Kaikku apu tarpeellista!

Apua hakeva

Asia suuntautumisesta on mietityttänyt minua jo jonkin aikaa. Viimeisen vuoden aikana olen kuitenkin alkanut oikeasti pohtimaan suuntautumistani. Täytän siis tänä vuonna 15 vuotta.

Syksyllä, koulujen alkaessa jotakin vain tapahtui, ja nyt olen erään tytön, kaverini/ystäväni kanssa _erittäinkin_ hyvä ystävä, ja olen alkanut pitää hänestä vähän SILLÄKIN tavalla. Hän tuntuu olevan minulle todella mukava ja ystävällinen, ja varsinkin hänen kosketuksensa saa aikaan kylmiä väreitä. En missään nimessä haluaisi kertoa hänelle, että olen hieman ihastunut, koska pelkään hänen ja muiden reaktoita, ja sitä, että erittäin hyvä ystävyyssuhteemme kuolee. Tytölle on myös vaikea puhua vakavista asioista, koska hän ikäänkuin yrittää pakoilla tilannetta ja vaihtaa puheenaihetta erittäinkin nopeasti. Kyseinen vakavista aiheista puhuminen on kokeiltu moneenkin kertaan, eikä koskaan olla pysytty aiheessa. Kertominen ihastumisesta olisi siis vain huono vaihtoehto, ainakin minun mielestäni, vai?

Olen alkanut myös seurata sarjoja, jotka sisältävät mm. lesboja ja homoja, ja niitä sisältävät kohtaukset ovat saaneet minut kiihottumaan. Enemmän naispuoliset homoseksuaalit kuin miespuoliset. Silti en voisi kuvitella itseäni suhteeseen, saatika sitten harrastamaan seksiä naisen/tytön kanssa. Kuitenkaan minulla ei ole tällähetkellä paljoakaan miespuolisia ihastuksia, kuin muutama jos sitäkään. Enkä haluaisi mitään suhdetta kumpaankaan sukupuoleen ainakaan tällähetkellä. Johtuuko tämä vain nuoresta iästäni, jossa haen vielä itseäni ja haluan kokeilla, vai onko tämä alkua homoseksuaalisuuteen?

2

182

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • random heebo

      joo mun mielest sun ei kandee kertoo,koska se voi romuttaa teidän läheisen ystävyyden....jos se sun ystävä välttelee vakavia aiheita ja on kovinki äkkipikainen ihminen. Toisaalta, jos ottaisit riskin ja kertoisit,mistä sitä tietäs,vaikka silläki ois vähä samanlaisii ajatuksii sua kohtaan....mutta ite en tossa omakohtasesti ottas sitä riskii,et ystävyys jotenki romuttus. ehks sun kandee yrittää vaik kysellä,et mitä mieltä se on toisenlaisesta suuntautumisesta,saisit vähä selville,et miten se aattelee noi asiat?
      ku luin tota,ite sisälsin sun teksistä sen,että et oo valmis suhteeseen..sä haluut saada lisää tietoa ja oot utelias..siks oot nii kiinnostunu kattoon sellasii sarjoi..nuoruudes haetaa ittee,sun pitää kokeilla,nii saat selville mikä on se sun juttus.

    • Apua hakeva

      Hyvä että joku oli minunkin kannallani, enkä mielestäni uskaltaisikaan kertoa. Ja ehkä on vain hyvä, ettei hän tiedäkkään. Tollaset tunteet voi varmaan jossakin vaiheessa kadota kokonaan sitä tyttöä kohtaan?
      Juu, en olisi valmis kylläkään suhteeseen. En olisi myöskään valmis rohkeasti "tunnustamaan" sitä, jos olisin jonkun tytön kanssa yhdessä. Eli muiden reaktiot pelottavat todella. Silti tämä kyseinen tyttö on ajatuksissani todella usein, ja joskus se tuntuu jotenkin väärältä ajatella häntä.

      Muidenkin mielipiteet ovat tervetulleita, niitä odotellessa! =)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      209
      2249
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      165
      1492
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      227
      1101
    4. 60
      975
    5. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      57
      961
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      71
      937
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      72
      851
    8. 93
      807
    9. Hyvinvointitalo, mitä sanoo Korkein hallinto-oikeus . Mikä on kansalaisten oikeusturva?!

      Onpa mielenkiintoisessa vaiheessa Pyhäjärven hyvinvointitalon kohalo; Saako rakentaa, vai eikö? Kaupungin tekninen johta
      Pyhäjärvi
      120
      741
    10. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      51
      728
    Aihe