Nuoriso mellastaa, miksiköhän?

:)

Tarkoitin kyllä tavallisia nuoria. Heidän kuuluukin kokoontua omissa porukoissaan ja kasvaa aikuisiksi tekemällä itse valintansa.

Me aikuisethan olemme tämän vallitsevan ympäristön heille luoneet ja valinneet.

Markkinatalouden hurmassa olemme luoneet materialismin, jossa kaikki on kertakäyttöisiä brändättyjä merkkituotteita ja joulua kestää puoli vuotta. Tässä hyväosaisten koohotuksessa vähempiosaiset rimpuilevat ja hankkivat osansa keinolla millä hyvänsä pysyäkseen oravanpyörässä mukana.

Olemme vapauden nimissä luoneet juomakulttuurin kilin-kalin-kasseineen. Olleet heille mallina, miten miehekästä on lutrata kaljaa milloin ja missä vaan.
SM-liigakaupunkien jäähalleissa aikuiset juopottelevat malliksi lapsille ja nuorille.

Miten eurooppalaista ja kultivoitunutta on olla ronkeli ruuan kanssa ja särpiä aperitiivejä, cabernetteja ja digestiivejä ruuan kanssa.

Olemme luoneet poliittisen kulttuurin, jossa keskiössä on heikompien ja erilaisten väheksyminen ja jopa vihaaminen.

Katsomme riemuissamme lastemme kanssa TV-ohjelmia, joissa porukalla yhtä mollataan, määritellään itseluomallamme asteikolla huonommaksi ja tekstiviestein opetamme lapsemme tekemään pudokkaita.

Istutamme lapsemme katselemaan maksukanavien väkivaltaisia ja aggressiivisia lastenohjelmia saadaksemme olla itse rauhassa

Ja sitten ihan yllättäen: tuo kaikki oppi onkin mennyt perille...

Eri sukupolvien nuorilla on ollut aatteellisuutensa ja kapinansa. Idealismi kuuluu nuoruuteen, nelikymppisenä se on liian usein unohtunut, kunnes yli viisikymppisenä alkaa taas muistuttamaan itsestään.

Tämän päivän nuorien maailma on niin sirpaloitunut, että idealismia ei ole helppo havaita, ainoastaan pelkkä kapina.

Sirpaleisuudesta johtuen tuolle kapinalle ei ole sellaisia selkeitä purkautumiskanavia kuin oli pärinäpojilla, hipeillä ja punkkareilla.

Nyt on virtuaalimaailmat ja mielialalääkkeet, joilla tavallisen arjen vastamäkiin haetaan apuja, välittämisen korvikkeita. Valitettavan usein ne vääristävät maailmankuvaa. Nämäkin ovat meidän aikuisten luomia kanavia.

Suurena uhkana on että kapina purkautuu hakeutumisena yhteiskunnan ulkopuolelle, siis syrjäydytään. 90 000 nuorta on uhkakuva.

Kuinka helposti ostammekaan korvikkeita omalle läsnäolollemme?

Vapaa kasvatus, kuka sen määrittelee ja miten "Ajatus mukaan" itse sen ymmärtää? Rajat pitää luonnollisesti asettaa ja välittää, sekä olla kiinnostunut lastensa tekemisistä. Kuinka pitkälle voi kontrolloida menemisiä ja tulemisia?

Missä tulee raja, jolloin luottamus ja usko lapsen omaan harkintakykyyn alkaa kadota? Milloin keppi ja porkkana muuttuu pelkäksi kepiksi?

Ainakin sisäoppilaitoksista löytyy riittävästi esimerkkejä kovan kurin toimimattomuudesta.

Voimme ohjata lapsiamme ymmärtämään, mikä on oikein ja mikä väärin. Valinnat ovat loppupeleissä kuitenkin heidän, kun on kyse nuorista. Kenen arvoilla itsenäistymisen pitäisi tapahtua: nuoren vai hänen vanhempiensa?

Elämähän on tavallaan viestikapulan siirtämistä seuraavalle...

Juuri noihin harrastuksiin pitää panostaa ja hakea virtuaalielämälle oikea vaihtoehto elävästä elämästä ja pillereille yhteisöllisyydestä. Kaikki eivät ole aktiivisia harrastajia tai liikunnallisesti suuntautuneita, pitää olla myös passiivisia harrastusmahdollisuuksia, esim. musiikinkuuntelu.

Taloudelliset resurssit pitää kohdistaa suoraan toimintaan, ei loputtomiin selvitystöihin ja työryhmiin, jotka poikivat vain uusia työryhmiä ja selvitystöitä.

Yhteistyötä pitää tehdä koko julkisen sektorin voimalla: kaupunki, seurakunta ja muut yhteiskunnan tukemat järjestöt. Vapaita tiloja löytyy varmasti. Kannattaa muistella Lepakkoluolan aikoja ja Helsingin rautatieasemalla tapahtunutta vapaaehtoistyötä, ei siis tarvita palatseja ja organisaatioita.

Nuorilla on monia asioita, joissa turvaudutaan mieluummin ystäviin kuin vanhempiin. Se on normaalia.

Ehkä kaverivanhempi-vanhempi sopii jollekulle, mutta tavallinen lapsesta välittävä äiti- ja isä- vanhempi sopii kaikille. Edes yksi sellainen tarvitaan.

Uuden tutkimuksen mukaan kaverivanhemmuus on aiheuttanut paljon traumoja lapselle (entäs myös vanhemmalle?)

Saapi komentaa sen lapsen vanhempiakin, jotka eivät välitä kasvattaa lastaan.