Lama ajaa kreikkalaiset maalle "viimeiseen puolustuslinjaan"

Luki.

Lama ajaa kreikkalaiset maalle "viimeiseen puolustuslinjaan"

Lama ajaa kreikkalaiset maalle "viimeiseen puolustuslinjaan"
Kaupungit kurjistuvat ja kaupat sulkevat ovensa Kreikassa. Moni pakenee nyt maaseudulle etsimään uutta toimeentuloa perinteisistä elinkeinoista, The New York Times -lehti kertoi.

Velkakriisin riepottelemassa Kreikassa työttömyys on kivunnut 18 prosenttiin – nuorten peräti 35 prosenttiin – mutta yhdellä talouden sektorilla työllisten määrä on noususuunnassa. Maataloudessa työntekijöiden määrä on kasvanut yli 30 000 hengellä 2008–2010 välillä, The New York Times -lehti kertoo.

Uusiksi maatalousyrittäjiksi siirtyneet ovat useimmiten talouden kurjistumista pakoon lähteneitä kaupunkilaisia, eivät siirtotyöläisiä, tuore tutkimus osoittaa. Sen mukaan erityisesti keski-ikäiset 45–65-vuotiaat kreikkalaiset etsivät nyt turvaa ja uutta toimeentuloa maaseudun perinteisistä elinkeinoista.

Osa nuorista kreikkalaisista suuntaa myös meren äärelle kalastajiksi, vanhaan ja arvostettuun ammattiin maassa. Merenkulun oppilaitosten opiskelijamäärät ovat nelinkertaistuneet neljän viime vuoden aikana.

Ilmiö näkyy lehden mukaan myös maatalousoppilaitoksissa, kuten viininviljelys- ja juustonvalmistuskursseilla.

Kreikassa, kuten muuallakin Välimeren maissa, kotitaloudet ovat tyypillisesti investoineet varallisuuttaan kiinteistöihin ja maahan, joita on pidetty muita turvallisempina sijoituskohteina. Jopa pienituloisimmat perheet perivät usein maata ja talon.

Kun talousahdinko kaupungeissa syvenee koko ajan, moni kreikkalainen tukeutuu "viimeiseen puolustuslinjaan" ja pakenee maaseudulle, lehti kirjoitti.

Luki kertoi aikaa sitten kuinka käy,jos lamaan mennään näin käy myös suomessa.Tämä on kereikassa tätä päivää,viimeinenkin paksukalloinen muuli
lienee ymmärtänyt nyt mitä on lama.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Luki.

      Muulit Luki oli oikeassa tässäkin,kaupungit tyhjenevät.Ikuiseen nousuun luottaneet muulit paskoo housuunsa.

      • ikul

        Luki ei koskaan väärässä.

        Jos on ketju, missä luki varmasti väärässä, ketju poistuu pikana.

        Luottaako luki vielä, että NMT-450 toimii aina?


      • Luki.
        ikul kirjoitti:

        Luki ei koskaan väärässä.

        Jos on ketju, missä luki varmasti väärässä, ketju poistuu pikana.

        Luottaako luki vielä, että NMT-450 toimii aina?

        ikul mistä moinen anger vaihe?Onko sulla sähköäkin jo?


      • Luki.
        Luki. kirjoitti:

        ikul mistä moinen anger vaihe?Onko sulla sähköäkin jo?

        Ai niin siihen ketjuun,noinko olet huomioinut,ei sellaista ketjua olekkaan jossa olisin väärässä,itse en ole poistanut, jos ei sheriffi ole nähnyt asian parhaaksi ja poistanut.


    • Luki.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1789
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1749
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1691
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1432
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1378
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      483
      985
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      951
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      901
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      298
      892
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      838
    Aihe