Tanskalais-ruotsalainen pihakoira?

Kertoisitko kokemuksistasi kyseisestä kauniista rodusta, kiitos.
3862
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Harvinainen rotu. Se tuo omat ongelmat. Jalostuskäytössä ehkä käytettävä sairaitakin yksilöitä. Geenipohja suppea.
No suosituilla roduilla saat varoa pentutehtailijoita.
Ei ole rodun valinta helppoa.

Äänestä
  • Ei se mikään harvinainen ole. Rodun suosio kasvaa kovaa vauhtia. Suomessa rekisteröidään jo yli 100 pentua vuosittain, Ruotsissa useita satoja. Mukava luonne kaverini kahdella nartulla, hyvin terveitä ovat.

    Äänestä

Itselläni nyt 8kk ikäinen pihisnarttu. Tähän asti kaikki on ollut ihanaa, pentu on ollut yllättävän "helppo" ja päivä päivältä valinta tuntuu aina vaan paremmalta. Todella sosiaalinen koira sekä ihmisten että muiden koirien kanssa. Kotona viihtyy usein hyvin lähellä, mutta ei kuitenkaan rasittavuuteen asti. Kouluttaminen on sujunut myöskin varsin helposti, ainakin meidän yksilö on ollut nopea oppimaan eikä missään vaiheessa aiheuttanut kotonakaan tuhoja. Tietysti on yksilökohtaista. Vielä ei ole haukkua kuulunut, mikä on myöskin hyvä asia kerrostaloasumisen kannalta. Kaiken kaikkiaan sanoisin pihiksen olevan iso koira pienessä koossa. Jaksaa loputtomiin leikkiä, peuhata ja juosta metsässä eli virta ei ainakaan helposti lopu kesken ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


infoa kirjoitti:

Kertoisitko kokemuksistasi kyseisestä kauniista rodusta, kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu