Minua on alkanut epäilyttämään, että ihmisen tyytyväisyys määräytyy hänen sosiaalisuutensa mukaan.
Jos ihminen on vähemmän sosiaalinen, ei hänen silti tarvitse olla tyytymätönkään, mutta ei hän tyytyväinenkään ole.
Ole vaikka työtön, niin sosiaalisuudellasi pystyt voittamaan ihmiset puolellesi. Erakkona karkotat ne vähätkin ihmissuhteesi, joita sinulla työssä käyvänä olisi. Sosiaalinen ihminen pystyy puhumalla tekaisemaan itselleen työn, vaikka mitään työtä ei olisikaan. Hän vain puhuu ja työ syntyy kuin itsestään.
Sosiaalinen ihminen etsii syitä olla ihmisten parissa, vähemmän sosiaalinen tarvitsee perustellun syyn olla ihmisten parissa.
Elämän voi hyvin perustaa sosiaalisuuden varaan, jolloin ihminen on aina osittain muiden kannatettavana, mutta erakon aina kannatettava itsensä yksin.
Jos ihminen on vähemmän sosiaalinen, ei hänen silti tarvitse olla tyytymätönkään, mutta ei hän tyytyväinenkään ole.
Ole vaikka työtön, niin sosiaalisuudellasi pystyt voittamaan ihmiset puolellesi. Erakkona karkotat ne vähätkin ihmissuhteesi, joita sinulla työssä käyvänä olisi. Sosiaalinen ihminen pystyy puhumalla tekaisemaan itselleen työn, vaikka mitään työtä ei olisikaan. Hän vain puhuu ja työ syntyy kuin itsestään.
Sosiaalinen ihminen etsii syitä olla ihmisten parissa, vähemmän sosiaalinen tarvitsee perustellun syyn olla ihmisten parissa.
Elämän voi hyvin perustaa sosiaalisuuden varaan, jolloin ihminen on aina osittain muiden kannatettavana, mutta erakon aina kannatettava itsensä yksin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Muutaman vuoden takaisessa "Onnen Avaimet" ohjelman testissä sain, rehellisesti vastattuna, tuloksen
- onni 78/100
- onnen taito 79/100
- olosuhteet 83/100
Olen kokenut köyhyyttä, pätkätöitä, työttömyyttä pitkäaikaisesti.
Takanani on kaksi syöpäleikkausta siihen liittyvine sädetyksineen.
En hävennyt enkä peitellyt työttömyyttäni.
En ole voivotellut syöpääni.
Kaikesta tästä huolimatta perusasenteeni elämään on melko positiivinen.
En puristele kiveksiäni sellaisten asioiden vuoksi joihin en voi vaikuttaa.
Ystäviä minulla on muutamia.
Eri asteisia tuttavia runsaasti.
Sosiaalisissa suhteissani en pyri miellyttämään ketään.
Tosin en tarkoituksella loukkaakaan mutta joskus tahallani ärsytän.
Olen suorapuheinen ja tavallisesti sanon enemmän ja suorempaan kuin olisi suhteiden kannalta järkevääkään.
Siis, itsekkäässä epäsosiaalisuudessaankin ihminen voi olla tyytyväine oloonsa.
On se vaan merkillistä, Suomi näyttelee rikasta maata maailmalla, heh, ei ihme jos olemme joutuneet lypsylehmäksi,
mutta kaikessa hiljaisuudessa köyhdytetään oma kansaa, meitä köyhiä on noin 4 mijoonaa kansasta, keskituloisia noin 20 % oikein rikkaita miljardöörejä 800 jotka käytännössä omistaa koko suomen, jotka määrää mihin suomen velkamiljaardit ohjataan, periaatteessa näitten muutamien omaan taskuun ja pannaan köyhä kansa maksamaan valtion velat, näin se menee suomessa,
kiva kun rahaa riittää eteläeurooppaan se onki tärkeintä.
Eikös tuollainen väittämä kerro vain kateudesta. Jos köyhiä on 80%, keskituloisia 20% ja hyvätuloisia vain muutama, joku on laskuopissa pahasti pielessä.
Pistetään vain tulot Gaussin käyrälle ja huomataan että keskituloisen raja on selvästi alempana kuin kateelliset kuvittelevat, samoin rikkaiden.
Valittamalla elämänsä pilaa, ei seuraansa valitsemalla.
Kaikki ihmiset ovat sosiaalisia, aivan erakot lukuunottamatta. Sosiaalisuus on vuorovaikutusta toisten ihmisten kanssa eli se on paljon muutakin kuin vain puhumista.
En myöskään usko, että kukaan saa pelkällä puhumisella työpaikan ellei sitten kyse ole työstä, jossa vain puhutaan. Ihminen, joka puhuu paljon, ei välttämättä ole sen sosiaalisempi kuin vähemmän puhuva ja enemmän kuunteleva tai havainnoiva.
Sosiaaliset taidotkaan eivät määrity sen perusteella kuinka paljon puhuu vaan enemmänkin miten missäkin tilanteessa käyttäytyy. Hyvän tilannetajun ja itsekurin omaava ihminen varmastikin pärj'ää niin työelämässä kuin ihmissuhteissaankin paremmin kuin sellainen, jolta tämä tunneäly puuttuu.
Oletko sinä törmännyt puheliaisiin ihmisiin, jotka jäisivät muiden ihmisten jalkoihin? Etpä taida olla. Hyvät puhelahjat takaavat, että ihminen pärjää tässä elämässä vähintään keskiverrosti. Jos hän olisi vaikka puliukko, niin silti hän pärjää ja puhuu itsensä ulos ongelmatilanteista.
Sen sijaan hiljaiset ja vetäytyvät ihmiset ovat niitä potentiaalisia jalkoihin jääviä, vaikka olisivat kuinka koulutettuja ja hyvästä suvusta.
Minusta asiaa voi katsoa toiseltakin kantilta.
Puhelias, ja puhelias, ne tosin ovat monille erimerkityksellisiä termejä. Kovin moni puhelias mykistää vastapuolensa, kun tämä ei saa puheenvuoroa.
Taas moni voi tarkkailla ympäristöään mietiskellen, puntaroiden, nähden ja tajuten papupataa paremmin hyvät ja huonommat puolet.
Itse koen kovin puheliaat monesti hyvin pinnallisiksi ihmisiksi, joskus.
Tuntuu, kuin puhuessaan paljon, he eivät sano mitään, tai salaavat jotain, jota toinen eksytetään ajattelemasta.
Minusta puheliaisuus tai vaiteliaisuus ei puntaroi elämän onnea, vaan on pelkkä luonteenpiirre, jopa vain opittu tapa, mm. perheissä, joissa vaimo joskus puhuu miehensä puhumattomaksi.
Itsessäni näen ja kuulen, tilanteen mukaan, puhuvan ja vaiteliaan, ihan perityn ominaisuuden.
vaito-puhelias, olen kanssasi samaa mieltä. Itsekin tunnen joitakin puheliaita, jotka karkottavat tehokkaasti muut ympäriltään, kun eivät anna suunvuoroa saati empatiaa toiselle. Tunnen myös ihania puheliaita ihmisiä, jotka ottavat toisetkin huomioon. Meitä mahtuu maailmaan monenlaisia. Hiljaisuus/puheliaisuus on vain yksi luonteenpiirteistä. Ei asiat ole niin mustavalkoisia. Varsinaisia erakkoja uskon olevan todella vähän.