Roacuttanin korvaaja?

vaihtoehtoja??35

Kävin kesällä hankkimassa itselleni ihotautilääkäriltä roacuttan -kuurin finnejä varten, mutta en ole kuuria pystynyt syömään loppuun, koska lääkkeen sivuvaikutukset ovat liian valtaisat. Kesällä aloitettuani kuurin iho ja silmät kuivuivat pahasti, jos harrasti liikuntaa niin tuli hirveät selkäkivut ja pää oli kipeänä vuorokauden ympäri. Lisäksi lääke alkoi laittaa päätä sekaisin. Laitoin kuurin tauolle vähäksi aikaa ja harvensin lääkkeen, jolloin pääsin pääkivuista eroon sekä pahimmasta kuivumisesta (sitä kyllä esiintyi ikävän paljon siltikin).

Syksyn aikana en ole lääkettä juurikaan ottanut, koska aloitin opiskelut ja haluan olla opiskelijariennoissa mukana (alkoholia ei saa nauttia lääkkeen kanssa). Joka kerta kun olen viimeksi ottanut lääkettä, on se alkanut aiheuttaa masennusta ja unettomuutta. Tuntuu, että yhden pillerin ottamisen jälkeen pitää varata loppuviikko masennuksesta selviämiseen enkä uskalla ottaa useammin lääkettä, vaikka finnejä vielä löytyy hieman (lähinnä selkä on ongelmallinen). Olen päättänyt lopettaa ROAn ottamisen, koska en halua riskeerata, että masennus jää pysyväksi, mutta haluan totta kai finneistä eroon.

Eli, mikä olisi hyvä vaihtoehtoinen lääkintämuoto/lääke akneen roacuttanin sijaan?

1

106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Dd

      Acne on aika harmillinen, koska se mikä toimii (tai ei toimi) tuppaa olemaan todella henkilöstä kiinni.
      Itsellänihän ei ole mikään muu lääke ikinä toiminut paitsi roaccutan.
      Mutta tunnen ihmisiä joilla jokin toine lääke on tepsinyt erinomaisesti, tai esim. maidon pois jättämisen jälkeen acne kadonnut melkeinpä kokonaan.

      Laserhoitoja olen nyt silmäillyt, helppo tapa päästä (Hetkeksi) eroon, mutta suoraan sanottuna ihan helevetin kallis tapa.
      Paras tapa on ihan käydä suoraan lääkärillä ja vain sanoa, ettei tuo roaccutan sinun tapauksessa nyt vain toimi.

      Aika "Try & Fail" meiningillä saat mennä, mutta lääkärisetä/täti yleensä pystyy antamaan parhaat neuvot millä kannattaa lähteä aluksi kokeilemaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      126
      8897
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      145
      5374
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      33
      3825
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      131
      3585
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2634
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1906
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      358
      1562
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      98
      1557
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      71
      1410
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1376
    Aihe