Park com

Melkoisen fiksu kaveri duunissa tuolla. Vahtii seport-hotellin eteen ajavia autoja, ja kirjoittaa maksulapun sen muutaman minuutin aikana kun asiakas on hakemassa pysäköintivoucheria hotellin respasta. Hotellilla olivat melkoisen tyrmistyneitä ko.toiminnasta ja luonnollisesti hoitavat maksuvaatimuksen peruutuksen, mutta eikö tuollaisesta toiminnasta synny kaikille paljon ylimääräistä työtä, ja hotellille kiukkuisia asiakkaita. Saavatko nämä lappuliisat bonuksensa jokaisesta kirjoitetusta lapusta, vaikka sitä ei edes maksettaisi?
388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

vältellä kaikkia yrityksiä, missä nuo rikolliset rahastaa.

Äänestä

Vähän mutta asiaa.Itse en mene myös lähellekään firmoja joiden alueella nämä syöpäläiset kyttäävät. Seaportissa on ollut useasti mukava yöpyä mutta pitää jatkossa harkita

Äänestä

Joko Suomen lakia on muutettu niin, että ketä tahansa voi toimia sakottajana missä milloinkin lystää - ainakin jos on sopinut jonkunkin kiinteistönomistajan kaa?

Ovatko mainitun hotellin edessä olevat autopaikat edes hotellikiinteistöä vai voisivatko ne sittenkin olla yleistä katualuetta? Luulisi, ettei katualueella voisi muut sakottaa kuin kunnallliset pirkot tai poliisi!? Jos olet ajanut suoraan mainitun hotellin parkkilaitokseen asia on tietenklin eri.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


turun satamassa kirjoitti:

Melkoisen fiksu kaveri duunissa tuolla. Vahtii seport-hotellin eteen ajavia autoja, ja kirjoittaa maksulapun sen muutaman minuutin aikana kun asiakas on hakemassa pysäköintivoucheria hotellin respasta. Hotellilla olivat melkoisen tyrmistyneitä ko.toiminnasta ja luonnollisesti hoitavat maksuvaatimuksen peruutuksen, mutta eikö tuollaisesta toiminnasta synny kaikille paljon ylimääräistä työtä, ja hotellille kiukkuisia asiakkaita. Saavatko nämä lappuliisat bonuksensa jokaisesta kirjoitetusta lapusta, vaikka sitä ei edes maksettaisi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu