lauantain Kalevassa Sarkkinen ja Leskinen Vallivaaraa

katoaa mainen kunnia

apunaan käyttäen itkevät tekemiensä kunta-asioiden perään.

Mitenkä. Valittavat, ettei heitä arvosteta, eikä heidän kättensä töitä.

Kuka oikea pyhäjärvinen voisikaan arvostaa tätä paikkakunnan myyntitykkejä?

Hyi olkoon ja oksennus päälle.

Itse itseään arvostivat neuvostitteleillä ja korkeilla sotilasarvoilla.

Kuuluu olevan se Kalevan päätoimittaja (Mantila)Pyhäjärven vävy? Onko? Liekä Minna Akimo sitten meijän miniä?

31

450

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jotain järkee

      Oikein, Oikein hävetti tuo juttu Pyhäjärveltä. Eikö tosiaan ole muuta kirjoitettavaa kuin tuommoista. Ja aivan sikvun verran.

      Kahtokeepa kaverukset nyt peiliin, oliko tuo tämän kaupungin edun mukaista.

      Ei oikein Vallivaarakaan syttynyt juoneen.

      Missäs Väisänen piileksii ja aimo k.? Olisivat lausuneet nämäkin painavan sanansa

      Samoin Lähteenmäki ja Torppa.

    • hähää

      Taivaanrannan maalareita ja jo menneen talven lumia, onneksi.

    • vahinkoa olette tehn

      Oikein kävin miettimään, miten suurta vahinkoa nämä herrat tekevät kirjoituksillaan Kaleva-lehdessä.
      Pohjois-Suomen suurin sanomalehti, joka antaa yhden sivun laajuisen infon Pyhäjärven kaupungista. Kyllä herrat nyt astuivat miinaan ja vahinkoa tuli Pyhäjärvelle sen lehden sivun hinnan verran.

      Hävettää, kun olette noin surkimuksia! Siinä olisi pitäjänneuvoksen ja majurin luulleen kertovan vallivaaransa kanssa jotain positiivista, mutta vanhukset itkevät surkeuttaan, kun uusi, nuori valtuusto, ei arvosta heidän työtään.

      Sanopa kunta/kaupunki, missä arvostetaan edellisen kauden tekosia. Itku pitkästä ilosta Teille Sarkkinen, Väisänen, Leskinen ym:t. Kirjoittakaa vielä yhä uudelleen tuollaisia positiivisia juttuja. Yäk !!

      • ...........

        Mietin minäkin, valtakirja on annettu nykyisille päättäjille. Annetaan
        demokradian toimia, niin se homma pelaa.
        Koko kauden on nämä jäärät lehtien palstoilla, milloin missäkin lehdessä
        vonkuneet . Suoltavat jotain pa...a, kuin variksen pojan per...t..


      • KOULUN KAATAJAT

        Kuka arvostaisi koulujen kaatajia? Katsokaapa miten kävi? Emolahti pursuu väkeä niin, että seinät paukkuu ja pitää laajentaa. Ei muuta sivukylille väkeä, ei. Mites se olikaan Leskinen?Onkohan tämä halvempi tapa toimia, kuin että ois hyödynnetty jo olevat koulut?


    • pose tiivi

      KH tiedotustilaisuudessa kysyttiin mistä johtuu että kaupunki on joutunut negatiivisen uutisoinnin kohteeksi. Tässä jutussa taitaa olla vastaus ja malliesimerkki siitä mistä kysyjäkin peräsi vastausta kaupunginjohtajalta ja -hallitukselta siellä tiedotustilaisuudessa. Jutut taitaa tulla jostain muualta...

      En ole lukenut tuota juttua kun ei tule Kalevaa, voisiko joku koota tänne vaikka parhaita paloja siitä.

      • tilaa vaikka vuodeks

        Mitäs tuota,mulle tulee Kaleva ja on tullut 30 vuotta ei siinä lehdessä mitään erikoista ole ollut.Pyhäjärvestä Lagunasta oli joskus juttua.
        Hyvä lehti,vähän kallis, mutta elämä on.


      • hallitus vastuuseen

        Kaupungin tiedottamisesta kantaa päävastuun kaupunginhallitus. Jos kaupungin julkisuus näyttää negatiiviselta, niin ensimmäinen syyllinen on kaupunginhallitus.


      • Vain filippos
        hallitus vastuuseen kirjoitti:

        Kaupungin tiedottamisesta kantaa päävastuun kaupunginhallitus. Jos kaupungin julkisuus näyttää negatiiviselta, niin ensimmäinen syyllinen on kaupunginhallitus.

        Meille ei onneksi tule Kalevaa enää mutta näistä kirjoitteluista täällä olen saanut sen käsityksen että aikoinaan arvostetut päättäjät ovat vetäneet Pyhäjärven asiat Kalevan sivuille, ja ymmärsin että vieläpä kovin negatiivisessa mielessä.
        Eihän hallitusta voi syyttää jos yksittäiset ihmiset alkavat ruotimaan lehtien välityksellä ja valtuustohan se päällimmäisen vastuun kantaa meilläkin, luultavasti.
        Kovin tulee aina vaan likaisempaa pyykkiä Pyhäjärveltä... tämä tekee paikkakunnasta niin mielenkiintoisen että tänne tulee lisäväki rynnäköllä.


      • Ennen hyvin
        Vain filippos kirjoitti:

        Meille ei onneksi tule Kalevaa enää mutta näistä kirjoitteluista täällä olen saanut sen käsityksen että aikoinaan arvostetut päättäjät ovat vetäneet Pyhäjärven asiat Kalevan sivuille, ja ymmärsin että vieläpä kovin negatiivisessa mielessä.
        Eihän hallitusta voi syyttää jos yksittäiset ihmiset alkavat ruotimaan lehtien välityksellä ja valtuustohan se päällimmäisen vastuun kantaa meilläkin, luultavasti.
        Kovin tulee aina vaan likaisempaa pyykkiä Pyhäjärveltä... tämä tekee paikkakunnasta niin mielenkiintoisen että tänne tulee lisäväki rynnäköllä.

        Kyllä Pyhäjärven julkisuuskuva oli hyvä vielä 90-luvulla. Mutta silloin olivat eri miehet johdossa.


    • tulee ajallaan

      sepä on kuitenkin Selänne pop.

      • tiedottaminen

        Käväsehän kirjastossa ja lukase lauantain Kaleva. Siellä Pyhäjärven mainosmiehet ovat saaneet julkisuutta ihan koko sivun verran.

        Saa siellä hallituksen tiedotustilaisuudessa lehtomäen kalevi valittaa, että pyhäjärveltä tulee negatiivista luettavaa.

        Kootkaahan vain pojat porukkanne ja miettikää, kuka sitä negatiivista juttua levittää niin radiossa kuin lehdissä!!


    • ainakin 1 sivu

      Pittääpä soittoo Mantilalle, että ois meillä muilakin ku leskisellä ja sarkkisella asioo....................... saisko palstatillaa kalevaan......................

    • hyvä vanhat herrat

      Mitä te poloiset syyttelette Sarkkista, Leskistä, Karvosta, Lähteenmäkeä, Torppaa jne. Katsokaa peiliin mitä te kirjoitteletta ja ihannoitte.
      Te ihannoitte mennyttäna aikaa. Silloin kuljettiin hevosilla ja kärryillä. Silloin ei ollut nettiä eikä Ollin aikaan tietenkään edes puhelinta.
      Nyt on aika toinen. Nyt ei myydä kylliä eikä järviä, vaan tehostetaan toimintoja. Nyt ei katsota pelkästään omaan napaan, vaan tehdään yhteistyötä yli rajojen.
      Nyt ei jääräpäät pärjää. Nyt pärjää sovittelevat ja kokeneet neuvottelijat.
      Ei ollut "vanhojen herrojen" aikaann tällaista häpeällistä riehuntaa. Silloin keskusteltiin ja tarvittaessa äänesttiin. Silloin riiteli jos riiteli asiat eikä henkilöt.

      • Tämän päivän

        äänestys tietääkseni suoritetaan jaloilla.....
        ajat muuttuuu ihmiset ajan mukana.


      • Vain filippos

        Vanhaan aikaan ei tiedetty että ollako Pyhäjärvi vaiko Pyhäsalmi ja sehän oli vaikeaa
        selvittää eteenpäin että kumpi se on kun joku kysyi. Itsemurhabuumi oli melkoinen joka jäi mieleen vanhoilta ajoilta että mikä lienee ollut syynä siihenkin.
        Eikä hevosessa ja kärryissä mitään pahaa jos ei tarvii kymmeniä kilsoja sairaana matkustaa. Autollakin on pitkä matka toisiin pitäjiin jos on oikein huonossa jamassa...
        Kunkin ajan päättäjät on äänestämällä valittuja ja heidän tekemiin päätöksiinhän on kansan tyytyminen. Henkilökohtaisia solvauksia on vaikea ymmärtää...


      • Hyvässä muistissa

        Ei ollut riehuntaa, oli saunailtoja ja sanelupolitiikkaa!


    • nuorehko herrasmies

      Minä ainakin aion aina käydä äänestämässä kopissa - no jaloillanihan minä sinne kävelen.

    • hellanduudeli vanhat

      voi säälittävää porukkaa Sarkkinen Leskinen, Karvonen , Lähteenmäki,Torppa. katsokaa poloiset peiliin ja markkinoikaa sitten Pyhäjärveä.

      Eihän tämä ky ollut kuin kuntaliitospesä.
      Taustasopimus perussopimuksesta sen sanoo, että tarkoitusperät ovat kuntaliitos!!

      Säälikää siinä!

    • Uusi tuuli

      Ei ole ollut tosiaankaan rauhaa tämän valtuustokauden päättäjillä tehdä työtä ja esim. edes tunnustella vaihtoehtoja. Ja kuten vain Filippos tuossa ylempänä toteaa, kunkin ajan päättäjät on äänestämällä valittuja, miksi siis vanhat päättäjät yhä halajavat valtaa ja pitävät omia mielipiteitään ja tekojaan parempina? Mitä demokratiaa se on, että valtuuston enemmistöpäätökseen ei tyydytä? Sitä paitsi Pyhäjärvelle on mielestäni tullut paljon edistystä kuluneiden kolmen vuoden aikana.

    • Vaihtoko?

      Se ainakin on varmaa, että jatkossakin joudumme/saamme neuvotella naapureiden kanssa monien toimialojen asioista.
      Huolettaa hallituksemme asenne. Me muka voidaan sanella ehtomme yksipuolisesti. Me emme tyydy kokomme edellyttämään edustukseen hallinnossa. Ei kai esimerkiksi kolme yhdestätoista voi uhitella kuin pikku lapsi tikkarin perään.

      Jos nykyinen hallitus ei muuta asenteitaan, on se vaihdettava yhteistyökykyisempiin henkilöihin.

      Mitä johtajaamme tulee hän nostaa kyllä kovaa palkkaa, mutta kun vastuunkannon paikka tulee pistää päänsä pensaaseen.

    • siitä tikkarista

      Onhan tuo nähty,yhteistyö ja neuvottelut,edelliseltä valtuustokaudelta,minkä paskan saivat aikaan.

    • kansa tykkää kaup.j

      Kaupunginjohtajaa on aivan turha sotkea tähän vanhojen ja uuden valtuuston väliseen riehumiseen.

      Vanhat, jotka eivät kuulu nykyiseen hallintoon, ovat törkeällä tavalla horjuttaneet

      vallassa olevien valtuutettujen hallituksen työrauhaa Häirinneet tavalla jos toisella .

      Ihmeellistä. Vielä mukana ovat toimineet pitäjänneuvos. sitä minä ihmettelen.

      Kielenkäyttö ja kaikki käytös ei muodoissaan on niin alkukantaista, ettei olisi voinut uskoa, ellei ole kokenut ja nähnyt.

      Tällaisen sekassorron vallassa kuitenkin kaupunginjohtaja, joka on ollut virassaan noin puolitoistavuotta, on ihmeellisellä tavalla saanut pidettyä asiat kasassa ja vieläpä kehittänyt kaupunkiamme. Ja mikä ihmeellistä, pitänyt ystävällisellä asenteellaan jonkinlaista mielenrauhaa ja nähnyt oikeat ratkaisut asioissa.

    • Älyä

      Hyvä Kimmo JA Paavo,,,hyvä,laittakaa vaan älyä joukkoon,,,hyvä!!!

      • Sopii joukkoon

        Vallivaara myönsi keskustelupalstalle kirjoittelut

        Keskiviikko 19.3.2008 klo 15.32

        Haukiputaan eronnut kunnanjohtaja Pasi Vallivaara (kesk) kirjoitteli sittenkin Suomi24-keskustelupalstalle herjaavia tekstejä.

        Vallivaara myönsi kirjoitukset 11. maaliskuuta johtoryhmän kokouksessa. Paikalla oli tuolloin seitsemän henkilöä. Saman päivänä hän kuitenkin kiisti asian STT:lle antamassaan haastattelussa. Vallivaara kiisti asian myös sanomalehti Kalevan haastattelussa seuraavana päivänä.

        Asia selviää kunnantyöntekijän tekemästä puhelinerittelystä.

        Vallivaara otti keskustelupalstaan yhteyttä puhelimensa wap-palvelun kautta. Puhelinerittelystä selviää, että wap-palvelua käytettiin yleensä 10-20 minuuttia ennen viestien ilmestymistä keskustelupalstalle.

        Vallivaaran irtisanoutumiskirjeessä ei kerrottu syytä irtisanoutumiseen. Hän irtisanoutui kunnanjohtajan toimestaan tiistaina 11. maaliskuuta. Vallivaaran ero astuu voimaan 9. toukokuuta eikä hänellä ole työvelvoitetta siihen saakka.

        Haukiputaan kunnanhallitus on niin ikään ollut tietoinen Vallivaaran kirjoitteluista keskustelupalstalla.

        Iltalehti ei tavoittanut Vallivaaraa eikä kunnanhallituksen puheenjohtajaa Eero Halosta (kesk) kommenttia varten.

        JONNA PULKKINEN
        OULU


    • tosinoloa

      oksanreikä..lahossa puussa.

    • Ennätysten ennätys

      Tämä sekasorto on ennätysmäinen. Mitä muuta uutta meillä on?
      Johtaja ja hallitus.

    • Tikulla silmään.

      Jos pyhäjärven TIETÄJÄT ja asioista perillä olevat VANHAT PÄÄTTÄJÄT ovat rehtejä, niin he antavat kohtuuden nimissä julki muutamia törkeimpiä "rikkomuksia ja epäesteettisiä touhuja" ajalta kauranen / leskinen / vallivaara/nissinen/tikanmäki/sarkkinen/karvonen/korhonen/vuopio/ jne jne..

      Paljon on painettu villaiseilla vastuunpaikalla istuessa.

      Miehet ja arvon rouvat unohtavat mielellään oman aikakautensa flopit..

      Keskinäistä Armoa on piisannut ja anteeksi on annettu, UNOHTAMALLA sopivasti ja pyydettäessä. Sisäpiirin pyörittäessä edelleenkin.

    • ,,,,,,,

      Onko se T Nurminen katkeran kalkin juoneiden kanssa koneen äärellä...."

    • ei kalkkia katkeraa

      Tässä kirjoittaa Taimi Nurminen:

      Eipä ole ollut tarvetta kirjoitella. Soittele, niin keskustellaan. Heittele sitten sitä lokaa, kun olet varma nimistä.

      Minulla on asioista sellainen käsitys, että monet, monet muut tietävät niistä paljon enemmän kuin allekirjoittanut.

      Se, jos asiat ovat tuota luokkaa, mitä kirjoittelevat, niin on syytä kavahtaa.

    • huomiseen

      kyllä ihmetyttää tämä selänne jauhaminen .Olihan erittäin tärkeä asia meidän kuntalaisten perspektiivistä katsottuna kaupunkinvaltuuston päätös erota selänteestä .Nyt meitä ei pakko liitetä kuntaliitoksella haapajärvisiin.Saamme kaikessa rauhassa ootella edustajiemme uusia näkökulmia.Ihmettelen kyllä väisänen,leskinen,tikanmäki yms.herrat ja tietenkin piippo.päätöksiä ja sopimuksia .Miksi taloushallinto piti iskeä samassa yhteydessä yhteen vaikka vain terveys ja sosiaalitoimi paraslain mukaisesti sinne olisi kuulunut.Onko lentokentän asiat kuitenkin se riippakivi joka näyttää ärsyttävän kirjottelemaan asioista tosi kovasti vai onko tämä vain alkusoitto asioissa.Jokohan se pitäjänneuvos on käynyt pyytämässä anteeksi akotteluaan kaupunginjohtajalta ,jonka kepun kokouksessa koko väen kuullen lupasi.Kuinka opettajakoulutuksen saanut henkilö voi yleensä tällaiseen alentua?Mikä on se asia joka häntäkin näin kovasti juoksuttaa?Media täällä pohjolassa tuntuu valjastetun .Emme ole ainoa kunta Suomessa joka irtaantuu kuntaliitoksesta,vaan meillä on elävä hallinto joka on ajantasalla eikä pystytä sumentamaan piilopapereillakaan,eikä sumuteta jatkossakaan.Mitenhän lie vanhat hallinto ihmiset muissa irtiotto kunnissa suhtautuneet?vai ovatko kenties itse nykymenossa mukana?Surku hupaisaa on selittelyt ettei ennen ole ollut erimielisyyksiä.Voi voi vaikka kuinka paljon ja kuinka monta ihmistä heitti kesken kauden hanskat tiskiin kun alettiin painostamaan mm. koulu asioissa ja ympäristö asioissa sekä suomen ensimmäien tarkastuslautakunnan erottamisella.Miksihän lentokoneesta poisjätettyä piti vain pönkittää ja samaan aikaan pistettiin pellolle siivoojia. Nyt näkyi kepujohtaja ulosheitetyn kun ei päässyt lentokoneeseen. Meillä hyvä velijärjestö suojeli,miksihän?????

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      112
      1814
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1754
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      112
      1728
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1434
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1380
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      483
      998
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      955
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      903
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      237
      894
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      858
    Aihe