Kelan vammaistuki Down-lapselle?

Paljonko saatte?

Hei!

Paljonko olette down-lasten vanhemmat saaneet vammaistukea ja mistä saakka? Miten olette perustelleet hakemuksen?

Hain itse lapselleni tukea kun oli n. 5kk. Ensin hakemus hylättiin ja jouduin valittamaan sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalle. Kela olikin sitten päättänyt myöntää sen alimman määrän vammaistukea, eikä valitus siis koskaan edes päässyt muutoksenhakulautakunnalle..

Päätös on vuoden voimassa, päätös myönnettiin 01.03.2011 alkaen. Eli kohta taas hakemus uudelleen.

Eli miten joillekin tehdään heti päätös 1kk-16-vuotiaaksi saakka ja sillä korotetulla summalla? Miten olette osanneet perustella?

Asumme siis Helsingissä..

1

1752

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dfsgf

      Me taidettiin saada kaksi ekaa vuotta korotettua hoitotukea, ja sen jälkeen on tehty päätös ylimmästä tuesta 16-vuotiaaksi saakka. Meillä oli alku hyvin vaikea, lapsella suolistossa vakavia epämuodostumia ja ja hoito jo ekoista viikoista asti vaativaa ja rankkaa. Myöhemmin todettiin kehitysvamma vaikeaksi, esim. kommunikointi olematonta. Lisäksi muitakin lisäsairauksia on. Itse Downin syndrooma ei sinänsä oikeuta mihinkään tukeen, vaan kyse on hoidon vaativuudesta. Yleensä kai downit ovat aika tavallisia vauvoja, eikä tukea pienimmille välttämättä heru, mutta tuet nousevat sitä mukaa kun ero tavallisiin lapsiin kasvaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4018
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2881
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2302
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      844
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      746
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      740
    Aihe