Olen kahden alle 2 vuotiaan lapsen äiti ja ikääkin minulla on vasta 21, ja minulla on todettu masennus lääkärissä, mutta en hakenutkaan minkään laista terapia apua silloin kun minulla todettiin se ajattelin että kyllä minä itse pärjään ja pääsen tästä yli. nyt kun minulla juuri syntyi toinen lapsi ja olen huomannutt kuinka paljon molemmat minua tarvitsevat ja kuinka paljon minä haluaisin viettää molempien kanssa hauskan päivän viedä edes ulos keinumaan, mutta ei jaksais. En kyllä jaksaisi enää huutakaan ja itkeä päivästä toiseen. Nyt olen vakavissani miettinyt että entä jos olisin rohkea lasteni vuoksi ja myös mieheni ja menisin psykoterapiaan, mutta kuinkas paljon sellainen sitten maksaa? Ja kuka se maksaa??? Ihme jos riittää nytkään rahat kun kumpikaan meistä ei ole töissä ja ainoa mistä sitä rahaa saa on sossu ja kela. Voisiko kela korvata jonkun verran? Ja olen myös miettinyt että entäs sitten kun olen terapiassa. Kuinka vaitiolovelvollinen terapeutti on? uskallanko oikeasti puhua kaiken mitä mielessäni on vai voiko olla pelkoa että hän on yhteydessä sosiaali viranomaisiin? Ja jos käyn terapiassa rupeeko sossua ja kelaa kiinnostaa perheen asiat muutenkin ja rupevat utelemaan kaikkea? Uskaltaako sitä oikeasti mennä ja olla masentunut ai onko vain parempi pitää piilossa koko asia vielä kunes pääsen töihin jossain vaiheessa ja olisi sitten varaa itse maksaa ehkä?? terapia...?
joku joka tietää jotain?
2
74
Vastaukset
- Apua on
Kannattaa mennä, siitä on apua, jos itse sitä todella haluat. Terapeuteilla on täydellinen vaitiolovelvollisuus, eli mistään muusta he eivät kerro eteenpäin, kuin henkeä uhkaavista ja rikollisista asioista. Terapiassa käynti ei voi olla mikään peruste lastensuojeluviranomaisten toiminnalle myöskään.
Mä tiedän vain tästä yksityisen puolen terapiasta, mutta eipä ole ollut valittamista. Julkisella oli pitkä jono, kun itsellä oli todella paha olla ja soitin. Ei tuntunut hyvältä idealta odottaa.
Kela korvaa huomattavan osan, mutta sitä varten täytyy tehdä kuntoutushakemus, johon tarvitaan psykiatrin lausunto vähintään 3 kuukauuden seuranta-ajalta(eli ota ensin psykiatriin yhteys ja selvitä hänen kanssaan asiat alulle, saat kaikki tarvittavat neuvot, jos et siis jo tätä ollut tehnyt). Psykiatrilla ei tarvitse käydä montaakaan kertaa sen kolmen kuukauden aikana, vaan käyntien tarkoitus on selvittää oletko todella ja masentunut ja onko se vain todella lyhytaikaista.
Terapiaa varten tarvitset toisen henkilön, psykoterapeutin. Psykiatri voi suositella tietämiään lähialueen psykoterapeutteja. Kun olet sopinut hoitosuhteen mahdollisesta aloittamisesta psykoterapeutin kanssa, laitetaan hakemus ja odotetaan päätöstä tuen saamisesta.
Tukea voi saada alle 26-vuotias ihan riittävästi, itsellä jää maksettavaksi n. 10 euroa käynniltä. Taulukot ja muutkin löytyy tuolta: http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/050711145452HL?OpenDocument
Terapeuttien taksat tosin vaihtelevat, minun tietääkseni 50 €/45min-100 € /45min. Voi olla isompikin haitari, mutta kannattaa siis olla niiden halvempien kanssa tekemisissä. Ja hinta ei katso laatua, ja jos yksi terapeutti ei tunnu sopivalta, voi vaihtaa.
Toivottavasti auttaa:) - Toivoakin on
Äiti21,
älä huolehdi siitä, alkavatko sossut tai muut utelemaan kaikkea. Tärkeintä on, että huolehdit itsestäsi, jotta jaksat sitten huolehtia myös lapsistasi.
Sinä olet tärkeä, ja sinun hyvinvointisi on tärkeää. Olet arvokas ihminen.
Kerroit, että olet miettinyt, että olisitko rohkea lastesi vuoksi ja menisit psykoterapiaan. Minusta vaikuttaa siltä, että olet ottanut sen kaikkein rohkeimman askeleen kohti omaa tervehtymistäsi ja omaa psykoterapiaa. Loppu on sitten vain käytännön asioiden hoitamista, kuten psykiatrilla käytniä ja terapeutin etsimistä.
Minusta olisi ainakin hyvä idea, että hakeutuisit psykoterapiaan, jos sinusta itsestäsi tuntuu siltä. Tiedäs itse parhaiten, mikä on sinun jaksamisesi.
Pääset terapiaan esim. tällaista kaavaa pitkin: menet ensin terveyskeskuslääkärille ja kerrot, että voit huonosti ja olet masentunut. Pyydät lähetettä psykiatrille. Voit mennä myös paikkakuntasi mielenterveystoimistoon, jos siellä on sellainen. Psykiatri kirjoittaa sinulle lausunnon Kelan psykoterapiatukea varten ja etsit itsellesi terapeutin. Konginiitinen psykoterapia on todettu parhaimmaksi terapiaksi masennuksen hoidossa. Löydät terapeuttien yhteystietoja netistä (http://www.kognitiivinenpsykoterapia.fi/?page_id=339)
Uskoisinpa että sossu tukee terapiaasi (sitä osaa, jota Kela ei korvaa). Minusta voit myös luottaa sossuun, hehän ovat sinuakin varten tekemässä omaa tukemistyötään. Ja koska lapsesi ovat pieniä, uskon että saat apua ja tukea.
Minusta on parempi, ettet näyttele ja piilottele masennustasi, sekin on varmasti hyvin raskasta. Ja psykoterapeutille voit kertoa aivan kaiken, mikä sinua painaa: hänellä on täysi vaitiolovelvollisuus ja voit luottaa häneen.
Pidä huolta itsestäsi ja etsi itsellesi sellainen tuki, jota tarvitset. Olet ansainnut vain hyvää elämääsi ja lapsillesi, luota itseesi ja omiin tunteisiisi. Voi hyvin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1201924Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1251818Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101778Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561454Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341386Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4961038Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50969Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237915Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115912Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347874