Hei!
Olemme olleet mieheni kanssa pitkään yhdessä, ja nyt olemme hoitoihin siirtymässä. Yritystä takana reilut 2 vuotta. Minulla on normaalisti ollut hyvin säännöllinen kierto 30-32. Nyt kiertoni on kuitenkin alkanut heitellä 29-47 päivään. Miehelläni todettu myös alentunut siittiöiden liikkuvuus. Hoitoihin olemme menossa perustutkimuksiin tässä kuussa. Kyselenkin nyt sitten mielenkiinnosta, kun olen lukenut juttuja että kun kierto menee sekaisin määrätään siihen teroja ja clomeja, siitä tullut monelle myös positiivinen tulos. Onko siis mahdollista että voisin minun tilanteessani saada lääkäriltä vastaavat? Minulla ei ole tehty aukiolo tutkimusta, ja mietin että voiko silloin nuo määrätä jos kyseistä tutkimusta ei ole tehty?
Sitten vielä sellainen kysymys, että eihän tuota aukiolo tutkimusta tehdä ekalla kertaa?
Clomifenja terolut
5
200
Vastaukset
Hei,
Kiitos hyvästä kysymyksestä, joka liittyy hyvin yleiseen tilanteeseen, miten hoitaa epäsäännöllista kuukautiskiertoa kun toivoo raskautta?
Raskauden alkamiseen tarvitaan kypsä munarakkula ja ovulaatio. Klomifeeni auttaa munarakkulan kasvuun. Jos ovulaatio tapahtuu, niin myös kuukautiskierron loppupuoli, ns keltarauhashormonivaihe sujuu normaalisti. Jos ovulaatiota ei tapahdu, keltarauhashormonia ei erity, kuukautiskierto pitenee ja vuodon aikaansaamiseksi tarvitaan keltarauhashormonilääkitys, esim. Terolut.
Kompa on siinä, että meidän tulisi tietää tarkasti milloin ovulaatio tapahtuu klomifeenilääkityksen jälkeen, jotta Terolut lääkitys voidaan aloittaa oikeaan aikaan, muutoin se haittaa raskauden alkua. Ja kuten edellä yritin sanoa, jos klomifeeni saa aikaan kunnollisen ovulaation, terolutia ei tarvita.
Munanjohtimien aukiolotutkimus tehdään jos on syytä epäillä, että munanjohtimesi ovat vaurioituneet esimerkiksi sairastetun sukupuolitaudin tai muun sisäsynnyttimien (kohdun ja munasarjojen) tulehduksen vuoksi. Tutkimusta ei ole mitään tarvetta tehdä ensimmäisellä kerralla! Aukiolotutkmus suositellaan tehtäväksi heti kuukautisvuodon loputtua, mutta ennen ovulaatiota.
Kannustavin terveisin
Anne-Maria / Väestöliiton klinikat- mietiskelijä.
Kiitoksia vastauksestasi.
Olisiko siis minulle mahdollista määrätä jompikumpi lääkkeistä?
Unohtui mainita asia, että minulla ei tiedettävästi ovulaatiota tapahdu, tai ainakaan en ole sitä saanut testeihin näkymään. Olemme menossa julkiselle puolelle hoitoihin. Onko mahdollista pyytää tehtäväksi tuo aukiolotutkimus jo ekalla kerralla? Mieltäni vaivaa, että kun yritystä on näin pitkään ollut, en ole tullut raskaaksi.
Olen sairastanut klamydian, ja pelkään että se on vaikuttanut munajohtimiini.
Haluaisin tuon tutkituttaa jo ekalla kerralla, koska yritystä on näinkin pitkään jo ollut. Onko siis mahdollista soittaa ja sopia se tehtäväksi ensimmäisellä kerralla mikäli vain kierto sopii siihen? Hei,
Saat varmasti sinulle sopivan lääkityksen lääkäriltäsi. Sinä voit soittaa poliklinikale ja kysyä tuota aukiolotutkimusmahdollisuutta jo ensimmäisellä käynnillä. Käytännöt voivat vaihdella eri sairaaloissa ja poliklinikoilla joten parhaiten asia selviää kun kysyt sitä suoraan heiltä.
Hyvää jatkoa
Anne-Maria- osaisitko auttaa mua?
ittellä samantapainen kysymys. sain gyneltä kk puuttumisten takia primolut nor 10mg ohjeella 10 päivää ja sitten ootellaan alkaisko kk? no alkoi ja tulivat 2-3 päivää sen jälkeen ku vikan tabletin otin. vuoto kesti 7 päivää ja siitä laskin et joka kuuun. 12 päivä aloitan sen 10 päivän kuurin ja kk alkaa siten 2 päivän jälkeen siitä...
mut missäs vaiheessa se munasolu olis valmis? ennen vai jälkeen sen kuurin aloittamisen? ei meinaan 2 päivässä pysty kovin kinnittymään... vai voiko? ja vuoto on sellainen magamonsuuni et 1-2t välein pitää vaihtaa super tamppooni et ei housut värjäänny... ja nyt lisänä paksuin yöside myös päivällä :(
tässä kävi niin et unohdin hakea uuden kuurin ja kk alkoivat mut 1viikon myöhässä ja yhtä kipeinä.... joten pitäiskö katsoa tää kuu et alkaisko ne kk ihan normaalisti vai otanko tbl kuten määrätty...
jatkot jäi epäselväksi et miten kauan aikaa tota syön?
sellainen ajatus tullut et pitäiskö tota 10 päivää lyhentää esim 8 päivän kuuriin sitenhän siinä olis 4 päivää enen ku kk alkais vai alkaisko ne kuitenkin 2 päivän jälkeen kuten tossa 10 tbl jälkeen? kai se niin menis?
osaisitteko jeesiä mua tälläeiseen kysymykseen :)
gynell meno ittee jännittää ihan kauheesti vaikka tiedän mitä siinä tapahtuu mut joistain syystä mä oon kauuhuissani....
kiitos jos vastailet tähän kys.
KIITOS :)
Hei!
Primolut Nor on keltarauhashormoni, jolla voi käynnistää kuukautiset, jotka ovat jääneet puuttumaan sen vuoksi, että munasolu ei ole kasvanut ja irronnut ja tällöin oma keltarauhashormonin eritys jää puuttumaan ja se korvataan lääkkeellä, jonka lopetettua tulee ns. tyhjennysvuoto. Keltarauhashormoni ei kuitenkaan vaikuta munarakkulan kasvuun eikä irtoamiseen, joten sen vuoksi tarvitaan myös alkukiertoon lääkitys. Käytössä on usein Clomifen-niminen viiden päivän tablettikuuri.
Kuulostaa siltä, että sinun kannattaa mennä tarkaisin gynekologin vastaanotolle ja kertoa raskaustoiveistasi sekä miten runsaat vuodot sinulla ovat. Suosittelisin tekemään alkukierrosta ultraäänitutkimuksen, jossa nähdään ettei sinulla ole kohdussa esim. myomaa tai polyyppia. Ne ovat hyvänlaatuisia muutoksia, mutta voivat aiheuttaa kuvaamasi kaltaisen runsaan vuodon ja myös heikentää raskausmahdollisuutta ellei niitä poisteta.
Mikäli gynekologisi ei ole erikoistunut lapsettomuushoitoihin, hän varmasti neuvoo sinut oikeaan paikkaan.
Ystävällisin terveisin,
Anna-Kaisa/Väestöliiton klinikat
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113545MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja611002Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60833- 171824
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768