Itsensä jatkuva tarkkailu

Depersonalisaatio taitaa olla nimitys tuolle tuntemukselle. Terapiasta vois olla hyötyä, paikallinen mt-toimisto , varaa aika sinne ja siitä se lähtee.

Pystymettä-arvauksena heitän, että tällaiset luonteenpiirteet ovat kehittyneet ehkä taaperoikäisestä lähtien. Voisi veikata, ettet ole saanut syli-ikäisena riittävästi huomiota.
Tarvitaan ehkä vuosien siedätyshoito omien asenteiden oiklaisemiseen. Mutta tarviitko sitä? Itsekriittisyys loiventuu ehkä siedettäväksi.
On kuitenkin selvää, että liiallisellakin itsekriittisyydellä on tilansa. Hirmuisia vastakohtia itsekriittisyydelle on, niitä 'euroopanomistajia'.

Hei! Kärsin samantyyppisistä oreista, minulla on todettu ahdistuneisuushäiriö. En niinkään tarkkaile itseäni ulkopuolelta, mutta joka tapauksessa tarkkailen itseäni paljon, miten puhun, mitä pitäisi sanoa, näytänkö tyhmältä kun seison tai kävelen näin, pidänkö käsiäni oudosti ym. Oireet pahenevat sosiaalisissa tilanteissa, erityisesti jos olen yksin tai tilanteet ovat minulle pelottavia/vieraita. Esim. kaupassa käyminen yksin, bussilla matkustaminen yksin. Tämä on sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Ja en usko, että näille on mitään erityistä, yhtä syytä, mielenterveyshäiriöt ovat usein monien asioiden summa ja itse en ole ainakaan jaksanut sen enempiä pohtia mistä nämä johtuvat, koska sitä on jo pohdittu terapioissa sun muissa aivan tarpeeksi. Tärkeintä on hoito ja miten oireista pääsee eroon. Itse olen huomannut, että ajatusten vieminen muualle (esim. touhuaminen harrastusten parissa ym.) auttaa, ja sosiaalisissa tilanteissa esiintyvät itsensä tarkkailemiseen liittyvät ajatukset hälvenevät kun itseään siedättää uusiin ja ahdistaviin tilanteisiin, eli menee vaan vaikka tilanne ahdistaisi. Minun ongelmani ei ole täysin samanlainen kuin sinun, saattaa olla jopa täysin erilainen, en osaa sanoa, mutta toivottavasti kertomani tuo vähän lohtua, että on niitä täällä muitakin :)

Et ole todellakaan sekopää, älä sellaisia murehdi. (Itse ainakin pidän itseäni ja myös sinua kirjoituksesi perusteella ihan normaalina ihmisenä ^^) Suosittelisin sinua varaamaan ajan psykologille, vaikka se tuntuisi pelottavalta tai epämiellyttävältä, koska itse en ole ammattiauttaja niin en siksi viitsi tässä nyt latelemaan mitään neuvoja jos ne eivät kuitenkaan ole oikeita ammattiauttaja kyllä kuuntelee ja yrittää ymmärtää tilanteesi ja pohditte yhdessä ratkaisukeinoja. Itse käyn terapiassa ja siitä on ollut paljon apua. Tsemppiä ja voimia paljon sinne!! :))

Minä myös ilmottaudun tämmöiseen itsensä tarkkailu porukkaan. Välillä kyllästyn enkä jaksa enää miettiä, silloin käännän ajatuksen niin että olen mikä olen ja teen ja sanon ja olen oma itseni! Joko tyypit tykkää minusta tai sit ei, kaikista ei tarvi tykätä eikä miellyttää! Eli ajattelen itsekkäästi ja se auttaa!! Kannattaa kokeilla tollee skarpata itseä. Tää auttaa ainaki hetkeksi ja tulee hyvä mieli :)

Täällä kans yks samaan ryhmään kuuluva!
Luulempa että se johtuu huonosta itsetuntemuksesta, - tunnosta ja -luottamuksesta, koska se ilmenee etenkin sosiaalisissa tilanteissa jolloin suorituspaineet ja epävarmuus kasvaa.
Mulla on kans ahdistusta ja lääkkeet siihen.
Luulin että oon ainoa jolla on tämänkaltasta, enkä ole osannut sitä selvästi sanoin kuvailla terapeutillekaan. Kiitos aloituksesta, ehkä nyt osaan pukea sanoiksi tämänkin asian:)

Minulla on tuota itseni tarkkailua myös. Ahdistusta on paljon ja sos.tilanteissa vaikeaa, mutta kaikista rasittavinta on ihan kotonakin itseni tarkkailu. Saatan miettiä etukäteen miten teen asiat, ja vaikka olisin tietokoneellakin saatan tavallaan vähän tarkkailla itseäni istumassa ja katsomassa esim. jotain videota ulkopuolelta. Luulen että mulla se johtuu depersonalisaatiosta joka taas johtuu traumasta ja ehkä myös ahdistuksesta, mutta se vie varmaan hirveänä energiaa! Eihän sitä pysty olemaan yhtään spontaani, eikä rentoutumaan. Aivan kamalaa, enkä ole aina edes tiedostanut tätä ongelmaa. Nytkin jotenkin tarkkailen itseäni, en osaa selittää mutta en vain pysty olemaan. Olenko koko ajan ahdistunut? :(

SAMOIN. Haluaisin jatkaa tätä keskustelua täällä? Kun ei tästä oikein voi puhua kenellekään.

Mistä tähän voi saada apua?

Annan Sinulle neuvon. En osaa sanoa auttaako se Sinua vai ei. Jos Sinulla on mahdollisuus mennä luontoon, joko omalle kesämökille tai kaupungin virkistysalueelle. Tee pienet retkieväät ja lähde luontoon.Kesä on uskomattoman kaunis vielä elokuussakin. Levitä viltti ruohikolle ja katsele kirkasta sinistä taivasta. Anna lupa itsellesi Minä olen ansainnut tämän kaiken. Hengitä syvään raikasta ilmaa ja iloitse mitä näet ympärilläsi. Muun kaiken voit unohtaa. Tämä hetki on vain Sinun! Olet vapaa! Iloitse ja riemuitse taivaan linnuista, valkoisista pilvenhattaroista, elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa!

Suprium auttaa noihin sun oireisiin. jo 50mg auttaa samana paivana.

Et ole yksin! täällä ihan sama juttu, ihan kuin mun kirjottama viesti. Terapiakaan ei mulla oikein toimi kun en osaa olla oma itseni, vedän jotain roolia ja esitän et kaikki on kunnossa vaik ei ole. Aina kun tapaan ihmisiä mä muutun ihan toiseksi kun oikeesti oon. Mulla on myös paniikkiäiriö. Lääkkeet jätin kun ne vaan lisäs sitä epätodellista oloa. Tuntuu kokoajan et olisin jossain elokuvassa ja muut tarkkailee mua. En tiedä miksi teen mitään, en ainakaan itseni vuoks vaan jonkun muun. Kun puhun niin tuntuu et mun puhe tulisi jostain ulkopuolelta enkä löydä sanoja :( alkoholi lievittää oireita mut se ei oo koskaan hyvä lääke

Toisaalta itseään pitää tarkkailla. Kaikkea sitä mitä suuhunsa laittaa, mitä suustaan päästelee. Myös toimintojaan on tarkkailtava.
Asentoa, miten istut, välttääksesi ryhtivirheet. Istuessani tietokoneella, tahattomasti pidin oikeaa kyynärpäätä tuolin käsinojalla.
Siitä seurasi kivulias hiirikäsi. Kysyin tutulta fysioterapeutilta miten sen voi kotikonstein saada paremmaksi. Ihan vaan venyttelyjä suositteli.

Aluksi sattui valtavasti, mutta päivä päivältä oikea "lapa" alkoi tervehtymään. Eikä maksanut kuin viikon toista omaa jumppaa.

Minä antaisin neuvoksi sen, että kun tulee sellaisia olotiloja että koko ajan tarkkailee itseään ym. niin yritä eläytyä toisten ihmisten asemaan, ja ajatella että he katsovat jotain aivan muuta kuin sinua. Eli että sinä et ole kaiken keskipiste vaan olet vaan pieni osa kokonaisuutta, eikä ketään kiinnosta niin paljon sinun asiasi että viitsisivät koko ajan tarkkailla vain sinua. Lisäksi keskitä ajatuksesi johonkin muuhun asiaan, jonka esimerkiksi näet, tai ajattele jotain mukavaa asiaa, jonka olet kokenut tms. ja silloin unohdat itsesi, etkä tunne olevasi niin "tärkeä" itsesi ja muiden silmissä.
Toivottavasti ymmärsitte, en oikein osannut selittää mitä ajan takaa, mutta kokeilkaa tätä kikkaa, minulla ainakin on auttanut.

Hei,

Olen kärsinyt samanlaisista tuntemukista nuorena, lisäksi sain usein paniikkikohtauksia. Minulla diagnosoitiin tuolloin paniikkihäiriö, johon sain lääkehoitoa ja terapiaa.
Ppoissaolevat" tuntemukset helppotuivat lääkityksellä, samoin paniikkikohtaukset.

Nykyään sairastan ahdistuneisuushäiriötä ja masennusta.

Pitää vain lopettaa se itsensä tarkkailu, ei siinä sen kummempaa ole. Miksi ihmeessä tarkkailla itseään? Eikö teitä kiinnosta muut ihmiset ja ympäröivä maailma? Ihminen menettää paljon, jos pyörii vain oman napansa ympärillä. Tottakai oma hyvinvointi on tärkeää. Mutta sen ylläpitämiseksi ja parantamiseksi kannattaa kiinnostua vähän muustakin.

Rajoitteista huolimatta mielenterveysongelmainenkin on ihminen.

Tyyppejähän on joka lähtöön. On ekstraverttejä ja introverttejä ja kaikkea siltä väliltä Niin se vain on. Näin tulee olemaan niin kauan kuin on ihmisiäkin maapallolla.
Itse olen introvertti, tilaamatta tahtomattani. Ja näillä sitä mennään.

Kunpa se olisikin niin helppoa, että "ota itseäsi niskasta kiinni äläkä tarkkaile itseäsi". Kun nimittäin ne omituiset olot johtuvat aivojen kemioiden epätasapainosta, joten sitä ei ihan omalla tahdonvoimalla voi estää.

Minulla myös jo edellä mainittuja oireita jotka ovat vieläpä todella pahat eikä niitä pysty hallitsemaan. Tuntuu ettei edes rauhoittavat isoinakaan määrinä auta.