Lapseni leikki aikanaan paljon erään lapsen kanssa perheestä, jonka lapset huostaanotettiin myöhemmin. Tiedän lasten jääneen kovasti kaipaamaan toisiaan ja olin myös itse melkoinen tuki ko. lapselle silloin, kun asiat hänen kotonaan alkoivat mennä huonompaan suuntaan.
Otin yhteyttä nykyiseen sijaisäitiin pari kertaa, jonka seurauksena lapset viestittelivät toisilleen YHTENÄ päivänä. Iloinen viestittely loppui siihen, että sijaisperheen tytär tuli puhelimen toiseen päähän ja lähetti tylyn viestin:
"Äiti ei pidä siitä, että meiltä ollaan tekemisissä tuntemattomien kanssa."
Lapseni kasvot muutuivat valkoiseksi, kun hän luki tuon viestin ja olin kyllä tyrmistynyt minäkin. Tämäkö sijaisperheissä on yleinen käytäntö, että sijaisvanhemmat määrittävät, kenen kanssa lapsi saa olla tekemisissä ja kenen ei?
Keiden kanssa huostaanotettu saa olla tekemisissä?
21
886
Vastaukset
- jjuu
Naapuripalstalle oli laitettu myös tällainen viesti:
"Miksi sijaishoitajat estävät järjestelmällisesti entisetn kavereiden tapaamiset, näissä kun ei ole mitään vikaa, ja ei edes uusia ole tullut tilalle. Ei synttäreille, ei mihinkään ja kukaan lapsista ei varmasti kysele mitään, netti kieletty yms. Kyseessä 10-v tyttö, jonka ongelmana ei kaverit (eikä mikään muukaan ellei toimeentulovaikeuksia lasketa)Tämä on surullista myös kavereista."- Lapsen etu?
Minä ajattelen niin, että olisi lapsen edun mukaista pehmentää laskua uuteen paikkaan kaikin mahdollisin keinoin. Eli miksi ihmeessä lapsen ympäriltä on karsittava kaikki tuttu ja turvallinen ja hänelle paljon iloa tuottanut 'aikaisemman' elämän ajalta?
- eki66_
Lapsen etu? kirjoitti:
Minä ajattelen niin, että olisi lapsen edun mukaista pehmentää laskua uuteen paikkaan kaikin mahdollisin keinoin. Eli miksi ihmeessä lapsen ympäriltä on karsittava kaikki tuttu ja turvallinen ja hänelle paljon iloa tuottanut 'aikaisemman' elämän ajalta?
Sijaisperheet varmaankin pelkäävät, että aikaisemmat kaverit tuntevat lapsien oikeat vanhemmat! Ovat monesti kärttyisiä nämä sijaisperheet!
- diagnoosin toivossa
Miksi ihmeessä lapsen ympäriltä on karsittava kaikki tuttu ja turvallinen ja hänelle paljon iloa tuottanut 'aikaisemman' elämän ajalta?
Jotta lapsi masentuisi ja sijaispaikka saisi ruveta kyhäilemään hänelle mt- diagnoosia korotetun hoitopalkkion toivossa. Mt- diagnoosi on edullinen myös siksi, että se oikeuttaa rajattoman vallankäytön ja vie väärinkäytöksistä valittavalta lapselta uskottavuuden ja oikeusturvan.- kyllä kyllä
Upeat oivallukset ja niin totta!
"Jotta lapsi masentuisi ja sijaispaikka saisi ruveta kyhäilemään hänelle mt- diagnoosia korotetun hoitopalkkion toivossa."
Ja sijaishoitaja saisi pitää HIRVEÄÄ HUUTOA, miten kauhean vammautettuna lapsi heille tuli.
" Mt- diagnoosi on edullinen myös siksi, että se oikeuttaa rajattoman vallankäytön a vie väärinkäytöksistä valittavalta lapselta uskottavuuden ja oikeusturvan."
Nimenomaan! Kun lapsesta saadaan sijaishuollossa masentunut, itkuinen, pahaa oloaan purkava, hankala ja oikukas, tai teini alkaa viillellä itseään, niin KOSKAAN syy ei ole huostaanottotoimissa sinällään ja sijaishuollossa. Sen sijaan sijaishoitaja paasaa, miten "hirveän huonoista oloista lapsi tuli", vaikka hän ei todellisuudessa tietäisi lapsen taustasta yhtään mitään. - Lasten oikeudet.
kyllä kyllä kirjoitti:
Upeat oivallukset ja niin totta!
"Jotta lapsi masentuisi ja sijaispaikka saisi ruveta kyhäilemään hänelle mt- diagnoosia korotetun hoitopalkkion toivossa."
Ja sijaishoitaja saisi pitää HIRVEÄÄ HUUTOA, miten kauhean vammautettuna lapsi heille tuli.
" Mt- diagnoosi on edullinen myös siksi, että se oikeuttaa rajattoman vallankäytön a vie väärinkäytöksistä valittavalta lapselta uskottavuuden ja oikeusturvan."
Nimenomaan! Kun lapsesta saadaan sijaishuollossa masentunut, itkuinen, pahaa oloaan purkava, hankala ja oikukas, tai teini alkaa viillellä itseään, niin KOSKAAN syy ei ole huostaanottotoimissa sinällään ja sijaishuollossa. Sen sijaan sijaishoitaja paasaa, miten "hirveän huonoista oloista lapsi tuli", vaikka hän ei todellisuudessa tietäisi lapsen taustasta yhtään mitään.Lapsiasiavaltuutettu.
Lapsen oikeus sukuub ja isovanhemiin turvattava.
Lapsiasiavaltuutettu vaatii lapsille tärkeiden ihmisten suhteille enristä parempaa tukea.
Omassa erossa kysyin tyttäreltäni 11 v. Mitä sinä haluat tulevalta elämältäsi.
Tyttäreni vastasi:
En halua muuttaa pois omasta kodistani, toiselle paikkakunnalle, toiseen kouluun.
En halua eroon veljistäni, sukulaisistani, isovanhemmistani, tutavistani, hyvistä kavereistani. haluan asua isäni ja veljieni kanssa.
Jos minut meinataan viedä väkisin pois kodistani, naulaan itseni jaloistani kiinni lattiaan.
Kirjoitin hänen toivomuslistan poaperille, varasin hänelle ajan sosiaalitoimesta, jossa hän kävi yksinään, en halunnut manipuloida häntä enkä vaikuttaa hänen tahtoonsa.
Sanoin hänelle, että tulen tekemään kaikkeni, jotta sinun toivomuksesi toteutuvat.
Oltin yhteyttä myöskoulun Terkkariin ja kerroin tyttäreni elämässä tapahtuvansta muutoksensta.
Terkkari kysyi häneltä saako hän kertoa asiasta myöa opettajalle ja luokanvalvojalle, tyttäreni hyväksyi Terkkarin ehdotuksen.
Lopputulos: Tyttäreni toiveet toteutuivat hänen haluamallaan tavalla. Mitään rajoituksia en asettanut hänen ja muiden lasteni tapaamisille. He saivat tavata äitiään, aina kun se sopi heidän aikatauluihinsa.
Summa summarum. Kaikki lapset ovat nyt aikuisia, heillä on ammatti, asunto ja vakituinen työpaikka.
Ehkä asiat olisivat toisin, mikäli etävanhempi olisi alkanut riitelemään ja vaatimaan lähivanhemmuutta itselleen.
Kysykää lapsilta mitä he haluavat, sillä he ovat oman elämänsä asiantuntijoita ja pitäkää huoli, että heidän toiveensa toteutuvat.
Onneksi Lapsiasiavaltuutettukin on tajunnut tämän asian, on kokonaan toinen kysymys noudatetaanko näitä sääntöjä käytännössä.
Lapsiasiavaltuutetun lausunto.
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/4756-aula-lapsen-oikeus-sukuun-ja-isovanhempiin-turvattava
---- - dorka-ko
kyllä kyllä kirjoitti:
Upeat oivallukset ja niin totta!
"Jotta lapsi masentuisi ja sijaispaikka saisi ruveta kyhäilemään hänelle mt- diagnoosia korotetun hoitopalkkion toivossa."
Ja sijaishoitaja saisi pitää HIRVEÄÄ HUUTOA, miten kauhean vammautettuna lapsi heille tuli.
" Mt- diagnoosi on edullinen myös siksi, että se oikeuttaa rajattoman vallankäytön a vie väärinkäytöksistä valittavalta lapselta uskottavuuden ja oikeusturvan."
Nimenomaan! Kun lapsesta saadaan sijaishuollossa masentunut, itkuinen, pahaa oloaan purkava, hankala ja oikukas, tai teini alkaa viillellä itseään, niin KOSKAAN syy ei ole huostaanottotoimissa sinällään ja sijaishuollossa. Sen sijaan sijaishoitaja paasaa, miten "hirveän huonoista oloista lapsi tuli", vaikka hän ei todellisuudessa tietäisi lapsen taustasta yhtään mitään.entä jos lapsi ollut koko ikänsä sijaishuollossa ja alkaa oikutella, olla hankala ja pahaa oloaan purkava??? voiko biologinen äiti lampsia lääkäriin lapsen kanssa ja pyytää mt-diagnoosia...?
- S-huolto 1, lapsi 0
Hyvähän se vanhempien on keskenään sopia, miten asiat hoituvat ja niin tuleekin tehdä. Ei meilläkään erossa ja sen jälkeen ole ollut ikinä mitään ongelmia ottaa huomioon lapsen etu ja hänen tahtonsa näissä asioissa.
Mutta huostaanotto onkin toinen juttu.
Se voi olla täysin laiton, jopa sossu myöntää sen laittomaksi, siis vanhemmissa ei ole syytä huostaanottoon, mutta sen jälkeen ei vanhempien mielipiteillä ole mitään merkitystä ja yhtä vähän on lapsen.
"Kysykää lapsilta mitä he haluavat, sillä he ovat oman elämänsä asiantuntijoita ja pitäkää huoli, että heidän toiveensa toteutuvat."
Me näimme, että ei ole muuta kuin sijaishuollon mielipide huostaanoton jälkeen. Jos lapsi valittaa oloistaan, ne puheet leimataan psyykiseksi sairaudeksi, vaikka lapsi olisi täysin terve. Tähän leimaamiseen voi osallistua hyvinkin korkea-arvoinen psykiatri silloin, kun on hyvää pataa sen laitoksen kanssa, jossa lasta huonosti kohdellaan.
Huostaanoton jälkeen ei kukaan kysy lapselta mitä hän haluaa. Jos vanhemmat yrittävät puolustaa häntä, heidät leimataan hankaliksi rettelöijiksi, ja sijaishuolto yrittää ottaa vallan jopa sossujen yli, että lapsen on parasta olla erossa vanhemmistaan. Mitä huonompi sijaishuollon paikka on, niin takuuvarmasti vanhemmilla ei ole mitään oikeuksia, eikä mahdollisuutta vaikuttaa lapsen asioihin.
Lapsiasiavaltuutetun virka on yhtä tyhjän kanssa, eivätkä hänen valheensa ole yhteydessä ls:n todellisuuteen. Koko virka on perustettu vain ulkomaiden vaatimuksesta kun Suomen mielettömät suuret huostaanottoluvut ovat aiheuttaneet ihmetystä ulkomailla.
Sijaishuolto on ykkönen vaatimuksineen ja lapsi täysi nolla tunteineen ja toiveineen kaiken pyörityksen keskellä.- Lastensuojelua?
Lainaus varatuomari Leeni Ikosen nlogista.
Yhteydenpito läheisiin
Lain 24 §:n mukaan lapselle on turvattava tärkeät, jatkuvat turvalliset ihmissuhteet ja hänellä on oikeus tavata vanhempiaan ja muita läheisiä ja pitää heihin yhteyttä.
Lastensuojelulain 25 §:n mukaan lautakunta voi rajoittaa lapsen oikeutta tavata vanhempiaan ja muita hänelle läheisiä henkilöitä sekä pitää heihin yhteyttä, jos siitä on ilmeisen selvästi vaaraa lapsen kehitykselle tai turvallisuudelle tai jos se on välttämätöntä vanhempien, sijaisperheen, laitoksen muiden lasten tai laitoksen henkilöstön turvallisuuden vuoksi.
Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus turvaa niin ikään perheenjäsenten oikeuden yhteydenpitoon. Ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia perhe-elämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta, eivätkä viranomaiset saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen paitsi silloin kun laki sen sallii ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa tarpeellista muun ohella terveyden tai moraalin suojelemiseksi tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.
Lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 9 artiklan 3 kohdan mukaan sopimusvaltiot kunnioittavat vanhemmastaan tai vanhemmistaan erossa asuvan lapsen oikeutta ylläpitää henkilökohtaisia suhteita ja suoria yhteyksiä kumpaankin vanhempaansa säännöllisesti, paitsi jos sen on lapsen edun vastaista.
Yhteydenpito-oikeus sijaishuollossa on lastensuojelulain 24 §:ssä säännelty oikeus, jonka rajoittaminen voi tapahtua vain lain 25 §:ssä sanotuilla syillä. Näillä säännöksillä turvataan perutuslain 10 §:ssä taattua yksityiselämän suojaa. Yhteydenpidon rajoittamisessa on kyse puuttumisesta perhe-elämän suojaan. Viranomaisella on perustuslain 22 §:n nimenomaisen säännöksen perusteella velvollisuus toteuttaa perus- ja ihmisoikeudet.
Lasten asema laitoksissa
Lapsen oikeus pitää yhteyttä läheisiinsä on turvattu nykyisenkin lastensuojelulain säännöksillä. Ongelmana on, ettei viranomainen noudata lakia eikä lapsella tai vanhemmilla ole oikeussuojakeinoja. Yhteydenpidon rajoittamispäätös ja siitä valittaminen eivät todellisuudessa ole mikään keino turvata lapsen tapaamisoikeus. Valitusasian käsittely on äärimmäisen hidasta (lautakunta-hallinto-oikeus-korkein hallinto-oikeus). Käytännössä lapset ovat vailla oikeussuojaa ja heillä ei ole keinoja puolustautua epäasiallisia rangaistuksia vastaan.
Ongelmana on myös ne lastensuojelulaitokset, jotka käyttävät psykoanalyyttisesti suuntautuneita lastenpsykiatreja työnohjaajinaan. Lapsia ”terapoidaan” siten, että heidän biologisia vanhempiaan mustamaalataan lapsille ja yhteydenpito läheisiin estetään joko kokonaan tai rajoitetaan ankaralla tavalla. Hyvällä syyllä voi kysyä, kuinka paljon mielenterveysongelmia itse huostaanotto ja sosiaalityöntekijöiden toimintatavat aiheuttavat lapsille ja heidän läheisilleen. Liian monen lapsen perusopetus ja terveydenhoito on rempallaan. Erityinen huolenaihe on, että laitoslapset eristetään normaalielämästä.
Tärkeimpiä asioita laitoksiin sijoitettujen lasten oikeusturvan parantamisessa on puolueettoman tutkimuksen teettäminen siitä, mitkä ylipäänsä ovat olleet tosiasiasialliset huostaanoton (ja avohuollon sijoituksen) perusteet. Hallintotuomioistuinten käsittelytavassa on huomattavia puutteita ja kansalaisen oikeusturvaa loukkaavia tekijöitä (kuten edellä selostettiin).
Tutkimuksen tavoitteena tulisi olla mahdollisimman monen huostaan otetun lapsen palauttaminen kotiinsa eli tulisi lähteä Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaisesta perheen jälleenyhdistämisen periaatteesta.
Leeni Ikonen
varatuomari
Lakiasiaintoimisto Knuuti Ky
------ - Ikuisesti kenen?
Lastensuojelua? kirjoitti:

------Mia Halmen Dokumenttiprojekti Ikuisesti sinun TV1 tänään maanataina 9. 1. 2012. klo 21.30.
Huostaanotetut lapset kaipaavat vanhermpiaan, vanhmmnat kaipaavat lapsiaan.
Tässä elokuvaohjaaja Mia Halmen haastattelu.
http://www.film-o-holic.com/haastattelut/mia-halme-ikuisesti-sinun/
---- - Ikuisesti kenen?
Ikuisesti kenen? kirjoitti:
Mia Halmen Dokumenttiprojekti Ikuisesti sinun TV1 tänään maanataina 9. 1. 2012. klo 21.30.
Huostaanotetut lapset kaipaavat vanhermpiaan, vanhmmnat kaipaavat lapsiaan.
Tässä elokuvaohjaaja Mia Halmen haastattelu.
http://www.film-o-holic.com/haastattelut/mia-halme-ikuisesti-sinun/
----Lisää ohjelmasisällöstä Ikuisesti sinun.
Ohjelma nostaa esiin aiheen, johonka liittyy paljon häpeää.
http://www.film-o-holic.com/arvostelut/ikuisesti-sinun/
--- - tiinanimeton
Lastensuojelua? kirjoitti:
Lainaus varatuomari Leeni Ikosen nlogista.
Yhteydenpito läheisiin
Lain 24 §:n mukaan lapselle on turvattava tärkeät, jatkuvat turvalliset ihmissuhteet ja hänellä on oikeus tavata vanhempiaan ja muita läheisiä ja pitää heihin yhteyttä.
Lastensuojelulain 25 §:n mukaan lautakunta voi rajoittaa lapsen oikeutta tavata vanhempiaan ja muita hänelle läheisiä henkilöitä sekä pitää heihin yhteyttä, jos siitä on ilmeisen selvästi vaaraa lapsen kehitykselle tai turvallisuudelle tai jos se on välttämätöntä vanhempien, sijaisperheen, laitoksen muiden lasten tai laitoksen henkilöstön turvallisuuden vuoksi.
Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus turvaa niin ikään perheenjäsenten oikeuden yhteydenpitoon. Ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia perhe-elämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta, eivätkä viranomaiset saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen paitsi silloin kun laki sen sallii ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa tarpeellista muun ohella terveyden tai moraalin suojelemiseksi tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.
Lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 9 artiklan 3 kohdan mukaan sopimusvaltiot kunnioittavat vanhemmastaan tai vanhemmistaan erossa asuvan lapsen oikeutta ylläpitää henkilökohtaisia suhteita ja suoria yhteyksiä kumpaankin vanhempaansa säännöllisesti, paitsi jos sen on lapsen edun vastaista.
Yhteydenpito-oikeus sijaishuollossa on lastensuojelulain 24 §:ssä säännelty oikeus, jonka rajoittaminen voi tapahtua vain lain 25 §:ssä sanotuilla syillä. Näillä säännöksillä turvataan perutuslain 10 §:ssä taattua yksityiselämän suojaa. Yhteydenpidon rajoittamisessa on kyse puuttumisesta perhe-elämän suojaan. Viranomaisella on perustuslain 22 §:n nimenomaisen säännöksen perusteella velvollisuus toteuttaa perus- ja ihmisoikeudet.
Lasten asema laitoksissa
Lapsen oikeus pitää yhteyttä läheisiinsä on turvattu nykyisenkin lastensuojelulain säännöksillä. Ongelmana on, ettei viranomainen noudata lakia eikä lapsella tai vanhemmilla ole oikeussuojakeinoja. Yhteydenpidon rajoittamispäätös ja siitä valittaminen eivät todellisuudessa ole mikään keino turvata lapsen tapaamisoikeus. Valitusasian käsittely on äärimmäisen hidasta (lautakunta-hallinto-oikeus-korkein hallinto-oikeus). Käytännössä lapset ovat vailla oikeussuojaa ja heillä ei ole keinoja puolustautua epäasiallisia rangaistuksia vastaan.
Ongelmana on myös ne lastensuojelulaitokset, jotka käyttävät psykoanalyyttisesti suuntautuneita lastenpsykiatreja työnohjaajinaan. Lapsia ”terapoidaan” siten, että heidän biologisia vanhempiaan mustamaalataan lapsille ja yhteydenpito läheisiin estetään joko kokonaan tai rajoitetaan ankaralla tavalla. Hyvällä syyllä voi kysyä, kuinka paljon mielenterveysongelmia itse huostaanotto ja sosiaalityöntekijöiden toimintatavat aiheuttavat lapsille ja heidän läheisilleen. Liian monen lapsen perusopetus ja terveydenhoito on rempallaan. Erityinen huolenaihe on, että laitoslapset eristetään normaalielämästä.
Tärkeimpiä asioita laitoksiin sijoitettujen lasten oikeusturvan parantamisessa on puolueettoman tutkimuksen teettäminen siitä, mitkä ylipäänsä ovat olleet tosiasiasialliset huostaanoton (ja avohuollon sijoituksen) perusteet. Hallintotuomioistuinten käsittelytavassa on huomattavia puutteita ja kansalaisen oikeusturvaa loukkaavia tekijöitä (kuten edellä selostettiin).
Tutkimuksen tavoitteena tulisi olla mahdollisimman monen huostaan otetun lapsen palauttaminen kotiinsa eli tulisi lähteä Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaisesta perheen jälleenyhdistämisen periaatteesta.
Leeni Ikonen
varatuomari
Lakiasiaintoimisto Knuuti Ky
------Leeni tervetuloa seuraamaan 19.1.2012 klo 9.00 Helsingin hovioikeuteen miten nuo sinun hurskaat sanasi toteutuvat. Sinä sanoit 12v pojalle, että hän on sijoitettuna loppu elämänsä ajan, jos hän menee oikeuteen kertomaan, että hän haluaa asua äidillään.
Lapset olivat tulossa viikonlopuksi yökylään äidille perhekodista ja kun huostaanotto sinun toimintasi takia hylättiin laittomana, äiti odotti turhaan bussipysäkillä lapsia. Minua ei mustamaalannut perhekoti. Perhekoti ja stt olisivat sallineet kotilomat jo aiemmin, mutta sinun päämiehesi ei halunnut antaa lapsia kotilomille eikä myöskään halunnut lapsia itsensä luokse kotilomille ja hän on yksinhuoltaja! Tee nyt jotain järjestääksesi toiselle sille pienemmälle päämiehellesi jokin keino tavata äitiä tai edes soittaa äidille.
Sinä et voi palvella kahta herraa yhtäaikaa ja sinä ajoit vain lapsen eristämistä kaikista isän eduksi.
Meillä lasten oikeus tavata äitiään toteuttuu meillä vain ja ainoastaan huostaanotojen aika. Minä äiti olen psyykkisesti terveeksi todettu ja koko päivä työssä 12-16v lasten parissa. Eikä minulla ole koskaan todettu psyykkistä sairastumista, persoonallisuushäiriöä, lasten hoitoa estävää fyysistä vammaa, ei päiteiden käyttöä eikä väkivaltaisuutta. Senhän sinä Leeni tiedät jo todisteiden nojalla minusta ja kahdesta muustakin enstisestä äiti asiakkaastasi, joiden lapset olivat pitkää isillään. Tee jotain lasten hyväksi.
Leeni sinun se aikuinen päämiehesi on tuomittu vakavan ruumiinvamman aiheuttamisesta lapselle. Huostaanoton alkaessa päämiehesi pikku sisarella oli 3 kk sitten määrätyt lääkeet ostamatta. Huostaanoton aikana ne maksatettiin minulla ja sentää käytetiin, vaikka osin ohjeen vastaisesti. - tiinanimeton
tiinanimeton kirjoitti:
Leeni tervetuloa seuraamaan 19.1.2012 klo 9.00 Helsingin hovioikeuteen miten nuo sinun hurskaat sanasi toteutuvat. Sinä sanoit 12v pojalle, että hän on sijoitettuna loppu elämänsä ajan, jos hän menee oikeuteen kertomaan, että hän haluaa asua äidillään.
Lapset olivat tulossa viikonlopuksi yökylään äidille perhekodista ja kun huostaanotto sinun toimintasi takia hylättiin laittomana, äiti odotti turhaan bussipysäkillä lapsia. Minua ei mustamaalannut perhekoti. Perhekoti ja stt olisivat sallineet kotilomat jo aiemmin, mutta sinun päämiehesi ei halunnut antaa lapsia kotilomille eikä myöskään halunnut lapsia itsensä luokse kotilomille ja hän on yksinhuoltaja! Tee nyt jotain järjestääksesi toiselle sille pienemmälle päämiehellesi jokin keino tavata äitiä tai edes soittaa äidille.
Sinä et voi palvella kahta herraa yhtäaikaa ja sinä ajoit vain lapsen eristämistä kaikista isän eduksi.
Meillä lasten oikeus tavata äitiään toteuttuu meillä vain ja ainoastaan huostaanotojen aika. Minä äiti olen psyykkisesti terveeksi todettu ja koko päivä työssä 12-16v lasten parissa. Eikä minulla ole koskaan todettu psyykkistä sairastumista, persoonallisuushäiriöä, lasten hoitoa estävää fyysistä vammaa, ei päiteiden käyttöä eikä väkivaltaisuutta. Senhän sinä Leeni tiedät jo todisteiden nojalla minusta ja kahdesta muustakin enstisestä äiti asiakkaastasi, joiden lapset olivat pitkää isillään. Tee jotain lasten hyväksi.
Leeni sinun se aikuinen päämiehesi on tuomittu vakavan ruumiinvamman aiheuttamisesta lapselle. Huostaanoton alkaessa päämiehesi pikku sisarella oli 3 kk sitten määrätyt lääkeet ostamatta. Huostaanoton aikana ne maksatettiin minulla ja sentää käytetiin, vaikka osin ohjeen vastaisesti.Tarkennus edelliseen viestiin: Minullahan ei tietenkään ole tiedonsaatioikeutta miten Leenin palkkiot maksettiin. Stt vaan kirjasivat, että Leeni aikoi toimia asianajanana lapselle, joka ei vastustanut huostaanottoa, mutta olisi halunnut tulla mielluumin sijoiteuksi äidille kuin perhekotiin. Samaan aikaan Leeni ilmeisesti toimi asaianajanana isälle, joka vastusti huostaanottoa ja vaati pojan palauttamista kotiin. Oikeudenkäynnissä hänen roilinsa oli käytöksne perusteella isän avustamista, palkan maksajasta ei ole tietoa.
Kertomus siitä mitä lapsi sanoi Leenin sanoneen on vain kahden lapsen kuulema. Eikä ole mitään syytä epäillä, etteivätkö lapset puhuisi totta.
- Liian kauanko sijari
Riippuu sijaisvanhemmista ja ehkä sosiaalityöntekijöistä. No,me ollaan sijarina jo reilut 15v. ja monenlaista käytäntöä on "nähty". Ollaan ns.ohitettu sossut ja otettu entisiä kaverita yökylään ja koulujen lomilla lahjalapsemme ovat yökyläilleet taas kavereillaan,nuhteita siitä saatiin tietysti mutta on se sen väärtti. Lapset kun palasivat n.3vuoden päästä bioilleen,oli kaverisuhteet kunnossa. Niin,tietysti bioltakinoli lupa näihin vierailuihin. Mutta nyt me sitt ollaankin ns.mustalla listalla,kun toimitaan lapsen edunmukaisesti. Aina on kuitenkin kaikki pohdittava tapaus kohtaisesti,on meillä lahjalapsi joka Ei voi olla yhteydessä entisiin kavereihin,siis tapaus aina mietittävä yksilöllisesti,ei yleisesti.
- Kaverit jäi
Lapsillani oli paljon ystäviä täällä kotona, ennenkuin joutuivat huostaan. Vähäiset koti viikonloput ja lomat ovat vaikuttaneet siihen, ettei heillä enää ole ystäviä kotona. Joten perhekodissa on kaikki kaverit, ja lapset haluavat siksi, ettei yksin tarvitsisi kotona olla, ilman tekemistä ja nyt toisten lasten osalta jopa kiusaamista olla perhekodissa kavereiden kanssa. Kun on kaikki suhteet kotiin revitty saadaan lapset haluamaankin pysymään pois kotoa.
- Huostaajat hukassa?
Vanhemmuuden merkitys lapselle.
Tuula Lehmusvuiren juhlapuhe 26,2.2010.
Lehmusvuoren mukaan omat vanhemmat ovat lasten ja nuorten tukoi ja turva.
Milloinka ja millä keinoin tämä tieto saadaan menemään ,yös huostaajien tajuntaan?
Lue juhlapuhe.
http://www.lapsiasia.fi/nyt/puheenvuorot/puheet/puhe/view/1486289
---------------
- Joopa joo!
Joopa joo laki on miten luetaan ja asiat miten ajetaan.Kun juomari on tuomari niin lakin lainehtii.Edestä vastuuttomat vastuuseen.
- Lapsiuhrit.
Viranomaisvieraannuttaminen.
Vieraannuttavatko viranomaiset perheenjäseniä toisistaan?
Uusi Suomi.
Julkaistu: 18.3.2010 Viranomaisvieraannuttaminen (viranomaisPAS) tarkoittaa viranomaispäätöksillä perheenjäsenen vieraannuttamista perheestään. EIT on antanut huomautuksia viranomaisvieraannuttamisesta vedoten EU ihmisoikeussopimuksen 8 artiklaan.
Suomalais-venäläisen pojan huostaanottaminen perheestään Turussa, venäjänkielisen, puhumattoman vammaisen aikuisen tapaamisten estäminen isoäidin, ainoan lähiomaisen kanssa Imatralla ja maahanmuuttajaperheiden isoäitien karkottaminen Suomesta ovat huolestuttavia merkkejä Suomen viranomaisten harjoittamasta maahanmuuttajaperheenjäsenten vieraannuttamisesta toisistaan ja luultavasti vain jäävuoren huippu tapauksista.
Suurin osa venäjänkielisistä perheistä, jotka ovat joutuneet Suomen viranomaisten kanssa vaikeuksiin, pysyy hiljaa kielivaikeuksien vuoksi, myös häpeästä ja pelosta, että menettävät täysin yhteyden eristettyyn perheenjäseneen. Syyksi eristämisiin voi riittää pelkkä pahansuovan naapurin yhteydenotto viranomaisiin. Myös keksityillä pahoinpitelysyytteillä on yritetty leimata omaisia.
Ollaanko Suomessa palaamassa viranomaisten harjoittamaan mielivaltaan, kuten vuosikymmeniä sitten toteutettiin romanilasten huostaanottoja ja heidän vieraannuttamistaan omasta kulttuuristaan ja äidinkielestään. Samaa vieraannuttamista toteutettiin saamelaislapsiin kieltämällä äidinkielen puhuminen koulussa.
Venäjänkielisten lasten äidinkielen ja oman kulttuurin tukeminen tapahtuu parhaiten omassa perheessä, ja isovanhemmat ovat tärkeitä henkilöitä perinteen ja äidinkielen siirtämisessä. Erityisesti venäjänkielisen puhumattoman vammaisen eristäminen omasta suvustaan, historiastaan ja kulttuuristaan on törkeä ihmisoikeusrikkomus.
Samanlaista viranomaisvieraannuttamista tapahtuu kaikessa hiljaisuudessa myös valtaväestön kehitysvammaisten aikuisten kohdalla, vieraannuttaminen vain naamioidaan vammaisen itsenäistymisen ja omatoimisuuden mantran alle. Monet omaisetkin ovat hyväksyneet kehitysvammahuollon sloganin: omainen on pahin este kehitysvammaisen itsenäistymisen tiellä.
Ne kehitysvammaisten omaiset, jotka uskaltavat kyseenalaistaa vieraannuttamista eivätkä tyydy tapaamisrajoitteisiin ja vielä kyselevät liikaa, jopa vammaisen lääkityksistä, pannaan nopeasti kuriin ja järjestykseen. Kehitysvammalaissa on edelleen pakkokeinopykälä 42, johon vedoten voidaan näitä pakkokeinoja käyttää. Suomi ei ole pystynyt ratifioimaan YK:n vammaisten oikeuksia koskevaa sopimusta, koska kansallinen lainsäädäntömme ei ole ajantasainen sopimuksen kanssa.
Maistraatit ovat alkaneet kaikessa hiljaisuudessa määrätä tai hakea kehitysvammaisille ihmisille viranomaisedunvalvojia, joille on määrätty taloudellisten asioiden lisäksi myös henkilöä koskevat asiat. Näin omaiset saadaan juridisesti suljettua täysin kehitysvammaisen elämästä.
Kehitysvammaiselle aikuiselle ei riitä palvelukodin hyvä asunto ja ammattilaisten antama hyvä hoito. Hänellä on myös oikeus omaisten rakkauteen ja huolenpitoon. Henkilökunnan ja viranomaisedunvalvojien harjoittama vieraannuttaminen on julmaa ja säälimätöntä, erityisesti puhumattomien ja vaikeavammaisten ja lähellä saattohoitoa olevan vammaisen kohdalla.
---- Huostaan otettu
Asiahan vaan on nyt niin että lapset otetaan huostaan vanhempien jostain syystä lasten hoitoon kykenemättömyyden takia, syyt ovat jo tosi painavat siinä vaiheessa. Entiset ns. vanhemmat ja kaverit jäävät vähäksi aikaa. Uuteen tillanteeseen sopeutumisen takia. Lasten helpompi sopeutua uuteen tilanteeseen, kun ei vanhat jutut paina koko ajan päälle. Antakaa rauha lapsille ja sijais vanhemmillekkin.
- 3 + 11
Kuulostaa väärinkäsitykseltä, tytär ei varmaan tiennyt että olit jo ollut yhteydessä hänen äitiinsä. Varmaan katsoi pienempien perään, jos ei äiti ollut silloin siinä. Soita sijaisäidille ja kysy, miten asia oikeastaan on.
Kyllä minun mielestä aikuisten pitää selvittää kenen kanssa lapsi tekstailee, sehän voisi olla ihan kuka vain. Eli ihan järkevä sääntö, että tekstailuun pitää olla lupa. - aika näyttäköön
Suomessa kasvatetaan valtion tuella sijaishuollossa syrjäytettyjen ikäluokkaa, jonka ainoaksi omaiseksi sallitaan ja jää viranomainen.
Odotan kauhulla mitä tästä ihmiskokeesta ja perverssistä "perhepolitiikasta" seuraa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242022Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1341933Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101807Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561474Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341394Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5311103Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50980Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115921Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse348894