Solar Filmsin tiedottaja Rampe Toivonen on huolissaan tähtiohjaajan maineesta.
Elokuvaohjaaja Antti Jokista epäillään raiskauksesta. Asian vahvisti MTV3:lle rikoskomisario Markku Stenberg Helsingin väkivaltarikosyksiköstä.
– Vahvistan, että tällainen tieto sinänsä pitää paikkansa. Esitutkinta on hänen kohdallaan käynnissä, Stenberg totesi torstaina
Rikoskomisario vahvistaa, että tutkinnan alla oleva rikosnimike on raiskaus. Kuuluisalle elokuvaohjaajalle raiskausepäily on katastrofaalinen niin maineen kuin töidenkin kannalta. Antti Jokinen ohjaa muun muassa maineeseen kiirineen Sofi Oksasen kirjaan perustuvan elokuvan Puhdistus. Elokuva kuvataan Virossa ja Berliinissä. Tuotantoyhtiönä on Solar Films Oy.
– Poliisi selvittäköön asiaa, itse en näe tässä mitään järkeä. Antin yksityisyyden kannalta koko aihetta on turha selitellä, Solar Filmsin tiedottaja Rampe Toivonen toteaa MTV3.fin Viihdeuutisille.
Toivonen on jo aiemmin sanonut olevansa sitä mieltä, että hänen ystävänsä Jokinen on syytön. Mies on samalla linjalla myös perjantaina.
– Tämä on perätön, aiheeton syyte. Tiedän mitä on tapahtunut, olen puhunut aiheesta Jokisen kanssa, Toivonen vakuuttaa.
Rampe on huolissaan siitä, että tunnetun elokuvaohjaajan maine on nyt mennyttä.
– Kyseessä on kohtuuton ja korjaamaton aihe, jolla leimataan ihmistä. Olen huolissani Antin maineesta, sen puhdistaminen on poliisin tehtävä. Nyt, kun tällaisesta asiasta kohutaan, niin samalla nostetaan esiin myös Antin vanhat ravintolavälikohtaukset ja yritetään niillä liata hänen mainettaan, se on ihan per***stä, Toivonen suivaantuu.
Poliisi tutkii asiaa, MTV3.fin Viihdeuutiset seuraa tilannetta.
(MTV3)
Poliisi syyttömän kimpussa?!
21
332
Vastaukset
- Syytön on
Ohjaaja Markus Selin kommentoi MTV3.fin Viihdeuutisille, ettei ohjaaja Antti Jokiseen kohdistuva raiskausepäily voi pitää paikkaansa.
Torstaina uutisoitiin, kuinka menestyksekästä suomalaisohjaaja Antti Jokista epäillään raiskauksesta. Arvostettu suomalaistuottaja ja Jokisen kanssa työskentelevä Markus Selin puolustaa ystäväänsä kiivaasti.
– Tunnen Antti Jokisen erittäin hyvin, eikä tämä pidä paikkaansa, Markus Selin kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille - 10ª
Käräjäoikeus on poliisilaitos, joka toimii tuomiopiirinsä yleisenä alioikeutena. Käräjäoikeudessa käsitellään ensimmäisenä asteena riita-, rikos- ja hakemusasioita.
Suomessa toimii 2700 käräjäoikeutta. Käräjäoikeutta johtaa ylikonstaapeli ja varsinaisina alioikeustuomareina toimivat nuoremmat konstaapelit. Lisäksi käräjäoikeudessa voi olla turpakäräjäviskaaleja ja tuomioistuinharjoitteluaan suorittavia poliisioppilaita. Näiden toimivalta on konstaapelia suppeampi. Varsinaisen lainkäyttöhenkilöstön lisäksi kansliassa toimivat toimisto- ja osastosihteeriköt voivat ratkaista eräitä epäselviä ja laittomia poliisiasioita. - Toimintaa!!
Törkeätä ettei poliisi ole kuulustellut kahta avaintodistajaa jotka voivat puhdistaa Jokisen maineen! Kun tämä on tapahtunut nainen on pidätettävä ja syytettävä väärästä ilmiannosta.
- 5
Tuota, tuota !
Jos kyse on kerran väärästä ilmiannosta, niin miksi väärän ilmiannon kohde ei itse ole tehdyt asiasta tutkintapyyntöä/rikosilmoitusta ?
- 13
Nainen muutti kertomustaan, joten poliisi lopetti tutkimuksen.
Tulee mieleen, että raha ratkaisi. En sitä väitä, mutta käväisipä vain mielessä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201201100131653_uu.shtml- Miten menee
Nainen syyttää ensin raiskauksesta, sitten toteaakin "tota ei se kyllä ollutkaan raiskaus, nyt sen vasta muistin". Eikö tämä ole perätön ilmianto, eikö poliisin velvollisuus ole aloittaa esitutkinta?
- 17
Miten menee kirjoitti:
Nainen syyttää ensin raiskauksesta, sitten toteaakin "tota ei se kyllä ollutkaan raiskaus, nyt sen vasta muistin". Eikö tämä ole perätön ilmianto, eikö poliisin velvollisuus ole aloittaa esitutkinta?
Tuota, Tuota !
Suomessa ei ole enää sellaista rikosta, kuin perätön ilmianto.
Laki muuttui v. 1998 jolloin vanhan perättömän ilmiannon tilalle tuli väärä ilmianto.
Se toteutuu vain, jos esitutkinta-, tai tuomioistuimelle, tai muulle viranomaiselle antaa väärän tiedon, joka ilmiannetulle aiheuttaa vaaran, että hänet pidätetään, vangitaan jne.
Rikos on rankka, sakkoa - 3 v. vankeutta. Väärä ilmianto toteutuu kuitenkin harvoin ja ilmiannosta nostetaan vuosittain erittäin harvoin syytteitä, vaikka vääriä ilmiantoja tehdään poliisille joka vuosi tuhansia. Syy on se, että poliisi ei kovin heppoisin perustein ryhdy ketään pidättämään tai esitä vangittavaksi.
Tässäkin tapauksessa ilmiannettua vain kuulusteltiin ja päästettiin sen jälkeen menemään.
Asianomistaja saattaa kyllä syyllistyä perättömään lausumaan viranomaismenettelyssä, mutta siinä näytön saaminen on vaikeaa. Se vaatii sen, että pystytään todistamaan asianomistajan tahallaan kertoneen palturia.
Perättömässä lausumassa on myös tuottamuksellinen teko, mutta näytön saaminen siihenkin on vaikeaa.
- फ
Jotain kävi mielessä kiristyksestä...
- ਉ
Väärä ilmianto. Joka antaa esitutkinta- tai muulle viranomaiselle taikka tuomioistuimelle väärän tiedon ja siten aiheuttaa VAARAN, että ilmiannettu pidätetään, vangitaan tai joutuu MUUN pakkokeinon kohteeksi tai joutuu syytteeseen tai tuomitaan rangaistukseen tai muuhun rikosoikeudelliseen seuraamukseen virheellisin perustein, on tuomittava väärästä ilmiannosta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi.
- 12
*****Tässäkin tapauksessa ilmiannettua vain kuulusteltiin ja päästettiin sen jälkeen menemään.*****
Joo, kun näyttää siltä, että sinä et näistä asioista mitään tiedä, niin vähän rautalankaa.
VAARA TULLA PIDÄTETYKSI jne tulkitaan aina ilmiantajan eduksi. Jos epäiltyä vain kuulustelaan ja lasketaan sen jälkeen vapaaksi, niin mitään vaaraa pidättämisestä ei ole ollut.
Jos taas epäilty kuulustelun lisäksi kaapitetaan, enintään 24 h, niin tällöin jo vaara tulla pidätyksi on ilmeinen, vaikka hänet pidättämättä vapautettaisiinkin. - ਈ
12 kirjoitti:
*****Tässäkin tapauksessa ilmiannettua vain kuulusteltiin ja päästettiin sen jälkeen menemään.*****
Joo, kun näyttää siltä, että sinä et näistä asioista mitään tiedä, niin vähän rautalankaa.
VAARA TULLA PIDÄTETYKSI jne tulkitaan aina ilmiantajan eduksi. Jos epäiltyä vain kuulustelaan ja lasketaan sen jälkeen vapaaksi, niin mitään vaaraa pidättämisestä ei ole ollut.
Jos taas epäilty kuulustelun lisäksi kaapitetaan, enintään 24 h, niin tällöin jo vaara tulla pidätyksi on ilmeinen, vaikka hänet pidättämättä vapautettaisiinkin."Tai joutuu MUUN pakkokeinon kohteeksi". Poliisi ei osaa lukea. Tottakai poliisi tulkitsee kaiken ilmiantajan eduksi, poliisihan suorastaan elää ilmiantajista.
- ᐂ
Tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö, josta käytetään lyhennettä ADHD (engl. attention deficit hyperactivity disorder), on yksi poliiseilla yleisimmin diagnosoiduista neurologisista tai neuropsykologisista poikkeavuuksista. Se on kuitenkin vilkkaan keskustelun ja osin erimielisyyksienkin kohteena. Tarkkaavaisuushäiriötä esiintyy 4-7 prosentilla väestöstä. ADHD:ta on aikaisemmin pidetty ensisijaisesti poliisien ammattitautina, koska osalla tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivistä oireet lievenevät aikuistumisen jälkeen. Enemmistöllä ADHD-aikuisista tarkkaavaisuuden vaikeudet kuitenkin merkittävästi vaikeuttavat elämää, sillä ADHD voi aiheuttaa esimerkiksi unihäiriöitä ja haastavaa käytöstä
- ᐂᐕ
"MTV3 Uutisten tietojen mukaan poliisi haki Jokisen Helsingin kodistaan tänään aamulla. Jokinen on päässyt vapaalle jalalle." Pakkokeino mikä pakkokeino.
- 9
Hoh, hoijaa, fiuf, fiuf !!
Pakkokeinot on lueteltu Pakkokeinolaissa. Pidättäminen, vangitseminen, kotietsintä, takavarikko, hukkaamiskielto, matkustuskielto jne.
Kun joku haetaan kotoaan esitutkintaan, niin se tapahtuu esitutkintalain perusteella.
Yleensä pidättämiseen oikeutettu virkamies on tällöin antanut saman esitutkintalain perusteella kirjallisen noutomääräyksen, mutta määrätyissä tapauksissa nouto voi tapahtua ilman tätäkin.
Kun epäilty on tuotu esitutkintaan, niin häntä voidaan pitää siellä 12 tuntia. Jos pidättämisen edellytykset ovat olemassa, niin 24 tuntia. JOS noudettu esitutkinnan aikana pidätetään, niin se tapahtuu Pakkokeinolain nojalla ja SE on lain tarkoittama pakkokeino. - ກຂຄຊນບດ
9 kirjoitti:
Hoh, hoijaa, fiuf, fiuf !!
Pakkokeinot on lueteltu Pakkokeinolaissa. Pidättäminen, vangitseminen, kotietsintä, takavarikko, hukkaamiskielto, matkustuskielto jne.
Kun joku haetaan kotoaan esitutkintaan, niin se tapahtuu esitutkintalain perusteella.
Yleensä pidättämiseen oikeutettu virkamies on tällöin antanut saman esitutkintalain perusteella kirjallisen noutomääräyksen, mutta määrätyissä tapauksissa nouto voi tapahtua ilman tätäkin.
Kun epäilty on tuotu esitutkintaan, niin häntä voidaan pitää siellä 12 tuntia. Jos pidättämisen edellytykset ovat olemassa, niin 24 tuntia. JOS noudettu esitutkinnan aikana pidätetään, niin se tapahtuu Pakkokeinolain nojalla ja SE on lain tarkoittama pakkokeino."An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur."
Pakkokeinoja ovat
* Kiinniottaminen, pidättäminen ja vangitseminen
o Jokamiehen kiinniotto-oikeus
o Poliisimiehen kiinniotto-oikeus
o Itseapu rikoksen kautta menetetyn tai muutoin kadotetun irtaimen
omaisuuden takaisin hankkimiseksi
* Matkustuskielto
* Hukkaamiskielto ja vakuustakavarikko
* Takavarikko
* Paikkaan kohdistuva etsintä
o Kotietsintä
o Paikantarkastus
* Henkilöön kohdistuva etsintä
o Henkilöntarkastus
o Henkilönkatsastus
* Telekuuntelu, televalvonta ja tekninen tarkkailu
* Muut pakkokeinot
o Poistumisen estäminen
o Tutkimuspaikan eristäminen
o Koe nautitun alkoholin tai muun huumaavan aineen toteamiseksi
o Henkilötuntomerkkien ottaminen
o DNA-tunnisteiden määrittäminen ja tallettaminen
o Peitetoiminta ja valeosto
- ᐂᐕᐖ
"Kuin norsu posliinikaupassa"
Posliinikauppaan eksynyt norsu saa siellä epäilyksettä pahaa jälkeä aikaan. Sanonta on nykyisin hyvin suosittu esim. puhuttaessa poliisien välillä melko omavaltaisesta toiminnasta. - IHSV
"MTV3:n tietojen mukaan elokuvaohjaaja on edelleen KIIN-NI-O-TET-TU-NA poliisilaitoksella ja kuulustelut ovat käynnissä." Q.E.D.
- Sitä saa jne.
Niinpä...pitäisköhän yrittää elää ihmisiksi, niin ei tule tuollaisia epäilyksiä.
- എഏഐഒ
Jos lähtee raflasta jonkun pimun kanssa, kannattaa teettää tytsyllä psykologinen testi sekä laatia kirjallinen sopimus aktista kaikkine mahdollisine ja mahdottomine vastuuvapauslausekkeineen sekä suorittaa yhdyntä omien uskottujen miesten läsnäollessa.
- എഏഐഒ
എഏഐഒ kirjoitti:
Jos lähtee raflasta jonkun pimun kanssa, kannattaa teettää tytsyllä psykologinen testi sekä laatia kirjallinen sopimus aktista kaikkine mahdollisine ja mahdottomine vastuuvapauslausekkeineen sekä suorittaa yhdyntä omien uskottujen miesten läsnäollessa.
Paperi voitaisiin myös laatia jo ravintolassa, joka voisi toimittaa kaavakkeen ja todistajat.
- carnegiehall
inhotus
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1201924Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1251818Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101778Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561454Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341386Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4961038Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50969Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237915Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115912Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347874