Mielen ongelmien hoito liiaksi lääkekeskeistä!

pirtelö

Mielen ongelmien hoito liiaksi lääkekeskeistä!
""" Suurelta osin elintavoista aiheutuvia kansantautejamme, kuten kohonnutta verenpainetta, aikuistyypin diabetesta, kohonneita veren rasva- ja kolesteroliarvoja sekä osteoporoosia ja myös masennusta, hoidetaan pääasiassa lääkkeillä. Lääketehtaat voivat hyvin, kansa sairastaa, syö lääkkeitä ja kärsii sivuvaikutuksista. Lääkkeet eivät kuitenkaan tehoa kansantautiemme todelliseen syyhyn eli epäterveellisiin elintapoihin. Lääketieteen isä Hippokrates sanoi jo aikanaan "ruoka olkoon lääkkeesi". Miksi nykyiset terveydenhuollon ammattilaiset ovat unohtaneet tämän ikivanhan viisauden? Vuodesta toiseen intetään, etä tavallinen ruoka riittää turvaamaan ravintoaineiden saannin. Monelle tavallinen ruoka on lisäainepitoisia eineksiä, sokerisia muroja, valkoisia jauhoja sisältäviä leivonnaisia sekä sokeririkkaita maustettuja maitotaloustuotteita. Sellainen ruoka ei riitä. Ravintoainepuutokset ajavat ahmimaan ja sekoittavat ihmisen herkän sisäeritysjärjestelmän ja aiheuttavat sitä kautta monia vakavia riippuvuuksia. Ravintoainepuutokset altistavat sairauksille, räjäyttävät terveydenhuollon kustannukset ja katkaisevat työuran ennen aikojaan."""

Mielen ongelmien hoito liiaksi lääkekeskeistä!
Nykypäivän psykiatrista sairaanhoitoa moititaan ylenmääräisestä lääkityksen käytöstä.

Aiheestakin, sillä lääkkeitä määrätään aivan liian herkästi. Lääkitystä tulisi käyttää harkitusti ja mahdollisimman pienin annoksin, ettei lääkkeillä tukahduteta tunteita, joita ihmisen tulisi käydä läpi. Lääkkeillä on myös ikäviä sivuvaikutuksia, psykiatri Ilkka Härkönen toteaa.

Lääkkeiden räjähdysmäisen lisääntymisen takana ovat Härkösen mukaan lääketehtaat.

Lääke-edustajat kiertävät puhumassa lääkäreille lääketutkimuksista. Jos lääkärillä ei ole tietoa tai uteliaisuutta muihin hoitotapoihin, lääkitys on jokseenkin "helppo" tapa kohdata potilas. Ennakkoluulotkin estävät vaihtoehtoisten hoitotapojen löytymistä. Tiedon etsiminen edellyttää vaivannäköä ja aitoa halua auttaa potilasta.

D-vitamiini ja rasvahapot aivojen ruokaa:
Psykiatri Ilkka Härkösen mukaan vitamiineilla ja hivenaineilla on oleellinen rooli myös psyykkisessä hyvinvoinnissa. D-vitamiini ja omega-3-rasvahapot ovat aivojen ruokaa, hän painottaa. D-vitamiinia Härkönen itse syö 100µg/vrk. Suomalaiset viralliset saantisuositukset ovat kovasti jäljessä.

Aivot ovat 80% rasvaa ja hän ei suosittele lainkaan margariinia ja kevytlevitteitä.
Luontaisterveys Nro 5/2011 http://www.karprint.fi/luontaisterveys/

Lisäravinteita masennuksen hoitoon:

5-Hydroksitryptofaania myydään Suomessa ja ympäri maailmaa reseptivapaasti luontaistuotekaupoissa lisäravinteena masennuksen hoitoon, ruokahalua vähentämään ja unilääkkeeksi. Sitä markkinoidaan myös vakavan masennuksen hoitoon Euroopassa mm. tuotenimillä Cincofarm, Levothym, Levotonine, Oxyfan, Telesol, Tript-OH, ja Triptum. Useat kliiniset lumelääke-kontrolloidut kaksoissokkotutkimukset ovat osoittaneet 5-HTP:n tehokkaaksi masennuksen hoidossa.
http://www.iherb.com/5-HTP-100-mg

Gluteeniviljat pois! Mielenterveysongelman taustalla voi lymyillä gluteeni. Tämän neuvon voi antaa melkein minkä sairauden kohdalla tahansa ja se toimii. Koita ja hämmästy.
http://personal.inet.fi/koti/remeli/viljat.htm

Masennuksen omatoiminen hoito
http://masennus.nettisivu.org/osa-1/

Unettomuutta voi hoitaa melatoniinilla, jolla ei ole sivuvaikutuksia, ei aiheuta riippuvuutta eikä toleranssi nouse:
http://www.tietoaunettomuudesta.fi/melatoniini/

http://www.iltalehti.fi/terveys/2011072214001810_tr.shtml

http://www.tiede.fi/keskustelut/post1275228.html#p1275228

Myös piilevä kilpirauhasen vajaatoiminta voi aiheuttaa masennuksen kaltaisia oireita. http://www.kilpirauhasenvajaatoiminta.fi/

D-vitamiinia:
http://personal.inet.fi/koti/remeli/D3.htm

Tieteellisten tutkimusten mukaan lievään ja keskivaikeaan masennukseen auttaa lumelääke yhtä hyvin kuin masennuslääkekin. Masennuslääkkeet eivät paranna ketään, eikä aivoissa ole todettu mitään serotoniinivajetta taikka mitään muutakaan. Eikä tällaisia edes mitata.

Masennuslääkkeiden sivuvaikutukset
http://www.tiede.fi/keskustelut/laaketiede-ja-terveys-f11/masennuslaakkeiden-sivuvaikutukset-t36763.html

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 100µg

      Lapset saavat uusista suosituksista huolimatta yhä liian vähän D-vitamiinia, arvioi HYKSin lasten ja nuorten sairaalan apulaislääkäri Outi Mäkitie Kaleva-lehden verkkosivuilla.
      D-vitamiinin saantisuosituksia nostettiin vuosi sitten, mutta käytännössä uusia suosituksia ei ole omaksuttu.

      - Veikkaan, että enemmistö yli kaksivuotiaista on edelleen ilman D-vitamiinilisää ja harvat murrosikäiset syövät sitä, Mäkitie sanoo Kalevalle.

      Mäkitie tutki helsinkiläisten koululaisten D-vitamiinin saantia ennen uusien suositusten voimaan tuloa. Mittaukset osoittivat, että jopa 70 prosentilla koululaisista oli D-vitamiinin puutos. Mäkitien mukaan tulos on yleistettävissä koko maahan.

      Kaleva kirjoittaa, että D-vitamiinilisää suositellaan kaikille lapsille 18-vuotiaaksi asti kaikkina vuodenaikoina. Alle kaksivuotiaiden suositeltava päiväannos on kymmenen mikrogrammaa ja sitä vanhemmille lapsille 7,5 mikrogrammaa D-vitamiinia.

      Mäkitien mukaan nykyisetkin D-vitamiinisuositukset ovat liian alhaisia. Tutkitut lapset saivat D-vitamiinia keskimäärin nykyisten suositusten mukaisesti ja joivat maitoa. Siitä huolimatta heidän verestä mitattiin liian vähäisiä pitoisuuksia.
      http://yle.fi/uutiset/terveys_ja_hyvinvointi/2012/01/kaleva_lapset_saavat_yha_liian_vahan_d-vitamiinia_3156627.html

      Tässä Mäkitien aikaisempi kirjoitus:
      http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=2090

      70 prosenttia eurooppalaisista kärsii D-vitamiinin vajauksesta. Näin arvioidaan tuoreessa asiantuntijaraportissa. Riittävänä pidettiin 75 nmol/l (30 ng/ml) ylittävää D-vitamiinitasoa.
      http://www.eurekalert.org/pub_releases/2012-01/f-sf-7oe011012.php

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2100
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      2009
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1817
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      258
      1491
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1397
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      541
      1142
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      992
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      936
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      348
      921
    Aihe