Hyvää yötä sille jollekin

sinne jonnekin

Kun oma ego on olemattoman pieni, niin ei ole tarvetta sepitellä selityksiä itseään varten; uskotella itselleen, että siinä toisessa oli jotain vikaa, kun ei ollut kiinnostunut minusta. Se joku olisi siitä huolimatta voinut olla minun mielestäni tuntemisen arvoinen. Mutta tämä maailmahan ei pyöri minun toiveideni ja tuntemusteni ympärillä. Enkä haluaisikaan elää sellaisessa maailmassa jossa minulla olisi valta määrätä jonkun toisen elämästä vastoin hänen tahtoaan.

Jokainenhan saa kuvitella oman päänsä sisällä aivan mitä hyvänsä pieni sydän halajaakin, mutta täytyy kuitenkin pitää varansa ettei ala uskomaan noihin kuvitelmiinsa. Itse olen siinä mielessä "onnellisessa asemassa", ettei ole mitään syytä uskoa kenekään kaivanneen minua täällä tai missään muuallakaan. Minun juttuni on varmasti muiden puolesta loppuunkäsitelty. Jos minulla tuntuukin olevan vielä jotain seliteltävää, niin sehän on vain minun oma ongelmani.

http://www.youtube.com/watch?v=h-_ULlExTjQ

..mutta siitä huolimatta hirvittää aina, kun sattuu törmäämään täällä sellaiseen tekstiin jossa joku toinen reppana purkautuu vähän samankaltaisesta tilanteesta käyttäen omaan todellisuuteeni sopivia tuntomerkkejä..
=P

1

91

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sellaista sattuu

      Miksi se mielestäsi tekee tuosta toisesta reppanan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      1762
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      209
      1742
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      1663
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1425
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1376
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      482
      965
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      946
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      898
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      298
      886
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      832
    Aihe