Pissaa tulee ja tulee..APUA.

Emmatar

Koirani on reilu 1v. sekarotuinen narttu bordercollie. Ollut täysin sisäsiisti jo ½ vuotta. Eikä ole ollut mitään ongelmia minkään suhteen, ei siis myöskään mitään sairauksia ole ollut.

Jostain syystä hän aloitti keskiviikkona iltana sohvalla löhötessämme ahdistamaan henkeä hieman, ihmettelin mikä hätänä. Koirani pompahti alas ja oli päästänyt alleen aika hurjan määrän pissaa, siinä meni sitten minun tyyny,peitto,lakanat ja osaksi myös sohvaa.

Seuraavana iltana koirani oli lattialla ja hieman ahdisti henkeä taas, ajattelin sen olevan jotain "suussa karvapallo" tapaista, kun oli repinyt tennispallosta sitä kangasta. Koirani hyppäsi taas viereeni sohvalle ja pissasi VÄHÄN allensa.

Perjantaina ei mitään mutta äsken, olin juuri päästänyt koirani ulos tekemään pissat ja kakat. Hän tuli sisälle molemmat tehtyään ja pongahti sohvalle kanssani, viipyi siinä hetken ja ponnahti alas, huomasin taas että peittoni ja sohva oli aivan pissassa.
Ensin ajattelin sen tulevan jaloista tai mahakarvoista kun ulkona on kuitenkin jonkun verran lunta ja kokeilinkin koirani vatsaa muttei se ollut yhtään kosteakaan. Yritin haistaa sohvaa ja peittoa pissan kohdasta mutta koska minulla on nyt kamala flunssa ollut jo viikon, en haistanut mitään. Miehenikin on tällä hetkellä risteilyllä joten hänkään ei ole haistamassa. Keskiviikkona mieheni oli kuitenkin tapauksen aikana kotona ja haistoi koiramme pissaamia kohtia niin hän sanoi ettei se haise pissalle ollenkaan.

Mietin kaatumatautiakin, koska hän kuitenkin sai pieniä hengenahdistuskohtauksia keskiviikkona ja torstaina MUTTA edellisellä koirallani oli epilepsia ja hurjat kohtaukset, tuo ei ole siis mitään siihen verrattuna.

Olen kyllä huomioinut sen, että koirani on nyt hyvin paljon nuollut alapäätään, eilenkin nuoli niin paljon, että sohva oli aivan kuolassa! Ensin ajattelin, että hänellä on menkat, mutta ei nähtävästi olekkaan. Olisiko se sitten pissatulehdus vai miltä teistä kuulostaa?

Olisin jo soittanut eläinlääkärille, mutta eilen oli loppiainen, nyt viikonloppu, eli maanantaina pitää soittaa, mutta olisi kivaa silti, että joku vastaisi, että onko jonkun koira tehnyt samaa ja selviskö syy?

5

185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • päivystävälle

      Koirallasi voi olla jokin tulehdus,tukos suolistossa (varsinkin jos repii leluja).
      Vie koira lääkäriin-päivystäviä löytyy 24/7.Hengenahdistus on aina vakavasti otettava oire.

    • Tötsö

      Onko leikattu vai ei? leikatuilla vrsinkin leikkauksen jälkimainigeissa voi esiintyä pidätysongelmia.
      Mutta kieltämättä tuo yhdistelmä on "vähän" huolestuttava.
      Viikkiin voi kyllä soitella ja kysellä mielipidettä http://www.vetmed.helsinki.fi/elainsairaala/pienelainsairaala/ajanvaraus_paivystys.html lähtökohta on kuitenkin se että jos syö ja juo sekä ulostaa normaalisti monesti ei ole päivystys ell tarvetta.
      Oireet sopii moneen ja jälleen totean että näin netin välityksellä on vaikea sanoa suuntaa tai toiseen.
      Onko koira possaoleva tai jotain muuta hengenahdistuksen jälkeen?Eli orjentoituuko vasta kun on laskenut alleen?
      Esiintyykö molemmat kokoajan samaan aikaan ahdistus ja sen jälkeen virsaus?
      Virtsa ei sitten aina haise muuten millekkään, se haju riippuu hajoamistuotteista eli mm juonnin määrä vaikuttaa tuoksuun samoin syöty ruoka.
      Mahdollisuus on siihen että kyseessä on epileptistyyppinen kohtaus on kyllä olemassa,mutta yhtälailla voi olla esim nenäpunkki ja kohtaustyyppi on nk Reverze sneezing joka voi olla hirveän raju ja aiheuttaa tuon kuvailemasi oireyhtymän.

    • Emmatar

      Koiraa ei siis ole leikattu, eikä hänellä ole syömis- juomis- tai ulostusongelmia ollenkaan.
      Eikä koirani ole ollenkaan poissaoleva, päinvastoin. Ei koirani ole silloinkaan poissaoleva kun on saanut ns.hengenahdistuksen. Heti jos koirani on vähänkään haukkoillut henkeään, niin olen kysynyt lempinimeltä koiraani "Mirju, mikä sinulla on?" niin se on juossut heti luokseni.
      Nyt kun koirani on "vasta" 3 krt tehnyt virtsausjutun niin kahtena näistä kertana on ollut aiemmin pientä hengenahdistusta.
      Vien huomenna sitten eläinlääkäriin, jos tänään ei tule mitään hälyyttävää. Itsekään en ole täysin tervehtynyt, joten eläinlääkärillekin parempi ettei saa tautia.

    • Tötsö

      Voi olla että hengenahdistuksella ja allevirsaamisella ei ole mitään muuta yhteistä,kun ovat toistensa seuraus.
      Kuvailusi perusteella en usko että kyseessä olisi ainakaan mikään aivosäkötoiminnan häiriö.
      Hengenahdistus voi olla normaalia nk nenäonteloiden putsaamista ja tihentynyt tarve juontaa juurensa alapään lisääntyneeseen nuoleskeluun,allevirtsaus taasen voisi olla (bakteeri)tulehdus peruja, joko kohdussa,suolistossa tai virtsateissä.Samaan viittaisi alapään nuoleskelun tihentyminen.
      Toisaalta jos ruvetaan peilaamaan sitten vielä teoreettisempiä vaivoja niin oma sairautesi saattaa vaikuttaa myös asiaan,ihmiset kun voivat tartuttaa esim streptokokki bakteerin koiraan, koiralla voi olla oireena juurikin kakominen yms jotka viittaa kurkkutulehdukseen (kuten sama bakteeri aiheuttaa ihmisellä). Myös muut oireet voivat sopia Streptokokkiin.

      Mutta kaikki näistäkin on vain puhdasta arvailua.Yhtälailla "vikaa" voi olla missä vaan mutta koira vain "merkkaa" sen eripaikkaan kun todellisuudessa onkaan.
      Kerro ihmeessä mikä on lopputulos kun eläinlääkärissä käytte,veikkaan kuitenkin antibiottikuuria bakteeritulehdukseen.
      Tarkkaile tänään tilannetta muista kertoa kaikki havainnot lääkärille jos jotain ilmenee (oireet pahenee tai muuttuu jatkuviksi) yhteys heti eläinlääkäri päivystykseen.

    • fvggg

      gbbbbbbbbbb

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      98
      4466
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3313
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1143
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      37
      1086
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1054
    8. 158
      1007
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      872
    Aihe