KULTTUURI HARRASTUKSISTA.

M.H.

Palstalla on keskustelu käynnissä siitä, mille järjestölle tai kultturialan toiminnalle avustuksia myönnetään. Harrastelija järjestöille myönnetään harkinnan varassa avustuksia. Markku Korpinen on hakenut avustusta toinnalleen, elim karaoke laulannalle. Valitettavasti karaoke laulanta on kaikille vapaata toimintaa. joka perustuu pelkkään innovaatioiseen toimintaa harrastaa laulamista.
Aijemmin mainitsemani kuorolaulanta on myös saman tyyppistä toimintaa. Kuitenkin kuorolaulanta on yhteistoimintaa ja sitoutumista pitkäjännitteiseen toimintan, muutoin se ei toimi. Kuorolauanta on sosiaalisesti yhteistoimintaa, jota ohjaa johtaja, joka hallitsee musiikin, muutoin homma on pielessä.

Useinkin kuorolaulanta näyttää helpolta, sitä se ei suinkaan ole. Helppous johtuu siitä, että kappaletta on harjoiteltiu aktiivisesti ja tulos näyttää helpolta. Jos joku epäilee, niin ehkä hänen kannattaisi mennä kuorotoimintaan mukaan laulajana, jolloin karsiutuisi epäilyt kuoro toiminnan helppoudesta.

Haluaisin keskustella Markun kanssa kuorolaulannasta ja musiikista yleensä.
SibeliuksenHymni alkaa sanoilla: Natus incuras, homo solis estru, hauris excelsus dali gumla borem..non-o bemfessus...! Sibelius sävelsi Hynnin hyvän ystävänsä hautajaistilaisuuteen 1800 luvulla.

27

142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MK

      Laulan kuorossa parissa tällä hetkellä Ja aikanaan hain "sympatiaa" kulttuurilautakunnalta ihan vaan kokeillakseni kepillä jäätä ja se todella on aika vahvaa kohtaani.jopa häpäisevää näin olen asian kokenut ja sen sanon joka mutkassa
      Kuitenkin kysymys ei ollut yksistään karaokesta vaan olen edustanut koko Pohjois-Karjalaa viime vuonna ja aikaisemmin olen osallistunut myöskin Seinäjoella senioritangokisaan eli siis orkesterin kanssa ja useampana vuotena kuten viime vuonna Kainuun tangotaitajien kisaan jossa myöskin orkesteri mukana ja sieltä saa myös kirjallisen palautteen eli Kuhmotalossa.
      Yksi tunnettu Suomalainen säbeltäkjä on sukulaiseni "Teit oikein ystävä ainoo kun luotani lähdit pois"

      • M.H.

        Markulle
        .Valitettavasti monikaan kunta ei myönnä avustusta yksittäiselle Karaoke laulajalle. kysymys kun on taiteesta, jossa ei tarvita esim. vuosien harjoittelua eikä opintoja.Karaoke sinänsä on yksi laji, jota voi harjoittaa kuka vaan ja näin sen on oltavakin. Se merkitsee monelle "laulajalle! sen oikean tie esiintyä.

      • ei kiinnosta enää
        M.H. kirjoitti:

        Oiskohan aika tajuta siirtää nuo karauuket ja kuorot sinne omille keskustelupaikoille. Vaikka omille naamasivuille-

      • MK
        M.H. kirjoitti:

        Markulle
        .Valitettavasti monikaan kunta ei myönnä avustusta yksittäiselle Karaoke laulajalle. kysymys kun on taiteesta, jossa ei tarvita esim. vuosien harjoittelua eikä opintoja.Karaoke sinänsä on yksi laji, jota voi harjoittaa kuka vaan ja näin sen on oltavakin. Se merkitsee monelle "laulajalle! sen oikean tie esiintyä.

        Juuri niin jokainen tavallaan laulaa karaokea mutta noissa kilpailuissa pitää myöskin osata tulkita ja esiintyä yleisölle laulu on runo.
        Olen nähnyt kyllä myöskin pitkän linjan kuorolaisia yrittää laulaa karaokea mutta ei se kaikilta onnistu katos kun kone vie eteenpäin rytmiä ja musiikkia jota pitää huomioida. hyvin harva ensikertalainen onnistuu siinä pitää löytää juuri itselle sopiva laulu
        Muistanet varmaankin monta huiplle nousseita henkilöitä jotka ovat aluksi laulaneet karaokea ja siten musiikki on tullut mukaan ja siitä esimmerkkejä ja Lieksalaiset henkilöt ovat voittaneet myöskin valtakunnallisia kisoja ja siitä asiasta olen hyvin kiitollinen ja heidän puolesta onnellinen viimeksi eilen Ville oli televisiossa ja hänen vaimonsa pärjäsi hyvin joten onnittelut heille MK

    • sorron yös.

      Oisit pannut erityis bravuuriksi Internationaalin olisi auttanut apuihin

      • MK

        Muistanen yhden jutun kun vähän kaverille tuumasin joka sammu ravintolaan,että nousit pöydän alta kun tuota laulua ruvettiin laulamaan hyvin toverillisesti.
        Kaveria hieman hiuko ja meni sinne baariin katsomaan ja totesi ne oöydät on pultattu lattiaan heitin siihen,että niin piti tehdä kun sinä ne kaadoit kun alettiin laulamaan internationaalia ja siihen aktivistina tietysti osallistuit

    • Booooring

      M.H. "Haluaisin keskustella Markun kanssa kuorolaulannasta...".
      Tee treffit Markun kanssa karaokebaariin ja keskustelkaa siellä. Ettekö huomaa että ihmiset ovat kyllästyneet teidän jatkuviin keskustelunaloituksiin. Jos keskustelu ei suju mielenne mukaan te aloitatte uuden keskustelun samasta aiheesta. Ja kun sekään ei suju niin sitten taas uuden ja uuden...

      • M.H.

        Hyvä" Booooring" Keskustelu musikin taitamisesta on harvoista aiheista, joista ei tarvitse puida nyrkkiä. Toisekseen., älä avaa nimimerkkiemme kohdalla sivustoa, se on niin yksinkertaista.

        Vielä Markulle. Meidän kuoroomme on tullut sellaisia laulajia, jotka ovat menestyneen yksilaulu saralla, mutta eivät pysty laulamaan kuorossa. kuorolauluissakin on helppoja sävelmiä. Jos kuoromme harjoitteli esim. jotain islekmäntapaista, niin siihen ei harjoituskertoja paljon tarvittu. Ääri vaikea esitys on juuri tuo Sibeliuksen Hymni. Moni luulee,että sen vaikeus piilee latinan kielessä, mutta vaikeus on sen sävelkuvioissa, joissa esiintyy paljon Kromaattisia kohtia. Meidän kuoromme kohdalla sitä harjoiteltiin viisi vuotta, ennen kun johtajamme kelpuutti sen esitettäväksi. Johtajamme mukaan se on sävelmä, joka onnistuttuaan luo kylmät väreet selkäpiihin, mutta jos se menee "penkin alle" sitä ei kuuntele pirukaan.

        Vieli pieni episodi. Gobh´n kaupungissa Irlannissa olimme konsertti kierueella. sieltä tuli kysely, minkäsorttinen kuoro on kysmyksessä Vastattiin, että pieni, 40 henk. Maaseutukuoro.
        No kun se hetki koitti, jolloin esiinnyttiin. Oli isäntäkuoro ottanut helppoja sävelmiä esityksiinsä ja kun me aloitimme, niin heidän ilmeensä muuttui kiusalliseksi. tilaisuuden jälkeen he ihmettelivät kuoromme tasoa ja laulu valintojamme. Esityksiimme kun valitsimme tunnetuimpien maailmassa eläneiden säveltäjien teoksia. He kohteliaisuus syistä eivät halunneet meitä nolata, kävi nimittäin aivan toisinpäin.

        Mutta eiköhän Markku lopetata tätä musiikin hienoa arvostelua, annetaan muidenkin vuorostaan keskustella aiheistaan!

      • avohoito rules

        niinpä,puhelinkin keksitty. mutta kun m.h haluaa esittää kaikille hänen erinomaisuutta,taitavuutta ja kaikesta tietämistä niin pakkohan se kirjoitella että kaikki näkee hänen sivistystason....vaikka pälliterapiaa taitaa hälle olla:)

    • Joutoukot joutaa

      Alat kuule M.H vaikuttaa yhtä naurettavalta tyypiltä kun se toinen M. Kehukaa vain kilpaa itteänne niin meille riittää nauramista. Niinhän se on vanha lieksalainen sanonta, että joutavilla on jottai.

    • sipeliukset ulos

      Kuis se olkaan tuo sanonta niistä päreistä kainalossa.
      Näiden kahden retostelijan omassa kehussa ja varsin omituisessa kirjoittelussa olisi huomattavasti korjattavaa.
      Mikäli nämä poloiset itsekehussa elävät nimimerkit osaavat lukea, muutakin kuin omia kehuja, niin ensin voisi perehtyä sivuston sääntöihin.

      • M.H.

        Hieman naurattaa kun luin nämä kolme annettua vastausta. Ensinnäkin: Kehuin kuoroa ja sen johtajaa. Ilman häntä, kuoro lukeutuisi tasapaksuun suomalaiseen kuorolaulun standardeihin.
        Minulta kului noin. kaksi vuotta, ennenkuin pääsin "sisälle" koko hommaan, joskus tuntui että usko loppuu kesken.
        Teidän kolmen puheista paistaa se kuuluisa Lieksalainen kateus,. onko näin?
        Ei nykypäivänä enää taitojaan ja tietojaan pidä laittaa "vakan alle". Jos esimerkiksi haet työpaikkaa, ei sua kukaan kehu, ellet itse sitä tee. Sama juttu on elämässä, tai oikeammin kerrot totuuden sillä totuuden voi kertoa itsestäänkin. Jos osaat jotain, miksi sitä häpeät. MK.kin on saanut tunnustusta laulutaidoistaa ja hyvä näin.
        Olette ilmeisesti ajastanne jäljessä? Nykypäivänä ei enää pärjää sillä, että vaatimattomuudessaan sanoo etsiessään työtä, että "en minä mitään osaa" se on vaatimattomuutta jolla ei työtä järjesty.
        Politiikot ovat niitä, jotka kehuvat itseään jopa enemmän kuin taidot riittää. Kerro reilusti mitä osaat ja kerro se niin että ei sinun sitä tarvitse hävetä.

      • tri terapia

        Kateusko. Siinä kahdella retostelijalla tyhjät tynnyrit kolisee. Tai sitten pistäytyä tuolla paikassa missä vanhuksien muistipuolta hoidetaan. Jopa tutkitaan onko siellä ketään kotona.
        Tai voineehan se olla että kun tuhansia samanlaisia omia kehuja tänne kirjoittaa, niin se kehumisen tarve tarttuu. Tämä nike MH on ilmeinen tartunta uhri. Voi poloista.

      • MK
        M.H. kirjoitti:

        Hieman naurattaa kun luin nämä kolme annettua vastausta. Ensinnäkin: Kehuin kuoroa ja sen johtajaa. Ilman häntä, kuoro lukeutuisi tasapaksuun suomalaiseen kuorolaulun standardeihin.
        Minulta kului noin. kaksi vuotta, ennenkuin pääsin "sisälle" koko hommaan, joskus tuntui että usko loppuu kesken.
        Teidän kolmen puheista paistaa se kuuluisa Lieksalainen kateus,. onko näin?
        Ei nykypäivänä enää taitojaan ja tietojaan pidä laittaa "vakan alle". Jos esimerkiksi haet työpaikkaa, ei sua kukaan kehu, ellet itse sitä tee. Sama juttu on elämässä, tai oikeammin kerrot totuuden sillä totuuden voi kertoa itsestäänkin. Jos osaat jotain, miksi sitä häpeät. MK.kin on saanut tunnustusta laulutaidoistaa ja hyvä näin.
        Olette ilmeisesti ajastanne jäljessä? Nykypäivänä ei enää pärjää sillä, että vaatimattomuudessaan sanoo etsiessään työtä, että "en minä mitään osaa" se on vaatimattomuutta jolla ei työtä järjesty.
        Politiikot ovat niitä, jotka kehuvat itseään jopa enemmän kuin taidot riittää. Kerro reilusti mitä osaat ja kerro se niin että ei sinun sitä tarvitse hävetä.

        Juuri niin tuosta työhönhakutilanteesta sen verran,että siitä kuyllä jotakin tiedän että ei ainakaan sängystä tulla enää nykypäivänä hakemaan työhön.
        Olen myös ollut vuosien kuluessa juuri sellaisella paikalla jossa on on pitänyt valintoja tehdä.
        Olen myöskin ollut potimassa ns persiille ihmisiä joilla olen nähnyt mahdollisuuksia niin työssä kuin harrastuksessa.
        Mutta kaikilla ei ole ollut samat lähtökohdat elämässä ja siksi sellainen toiminta on myös kuulunut toimintaani,eli monessa mukana.tukemassa ja kannustamassa

    • on menestyneitä ilma

      Lieksalaiset Makkosen sisarukset ovat menestyneitä ihan omilla avuillaan. Ei ole yhteiskunnan tukea tarvittu eivätkä joutavia ole tänne jääneet ruinaamaan. Niin on maailma heille avoin... Tänne jääneillä on vain joutavia jorinoita siis jottai

      • M.H.

        Lienevätkö Makkosen Juhanille sukua. Hän nimittäin oli Reka OY:n kaupparatsuna maailmalla. Asui mm:ssa 7 V. Irlannissa. Lauloi II bassoa kuorossamme kuten minäkin. Hyvä jätkä kaikkinensa joa OSAA laulaa.

        Muuten tuosta kunnan avustuksista kuoroille. Koska kuoroa yleensä pyydetään esiintymään, niin tottakait kuoro ottaa palkkion siitä. Nyt kunta säästää, kun esiintymiset ovat ilmaisia. Tässä kahdenkeskinen hyöty molemmille.

        No! Miksi sinä vielä olet täällä?

        Kuoromme meni Kontiolahdelle niin 5 kuulijaa eli silloin oli ajankohta väärä ja näin ollen maksamme harrastuksemme ja hyvin paljon ei ole tarjolla kuoron johtajia myöskään joten se siitä esiintymispalkkioista
        Myöskin kunta läällä hinnoittelee niin korkeaksi salin vuokran,että se karistaa toimintaa myös
        Mutta karaokekonserttit vetää porukkaa kun se on kansaan menevää kuunneltavaa

      • Mulkunperänmies
        M.H. kirjoitti:

        Lienevätkö Makkosen Juhanille sukua. Hän nimittäin oli Reka OY:n kaupparatsuna maailmalla. Asui mm:ssa 7 V. Irlannissa. Lauloi II bassoa kuorossamme kuten minäkin. Hyvä jätkä kaikkinensa joa OSAA laulaa.

        Muuten tuosta kunnan avustuksista kuoroille. Koska kuoroa yleensä pyydetään esiintymään, niin tottakait kuoro ottaa palkkion siitä. Nyt kunta säästää, kun esiintymiset ovat ilmaisia. Tässä kahdenkeskinen hyöty molemmille.

        No! Miksi sinä vielä olet täällä?

        Kuules MH. Tämä Lieksa oli kulttuurillisesti kuollut , jos nämä sinun vastustajasi saisi päättää. Nämä tuntuvat olevan niitä samoja, joiden riesana nämä tummat mamutkin ovat. Heidän äöm. on tasoa heikko.
        Käyn harvoin tällä palstalla, jonka ovat valloittaneet muut kuin järjellisesti kirjoittavat, heitäkin on.
        En yhtään ihmettele, jos sait tarpeeksesi.

    • iskikö jumi

      Joo se on hyvä jos pyydetään. Tai sitten jos esiintyminen jääkin vain yhteen kertaan, Sinä vaiheessa olisi hyvä harkita esiintymistaitojaan ja -ääntänsä, jos pitää olla itse tunkemassa esiintymään, vaikkei ole kutsuttu.
      Ihan kuin Asteriksin Trubatuuri. Aina kun kyläjuhlat alkaa, on esiintyjä köytetty suukapulan kera tammeen.

    • MK

      Ensinnäkin on todella lahjakkaita lapsia aikanaan nyt aikuisia ammattilaisia ja muistan kyllä .että nytkin kaupunki on käyttänyt ostopalveluja heidänkin kohdalla. joka on ihan hyvä asia jos se palvelee kaikkia kuntalaisia

      Mitä tulee sitten omaan toimintaan toistaiseksi en ole saanut syytettä kotirauhan häirinnästä ja vielä kielletty missään että et saa laulaa.
      Kyllä useasti on pyydetty ja kaikkiin pyyntöihin ei ole mahdollisuutta jos asiat menee päällekkäin joten on taas jollakin liipannu katehen siipi

    • 2v ja pissaan pottaa

      Hihitystä päälle

    • MK

      Pitipä sattua,että kuoroa ei sitten ollut tänään joka piti alkaa.

      Todella voinee olla nyt sitä että asiasta kärsii hieman suurempikin joukko kuntalaisia kuin meikeläinen ,ellei asiaan tule kaupungin taholta parannusta eli tueta ja kannusteta nuoria kuoronjohtajiksi ja päättäjien asenneilmasto muutu.

    • kurre oksalta

      Jaksat vain murmattaa niinku orava jolta on käpy jäätynyt.

      • MK

        Kuitenkin osaan visertää kuin satakieli ja siitäkin on kokemusta kun canarialla voitin laulukisan Canarian satakieli.-
        Mutta joukossamme on kuitenkin noita käkiä jotka munivat toisen linnun pesään

    • Saitko pesää MK

      Oks sun muijas pesään joku muukin satakieli (kuin sie itse) käyny munimassa?????

      • Kiutaköngäs

        Äläpä viiti !
        Jos oot eri mieltä asioista, niin ole mutta älä viiti tuollaista, nolaat vaan ihtes.
        Tuo morkkaamas kirjoittaa omalla nikillään avoimesti ja jos morkkaat, niin käyttäisitkö sinäkin omaasi tunnistetavasti, jookosta joo ?

        Väitellään ja puhutaan välillä rajustikkin, mutta perustellusti.
        Hupaakin on hyvä kirjoitella, mutta sekin pitää tunnistaa hupaksi, eikö vain.

    • culturacc

      kulttuuria pitää tukea

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2100
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      2009
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1817
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      258
      1491
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1397
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      541
      1142
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      992
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      936
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      348
      921
    Aihe