Elokuvaohjaaja Antti Jokisen mielestä koko rikosepäily on täysin perusteeton.
Elokuvaohjaaja Antti Jokista epäillään raiskauksesta. Asian vahvisti MTV3:lle torstaina rikoskomisario Markku Stenberg Helsingin väkivaltarikosyksiköstä.
– Vahvistan, että tällainen tieto sinänsä pitää paikkansa. Esitutkinta on hänen kohdallaan käynnissä. Mutta sen enempää en tässä vaiheessa ala kertomaan, Stenberg sanoo.
Rikoskomisario vahvistaa, että tutkinnan alla oleva rikosnimike on raiskaus. Nyt Antti Jokinen sanoo sanottavansa Solar Filmsin lähettämässä tiedotteessa.
– Rikosepäily on täysin perusteeton ja nimeni nostaminen julkisuuteen loukkaa kunniaani. Valitettavasti lakimieheni joutuu jatkossa hoitamaan asiaa, Jokinen ilmoittaa tiedotteessa.
Kannattaa miettiä mitä Jokisesta kirjoittaa, hänen kunniaansa on loukattu, hänen lakimiehensä joutuu asiat hoitamaan, jokainen nettikirjoittelija joutuun leivättömän pöydän ääreen!
Antti Jokisen kunniaa on loukattu
10
185
Vastaukset
- HAH!
Jep, kaipa poliisikin saa syytteen, kun kehtasi kertoa julkisuuteen, että Antti Jokista epäillään raiskauksesta. Ei kun tekemään poliisista rikosilmoitus.
- Näin se menee
Esitutkinta on ei-julkinen joten ei poliisilla ole mitään oikeutta kertoa ketä tutkitaan ja mistä. Olisi syytä tutkia kuka vuosi ja rangaista häntä, eiköhän rikosilmoitus tehdä.
- 54345
No ei ole! Täysi oikeus oli poliisilla kertoa toimittajalle asiasta!
- Näin se menee
Sinua epäiltäisiin (aiheettomasti) raiskauksesta, poliisi saisi turuilla ja toreilla siitä kertoa jos joku toimittaja sattuisi kysymään? En oikein usko!
- S.Pentttttilä
Mitä kunniaa?????
- Kansalainen.
Ei näillä julkimo pelleilä ole mitään kunniia eikä mainetta.huumeita ja yhteiskunnan tuilla elävät. ja tatuointeja kroppaan. se siitä paskasta.
- JK
VAI NIN
- Rahaa tulossa
Jokinen tekee hyvän tilin kun haastaa median, poliisin (Suomen valtio) ja nettikirjoittelijat kunnianloukkauksesta oikeuteen. Korvauksia tulee kymmeniä tuhansia!
- mellas
Jospa se odottelisi ensin sen oikeuden päätöksen asiasta. Mellastamisen voi aloittaa sen jälkeen.
- 5rt3445r
http://wonterghem.puheenvuoro.uusisuomi.fi/93285-antti-jokista-epaillaan-raiskauksesta
En edes itse ole sitä mieltä että Jokinen olisi ihan syytön, mutta kieltämättä, näin se menee, kuten tässä puheenvuorossa kirjoitetaan.
Ulkomaalaistaustaiset saavat rauhassa olla, ilman että nimiä tms kerrotaan medialle.
MIKSI!?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1201924Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1251818Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101778Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561454Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341386Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4961038Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50969Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237915Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115912Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347874