(Kirjoitin tämän vanhoillislestadiolaisuus-palstalle, mutta siellä ei nyt tunnu olevan lukijoita. Kokeilen, onko täällä.)
Usein ajatellaan siionissa, että perheellisiä pitää tukea ja rohkaista, heitä muistaa puheissa, kun on tämä risti kannettavana, että kaikki lapset otetaan vastaan.
Perheettömille sanotaan vain muutama lause, että tyytykää osaanne, tai usein ei sanota mitään.
Itse olen perheetön nainen.Voin tunnustaa, että olen välillä ollut ja yhä olen aivan äärettömän väsynyt tähän yksinäisyyteen ja selibaattiin. Miksi näistä asioista ei saa puhua? Miksi vain perheellisten ongelmat ovat niin tärkeitä?
Ovatko he meitä perheettömiä jotenkin korkeammassa asemassa? Ovatpa tietenkin, vaikka eivät saisi olla.
Sitten ihmetellään perheettömien, "vanhojenpiikojen" ja "vanhojenpoikien" katkeruutta ja kateutta.
Kuka meitä puolustaa? Kuka meitä tukee?
Usein ajatellaan siionissa, että perheellisiä pitää tukea ja rohkaista, heitä muistaa puheissa, kun on tämä risti kannettavana, että kaikki lapset otetaan vastaan.
Perheettömille sanotaan vain muutama lause, että tyytykää osaanne, tai usein ei sanota mitään.
Itse olen perheetön nainen.Voin tunnustaa, että olen välillä ollut ja yhä olen aivan äärettömän väsynyt tähän yksinäisyyteen ja selibaattiin. Miksi näistä asioista ei saa puhua? Miksi vain perheellisten ongelmat ovat niin tärkeitä?
Ovatko he meitä perheettömiä jotenkin korkeammassa asemassa? Ovatpa tietenkin, vaikka eivät saisi olla.
Sitten ihmetellään perheettömien, "vanhojenpiikojen" ja "vanhojenpoikien" katkeruutta ja kateutta.
Kuka meitä puolustaa? Kuka meitä tukee?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Puhut täyttä asiaa, keskustelu ja kirjoitukset koskettelevat yleensä perhettä, lapsien suurta lukumäärää, seksiä, jne, näilläkin palstoilla. Niistä riittää kummastelemisen aihetta.
Totta on, että yksinään elävät ihmiset jäävät paitsioon, varjoon. Jokainen ihminen kaipaa toista ihmistä, läheisyyttä, rakkautta ja myös seksiä. Onhan ihminen seksuaalinen olento. Kun elämä on kulkenut eteenpäin ja elämänkumppania ei ole löytynyt, niin ei ihme, jos yksinäisyys kalvaa. Varsinkin, kun tällaista ongelmaa ei saisi olla olemassakaan, sitä vähätellään ja sitä pidetään jotenkin pikkujuttuna perheellisten vaikeuksiin nähden.
Hyvä, että jaksat ottaa asian puheeksi. Vaikka olet yksin, toivon, ettet katkeroidu vielä lisää ja käperry yksinäisyyteesi. Puhu lisää ja rohkeasti tästä asiasta lähipiirissäsi. Pidä itse aktiivisesti yhteyttä tuttaviisi, sukulaisiisi sekä työtovereihisi. Yritä etsiä jokin harrastus, missä voisit tavata toisia ihmisiä. Jos haluat lasten läheisyyttä, voisit olla ihana kummitäti tai mummon sijainen sukulaistesi lapsille. Jos taas sinulla ei tällaisia ole, hanki kummilapsi kehitysmaasta (niin olen itsekin tehnyt) ja kirjoittele hänelle sekä pidä hänestä huolta. Voisit olla myös hyvä pyhäkouluntäti tai kerhon ohjaaja.
Tunne omasta tarpeettomuudesta voi olla todella masentava, mutta yllämainituilla keinoilla voit tulla todella odotetuksi ja kaivatuksi tädiksi monelle lapselle. Aikuisseuraa kaipaava voi olla esimerkiksi sairaaloissa tai vammaislaitoksissa odotettu vierailija jollekin yksinäiselle vanhukselle tai vammaiselle. Meidän kaikkien tehtävä täällä maapallolla on rakastaa toisiamme ja auttaa heikompia ja apua tarvitsevia. Näin olen itse päätellyt elämän tarkoituksen, olipa se johtopäätös sitten oikea tai väärä :)
Lestadiolaisuus on tunnetusta syystä hyvin perhekeskeinen.
Hieman minua häiritsee tuo yhteisöstäsi käyttämäsi ilmaus, "siionissa".
Nimittäin kaikki maailman Kristukseen uskovat ovat tuo siion.
Vanhoillislestat on vain yksi tuhannesosa promillea kaikista maailman kristityistä.
Jos otmme rakkaudessa lukuun koko kristikunnan, niin siinä jo yksinäisyyskin poistuisi uskovilta ihan toisella tavalla.
Tuskin ne puoliso- kandidaatit sinne kotiin tulevat tai ruksalla kosivat, siinä on oltava vähän niinkuin tyrkyllä itsekin.
Mistä kaikista seikoista tuollainen arkuus vastakkaista sukupuolta ja sitoutumista kohtaan sitten johtuneekin.
Minun mielestäni sinä kerroit erään tärkeän seikan tuosta sinun "rististäsi". Ei ole ihme ettei parisuhteita synny ja kun syntyy se on ylettömän raskasta ja myös rakkauden vastaista.
Rakkaudessa kun ei ole mitään pakkoa, ei edes pakkoa lisääntyä yli omien voimiensa ja terveytensä.
*********************************************
No huomasin ettei minullakaan ollut sinulle yhtään lohdutuksen sanaa.
Itselläni on kohta 30 vuotta täyttävä tytär, joka tuntuu kovin tyytyväiseltä ja iloiselta yksikseen. Saas nyt sitten nähdä kuteeko kala tyynessä vedessä?
Itse menin avioon 22 vuotiaana. Jumala antoi minulle tuon ihanan kumppanin, niin uskon.
Elikkä rukousta ei pitäisi unohtaa, Jumala on luvannut kuulla lastensa rukoukset.
Olen itsekkin ollut tähän asti "yksinäinen"..siis vailla puolisoa.Nyt hiljattain aloin seurustella.
Ei se tarkoita sitä että jos ei ole puolisoa on yksinäinen. Ymmärrän hyvin sen että sitä helposti alkaa ajattelemaan kun ystävät menevät naimisiin että sitä itse jää yksin. Tietenkin se riippuu ystävistä, mutta itse en ainakaan olisi hylkäämässä ystäviä vaikka löytäisin puolison.
On sanottu että pitää tyytyä omaan osaan minkä on saanut! ja että Jumala tietää mikä meille kaikille on parasta.
Katkeroituneena sen ymmärtäminen ei ole helppoa ja varmasti sitä kapinoikin vastaan et miksi se näin pitää olla.
En osaa sanoa muuta kuin että yrittää itse jaksaa pitää yllä ihmissuhteita ja käy kylissä niin ei ole ainakaan yksin.
Läheisyyttä ja lämpöä kaipaa varmasti jokainen ja se onkin varmasti hankala hyväksyä jos ei saa puolisoa että jää tavallaan ilman sitä.
Jos tarpeemme eivät täyty vähäisessäkään määrin, niin olisihan se ihme, ellei olisi tosi paha ja yksinäinen olo.
Sublektiivinen oma tunnehan sen määrittelee, onko ihminen yksinäinen.
Joskus voi olla kovin yksinäinen vaikka olisi naimisissa ja vielä toisten kanssa monessa mukana. Jos ihminen kokee vaikkapa niin, että ihmiset eivät häntä ymmärrä, tai jos ihminen on toisten vaatimusten paineen alaisena, niin voi olla sakin keskellä tosi yksinänen.
Ajatellaanpa nyt vaikka ison perheen äitiä, jonka äijä liehtaroi pokamiehen lailla kaiken maailman muissa tehtävissä aktiivisesti mukana, mutta jättää lapset yksin äidin vatuulle. Niin varmasti äiti kokee itsensä tosi yksinäiseksi ison laumankin keskellä.
Hänen inhimilliset tarpeensa eivät silloin täyty juuri lainkaan.
Eivät ihmisen perustarpeet tyydyty vain pelkästään työtä tekemällä.
Sroka Barbara: Yksi on myös kokonaisluku - Kuinka elää naimattomana avioparien maailmassa (Rv-kirjat 1985)
Nimeltä: "Yksin yhdessä".