Olen äiti ja nyt paniikkia

Apua?

Juu, eli joskus vuosia sitten kärsin paniikkihäiriöstä. Se meni vuosiksi ohi..

Nyt olen 11kk lapsen yh äiti ja ph tullut takaisin. Aluksi tässä varmaan parisen kuukautta tuli vaan silloin tällöin lieviä paniikkikohtauksia, mutta nyt jo heti aamusta. Painajaisia koko yö takana ja aamulla heti todella epätodellinen olo. Hikoilutti, tärisytti, pyörrytti ja pelotti. Ja tuntui etten olisi ollut hetkittäin läsnä - vaan jotenkin "poissa".

Minulla on onneksi ihana ja auttava äiti, jolle tietenkin heti soitin, ettei kaikki ole hyvin. Hän asuu ihan vieressä ja auttaa jos tarvis - tähän päivään mennessä ei ole ennen ollut tarvetta paniikin takia. Kohtaus kesti pitkään. Eikä varmasti olisi mennyt ohi ellen olisi tutulta saanut yhtä diapamia. Itsellä siis oli aikoinaan sama lääke hoitona muutaman kuukauden.

Olen alkanut välttää kaupassakäyntiä yms. Lapsen hoidan moitteettomasti, miten siihen pystyn - sitä en tiedä. Tämänpäiväinen oli poikkeus, kun äidin jouduin hälyyttämään.

Tiistaina menen lääkäriin, mutta pelkään, että mitä lääkäri sanoo. Siis pelkään, että hän katsoo etten voi hoitaa lastani. Vaikka mielestäni voin, kunhan saan lääkityksen taas alkuun ja onhan äiti apunani.

Miten on, voinko hakea apua ilman pelkoa, että menetän lapseni?

7

187

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eimitäänhätää

      Tottakai haet apua ja varmasti sitä saatkin. Et sinä lastasi menetä, ihan turha huoli. Voimia!

    • dippadai123

      et menetä lastasi :) ei huolta. olen ite 5 kk lapsen isä, ja paniikkihäiriöinen ja se yleistynyt ahistuneisuushäiriö ja mitä lie. sanoit tuon että lapsen kanssa menee ihan ok, niin minullakin, en minä hänen kanssa edes panikoi yleensä(ellei satu olemaan muusta syystä paska päällä pahana). mutta turhapa tuost sinänsä on ressata, kyllähän sitä lapsensa hoitaa vaikka mikä paniikki olisi päällä. Ja hyvä jos apua löytyy läheltä (niin meilläkin), jos ihan hulluksi meiningit menee. Asiat selviää kyllä :)

    • Apua?

      Entäs, millaisia lääkkeitä määrää? En mitään mielialalääkkeitä lähde käyttämään kun ennenkin se on saanut vaan menemään enemmän sekasin. Diapamia oli aikoinaan lääkityksenä, resepti on vieläkin tallessa. Määrääköhän uudestaan vai ajatteleeko, että en voisi hoitaa lasta pamin vaikutuksen alaisena?

      • Eimitäänhätää

        No jos diapam auttaa sua, niin en näe mitään syytä miksei lääkäri kirjoittaisi sitä. Ota vanha resepti mukaan ja kerro, että lääke auttoi sinua. Kaikkea hyvää!

      • Eimithätää

        No jos diapam auttaa sua, niin en näe mitään syytä miksei lääkäri kirjoittaisi sitä. Ota vanha resepti mukaan ja kerro, että lääke auttoi sinua. Kaikkea hyvää!

      • nutritionisti

        Mielialalääkkeet estävät aivojen yhteyksiä otsalohkoon ja pahimmillaan tuhoavat ne kokonaan. Siinä tapahtuu eräänlainen kemiallinen lobotomia, josta parhaana esimerkkinä voidaan mainita seksuaalisten halujen, rakkaudentunteiden ja myötätunnon katoaminen, joita lääkityksen lopettaminen ei palauta.

        Diatsepaami on täsmälääke paniikkiin, koska se rauhoittaa stressihormonien tuotantoa ja tehostaa munuaisten verenkiertoa, jolloin paniikkia aiheuttavat, stressihormonitasoja nostavat virtsahapot poistuvat verenkierrosta tehokkaammin. Olen todennut vaikutuksen mittaamalla veren uraattipitoisuuden ja virtsan ph:n ennen ja jälkeen diatsepaamia, veren uraattipitoisuus laski, virtsan nousi ja oireet helpottivat.

        Pysyvä paraneminen saadaan aikaan puhdistamalla keho systeemisesti aktiiveista virtsahapoista ruokavaliolla. Homma vie aikaa kuukausia, jopa muutamia vuosia. Paransin itseni näillä periaatteilla, ja nyt työskentelen ravitsemusterapeuttina, auttaen muita.

      • Pihalla>
        nutritionisti kirjoitti:

        Täh? Siis mitä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      117
      1869
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1768
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      114
      1766
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1439
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1383
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      486
      1016
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      962
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      908
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      237
      902
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      864
    Aihe