On paljon erilaisia huostaanottoja

Kirjavaa kirjoa

1) lailliset, ls-lain perustein tehdyt huostaanotot, joissa kriteerit todistetusti täyttyvät

2) tilanteet, jossa vanhemmat hakevat huostaanottoa lapselleen

3) vanhempia epäillään rikoksesta lasta kohtaan. Jos rikostutkinta ja oikeudenkäynti todistavat epäilyn oikeaksi, tämä siirtyy kohtaan 1) kuuluvaksi huostaanotoksi. Käsittämätöntä kuitenkin on, että vaikka rikostutkinta ja oikeus eivät kykene todistamaan rikoksen tapahtuneen TAI todistetaan, että sitä ei ole tapahtunut, niin siitä huolimatta sosiaalitoimi ei pura huostaanottoa.

4) HUOLIajattelun varassa tehdyt huostaanotot, joille tyypillistä on sossun kokoama sekava rykelmä "syitä", joista mikään ei yksinään riittäisi lailliseksi perusteeksi huostaanotolle, eikä mikään instanssi ole ikinä todistanut sossun kokoamien "syiden" todellista perustaa ja olemassa oloa.

5) huostaanotot, jotka olisi voitu välttää oikein kohdennettujen avohuollon tukien tarjoamisella, mutta suurin osa kuntia käyttää vain lumetukea eli ls:n perhetyötä. Oikein kohdennettua apua olisi monesti esim. vauvan ja vanhemman unikoulu, ls:n ulkopuolinen vertaistuki perheelle, erilaisia arjen kasvatustilanteita tukeva ohjaus ja/tai kurssitus, perheterapia, vanhempien välinen sovittelu riitatilanteissa, vanhemman sairastumistilanteessa huostaanottoa tulisi välttää viimeiseen asti, kuten masennus, syöpähoito! Samoin hallitusohjelman keskeisiä tavoitteita tulisi olla lapsiköyhyyden poistaminen yhteiskunnasta.

6) täysin laittomat, peruspalveluja korvaavat huostaanotot, joissa kunta korvaa perustuslaissa luvatun verovaroin kustannetun palvelun huostaanoton kautta tarjottavalla lumepalvelulla. Kunnat hyötyvät näistä taloudellisesti, koska vanhemmat laitetaan laittoman huostaanoton maksumiehiksi.

14

161

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Red hot chili

      On erittäin tärkeätä huomata, että koko lastensuojelutoiminta on kaksijakoinen;

      A. Täysin aiheelliset ja oikein tehdyt huostaanotot
      B. Täysin virheelliset ja laittomasti tehdyt huostaanotot

      Suuri yleisö ei valitettavasti tiedä totuutta. Kaikki tietämättömät eivät tätä asiaa usko, vaan pitävät sosiaalitoimen lastensuojeluasiakkaita täysin kelvottomia lasten kasvattajiksi.

      Oikea tieto on ilmeisesti tämän päivän suurin ongelma lastensuojelussa. Sekä sosiaaliviranomaiset että hallinto-oikeudet haluvat jatkaa samaa valheellista tiedonkeruuta luottaen siihen, että kaikki saatu tieto on totuudenmukaista.Jokaisen sosiaalityöntekijän "satukirjadokkari" saa hallinto-oikeudessa lainvoiman. Valitettavast!

    • Oikeutta tahtova

      Omalla kohdalla edellisen listan kohta 4 saattaa olla täyttymässä. Koulusta tehty 6 kertaa LS-ilmoitus, huoli verukkeella. Vaikka joka kerta on selvitysten jälkeen todettu sos.virkailijan puolesta, ettei ole syytä huoleen alkaa hieman itseäni huolestuttaa. Olisiko niin, että kerätään laaja todistusaineisto jolla osoitetaan kyvyttömyytemme lasten vanhempina huolehtimaan lapsista. Voihan sitä olla jo hieman paranoidikin, mutta muutaman kerran LS-ilmoituksen mankelista läpimenneenä,ei enää kiinnosta leikkiä mr. nice guyta.

      Tietääkö joku mistä voi saada lainopillista apua LS-tapaukseen? Olisi melko mukavaa esim. mennä LS-viranomaisten kanssa palaveriin, jos sinne saa mukaan lainoppineen edustajan?

      Toisaalta tietäkö joku onko mistään AVI:sta tai hallinto-oikeudesta tullut linjaavia päätöksiä, milloin ns. huoli-ilmoitus voidaan katsoa esim. leimaavaksi, syrväksi tai perusteettomaksi vaikka hallintomenettelylain perusteella.

      • huo.li.m.iel.ipuol.i

        Kunnianloukkaus tuomioita on saatu aikaiseksi suomalaisessa oikeusjärjestelmässämme
        kun näitä lastensuojeluilmoituksia on alettu tehtailemaan.
        Pari tapausta on ainakin ollut julkisuudessakin viime vuosien aikana; insestisyytösten perusteella joku ls-ilmoitusten tehtailija sai oikein vankeustuomion
        ja jossain päin suomea oli tuomio kunnianloukkauksesta
        kun kerrostalo "mummeli" innostui lapsiperheestä tehtailemaan perättömiä lastensuojeluilmoituksia.

        http://knuutilaki.net/node/21
        Leeni Ikonenhan on omalla palstallaankin ottanut kantaa
        tähän koulumaailmassakin vallalla olevaan
        huoli mielipuoli virkamiesten käyttäytymiseen.

        Ja mister Arnkil esitti tässä taannoin jopa vetoomuksen laittomien rekistereiden pidosta maamme kouluissa
        (Arnkil on siis luonut tämän huolien sinivihreämustaruskea -p...a-asteikon suomalaiseen yhteiskuntaamme).

        http://dialogi.stakes.fi/FI/dialogin arkisto/2008/8/sivu/20.htm
        Puheenvuoro

        Vakava vetoomus:
        Älkää leimatko lapsia huolten vyöhykkeistöllä!
        ........................................

        http://www.stakes.fi/yp/2009/3/arnkil.pdf
        "Älkää ottako tätä karkkia pois”
        Käsitteitä yhteiskunnallisen kokeen tutkimiseksi
        .............................

        http://www.ts.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2008-12-13,104:2:582089,1:0:0:0:0:0:
        Turun seudulla kiistetään,
        että laajalle levinneitä lapsirekistereitä olisi tehty täällä

        Suomen kouluissa jaettu lapsia hyviin ja mätiin omeniin
        Stakesin huolen vyöhykkeistö -asteikon avulla on luokiteltu suomalaisissa kouluissa lapsia, mikä on pistänyt vauhtia asteikon kehittäneisiin tutkimusprofessoreihin Esa Erikssoniin ja Tom Arnkiliin.

        - Olemme saaneet kuulla koulutuksiimme osallistuneelta kenttäväeltä, että vyöhykkeistöä käytetään kunnissa ja kouluissa villisti irrallaan sen alkuperäisestä tarkoituksesta, Arnkil ilmoittaa.

        Eriksson ja Arnkil kehittivät huolen vyöhykkeistön 1990-luvun lopulla lasten ja nuorten parissa työskentelevien apuvälineeksi. Kentältä oli toivottu yhteistä kriteeristöä, joka helpottaisi tunnistamaan, milloin työntekijän on syytä puuttua lapsen huolestuttavalta vaikuttavaan tilanteeseen.

        Huolen vyöhykkeistö auttaa työntekijää määrittelemään, kantaako hän lapsesta pientä vai suurta huolta vai ei huolta lainkaan ja ohjeistaa toimimaan huolen asteen mukaan.

        Arnkilin sydän jätti kuitenkin lyönnin väliin, kun hän kuuli, että kunnissa käytetään huolen vyöhykkeistöä rekisteröintivälineenä, jonka eri sarakkeisiin lapset voidaan kätevästi lokeroida.

        - Monet rehtorit ovat ilmeisesti pyytäneet, että lapset pitää tällä tavalla rekisteröidä. Tavallaan se on ymmärrettävää, että rehtorit haluavat välineen, jolla he saavat jonkinlaisen käsityksen oppilaiden tilasta ja ongelmatapauksista.

        Tällaisen henkilörekisterin ylläpito on kuitenkin laitonta. Arnkil ja Eriksson esittävätkin Stakesin aikakauslehden Dialogin viime numerossa vetoomuksen, jossa kaikkia tahoja pyydetään lopettamaan huolen vyöhykkeistön väärinkäyttö.
        .............................

      • tätähänseontässämaas
        huo.li.m.iel.ipuol.i kirjoitti:

        ................
        Lakia ei tunneta

        Muun muassa Kuopiossa oli koottu huolen vyöhykkeistön avulla oppilasrekisteri.
        Arnkil otti paikallisiin kouluviranomaisiin yhteyttä ja pyysi välittömästi sekä lopettamaan lasten rekisteröinnin että tuhoamaan jo kerätyt rekisterit.

        - Minä kuitenkin pelästyin, koska Kuopiosta sanottiin, että heidän käsityksensä mukaan vastaavanlainen rekisteri on hyvin monissa kunnissa. Käytäntö on ilmeisesti levinnyt erittäin laajalle. Monissa kunnissa on esimerkiksi erityisopetuksen ohjeissa neuvottu perustamaan rekisteri, Arnkil kauhistelee.
        - Lähetin asiasta kirjeen Opetushallitukseen, joka lähettää kirjeeni edelleen kuntiin, hän lisää.
        Turusta, Kaarinasta, Raisiosta ja Naantalista kiistetään, että kouluviranomaiset ylläpitäisivät lapsirekisteriä. Turun suomenkielisen opetustoimen johtaja Timo Jalonen toteaa, että huolen vyöhykkeistön väärinkäytökset ovat kantautuneet myös hänen korviinsa, mutta hän vakuuttaa, että Turun oppilashuollossa toimitaan perusopetuslain ja julkisuuslain pykälien mukaan.

        - Oppilashuollossa käydään nämä asiat läpi viikottain,
        mutta mitään rekistereitä problemaattisista tai huolta aiheuttavista lapsista ei ole tehty.

        Miten on mahdollista, että ilmeisesti monissa kunnissa on haksahdettu tässä kysymyksessä laittomille poluille?
        - Epäilen, ettei tämä julkisuuslainsäädäntö valitettavasti ole kaikkialla kovin tunnettu juttu. Ja kiusaus tehdä ongelmalapsista rekisteri on iso, Jalonen arvelee.

        Vanhemmat ovat raivostuneet

        Professori Arnkil näkee laillisuuskysymyksen lisäksi muitakin eettisiä ongelmia siinä, että huolen vyöhykkeistölle aletaan sijoittaa nimiä.
        - Rekisteröinnistä jää lapseen leima. Huoli lapsen tilanteesta voi väistyä jo seuraavana päivänä, mutta leima jää, Arnkil toteaa.
        Toisekseen lasten parissa työskentelevä pettää lasten ja näiden vanhempien luottamuksen, jos hän alkaa luokitella heitä erilaisten rekisterien avulla.
        Muutamassa kunnassa, jossa lapsirekisteri on tehty, vanhemmat ovatkin asiasta vihiä saatuaan nostaneet metelin.
        - Se on oikein. Nostaisin itsekin metelin,
        jos kuulisin, että lapseni on rekisteröity harmaan vyöhykkeen tai suuren huolen lapseksi, Arnkil puuskahtaa.

        Naantalin kaupungissa toimiva koulukuraattori Aira Heikkilä kertoo, että oppilashuoltoryhmään kuuluvat koulupsykologit ja -kuraattorit sekä opettajat käyttävät huolen vyöhykkeistöä muisti- ja apuvälineenään oppilashuoltokokouksissa.
        - Kouluissamme ei kuitenkaan säilytetä, talleteta tai rekisteröidä huolen vyöhykkeistön tietoja, Heikkilä vakuuttaa.

        Heikkilä ei hyväksy lapsirekistereitä edes kouluammuskelujen varalta.
        - Sellainen lista ei olisi pätevä väline, koska se ammuskelija voisi sitten kuitenkin olla joku, joka ei sillä listalla ole. Olen työssäni hyvin varovainen kaiken dokumentoinnin suhteen, koska ihmiselämän vaiheet ovat prosesseja, jotka muuttuvat ja kehittyvät. Dokumentointi ei olisi eettistä, koska ihmiselämässä jokainen päivä on erilainen, Heikkilä muistuttaa.

      • ....................

        Oletko saanut käyttöösi kopiot näistä huoli-ilmoituksista koululta
        (ja missähän rekisterissä ovatkaan koululla; eli onko siis laillinen ls-ilmoitusten rekisteri koululla!)
        ja onko teillä jo asiakasrekisteri lastensuojelussa ja onko siellä olevat asiakirjat käytössäsi?

        Jokaiseen ilmoitukseen on varmaankin syytä tehdä oma vastine, ehkäpä.
        Mutta kun kysyy lakiasiantuntijalta asiasta
        niin ehkä sieltä saa lain mukaisen vastauksen miten asiassa kannattaa menetellä, että asianosaisten oikeudenmukainen kohtelu tulee täytettyä.

      • Oikeutta tahtova
        .................... kirjoitti:

        Kiitoksia kaikille kommentoineelle. Minulla on käytössä asiakirjat jokaisesta ilmoituksesta ja siihen liittyvistä selvityksistä. Ilmeisesti juridisen avun hakeminen on turhaa, kaikki voidaan todennäköisesti selittää sujuvan lain mukaisesti.

        Kunnianloukkaus meidän tapauksessa ei ole mahdollinen, ilmoitukset on ns. normaaleja huoli lapsesta papereita, joissa viitataaan huoleen lapsen kotioloista, toistuviin pahoinpitelyihin, perheen lasten välisiin riitoihin. Kenen lapset ei riitele?

        Kiitoksia noista Arnkill maininnoista. Pitääpä tekeytyä tyhmäksi ja kysellä koulusta asioista. Tyhmäksi tekeytyminen on yllättävän helppoa, taidan olla jopa lahjoiltani siihen sopiva :-). Toki pitää miettiä ensin omakin pää selväksi. Kostamiseen en halua alentua, mutta omien lasteni ja perheen suojelemiseksi teen sen minkä lailisesti voin. Jos se vaatii muutamia kanteluita AVIi:n, perusteltavissa olevia tai perusteettomia, sen tulen tekemään. Uskon siihen, että kun kantelut kohdistuvat yhteen kouluun, saa sillä huomioita myös hallintokoneistossa ja ennen pitkään joku kiinnostuu tarpeeksi selvittääkseen epäkohtaan.

        Jos tuokaan ei auta pitää käyttää "väyrys"-kortti ja muuttaa töiden takia pois maasta, kunnes lapset on täysi-ikäisiä. Tällainenkin mahdollisuus on jo pitkää ollut olemassa. Voi olla lasten mielenterveyden ja meidän vanhempienkin terveyden kannalta paras ratkaisu.

    • Lasten etuko?

      Käsitykseni mukaan kouluista tehtävien ilmoitusten taustalla on yleensä kyse sellaisesta perusopetuslain lupaamasta palvelusta, joka koulun pitäisi lapselle tarjota, mutta koska sitä ei nykyisessä laittomuuksiin menneiden kuntien säästöjen kurjuuskautena ole tarjota, niin tehdään ls-ilmoitus.

      Tai sitten on kyse vain opettajan taitamattomuudesta vähän vilkkaamman oppilaan kanssa. Hänen kannaltaan olisi niin kiva saa kaikki levottomat oppilaat huostaanottoon, eikä tarvitsisi opettaa kuin hiljaisia kympin tyttöjä, niin voi että kun työ olisi mukavaa. Melkein sama kun me kaikki järjestäisimme työpaikoiltakin kaikki mielisairaaloihin tai vankiloihin, joiden naama ei ihmeemmin miellytä. Aikuisia ei niin voi kohdella, mutta lapsia voi.

      Viimeinen kysymyksesi on mielenkiintoinen. Sen tiedän, että ilkeilevistä ls-ilmoituksista on tehty rikosilmoituksia, mutta sitä en muista, miten niihin on suhtauduttu. Epäilen vahvasti, että meillä viranomaisrikollisuuden luvatussa maassa asenne olisi kovin positiivinen.

      Sen sijaan Kelan ensimmäisessä vääryyskirjassa kerrottiin sellaisesta ranskalaistapauksesta, jossa eräs sairas henkilö sai suoranaisen huostaanotto aallon tietylle paikkakunnalle. Kun juttu alkoi paljastumaan, rangaistuksen sai ilmoittelija, mutta MYÖS viranomaiset, sekä se tuomari, jonka kautta huostaanotto hakemukset hyväksyttiin. Onhan meilläkin paljastunut esim. perhetyöntekijän kirjaukset ihan puuta heinää oleviksi, mutta ei niistä mitään rangaistuksia tule satuilijoille kuitenkaan. Eihän nyt Suomessa!

      • Tiedoksi.

        Vuosien saatossa on syntynyt ja muodostunut erilaisia käsityksiä "!lastensuojelusta".

        En osaa arvioida mihinkä tällä haastattelupyynnöllä pyritään.

        Selaa otsakkeita ja aiheita.

        Etusivu.

        Yritys.

        Esimerkkitapaukset.

        Ota yhteyttä.

        Haastattelupyyntö:

        Psyjuridica etsii haastateltavia tekeillä olevaa VANOAMINEN kirjaa varten.

        VAINOAMINEN voidaan käsittää monella eri tavalla, myös Oikeusministeri Henrikson on antanut lehdistölle haastatteluita aiheesta.

        Mikäli haastattelupyynnön tekijän kirja perustuu "Sossujen vainoamiseen", niin olemme askeleen lähempänä oikeudenmukaista kohtelua, mutta mikäli haastattelijan käsitykset ovat nykyisellä tasolla, parannuksia ei ole odotettavissa.

        Lisätietoa ja yhteystiedot.

        http://www.psyjuridica.com/uutiset.html?15
        -----

      • Korruptiota?
        Tiedoksi. kirjoitti:

        Elämmekö yhteiskunnassa, jossa valta on siirtynyt kansainvälisille yhtiöille?

        Onko päättäjillä paniikki?

        Uusi aihe minulle, mutta hyvä tietää mitä kaikkea on ootettavissa ja pelättävissä.

        Fraud väärinäytöksien ehkäiseminen ja hallinta varaudu ajoissa.

        Suomi on rehellisten ihmisten maa, - vai onko sittenkään?

        Luento 21-23.3. 2012.

        http://www.talentumevents.fi/tapahtumat/fraud vaarinkaytosten ehkaiseminen ja hallinta/a35697
        -----

      • Työstressi?
        Korruptiota? kirjoitti:

        Voisiko kysymyksessä olla työstressi, tai työuupuminen, kun hustaaotettavia on piiitkä jono?

        Myötätuntiuupumus on noussut keskusteluun ja siitä järjestetään myös koulutustilaisuuksia lastensuojelun parissa työskenteleville, koska heidllä on jonossa pitkä lista perheistä, joidenka elämä on täynnä huolia ja murheita.

        Tässä tietoa Myötätuntouupumsen kaksista kasvoista.

        http://www.sana.fi/ihmiset/haastattelut/myotatuntouupumisen_kahdet_kasvot/

        -----

    • Muistettavaa

      Hyvä aloitus ja hyvä ketju. Nostan, ettei totuus unohtuisi, koska välillä näyttää kuin jotkut vanhemmat sallisivat täällä käsiteltävän vain tietyn tyyppisiä huostaanottoja. Pitää pystyä vähän suurempaan avarakatseisuuteen, koska huostaanottojen kirjo on todellakin hyvin, hyvin laaja.

      • Turvallista matkaa?

        Myötätuntouupuminen?

        Kuinka paljon eri uskonnoilla on vaikutusta "lastensuojelijoihin"?

        Lainaus.
        Mll:n järjestöjohtaja Milla Kallionmaa.
        Suojelu on kuin sateenvarjo ja yksi osa lapsen kunnioittamisesta.
        Kuulluksi tuleminen, aikuisten tehtävä on suojella lasta.
        Lapsia suojelevat arvot ovat kristillisiä.

        Miksi uskonyhteisöissä. lastekodeissa, rippileireillä, urheiluseuroissa tapahtuu vuosittain satoja lapsiin kohdistuneita seksuaalirikoksia?

        Estetäänkö "sateenvarjolla ja rippislaisuuksilla, niiden pääsy julkisuuteen.

        http://www.sana.fi/arkisto/ihmiset/haastattelut/turvallista_matkaa_lapsille/
        ----

      • Lastensuojelua?
        Turvallista matkaa? kirjoitti:

        Suomen lastehoitajien liiton lehdessä 1/2009 otetaan kantaa lastensuojelulain muutokseen, joka tapahtui 1.1.20028.

        Lainaus.

        Vuosi on kulunut lastensuojelulain uudistamisesta.
        Jonot perheneuvoloihin ovat pitkät ympäri Suomea.
        Lastehoitajista tuli kriisiperhetyöntekijöitä.
        Pienekin päätä voi pakottaa.

        Lue lisää.

        http://www.slal.fi/index.php?k=7298
        ------

      • Lastensuojelua?
        Lastensuojelua? kirjoitti:

        Suomen lastehoitajien liiton lehdessä 1/2009 otetaan kantaa lastensuojelulain muutokseen, joka tapahtui 1.1.20028.

        Lainaus.

        Vuosi on kulunut lastensuojelulain uudistamisesta.
        Jonot perheneuvoloihin ovat pitkät ympäri Suomea.
        Lastehoitajista tuli kriisiperhetyöntekijöitä.
        Pienekin päätä voi pakottaa.

        Lue lisää.

        http://www.slal.fi/index.php?k=7298
        ------

        Lastenkotilapset heitteille lastensuojelun nimissä.

        Turun Sanomat 27.1.2010.

        http://www.ts.fi/online/mielipiteet/lukijoilta/106580.html
        -----

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2100
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      2009
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1817
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      258
      1491
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1397
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      541
      1142
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      992
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      936
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      348
      921
    Aihe