raskaaksi tulo ja lääke

Jaa-has

Haluaisimme mieheni kanssa lapsen, mutta emme haluaisi kertoa haaveistamme vielä kellekään. Ongelmana on, että syön pientä määrää cipralex- mielialalääkettä. Tiedän, että näissä lääkeasioissa pitää kysyä lääkäriltä, mutta pitäisikö minun siis jo raskautta suunnitellessa kääntyä lääkärin puoleen vai heti kun olen todennut olevani raskaana? Cipralex sinänsä kuuluu niihin lääkkeisiin, joita voi syödä myös raskauden aikana. Toisaalta olisi ihanaa, jos ihan aluksi asiasta tosiaan tietäisi vain me kaksi. Tässä kun on vielä sellainenkin ongelma, että näiden mielialalääkkeiden ottamisen lopettamista ei oikein itse voisi päättää, vaikka ei enää olisikaan (tuntisikaan itseään) masentunut. Ja kysyisinkö ihan tavan lääkäristä, neuvolasta, nuppitohtorilta vai keneltä? Toisaalta saattaisin selvitä ilman lääkettäkin, mutta mikä olisi paras taho lähteä kyselemään/asiassa toimimaan? Kokemuksia?

5

108

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei pahalla

      Hankkiudu mt-ongelmistasi eroon ennen lapsia. Tee se palvelus sille mahdolliselle lapselle.

    • mörkö

      sun pitää keskustella sen lääkärin kanssa kuka sulle noita määrää...ja jos sust tuntuu et pärjäät hyvin ilmanki ni ei todella sit kannata noita popsii.. minä tyhmänä söin vuoden päivät niitä ja sitten tuli päivä ku viskasin purkin roskii ja hyvin on sen jälkeen menny :) kai ne pitäs lopettaa vähitellen ettei tuu kovat vierotusoireet. jotenki kyl luulisin et jos raskaana niitä syö ni ei ne ainakaa hyvää voi sikiölle tehä.

    • hiuffyfugii

      Et kuule ole eka etkä vika jolla pikkasen sylttää ja lapsia tehdään siinä toivossa että se toimisi lääkkeenä. Unohda lapset nyt muutamaksi vuodeksi ja paranna itsesi.

    • LL

      Lääkitys räätälöidään sopivaksi jo ENNEN raskautta!

      Kysyt asiaa psykiatrilta (oman vointisi takia), gynekololgilta (sikiön takia) ja itse soittaisin vielä teratologiseen tietopalveluun.

      Miten niin mielialalääkkeitä ei voi lopettaa ihan päättämällä asiasta itse?! Olet kaiketi avohoidossa, oletan. Ei kukaan voi pakottaa käyttämään SSRI-lääkitystä (toki ei mitään muutakaan.), eri asia jos olisit pakkohoidossa.

      • Mt-toimisto

        Mt-lääkitystä ei saa lopettaa itse missään nimessä!!
        Kuuppahan siinä sekoaa helkkari vieköön!!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5100
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      115
      1616
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1319
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      12
      1314
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1153
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1027
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      990
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      989
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      59
      795
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      783
    Aihe