla jännitystä ilmassa, kun tulot loppuvat eikä tulevasta ole muuta tietoa kuin ettei töihin pysty.

      Onnittelut sinulle uuden elämäsi alkamisen johdosta !!!

      • Railimarjatta

        Ihan vaan Kevan vaihteeseen soitin ja siellä oli tosi miellyttävä naishenkilö, joka tarkisti asian. Rohkeasti vaan soittamaan, mikäli et sitä vielä ole tehnyt.

    • elämä kipujen kanssa

      Onneksi olkoon vaan eläkkeestä, hyvä oli tuuri, jos sen kipujen vuoksi sait. Itsellä selkäsairauksia, leikattukin on, ei auttanut.

      Meidän paikallinen sairaalan plk:n lääkäri sanoi, että kivut (kovatkaan kivut) eivät nykyään vakuutusyhtiön tulkinnan mukaan ole syy myöntää eläkettä.
      Yritetty on, kipulääkkeet maksimissaan, menee kahta opiaattia ja tulehduskipulääkkeet päälle silti kovat kivut päivittäisiä 24h/vrk.
      Yöt nukun pienissä pätkissä ja kävelen loput, mutta vakuutusyhtiö lääkärien mielestä työkykyinen. Töitä on tehty 30 vuotta ja ikääkin reilut 55 vuotta. Miten paljon ihmisen pitää kestää?

      Alkaa olla voimat lopussa, mutta onneksi noita lääkkeitä on sen verran, että henki niillä varmasti lähtee, kun viimein väsyn tällaiseen elämään ja kipuihin.

    • Railimarjatta

      Nyt on pakko kysyä, millaista työtä pystyt tekemään noin suuren lääkemäärän kanssa?? Kuulostat mielestäni todella vaikeasti masentuneela. Tuosta asiasta sinun kannattaa puhua mahdollisimman pian lääkärillesi.
      Tiedän kyllä tunteen kun on kipeä eikä elämässä ole valonpilkkuakaan. Jatkuvat särkyt sekä nuo lääkkeet sen aiheuttavat. Toisaalta miksi syödä noin kovia pillereitä, jos niistä ei ole apua. Minulta ajettiin kaikki opiaatit alas, jolloin tajusin etten kuole kipuihin enkä ole tullut sen sairaamaksi vaikka pelkällä parasemamoolilla ja buranalla koitan selvitä päivästä toiseen.

      Usein kovien kipujen kanssa tasteleva on myös masentunut.

      Voimia sinulle ja toivottavasti menet lääkäriin mahdollisimman pian. Ei itsensä tappaminen ole mikään ratkaisu.

    • elämä kipujen kanssa

      Railimarjatta, ilman kipulääkkeitä en pysty suoriutumaan edes päivittäisistä askareista, kevyet kotityöt ja imurointikin on yhtä tuskaa ja levätä pitää yhtenään, päivätöistä puhumattakaan. Työni on istumatyötä ja istuessa vähänkin pidempään selkäkipu repii alas jalkoihin, nilkkaan ja jalkapohjiin saakka.
      Hermovauriokipuihin on yritetty Lyricaa ja Cymbaltaa, ne auttoivat paremmin, mutta voimakkaitten sivuoireitten vuoksi en voi käyttää.

      Ja mitäpä se toimittaa puhua hoitavan lääkärin kanssa, hän itse sanoi, että "kivut eivät haittaa työntekoa". Ei ole tainnut sitä lääkäriä paljon kivut vaivata :(

      Aikaisempi hoitava lääkäri ehdotti kipupumpun laittoa, mutta kun silloin olin kuntoutustuella eikä töissä tarvinnut käydä, en suostunut. Ehkä olisi pitänyt. Nyt kyseisellä lääkärillä ei ole enää vastaanottoa.

      En edes tiedä miltä tuntuu, jos ei koko ajan koske. Vuosikausiin en ole nukkunut kokonaista yötä vaan heräilen yhtenään asennon vaihtoon, tunnin, puolen tunnin, jopa vartin välein.
      Toki vuosikausien kipu vaikuttaa jo psyykeenkin. Kun siitä itkuisena puhuin lääkärille, lääkäri käski "rauhoittumaan" ja kehoitti keskustelemaan asiasta sitten "kun en ole niin hermostunut". :(

      • Railimarjatta

        Ensiksi sanon sinulle, että sinun on taisteltava itsesi puolesta. Saat varmasti tukea meiltä muilta kipupotilailta. Oletan, että olet työpaikkalääkärisi hoidossa.?? Noin ala-arvoiset lääkärin sanomiset yritä unohtaa
        Kehoitan sinua menemään jonkun erikoislääkärin puheille. Saat ainakin toisen ammattilaisen näkemyksen asiaan. Minä jouduin niin myös tekemään ja silloin vasta asiat rupesivat rullaamaan. Aloin jo uskoa itsekkin, että olen luulotautinen niinkuin työterveyslääkäri minulle sanoi. Tämä ihana ihminen fysiatrian erikoislääkäri uskoi minuun ja antoi työterveyslääkärilleni lausunnon, josta selvästi kävi ilmi, etten kykene töistäni suoriutumaan. Magneettikuvaukset ja käynnit hänen luonaan toki jouduin kustantamaan itse.
        Missä päin sinä asut? Toivon, että löydät apua itsellesi mahdollisimman pian.

    • elämä kipujen kanssa

      Railimarjatta, kiitos myötätunnostasi :).

      En ole työpaikkalääkärin hoidossa, sillä osa-aikaisena työntekijänä työpaikkalääkärin palvelut eivät minulle kuuluneet.

      Viimeisin hoitosuhde on sairaalan lääkäriin, joka on siis sitä mieltä, että kivut eivät vaikuta työn tekoon. Ja tämähän tietenkin heijastuu myös hänen lausunnoistaan. Vaikka magneettikuvissa kerrotaan mm. hermonjuurikanavan ahtaumasta, ja hermonjuuripinne aiheuttaa jalkaan heikkoutta; jalka pettää alta, kompastelen ja kaatuilen. Näistähän ei tietenkään lausunnossa mainintaa. Pyysin korjaamaan lausuntoa, lääkäri ei siihen suostunut.

      Olen tehnyt valituksen työeläkevakuutusyhtiön päätöksestä, mutta oikeudenmukaisuuteen en enää jaksa uskoa.
      Yli 20 vuotta sitten tämä sairauskierre kipuineen alkoi, eikä loppua näy.
      Töissä olen käynyt hammasta purren, sillä kuulun niihin ihmisiin, joille työ on aina ollut mieleistä ja tärkeää. Mitään en niin toivoisi kuin että olisin terve ja pystyisin töihin, se ei ole kuitenkaan enää mahdollista :(.
      Onneksi lähimmät yrittävät olla tukena parhaansa mukaan, muuten en enää jaksaisi.

      Tosin, olen myös sitä mieltä, että elämän laatu on tärkeämpää kuin pituus. Ja jos elämä alkaa olla pelkkää kipua ja kärsimystä ja tulevaisuus näyttää näiden käsittämättämien päätösten vuoksi yhä vain synkemmältä, niin miksi kärsimystä pitäisi vain pitkittää. Kaksikymmentä vuotta olen parhaani yrittänyt; jossainhan se raja tulee vastaan.

      Olen aina ajatellut, että "paistaa se päivä vielä risukasaan" ja sillä yrittänyt mennä eteenpäin. Ei vain paistetta tähän risukasaan näy...

      Kaikkea hyvää sinulle Railimarjatta ja aurinkoisia loppukesän päiviä :)

    • huihui1

      paljonko teillä jää käteen rahaa osa työkyvyttömyyseläkkeellä? itselläni sen haku varmaankin edessä ja pelkään että sitten tulee konkurssi. nyt muistaakseni jotain 700 olisi työkyvyttömyyseläke

    • Kohtalotoveri

      Hei Railimarjatta !

      Kohtalotoveri täältä ilmoittelee, että toistaiseksi voimassa oleva työkyvyttömyyseläke alkoi 1.10.2013. Kaikki kivet ja kannot on tässä 2 vuoden
      aikana käänneetty työkyvyn palauttamiseksi, mutta tämä oli lopputulos.

      Eläkkeen käsittelyyn työeläkelaitoksessa meni 14 vrk eli 2 viikkoa !

      Nyt sitten vai opetellaan olemaan oikeasti eläkeläinen.

      Hyvää loppusyksyä Sinulle !

    • Kohtalotoveri

      Railimarjatta hei! Mitä Sinun eläkepäiviisii kuuluu ?????

      • Railimarjatta

        Aika menee kuin siivillä. Jonkinlaista rutiiniakin on ollut pakko sisällyttää arkeen, muuten kaikki olisi mennyt ihan överiksi. Särkyjen kanssa on välillä tosi hankalia vaihteita ja sitten onneksi helpompia. Särkylääkkeitä olen saanut vähennetyksi jonkin verran onneksi.

        Vävyni sairastui vakavasti ja olen joutunut olemaan tyttäreni ja heidän lastensa tukena ja apuna parin kuukauden ajan. Ei ole paljoa ehtinyt omaan napaan tuijotella.

        Jotenkin se elämä vain kantaa ja eteenpäin on mentävä päivä kerrallaan.

        Onneksi kevät on saapunut ja aurinko paistaa.

        Mitenkäs sinä olet saanut päiväsi kulumaan??

    • Kohtalotoveri

      Kiitos kuulumisistasi. Olen pahoillani vävysi vakavan sairastumisen vuoksi - elämä kun on niin kummallista,ettei se katso ketä se milloinkin kohtelee kaltoin.
      Mutta onneksi olet Sinä, jolla on nyt aikaa (ja toivottavati voimia) olla tukena,turvana,apuna niin fyysisesti,psyykkisesti kuin sosiaalisesti.

      Voin itsekin sanoa,että ehkäpä näillä ns. ennenaikaisilla eläkkeille jäämisillä on jonkinlainen tarkoitus. Itse huolehdin iäkkäiden vanhuksieni kauppa-, virasto- pankki yms. asioista. He ovat ikäänsä nähden (pappa 90 ja mummi 85) erittäin hyväkuntoisia,hyvämuistisisa,virkeitä ja energisiä. Mutta noissa kauppa-asioissa olemme mieheni kanssa auttaneet.

      Elämä on nyt ja tässä - ei tarvitsekkaan olla muuta.

      Päivät kuluvat todella kuin siivillä.Kyllähän naisihminen AINA tekemistä löytää ja jos ei löydä niin keksii!!!! Ja minä kun voi olla joskus ihan mitään tekemättäkin: makaan olkkarin lattialla piikkimaton päällä ja "nautin". Vesijuoksemassa olen käynyt useamman kerran viikossa,vointini ja todellakin kipujen sallimissa rajoissa.

      Kevättä ja valoa kohti olaan menossan kovaa vauhtia,joten ihanaa...........

      Voimia ja kestävyyttä sekä pidä itsestäsi huolta !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mulla on niin ikävä sua mies

      taas senki hunajakipon mies. Tai aina :)
      Ikävä
      290
      1810
    2. Slava Ukraine-mölisijöiden vuoksi Suomi syöksyy nyt synkkään lamaan

      Eivät tainneet mölisijät tajuta millaisia kustannusseurauksia tästä maalle ja sen kansalaisille seuraa.
      Maailman menoa
      429
      1668
    3. Ernan pahoinpitely

      Erna pahoinpidelty. Törkeää Seiskalta nimittää tuota kissatappeluksi. Erna kertoo tässä lehtijutussa että hänellä on turvamies aina yöelämässä. Missä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      38
      881
    4. Eikö olenkin niin, että

      jos sinulla mies on ikävä, niin sinä otat yhteyttä vaikka sinua olisi kielletty. Jos, oikeasti tuntee ja haluaa, sitä taistelee.. eikös? Teen vain
      Ikävä
      64
      875
    5. Beata Papp gold digger (Leppilampi)

      Kivasti nuori nainen turvasi toimeentulonsa kun antoi setämihelle. Naiset!!! Kyllä niitä setämiehiä löytyy aina vaikka naama ois kuin petolinnun perse
      Kotimaiset julkkisjuorut
      22
      864
    6. Millanen oli tunnereaktio

      Millanen tunnereaktio oli viimeksi ku kaipauksen kohteen näit?
      Tunteet
      56
      778
    7. Paras muistosi hänestä?

      Mitä muistoa muistelet mieluiten ikävöimästäsi ja miksi?
      Ikävä
      67
      775
    8. Miksi Sanna pukeutuu kuin katuhuora?

      Phyi! https://www.is.fi/viihde/art-2000009002181.html
      Maailman menoa
      222
      748
    9. Martina taistelija.

      WSOY tällä hetkellä listan kärjessä, eli myydyin kirja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      683
    10. Sopiiko sinulle?

      Jos nyt kaikesta huolimatta löydettäisiin yhteistä aikaa niin, että voisimme keskustella tämän sotkeentuneen lankakerän auki. Jos et itsesi vuoksi, ni
      Ikävä
      28
      656
    Aihe