Säteilytilanne

Säteilytilanne Loviisassa tänään klo 15.15 oli 0,20 - 0,24 mcSv/h, vuosi sitten 0,13 eli nousua noin 50 %. STUK:in sivuilla muutosta ei näy.

Japanissa vuodenvaihteen tienoilla tapahtuneet kolme voimakkaampaa maanjäristystä tekivät jotain: Fukushima 3:n viereltä mitattu cesiumin säteily on kolminkertaistunut, kolmosyksiköllä tulipalo useita vuorokausia ja nelosyksikön käytetyn polttoaineen varasto mahdollisesti romahtanut. Ainakin altaan vuodon oli ilmoitettu kolminkertaistuneen jo ensimmäisessä järistyksessä.

Tyynen valtameren pohjoisosien mursuilla oli jo aiemmin havaittu verestäviä haavaumia ihossa, karvanlähtöä, vettä keuhkoissa, maksassa valkeita länttejä ja aivokasvaimia. Nyt samat vauriot on havaittu myös hylkeissä Alaskan ja Venäjän kaukoidän rannikoilla. Lintuja kuolee Japanissa ja USA:ssa poikkeuksellisen paljon. Japanissa syntyy normaalia vähemmän lapsia ja niistäkin paljon epämuodostuneina ja tällaiset siellä tapetaan heti kuten aina ennenkin.

Näin se massasukupuutto alkoi etenemään...

17

135

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mdiin

      Jaahas, sitä on taas luettu hassuja uutisia....

      • Myy ne sen mittarin sinullekin, mutta onkos rahaa ja osaatkos käyttää? Kas siinä se pulma! Ja hassuja uutisia on maailmalla usein jo paljonkin ennen kuin Suomessa on päätetty saako niitä julkaista vai ei.

    • demeter

      Mistä saat nuo tiedot, sitroen ? Tiedän, että pystyt mittaamaan, mutta nuo tiedot maailmalta ?

      • demeter

      • Tietoja maailmalta löytyy esimerkiksi linkistä http://enenews.com/ ja siinä esitettyjen keskustelujen linkeistä. Sensuurista huolimatta tietoa liikkuu ja kirjoittajia on tavallisista pulliaisista professoreihin.

        Mittarin ostin taannoin itse omaksi huvikseni, kun on ilmennyt syytä epäillä virallisia tietoja. Maksoin siitä kohtuuhyvän tietokoneen hinnan, täällä Suomessa ei ole halvempia myynnissä tietääkseni. Verkkokaupasta saisi, mutta en uskalla tilata...

        Mittari on virallisesti kalibroitu Cs137:lle (gammasäteily) ja tarkkuudeksi ilmoitetaan plusmiinus 5 %.
        Just äsken Loviisassa oli säteilyä 0,17 mcSv/h mikä laski sitten 0,13...0,14 tasolle. Eli reilusti vähemmän kuin eilen.

      • sitroen kirjoitti:

        Tietoja maailmalta löytyy esimerkiksi linkistä http://enenews.com/ ja siinä esitettyjen keskustelujen linkeistä. Sensuurista huolimatta tietoa liikkuu ja kirjoittajia on tavallisista pulliaisista professoreihin.

        Mittarin ostin taannoin itse omaksi huvikseni, kun on ilmennyt syytä epäillä virallisia tietoja. Maksoin siitä kohtuuhyvän tietokoneen hinnan, täällä Suomessa ei ole halvempia myynnissä tietääkseni. Verkkokaupasta saisi, mutta en uskalla tilata...

        Mittari on virallisesti kalibroitu Cs137:lle (gammasäteily) ja tarkkuudeksi ilmoitetaan plusmiinus 5 %.
        Just äsken Loviisassa oli säteilyä 0,17 mcSv/h mikä laski sitten 0,13...0,14 tasolle. Eli reilusti vähemmän kuin eilen.

        Just kävin eri myyjien sivuilla ja kallein taisi olla vähän yli 500€ ja halvin noin 300€. Joten ne nykyjään ainakaan kalliita ole. Yksityinen noilla mittareilla ei mielestäni tee mitään jos ei halua leikkiä mittareitten ja lukujen kanssa.

      • Nittaminax kirjoitti:

        Katselinpa huvikseni minäkin.
        Suomesta en löytänyt muita kuin kotimaisia Kata -mittareita jollainen minullakin on. Kaksi jälleenmyyjää ilmoitti hinnan: toinen noin 630 euroa, toinen 930 euroa... Itse maksoin noin 600 euron hujakoille. Ulkomailta saisi paljonkin halvempia samoilla ominaisuuksilla ja taas monipuolisempia (mukana beeta- ja alfamittaus), mitä en Suomesta löytänyt.

        Lelukäytössähan se minulla lähinnä on, mutta minä nyt vain tykkään aina joskus vilkaista mikä on senhetkinen tilanne.

        Ruoka-aineitten mittauksiin tämä on epätarkka, koska tarkkuudeksi ilmoitetaan plusmiinus 200 Bq/kg. Radonmiitakseen saisi lisälaitteen, mutta sen nollaus on turhan vaikeaa (12 tuntia 105 asteessa - sähköuunissako???).

      • demeter
        sitroen kirjoitti:

        Täytyy myöntää, ettei minuakaan mittarit kiinnosta, eikä nuo lukematkaan muussa mielessä kuin siinä, että onhan se kiinnostavaa tietää, millainen todellisuus avautuu sen tiedon kautta, mitä ei kerrota virallisesti.

        Lukemillehan emme mitään voi ja tieto lisää tunnetusti tuskaa, mutta itselläni
        taitaa tuskan kiintiö olla täytetty mitä maailman tilaan tulee. Eläinlajien häviäminen
        on tietysti hälyttävää ja kertoo paljon siitä, missä mennään.

        Eero Paloheimoa siteeraten: "Maailmanloppu ei ole tulossa, se on menossa".

    • akkapaha

      Ja kuinkahan paljon ihmisiä on mahtanut kuolla hiilen- ja puunpolton pienhiukkaspäästöjen aiheuttamiin keuhkosairauksiin? Onko siihenkin joku mittari olemassa?

      • demeter

        Kyllä tuosta tilastot esitettiin (akkapaha) silloin kun tahdottiin rakentaa lisää ydinvoimaloita. En kyllä muista lukuja, mutta hiukan tuntui tarkoitushakuiselta
        julkistaa tilastoja juuri silloin

    • Katselin tuossa Kinkkumittariani, Joulun alla se näytti 62000 millicelsiusta, nyt vain 21000.
      Taisi Hirvipaisti olla kuumaa kamaa. Mutta täysin ihmisen terveyden rajoissa, sanoo Puska mitä sanoo.
      Minä vähän luulenkin että 62000 millicelciuksen annoksiin kuolee enemmän ihmisiä kuin millisievertien.
      Yleensä reippaat 80v ja aina vain useampi yli 90v.
      Harmi vaan, että monet heistä osaavat kirjoitella nettiinkin. :)
      Rasva tekee hyvää Aivolle.
      Ja Mursuillekin, saa tulla syväkin haava ja ruma arpi niin naisensa sen kun tykkäävät.
      Mitä enemmän ydinvoimaa, sen vähemmän sulavaa napajäätä ja Jääkarhut voivat hyvin.
      Onneksi kuitenkin Kiina, Venäjä, Intia ja Jenkit näyttävät Euroopan lapsellisille keskisormaan ja käärivät hyvät voitot ja työllistävät kivasti, kiitos päästökauppojen autuutta .
      Mursut hyötyvät ilmaston lämpiämisestä ja minäkin toivon samalla hyötyväni, minä haluan Palmumetsikköjä Päijänteen karuille rannoille ja värikästä kalastoa ja Koralleja.
      H.

    • 1943

      Tulevaa vertailua varten Loviisasta kerättiin näytteitä mm. ruoka-aineista 1960- luvun lopulla. Työtoverini analysoivat niitä. Miten lie seurattu tämän jälkeen. Luulen, että ihminen alkaa sietää säteilyä yhä enemmän, kun pikkuhiljaa altistuu. Tai sitten vain säteilyä sietävät jäävät jäljelle.

      • demeter

        Niin, jommin kummin (1943) ihminen alkaa sietää lisääntyvää säteilyä tai sairastuu. Kai se luonnonvalinta toimii uusissakin olosuhteissa.
        Ja onhan meillä Mars (Stephen Hawking lohduttaa).

      • 1943
        demeter kirjoitti:

        Niin, jommin kummin (1943) ihminen alkaa sietää lisääntyvää säteilyä tai sairastuu. Kai se luonnonvalinta toimii uusissakin olosuhteissa.
        Ja onhan meillä Mars (Stephen Hawking lohduttaa).

        Ihmeheppu tuo Hawking. Hän on saanut huonot lähtöpisteet, mutta ilmeisesti hänen ympärillään on ollut henkilöitä, jotka ovat pystyneet auttamaan. Elämä ei tosiaan ole oikeudenmukainen. Jään suosiolla maahan, en lähde Marsiin. Ellei nyt sitten käy niin, että siellä henkiolentoina tavataan tuonpuoleisessa.

      • sitroen.

        Kertoivat jossakin ulkomaan sivuilla, että Tsernobylissä olisi kehittynyt säteilyä kestävä hiirikanta. En tiedä onko totta vai keksittyä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      105
      7411
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      100
      5255
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      116
      3506
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      25
      3451
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2544
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1866
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1511
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      345
      1485
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1356
    10. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      55
      1318
    Aihe