Ei taida olla enää sattumaa, taikka enentynyttä uutisointia nämä viimeaikaiset uutisoinnit maakunnan veritöistä.
Tuntuisi olevan feng shuit kohdaltaan pahemman kerran. Onko siellä ollut kuluneen kymmenen vuoden aikana poikkeuksellisen nuukaa tuo sosiaalipolitiiikka? Ei tuntuisi ihmisten hyvinvointi olevan seudulla nyt ihan A-luokkaa.
Mikä Jyväskylän seutua oikein riivaa!?
7
206
Vastaukset
- viva revolution
No ei kai kun kaikki ajettu alas tuon suuruuden hullun johtajan ideoiden rahoittamiseksi kaikki kärsivät jotenkin, muualla olisi jos erotettu muttei täälä kun hyväveli järjästelmä ja lahjonta toimii hienosti.
- Revolution ??
Ja taas on kaikki yhden miehen syytä? Minkä ideoiden rahoittaminen on syynä kaikkien kärsimiseen? Ja mikä hyväveli-järjestelmä ja mikä lahjonta? Voisitko hieman kertoa tarkemmin että olisi edes jotain konkreettista.
- pessimisti
Kyllä Jyväskylän ja Keski-Suomen viimeaikainen meno ja tapahtumat kertovat pitkään kehittyneestä hyvin vakavasta ihmisten pahoinvoinnista ja toivottomuudesta. Todellisesta kriisistä, mitä ei oratakkaan enää helposti.
Tämä taas viittaa hallintorakenteiden ja kaupungin johtamisen täydelliseen pitkäaikaiseen epäonnistumiseen ja tehtäviensä laiminlyöntiin väestön asioiden hoidossa ja erityisesti nuorten ihmisten kohdalla. - Viva Liberte
pessimisti kirjoitti:
Kyllä Jyväskylän ja Keski-Suomen viimeaikainen meno ja tapahtumat kertovat pitkään kehittyneestä hyvin vakavasta ihmisten pahoinvoinnista ja toivottomuudesta. Todellisesta kriisistä, mitä ei oratakkaan enää helposti.
Tämä taas viittaa hallintorakenteiden ja kaupungin johtamisen täydelliseen pitkäaikaiseen epäonnistumiseen ja tehtäviensä laiminlyöntiin väestön asioiden hoidossa ja erityisesti nuorten ihmisten kohdalla.Olisikohan Jyväskylässä ja Keski-Suomessa Mubarakien jo aika väistyä?
- Vaihda lääkitystä
pessimisti kirjoitti:
Kyllä Jyväskylän ja Keski-Suomen viimeaikainen meno ja tapahtumat kertovat pitkään kehittyneestä hyvin vakavasta ihmisten pahoinvoinnista ja toivottomuudesta. Todellisesta kriisistä, mitä ei oratakkaan enää helposti.
Tämä taas viittaa hallintorakenteiden ja kaupungin johtamisen täydelliseen pitkäaikaiseen epäonnistumiseen ja tehtäviensä laiminlyöntiin väestön asioiden hoidossa ja erityisesti nuorten ihmisten kohdalla.niin ei tarvitse olla noin masentunut. Ei tuo kaupungin hallitus mikään kärkijoukko ole ja eiköhän nekin ensi vaaleissa vaihdu parempiin. Mutta eihät ne nykyisetkään ole ihan huonosti asioita hoitaneet.
- crazyyy.-
Äää huutaa hullu ampuu lyö ampuu ja puukottaa on jyväskyläläisten oma piripää alkkari diileri porukka joka niin tekee
- maalaistollojakaikki
Turha väittää itseään jyväskyläläiseksi jos on asunut alle 20 vuotta Jyväskylässä, monet vaan väittävät olevansa jyväskyläläisiä, ei se Jyväskylässä syntyminen ja vauvasta asti asuminen tee vielä jyväskyläläistä, se kun on 20 vuotta vähintään asunut.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242150Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1352053Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2111822Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2581498Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341404Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5581181Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.501005Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115942Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse350936