Phj valtuustoon

Kunnan asukas voi tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa (Kuntalain 28 §). Kunnan on ilmoitettava aloitteen tekijälle aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Aloite pitää olla omakätisesti allekirjoitettu ja sen voi lähettää tai viedä itse viraston aukioloaikoina kunnan kirjaamoon. Osoita aloite asiaa koskevan viraston virastopäällikölle tai lautakunnan puheenjohtajalle.

Monilla kunnilla on omilla nettisivuillaan mahdollisuus jättää aloite sähköisessä muodossa kunnalle. Tarkista mahdollisuus oman kotikuntasi verkkosivuilta.
Aloitteen/kirjelmän laatiminen

Hyvä aloite

on selkeä ja helposti luettava, kiinnostava ja myyvä
on lyhyt, korkeintaan yksi A4
sisältää asian kannalta vain kaikkein keskeisimmät perustelut/faktat
sisältää ehdotuksia mahdollisesta asian etenemisestä
sisältää yhteystietosi.
Aloite saa olla sisällöltään ja muodoltaan vapaamuotoinen, kunhan siitä selviää, mitä aloitteella esitään. Hyvän aloitteen ei tarvitse olla kapulakieltä, asiallisuus riittää. Ajatuksia voi selventää liittämällä aloitteeseen esimerkiksi kartan, kustannuslaskelman tai kuvan. Laita aloitteeseen myös yhteystiedot. Aloitteen ensimmäiselle allekirjoittajalle toimitetaan tieto aloitteen käsittelystä sekä pyydetään tarvittaessa lisätietoja.

Tällä ojeella varmaan voidaan lähestyä hallitusta ja valtuustoa. Ei muuta kuin aloitetta tekemään ja äänetyksen kautta valtuuston työjärjestyksen palauttaminen ja demokraattisen päätöksenteon kunnioittaminen.
497
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kuntalaisaloite.

Kunnan edun mukaista on että Pyhäjärven kaupunginvaltuusto valitsee mitä pikimmiten keskuudestaan puheenjohtajiston, joiden kunnia-asia on demokratian edistäminen ja toteuttaminen kaikissa päätöksentekoportaissa.
Niin Pyhäjärven kaupungissa, kuin kaikissa kunnan edustuksillisissa yhteistyöelimissä.

Liitteenä vahingonkorvausvaatimus niin henkisistä kuin aineellisistakin mentyksistä viimiesten 30 vuoden ajalta korkoineen.

Pyhäjärvellä 6.1.2012
Olli Tikan jälkeläinen seitsemännessä sukuhaarassa.
kuninkaissa kävijän jalanjälki

Äänestä

Parraaseen työaikaan täällä kirjoitellaan vaan paskaa!!

Äänestä

niinku sinä siitä jotain tietäisit-työajasta!

On Loppiainen, aika pihistää sinä krapulahiki ylös ja nostaa housujas.( vaihda samalla alkkarit)

Kuntalaisaloite HETI työjärjestyksen saamiseksi valtuustoon.

Äänestä
  • Kaupunginvaltuustolla on työjärjestys. Lukaskaapa Pyhäjärvi-sivuilta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


työjärjestys kirjoitti:

Kunnan asukas voi tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa (Kuntalain 28 §). Kunnan on ilmoitettava aloitteen tekijälle aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Aloite pitää olla omakätisesti allekirjoitettu ja sen voi lähettää tai viedä itse viraston aukioloaikoina kunnan kirjaamoon. Osoita aloite asiaa koskevan viraston virastopäällikölle tai lautakunnan puheenjohtajalle.

Monilla kunnilla on omilla nettisivuillaan mahdollisuus jättää aloite sähköisessä muodossa kunnalle. Tarkista mahdollisuus oman kotikuntasi verkkosivuilta.
Aloitteen/kirjelmän laatiminen

Hyvä aloite

on selkeä ja helposti luettava, kiinnostava ja myyvä
on lyhyt, korkeintaan yksi A4
sisältää asian kannalta vain kaikkein keskeisimmät perustelut/faktat
sisältää ehdotuksia mahdollisesta asian etenemisestä
sisältää yhteystietosi.
Aloite saa olla sisällöltään ja muodoltaan vapaamuotoinen, kunhan siitä selviää, mitä aloitteella esitään. Hyvän aloitteen ei tarvitse olla kapulakieltä, asiallisuus riittää. Ajatuksia voi selventää liittämällä aloitteeseen esimerkiksi kartan, kustannuslaskelman tai kuvan. Laita aloitteeseen myös yhteystiedot. Aloitteen ensimmäiselle allekirjoittajalle toimitetaan tieto aloitteen käsittelystä sekä pyydetään tarvittaessa lisätietoja.

Tällä ojeella varmaan voidaan lähestyä hallitusta ja valtuustoa. Ei muuta kuin aloitetta tekemään ja äänetyksen kautta valtuuston työjärjestyksen palauttaminen ja demokraattisen päätöksenteon kunnioittaminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu