Yleensä niitä kiusataan, joilla on huono itsetunto ja kotona vaikeuksia. Yhteiskunnan pitäis huolehtia henkisesti heikoilla olevista koulussa eikä sitten
vain jälkikäteen järjestää kriisiapua. Minusta kriisiapu on tietysti tärkeää, mutta
asioihin pitäisi puuttua hyvissä ajoin. Kouluihin pitäisi saada vahtimestarit, jotka
olisivat kiusattujen tukena. Samalla saatais nuorille työpaikkoja. Minun kirjastossa
nuorten huligaanien riehuminen loppui heti, kun sinne saatiin vahtimestari.
Koulukiusaaminen on vakava ongelma
2
<50
Vastaukset
- Rimmir tänään
Njaah, onko vahtimestari aina mies? Siis olisiko parempi että jo päiväkodeissa , esikouluissa ja kouluissa olisi enemmän miehiä töissä.
Yksi vaihtoehto myös opettajien välituntien vahtina olo. Samoin että he oppituntien jälkeen tekisivät pistokokeita oppilaiden kotimatka käyttäytymiselle. Jos huomaavat hälyyttäviä oireita ja kiusaamisia heti asia kuraattorille ja tieto vanhemmille.
Yhteistuumin sitten katsottava mikä hoitomuoto kiusaajalle paras, erotus koulusta tai jopa yhteyden otto sosiaalitoimistoon. - Poikkeavat kiusaajat
Niin ja keitä ne v-mäiset työpaikkakiusaajat sitten ovat? Entisiä koulukiusaajia vai koulukiusattuja mutta nykyisiä työpaikkakiusaajia, kuitenkin.
Nykyisyys ratkaisee. Aikuisen ihmisen pitää tajuat käytöksensä ja sen seuraukset vaikka olis ollut kuinka koulukiusattu. Onkohan mahtanut tykätä kovasti siitä kiusattuna olemisesta kun on alkanut työpaikkakiusaajaksi.? Tietää miltä tuntuu olla kiusattu ja ajattelee että tekee mukavan olon toiselle kun kiusaa työpaikalla, vai:((
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1171897Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1181786Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101771Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561446Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341385Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4881026Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50966Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237913Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115911Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347869