Mikä ollut syynä tehdä vain yksi lapsi? Meilä on vasta pieni esikoinen...Voiko hyvä syy siihen, ettei halua toista, että ei jaksa enään esikoisen jälkeen kuunnela itkua?
te, joilla vaan 1 lapsi..
12
226
Vastaukset
- Eri syyyyy
Voi varmasti. Meillä syynä on se ettei toista ole toivomuksista huolimatta ilmaantunut.
- yks riittää
Kyllä meillä syynä on aika pitkälti se, että en jaksa enää toista vauva-aikaa, enkä kyllä raskauttakaan...
- b43y43
Meillä oli esikoinen tosi itkuinen ensimmäiset 3kk. Pitkään harkittiin tätä toista lasta ja päätettiin kuitenkin yrittää. Eihän kahta itkuista voi tulla samaan perheeseen. No tulipahan vain, tällä toisella ihan kunnon koliikki. Kolmatta saakin sitte odotella ;)
- äphihå
Jokaisella on omat syynsä siihen, ettei tee kuin yhden lapsen. Itse en aio tehdä kuin yhden lapsen, sillä kaikesta lisääntymishalustani huolimatta tämä maapallo on jo nyt liian täynnä ihmisiä enkä halua rasittaa sitä turhaan liikaa.
Lisäksi haluan turvata taloudellisesti sen yhden lapsen ja olla varma, että hän saa kaiken mitä tarvitsee. Ja että me vanhemmat saamme kaiken mitä tarvitsemme, sillä hyvinvoiva ja tyytyväinen ihminen on taatusti parempi vanhempi lapselleen kuin marttyyrivanhempi. - !!!
Meillä on ihan tosi superhelppo esikoinen! Tai siis mulla on, miehelle jo kolmas... Taitaa jäädä ainokaiseksi jo senkin takia, etten halua heti perään toista ja sitten alkaakin jo toi ikä tulemaan vastaan! Ja mies ei halua välttämättä neljättä... Ja mulla siis ihan jo pelko siitä, että kun eka on näin helppo ja ihana, niin mitä jos toinen ei olekaan terve? Lähipiirissä niin paljon nyt on surua vauvaosastolla, että tyhmänä ajattelen kaiken omalle kohdalle...
Ei siihen välttämättä mun mielestä syytä tarvitse! Sekin voi olla syy, että yks vaan riittää, ei HALUA toista... - Ei kai..
siihen mitään erityistä syytä tarvita. Joillekin se on itsestään selvää, ettei tehdä "kuin" yksi lapsi. Joillekin taas, ettei haluta lapsia ollenkaan. Itse en voisi kuvitellakaan, että lapsiluku olisi jäänyt yhteen :)
- itkut kestän
Meillä on kans vain yksi lapsi ja taitaa ainoaksi jäädä. Pikkuisemme on nyt 5 kuukautta vanha ja on koko ajan ollut todella itkuinen ja nukkunut huonosti jne. Mutta tämä ei ole meidän syy jäädä vain yhteen lapseen, toisenkin tahtoisin. Mutta en taida uskaltaa kaikkien ongelmien jälkeen lähtee toista lasta synnyttämään. Raskaus siis sujui ihan ok ja unettomat yöt itkuineenkin kestäisin. Mutta synnytys ja sen jälkeinen tila on se, mitä en enää ikinä halua. Siis synnytyksestä on 5 kuukautta ja kipu on edelleen jatkuvaa. Lääkäri ei löytänyt syytä.
- ed
sama juttu täälä kuin edellisellä vastaajalla.. en synnytyskammon takia halua enää toista synnyttää. synnytyksestä 7,5kk ja kurja muisto edelleen. poika oli myös hankala ekat 4kk, huusi kaiket illat ja nukkuminen heikkoa. nykyään niin ihana poitsu, että voisin toisen halutakkin muutaman vuoden päästä,jos sais tän synnytyskammon jollakin pois..
- awerc
Itsellä raskaus ja synnytys oli todella helppoja.Niiden puolesta voisin toisen tehdäkin.
Mutta tämä meidän ainokaisen luonne on niiiiiiiiiiiiiiin tempperamenttinen,että siinä on työtä enemmän kuin vähemmän. Pelko siitä että jospa toinen on yhtä jääräpää kun ensimmäinen niin hermo ei pidä. Nyt hermo ollut niin koetuksella lapsen kanssa. Vaikka ihana on kaikinpuolin niin tuota luonnetta on siunaantunut vähän ylimääräistäkin.... että jos tälläisiä olisi tässä kaksi niin,huh... - P
Me asutaan ulkomailla ja olemme onnellisia yhden 6kk tytön vanhempia. Toista ei ole suunnitelmissa silla ikaiselleni (36) olisi toisen jalkeen aika mahdotonta saada töita, haluamme myöskin turvata taloudellisesti lapsemme opiskelut ja tulevaisuuden. Taalla nuo systeemit ovat vahan toisenlaisia kun Suomessa, monista asioista maksetaan ja rahalla ( ikava kylla) saa parempaa. En ehka jaksaisi enaa toista raskautta ja alkuaikaa vauvan kanssa, vaikka kaikki sujui hyvin.
- 18+2
Itsellä mietinnässä toinen.Raskaus oli ongelmallinen ja päättyi hätäsektioon ja keskosvauvaan.Toisaalta se pelottaa ja toisaalta haluaisi kokea toisenlaisen synnytyksen.Ikää alkaa olla lähellä neljääkymmentä,joten ei voi pitkään miettiä.Kotihoidontuella olen syksyyn asti ja jos kiva työ löytyy jne. voi olla ettei enää viitsi sotkea kuvioitaan.Lapsi oli kiltti vauvana,mutta uhmaikä on kova nyt ja tempperamenttia löytyy.Mies on reissutöissä,joten arki yksin ja mummon varassa.
Äitini sanoi,kun kysyin miksei minulla ole sisaruksia,että hän ei jaksanut uutta vauvaa.Taustalla varmasti myös kahden lähes täysiaikaisen lapsen menehtyminen raskausaikana.Itse en ole juuri kaivannut sisaruksia,mutta suku käy vähiin lapsellani,kun minusta aika jättää,kun ei ole serkkujakaan.Siksikin miettii,olisiko sisarus tarpeen. - Tarvitseeko syytä?
Kaikki syyt on hyviä! Ja miksi pitäisi olla edes jokin syy? Miksi lapsia pitäisi olla enemmän kuin yksi? Vaikka olen kyllä huomannut, että monen mielestä kuuluisi olla ja yhtä lasta ihmetellään ja pitää selitellä.
Omat syyni on, että en haluaisi enää synnyttää, raskausaika vaivoineenkaan ei houkuta, en halua enää valvoa niin paljon jne. Toiset lapset nukkuu hyvin yönsä, meillä ei ole nukkunut. Ja ei vaan ole tullut tunnetta, että haluaisin toisen lapsen. Vaikka lapseni aivan ihana onkin ja
rakastan häntä kovasti.I kääkin alka mulla ja miehelläni olla jo sen verran, että sekin on yksi syy. Pelottaa myös, että jos toisella kertaa raskaus ei sujukaan hyvin, tulisi keskenmeno tai lapsi ei olisi terve.
Ja yhdessäkin lapsessä on ollut tekemistä. En tiedä pärjäisinkö useamman kanssa. Vaikka toisilla onkin kaksosia ja useita pieniä lapsia...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242921No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760