Ulos vieminen

Pissamaakari

Kuinka usein viette pentujanne ulos? Itse vien 5 kertaa päivän aikana, poika on vähän yli 4 kk. Pissaa ulos, mutta myös sisälle.

15

2142

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eläkemuori

      Meillä on 3kk vanha pentu ja viedään 6 kertaa ulos. Illalla vähän ennen puoltayötä ja aamulla 6-7 välillä.Silti pissaa yöllä vielä lehden päälle kerran.Muuten on sisäsiisti.

    • ?

      vietiin pentuna paljon enemmän ulos ja nykyään meillä viedään tuo aikuinen 2 vuotias 5 kertaa päivässä ulos vaikka on ollut yli vuoden sisäsiisti.

    • Maaseudun iloja

      Meillä pentu 11 viikkoa pääsee pihalle aina, kun pyrkii pissalle tai tahtoo muuten vaan ulos. Rauhallinen piha ja saa meuhkata siellä niin paljon kuin haluaa, välillä lasten kanssa, välillä minun ja lasten kanssa, välillä kissan seurana, välillä ihan itsekseenkin (tosin ei suostu olemaan yksin kovin kauan). Lisäksi käytän iltaisin lyhyellä hihnaantotutuskävelyllä ja kerran päivässä metsätiellä hiihtämässä/ kahlaamassa niin, että saa jaksamisensa mukaan juosta mukana. Lasten kanssa tuo mesoaa pihalla muutenkin niin paljon, että ulkoilutarve on takuulla enemmän kuin tyydytetty. Kyseessä karhukoiran pentu. Ja paikka maaseutu.

      • Maaseudun iloja

        Ps. mitä enemmän koira saa käydä pihalla, sitä nopeammin oppii sisäsiistiksi. Kyse ei ole muusta kuin tottumuksesta tehdä asiansa pihalle. Jos olette huomanneet: koira pyrkii usein kakkaamaankin tietylle alueelle. Kun sen aivoihin on uponnut tieto, että ulkona on tuo pissa-alue, se myös oppii pyrkimään sinne. Nyt 11 viikkoinen pentu inisee selvästi ulos, kun kaipaa pissalle - sekä päivällä että yöllä. Koirat ovat yksilöitä, kaikki eivät sisäistä tätä niin nopeasti, mutta vapaasta ulkoilusta on ehdottomasti tämä iso hyöty.


    • jep jep

      5 kertaa päivässä ulos?
      Ei ihme ettei ole sisäsiisti.
      Meillä pennut on viety ulos aina kun näyttää että etsii pissapaikkaa, herää unilta, on syönyt, tai edellisestä ulkoilukerrasta on enemmän kuin tunti.
      Eli varmaankin joku 15-20 kertaa ihan alkuun.
      Määrää on tiputettu pikkuhiljaa kun on opittu näkemään ja tietämään pidätyksenkesto ja se milloin se hätä yleensä iskee.

      Ensimmäisen pennun kanssa tehtiin virhe, että pidettiin papereita liian pitkään sisällä, mutta kahden seuraavan kanssa jätettiin paperit pois päiväkäytöstä kokonaan, joten ne ei edes oppineet että sisällä on paikka tarpeille.

    • Ei hermoilla

      Tapoja on monia, riippuen asunnosta ja ulosvientimahdollisuuksista.

      Me teimme sen "virheen" (yleinen käsitys), että annoimme pennun tehdä tarpeensa sisälle yhteen paikkaan 12 -viikkoiseksi. Pikku lenkeillä käytiin sen jälkeen kerran/kaksi päivässä, kunnes oli saanut kaikki rokotukset eli 16-viikkoiseksi. Sitten laskimme aidatulle pihalle leikkimään aina kun halusi. Ja parissa päivässä oppi tekemään tarpeensa ulos. Viikon verran pidettiin sisällä pissapaikkaa, mutta eipä se sinne tehnyt kuin pari kertaa. Poistimme paperit.

      Nyt pentu on 20 -viikkoinen, sisäsiisti, pyytää tarpeileen ulos kolmen-neljän tunnin välein, yöllä pidättelee 12h. Aamuruoankin haluaa ennen kuin pyytää ulos. Mutta sen jälkeen mennäänkin tukka putkella. Pissa tulee lähelle kotia, mutta kakan tekee sadan metrin päähän pellon reunaan.

      Miksi sitten teimme näin? Pihamme aidassa on niin isoja rakoja, että se olisi mahtunut pienempänä niistä läpi. 16-viikkoisena ei enää. Olemme myös "vaivaisia" eläkeläisiä, joille "sata kertaa päivässä pukeminen" ei onnistu eikä edes innosta. Kokemsuta kun on monesta koirasta, emme hötkyilleet vaan "väärin" kasvatimme loistavan koiran alun.

    • joskussiistiksi

      juu, kyllä meilläkin koiranpentua 11vkoa käytetään yli 20 kertaa ulkona. valveilla ollessaan puolen tunnin välein ja aina liraus tulee!

      • pian sisäsiisti?

        juu sama täällä, 3kk pentu ja aina puolen tunnin välein ulkona kun on hereillä. Myös silloin kun herää, on syönyt/juonut, lenkiltä tultaessa (ei osaa lenkillä tehä vielä joka kerta, niin mennään suoraan aina takapihalle kotiin tultaessa missä sitten lurauttaa menemään). Ei tee sisälle enään ollenkaa kun olen kotona..


      • toisin
        pian sisäsiisti? kirjoitti:

        juu sama täällä, 3kk pentu ja aina puolen tunnin välein ulkona kun on hereillä. Myös silloin kun herää, on syönyt/juonut, lenkiltä tultaessa (ei osaa lenkillä tehä vielä joka kerta, niin mennään suoraan aina takapihalle kotiin tultaessa missä sitten lurauttaa menemään). Ei tee sisälle enään ollenkaa kun olen kotona..

        Täällä kokeillaan nyt vähän eri taktiikkaa, kun ulos pissaaminen ei suju. Eli ei enää viedä koko ajan pihalle, kun pentu ei selvästikään ole tajunnut mitä sillä haetaan. Vaan vain silloin kun näyttää varmalta, että on hätä. Ideana se, että vaikka niitä kertoja olisi alkuun vain 3-4, niin muodostuisi vahva yhteys että ulkoilu=pissa.


      • Ei hermoilla
        toisin kirjoitti:

        Täällä kokeillaan nyt vähän eri taktiikkaa, kun ulos pissaaminen ei suju. Eli ei enää viedä koko ajan pihalle, kun pentu ei selvästikään ole tajunnut mitä sillä haetaan. Vaan vain silloin kun näyttää varmalta, että on hätä. Ideana se, että vaikka niitä kertoja olisi alkuun vain 3-4, niin muodostuisi vahva yhteys että ulkoilu=pissa.

        Kuten jo tuossa ylempänä kirjoitin, emme mekään rampanneet koko ajan ulkona. Kun alkoi nähdä milloin paperille tuli jotain, alkoi myös rytmi selvitä. Paperit on unholaa, koira pyytää ulos myös muulloinkin kuin tarpeille, joten sekään ei kerro totuutta ulosmenemisen määrästä.
        Jos koira pystyy yöllä pidättämään 12 tuntia, niin kyllä päivälläkin rakkoon mahtuu pissaa pidemmäksi ajaksi kuin puoleksi tunniksi. Paperit vain houkuttaa, varsinkin jos niitä on ympäri taloa.


      • toisin
        Ei hermoilla kirjoitti:

        Kuten jo tuossa ylempänä kirjoitin, emme mekään rampanneet koko ajan ulkona. Kun alkoi nähdä milloin paperille tuli jotain, alkoi myös rytmi selvitä. Paperit on unholaa, koira pyytää ulos myös muulloinkin kuin tarpeille, joten sekään ei kerro totuutta ulosmenemisen määrästä.
        Jos koira pystyy yöllä pidättämään 12 tuntia, niin kyllä päivälläkin rakkoon mahtuu pissaa pidemmäksi ajaksi kuin puoleksi tunniksi. Paperit vain houkuttaa, varsinkin jos niitä on ympäri taloa.

        Joo, paperien poistaminen voisi olla hyvä idea, jos koira mieltäisi vain paperit pissapaikaksi. Tuo meidän tekee valitettavasti vaan sujuvasti vaikka parketille, jos ei ole paperia tarjolla.


      • pian sisäsiisti?
        toisin kirjoitti:

        Täällä kokeillaan nyt vähän eri taktiikkaa, kun ulos pissaaminen ei suju. Eli ei enää viedä koko ajan pihalle, kun pentu ei selvästikään ole tajunnut mitä sillä haetaan. Vaan vain silloin kun näyttää varmalta, että on hätä. Ideana se, että vaikka niitä kertoja olisi alkuun vain 3-4, niin muodostuisi vahva yhteys että ulkoilu=pissa.

        Mulla tä pentu tekee joka kerta ulos tarpeensa, ku sinne päästän. Vaikka vain pari pikku tippaa mutta jotain kuitenkin aina. On tajunut, että ulos tehdään tarpeet. Makkarissa on paperit lattialla, ja nekin vain siksi, koska en ole aina kotona niin pentu tekee silloin sinne (tosin ei joka kerta edes tee mitään minun poissa ollessa).

        Tosin minulla onkin vanhempi koira joka on näyttänyt esimerkkiä mikä tuo ''pihalle'' käsky on, josta olen todella kiitollinen :) Kun tämä vanhempi oli vielä pentu, ei tässä vaiheessa sisäsiisteys opista ollu tietoakaan, tai siis oli, mutta ei sen päässä yhtä hyvin kuin tällä uudella pennulla.


    • koiruuussherra

      Ikää 6,5kk ja 5 kertaa käytetään ulkona päivän aikana.
      Pääosin sisäsiisti, pidättelee hienosti sen 8h ainakin (jos tarvitsee), mutta niin herkkävatsainen tuntuisi olevan että maha menee sekaisin milloin mistäkin ja silloin tulee vahinko myös sisälle :(

      Paperit tajusin ottaa itse vasta 5kk pois lattialta ja silloin kaverikin tajusi että sisälle ei tehdä.

    • sasha 84

      pentu pissaa heti herättyään, syömisen jälkeen ja leikittyään. ja kannattaa kantaa ulos parin tunnin välein. rasittavaa mutta kannattavaa.

    • ap

      Jeps aloin useemmin viemään sillon. Meillä pentu ei kyllä aina pissaa herättyään, leikittyään ja syötyään. Nyt koira 6kk ja vien kolmen tunnin välein. Papereita ei enää ole, mutta silti öisin tulee pari pissaa sinne missä paperit ennen oli.
      Varmaan 4 tuntia jo pidättäisi, mutta ei puhettakaan enemmästä. Onneksi töihin vasta syksyllä, toivotaan parannusta tilanteeseen....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      1740
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1730
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      105
      1650
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1418
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1376
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      477
      951
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      941
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      898
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      298
      877
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      826
    Aihe