En oikein ymmärrä

224477

Ihastuin valtavasti yhteen mieheen ensisilmäyksellä ja lähestyin häntä ensin netissä. Juteltiin ja hän vaikutti kiinnostuneelta. Hän pyysi minua ulos ja alettiin tapailla. Hän on minua 15 vuotta vanhempi, sinkku ja hänellä on 8-vuotias lapsi. Meillä on aina ollut valtavan hauskaa ja hän kirjoitteli minulle päivittäin.

Ei päätetty mitään tarkkaa statusta suhteestamme, vaan juteltiin siitä sen verran, että kunhan ollaan vaan.
Enkä ollut itsekään ihan varma mitä halusin, tiesin vain, että pidän hänestä erittäin paljon. Ajattelin katsoa ensin, mitä hän itse vaikutti halunneen.

Eräänä päivänä hän sanoi minulle, että hänen täytyy miettiä elämäänsä ja mitä tekee.
Ajattelin, että se liittyy jotenkin minuun ja kyselin siitä.
Hän sanoi, että liittyy osittain, koska hän on ihastunut.
Tämä kuullosti erittäin absurdilta. Miksi hänen täytyy miettiä hänen elämäänsä, jos hän pitää minusta? Eli, onko se paha asia, että jotenkin sekoittaisin hänen elämänsä?
Kuitenkin hänen mielensä muuttui ja hän halusi nähdä. Oltiin kuten ennenkin.
Mutta sitten viikko tuon jälkeen hän alkoi olemaan vähän hiljaisempi, ei enää viestitellyt.
On ihan kumma olo. Mistä ihmeestä tässä voisi olla kyse?
Ikäeromme ei ole tuntunut missään, vai voisiko siitä sittenkin olla kyse?

On ollut erittäin ahdistava olla, kun ei saa vastausta, enkä viitsi myös olla liian päällekäyvä ja ahdisteleva. Se ei kuulu muutenkaan luonteenpiirteeseeni.

Mietin, että pitääkö tässä nyt vetäytyä ja katsella, jos hän ottaisi itse yhteyttä ja kysellä asiasta?

Ajattelinkin, jos joku ehkä tietäisi paremmin ja voisi antaa vähän vinkkiä..

10

515

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • arvaan

      Hän sanoi, että liittyy osittain, koska hän on ihastunut.

      Jos hän on ihastunut johonkuhun toiseen?

    • arvaan 2

      Oli tunteella mukana. Nyt järki juttlee muuta ikäerosta ja lapsen kasvatusvastuusta jne.

      • hetken huvi

        Jos tykkää niin ei vaikuta muitten mielinpiteet.Elikkä ei ole tosissaan mukana vaan aloittaa ja kun kyllästyy lopettaa suhteen.


    • Järjetön.

      Olen huomannut muutamaan kertaan saman; kun mies alkaa järkeillä, hiljenee. Usein heti keskisteltuaan tilanteestaan ystäviensä ja/tai sukulaistensa kanssa.
      Anna olla, on tuskaista, mutta et oikein voi asiaan mitenkään positiivisesti vaikuttaa, liiallinen kysely vain ahdistaa.
      Kyllä se sieltä itsestään ilmoittelee, jos niin haluaa.
      Mutta laita itsellesi jokin raja, kaksi viikkoa, kuukausi max. Jonka jälkeen annat olla, ja annat muille asioille ja ihmisille elämässäsi mahdollisuuden.
      Ja koita olla miettimättä asiaa.

    • 224477

      Niin totta. Aina kun ne juttelee asiasta kaverin kanssa. Ja hänellä on kavereita, joille on jo puhunut minusta.

      Tuo rajan asettaminen on hyvä juttu.. Ajattelin kaksi viikkoa.. Sitten koitan unohtaa. On vain niin hemmetin vaikeeta, kun musta tuntuu, että oon jopa rakastunut tähän tyyppiin.

      Mutta kiitos oikein paljon neuvoista!

      • SAMAA PELIÄ

        EI OLLUT TOSISSAAN JA NÄITÄ RIITTÄÄ


    • 224477

      Niinpä.. Miten voi olla niin sokea.. Näytti vaan niin kiinnostuneelta, ettei mitään rajaa.. Sitten yhtäkkiä katoaa.

      Miksi pitää siirtyä "järkeen", miksei vaan voi olla just niin miten on, ilman huolia ja muuta. Huoh!

    • muutakinsisältöä

      Ihmisillä on omia huolia, tässä tapauksessa 8 -vuotias lapsi joka on varmaan hyvin tärkeä hänelle, se riittää syyksi hiljentymiseen.
      Naurettavaa asetella jotakin aikarajoja, jos sulla on vaan kiire suhteeseen niin miehiähän löytyy..

    • 224477

      Ei ole kiire suhteessa, enkä edes välttämättä halua "suhdetta", mutta tuntuu erittäin oudolta, jos ihminen lopetta yhteydenpidon kuin seinään :/ Mutta täytyyhän sitä itsekin yrittää "jatkaa" jossain vaiheessa, sen takia asettaa aikarajan, ettei itse tukahduta itsensä kaikilla ajatuksilla.

    • 224477

      No niin. Syy selvisi. Kysäisin häneltä, mikä hänellä on.. Koska tuntui, ettei hän olisi puhunut mulle, vaan olisi vain jättänyt koko asian pöydän alle. Hän sanoi, että hän on tapaillut exäänsä eikä voi enää tapailla mua. Pyysi kauheasti anteeksi. Haluaa selvitellä heidän välejään.

      Onneksi toimin ja sain vastauksenkin. Tuli helpottunut olo, että sai tietää totuuden. Silti en ymmärrä miehiä.. Pitäisi sanoa suoraan eikä pyöritellä asioita omassa päässä ja olla sanomatta mitään toiselle. Sydänhän tässä särkyy kovemmin, kun mennään "muka" pidemmälle.

      Kaveri sanoi, että helpompi se on exänsä luo mennä, kun se on se "tuttu ja turvallinen"..

      Hän ei ollut näköjään varma, että miten toimii.

      Tavallaan naurattaa koko juttu.. Tai alitajunta ainakin pyrkii naurulla hyvittämään tän paskan olon. Luontainen selviytymiskeino.

      Mutta en ymmärrä miehiä, niin perus, jättää kokonaan puhumatta mitään.

      Mitä tähän voi enää sanoa, elämä jatkuu.. Opittu taas yksi uusi asia lisää..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5070
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1604
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1259
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1189
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1133
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1017
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      979
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      895
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      779
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      753
    Aihe