Missä vaiheessa pitää / kannattaa kertoa työkkärissä, että on raskaana? Olenko ymmärtänyt oikein, että työhaastattelussa asiasta kertominen on ok, koska työnantajat eivät saa lain mukaan syrjiä raskaana olevaa työnhakijaa ja tämä ei voi olla virallisena syynä työnhakijan palkkaamattomuuten? Eli jos asiasta kertoo, ei ole lain mukaan itse aiheuttanut toimillaan, ettei tule valituksi ja näinollen ei siitä myöskään voi mitään karenssi toimenpiteitä tulla? Kuinka työkkärissä suhtaudutaan? Tuleeko työtarjouksia ja kurssiosoituksia ihan entiseen malliin?
raskaus ja työkkäri
3
355
Vastaukset
- nklnlnl
En tiedä muuten asiasta, mutta ei kannata alkaa mahdollisessa haastattelussa mitenkään erityisesti tuomaan esille sitä asiaa. Työnantaja ja työkkäri voivat tulkita asiaa niin monella tavalla. Sama kuin jos joku valittelisi haastattelussa miten selkä on ollut kipeä jne. Vaikka se on ihan normaalia ja ok juttu työelämässä olevalle olla sairaslomalla, työntekijän kohdalla moisesta kertominen tulkitaan helposti yritykseksi olla saamatta sitä duunia. Ja sitten työkkäri pistää karenssit päälle ja alkaa helvetillinen souvi jne. Sitä paitsi työnantajahan ei saa kysyä raskaudesta ja olisi vähän epäilyttävää, jos työnhakija toisi sen itse esiin.
- 5+18
Työnantaja ei saa kysyä, onko työnhakija raskaana. Raskaana olevaa ei saa syrjiä, mutta ei sitä töihin oteta. Työkkärissä voi asian kertoa, kun jää äitiyslomalle.
- JAKO_TABO
kaverini oli raskaana melkein viimeiseen asti työkkärin kautta työelämän valmennuksessa..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "823917Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242851No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452282- 341291
- 10879
- 130855
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12801- 6774
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124736- 11710