kun humalainen häirikkö sai terrorisoida vapaasti loppiaistanssiaisissa. Mukava tilaisuus sai ikävän jälkimaun kun kukaan ei puuttunut tilanteeseen. Noin voimakkaassa humalassa olevat tahtovat pilata muiden illan. Jos kyseisellä henkilöllä on ongelmia kuningas alkoholin kanssa niin apua on saatavilla ja varmasti edustamansa uskonnon (jota hän mainosti kovaan ääneen) kirkkoherra auttaa mielellään ja ohjaa eteenpäin hoitoon jottei tilanne pääsisi tuosta enää pahenemaan. Olimme syvästi pettyneitä kyseisen henkilön käytökseen.
Missä olivat järjestysmiehet
6
255
Vastaukset
- rahat ruokaan
Loppiaistanssiaiset pääskynpesässäkö?
No, niihin tanssiaisiin ei tainnut ihan tavalliset kansalaiset päästäkkään, olihan lipun hinta niin tyyris. Sai sillä rahalla kaupasta useamman päivän ruuan.
Uskontokin jo vedetään sinnekin mukaan, kuka kavala???- siellä just
valitettavasti tämä kyseinen henkilö teki sen humalaspäissään... uskokoon jokainen vaikka pihakoivun kääpään jos haluaa mutta tällä kertaa kyseinen uskonto sai todella huonoa mainosta. Uskontoa ei pidä tuputtaa eikä mainostaa. siinä menee minun rajani.
- Käytöstavat ilmaisia
Eli tahdotkos sanoa, että kun rahaa löytyy, ei sillä käytöksellä ole niin väliä? Vai etkö itse humalasi takia päässyt tuonne tansseihin? Mistä katkeruutesi (selviä?) tansseja kohtaan johtuu? Vai tuolle Pääskynpesällekö olet katkera vai uskonnolle yleensä?
Kerro ihmeessä, mitä viestilläsi tarkoitit. Tanssien pääsymaksu tulikin jo selväksi, mutta on tilityksessäsi vielä jotain muutakin selvitettävää. - ne on ilmaisia
Käytöstavat ilmaisia kirjoitti:
Eli tahdotkos sanoa, että kun rahaa löytyy, ei sillä käytöksellä ole niin väliä? Vai etkö itse humalasi takia päässyt tuonne tansseihin? Mistä katkeruutesi (selviä?) tansseja kohtaan johtuu? Vai tuolle Pääskynpesällekö olet katkera vai uskonnolle yleensä?
Kerro ihmeessä, mitä viestilläsi tarkoitit. Tanssien pääsymaksu tulikin jo selväksi, mutta on tilityksessäsi vielä jotain muutakin selvitettävää.Tarkoitin sitä että yksi humalikko riittää pilaamaan mukavan tilaisuuden. En todellakaan ole katkera Pääskynpesälle tai uskonnolle. Toivoisin vain että seuraavan kerran tuossa tilaisuudessa olisi järjestysmies. Ja uskonnon suhteen en pidä siitä, että humalainen esittää kovaan ääneen alatyylin kielenkäytöllä uskovaa. Itse en harrasta kännäystä joten sen suhteen kanssa ihmiset saavat olla rauhassa. Pahoittelen kovasti että ymmärsit viestini väärin, taidan tarvita ilmaisukurssilla käyntiä.
- rikkaat juhlii
Kirkkouskovaiset hyväksyvät juopottelun, joupottelevat jopa kirkossakin. Joupottelusta ei pitäis moittia kun mallia näytettään ihan kirkonalttarilla.
Tavan köyhällä ei ole varaa maksaa 50 euroa yhdestä huvi-illasta. - Kiiltoa
Suomessa on yleistynyt amerikkalaistyylinen hyväntekeväisyys. Hyvälistö tanssii,syö ja juo jalo "olen hyväntekijä-kiilto" otsissa loistellen.........
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974339Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293243No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351368
- 10979
- 152976
- 6904
- 20864
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12852- 26805