Kumisaapas tarinoita ja muuta kivaa

Kumisaapas janne

Olen aina tykännyt naisten kumisaappaista,ihan nuoresta jannusta asti.Muistan kun elettiin ihan 70 luvun alkua ,olin seiskaluokalla.Meidän kotitalous opettajalla olivat vihreät Päivi nimiset kumisaappaat,.Sellaiset naiselliset sirot ja kapeakärkiset.Ihailin niitä aina ja varsinkin silloin kun hänellä oli tummanruskea hame yllään.Se tapahtui eräänä tiistai aamuna ,kotsan tunti oli aluillaanTämä opettaja Liisa nimeltään ,pyysi minua kellariin mukaansa .Piti jotain tavaroita tuoda
sieltä,ja menimme yhdessä sinne.Liisalla oli vaalea villapusero tummanruskea hame sekä ne naiselliset kumisaappaat.Hän katsoi minua ja hymyili,"oletkos kiinnostunut minusta ja minun kumisaappaistani"hän sanoi hymyillen ."Tule niin näytän sinulle jotain,,"hän jatkoi,menimme hieman etäämmälle rapuista ja ovesta."Nyt sinä saat tutustua kumisaappaisiini lähemmin "Liisa sanoi käheällä äänellä."Tutki vihreitä kumisaappaitani hivele niitä ja tunne kumisaappaiteni naiselliset muodot niiden liukkaat pinnat,,"Liisa kuiskutti ja minä tutkin hänen vihreitä naisellisia kumisaappaitaan.Elimeni oli jäykistynyt ja Liisa huomasi sen ,"mikäs kiva vehje se täällä jököttää ".Hän sanoi ja kaivoi jäykän elimeni esiin.
Minulta päääsi hiljainen äännähdys kun lastini ruiskahti kumisaappaalle."Ei se mitään pyyhit sen vain pois" liisa sanoi.Pyyhin nenäliinallani siron kumisaappaan liukasta pintaa ja minun oli kiva olla.Liisa hyväili elintäni
ja se jäykistyi uudestaan,samalla hän ohjasi vapisevan käteni hameensa alle.
Ja riisui pikkuhousunsa pois,yhtäkkiä tunsin sormissani karvojen verhoaman kostean vaon .Liisa asettui seinää vasten istumaan vanhan puulaatikon päälle.
Levittäen reitensä ja sanoi"tule ja tee se kanssani työnny minuun sisälle ,,,ooiih"!Asetuin reisien väliin ja Liisa ohjaili jäykkää elintäni sisäänsä,tunti hyvälle kun kaluni oli hänessä ."Liikuta sitä edestakaisin minussa oooooh !"Liisa kuiskutti ,aloin liikutella jäykää elintäni ja että tuntui hyvälle .Liisa huokaili ja äänteli hiljaisella äänellä "Ooooooiiiih oiiiih ihamaa,,,,aah ooooh,,tuntuu tyv,,äälleeehh,,"Ei mennyt kauaa kun minulla tuli, ulvahdin onnesta ja lastini ruiskusi Liisan sisälle .Nousin ylös ja laitoin velton elimeni farkkujen kätköihin, Liisakin nousi ja siisti asuaan posket punoittaen ,"Älä puhu tästä kellekään nyt teimme jotain sellaista josta ei pidä puhua sait ollaa ensikertaa naisen kanssa"
hän jatkoi hiljaisella äänellä ,olimme vielä hetken kellarissa ja palasimme takaisin .Nyt kun "rikos" on vanhentunut niin nyt siitä voinee puhua.

97

17207

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eetu itte

      Minä olen tykännyt kumisaapaista ihan nuoresta kollista asti ,naisten kumisaappaista jotka on naisellisia.Tulee mieleen ihan kuuskytluvun loppu kun asuin vielä maalla,naapurin tytöllä oli punaiset pusta merkkiset kumisaappaat. Sellaiset tyylikkäät ja naiselliset .Vahtasin naapurin tyttöä salaa ja varsinkin hänen hienoja kumisaappaitaan.Hän oli hyvännnäköinen ohuessa kesämekossaan ja punaiset kumisaappaat jalassaan.Istuin maitolaiturilla ja odotin myymäläautoa,
      kun tämä naapurin sievä Sirpa tyttö saapui maitolaiturille.Ohut lyhyehkö kesämekko yllään ja punaiset kumisaappaat jalassaaan.Sirpa istahti ihan lähelleni, aloimme jutella vähän sitä sun tätä .Sain päähäni lähennellä Sirpaa ,hän vastusteli kun aloin hyväillä häntä .Kullini jäykistyi ja hivelin hänen vaaleaa reittään,"hei,,,älää,,ää viitti nooh,,et saa "Sirpa vastusteli kun käteni eksyi hänen pikkuhousuihin.Löysin hänen vakosensa ja hivelin sitä sormellani,Sirpa tyttönen kiemurteli kun hyväilin hänen pimppaansa joka kostui ,laskin pikkuhousut alas nilkkoihin ja pois kokonaan.Avasin sepalukseni ja jäykkä kullini pomppasi esille,
      asetin hänet selällensä ja työnnyin hänen vielä koskemattomaan nuoreen vakoseensa."Au,,auuutss oiiihh aaah ",Sirpan huulilta pääsi parahdus kun kullini työntyi pohjaan asti .Aloin liikutella kaluani hänen pimpsassaan edestakaisin.Sirpa huohotti ja äänteli hiljaisella äänellä kun aloin lykkiä oikein tosissani.Pian minulla tuli, annoin siemennesteen ruiskuta hänen pillunsa uumeniin Nousin ylös ja laitoin kullini piiloon housuihini,Sirpa nousi myös ja katseli posket punaisina jalkoväliään."Nyt sinä teit minulle sellaista jota ei olisi pitänyt tehdä ,,yyhyy hyy ooo,,minä voin saada lapsen tästä yyyhyyy,,yy,,"hän nyyhki hiljaa .Ei hän onneksi tullut raskaaksi vaikka pelkäsimme ,mutta mukava muisto jäi.

      • miiatiiax

      • Anonyymi

        Saiko Sirpa? Ei ihme jos itki, kun ei ehtinyt saamaan itse.


    • Kumppari kalle

      Naisten kumisaappaista olen minäkin tykännyt,ihan kuusikymmenluvulta asti.Kerran kun jäin kotiin yksin, päätin kokeilla siskoni kumisaappaita .Siniset Tuulat muistaakseni, kapeat kärjet pitkät varret ja naiselliset.Otin kaapista hänen vaalean kukallisen mekkonsa ,laitoin sen ylleni ja myös sisareni rintsikat.Tein rinnat itselleni jostain vaaterievuista.Lainasin siskoni sukkahousuja ,vedin ne jalkaani ja minusta tuntui oudon ihanalle.Posket onnesta kuumottaen vedin jalkaani siskoni kumisaappaat,siniset pitkävartiset Tuula kumpparit.Menin peilin eteen, ja miltä näytinkään nuorelta neitoselta ainakin omasta mielestäni.Läksin ulos kävelemään ,ihastelin sukkahousujen peittämiä sääriäni .Joita verhosivat kumisaappaiden pitkät varret.Tuntui kivalle kun kävelin pellonreunaa ,siskoni kumisaappaat tuntuivat mukavalle .Minun oli jotenkin jännä olla ,pippelini oli jäykistynyt ja otin sen esiin.Aloin runkata ja samalla katselin naisellisia kumisaappaita .Läksin kävelemään takaisin ja kuvittelin olevani nainen ,ei kestänyt kauaakaan kun minulla tuli .Palautttelin lainaamani tavarat vaivihkaa takaisin .Mutta aina kun oli tilaisuus niin,,,,,tein sen uudestaan,,,

    • Eija K

      Naisten kumisaappaista. olen tykännyt minäkin ihan pienestä asti .Lainailin niitä ,ja
      sovittelin niitä jalkaani .Kun rupesin tyttöilemään, niin kumisaappaat kuuluvat asusteisiini ihan luonnollisesti.Muistan kun olin ostanut kaupugissa käydessäni pitkävartiset beigenväriset lenat,tuntui mahtavalle vetää ne jalkaan ja olla naisellinen .Se oli huhtikuinen harmaanloskainen kevät aamu,olin laittaunut ja meikannut .Tuntui ihanalle kaivaa uudet kiiltävät lenat esille valkoisesta laatikostaan.Ne tuntivat hyvälle kun astelin eteisen peilin eteen ja katselin peilikuvaani.Minulla oli musta hame ja valkea villajumpperi ylläni,näytin hyvälle kun laitoin ylleni mustan pitkän takin.Menin ulos ja läksin kävelemään eräälle autiotalolle päin.Katselin uusia kumisaappaitani, ja minun oli mukava olla.Saavuin perille, ja käyskentelin pihamaalla kevät loskassa.Ihastelin peilikuvaani vanhan navetan ikkunasta,näytin naiselliselta ja kiihotuin .Keimailin ja keikistin parhaani mukaan,minun oli hyvä olla ja nautin täydellä sydämellä.Läksin kävelemään kotiinpäin ja elimeni jäykistyi,olin aivan hurmoissa kun saavuin takaisin.Menin sisälle ja aloin siivota ,pesin lattiota mopilla ja nautin naisena olemisesta .Menin pesemään eteisen latiaa ja vilkuilin peilistä itseäni,kiihotuin entisestään ja pian minulla tuli.En voinut mitään huuliltani pääsi hiljainen äännähdys kun spermalasti ruiskahti pikkuhousuihini .
      Minulle naisten kumisaappaissa on sitä jotakin ,olen tykännyt niistä niinkauan kun muistan.Aluksi lainailin salaa muiden kumisaappaita ja kokeilin niitä ja minun oli aina hyvä olla .varsinkin kun lainasin yhden neitosen ruskeita astor merkkisiä kumisaappaita.Vedin ne jalkaani ja astelin niillä salaa ulkona, ei mennyt kauaa kun piti avata sepalus ja ruiskaista lasti nurmikolle niin hyvältä se tuntui.

    • Kumisaapas-Janne

      Olin joutunut jälki istuntoon,oli tullut tehtyä tuhmia.Valvojana oli kotitalou opettaja tämä Liisa,hän saapui luokkaan helmat hulmuten.Pitkässä tummanruskeassa takissaan ja vaaleassa jumpperissaan,ruskea hame yllään ja ne tyylikkäät kumisaappaat.Liisa riisui takkinsa ja istagti pulpetille ihan eteeni,levittäen sääriänsä ja reisiänsä.Kaluni jäykistyi oitis,housujen etumus alkoi pullottaa.Ihastelin liisan muodokasta vartaloa ja pystyjä rintoja ,sekä upeita sääriä niin ja tietysti niitä upeita vihreitä päivi merkkisiä kumisaappaita.Liisa tuli istumaan viereeni ja laittoi kätensä housujeni etumukselle,"hmmm mikäs se täällä oikein pullottaa,,,"hän lausui hiljaisella äänellä.Hän avasi sepalukseni ja otti jäykän kaluni esiin,"vai niin että on oltu tuhma ,,,"liisa jatkoi,,.Laitoin käteni hameen alle ja ujutin sen pikkuhousujen uumeniin,Liisa ei vastustellut kun riisuin pikkuhousuja alemmas,ujutin ne ihan alas ja riisuin kokonaan pois.
      Liisa kaivoi kondomin ja laittoi sen kaluni päälle,Sitten hän asettui pulpetin reunalle ja sanoi,"tätähän sinä halusit ,tule ja tee se mutta tutki ensin kumisaappaitani sinä kuriton vekara."Hyväile naisellisia kumisaappaitani nuuhki kumin tuoksua tutki ja hivele liukasta kumisaappaan pintaa,,,sillai ooo sillai,,"Nyt tulet ja teet sen temppusi minulle ,,oooohmm".Liisa ohjasi jäykän kaluni sisään märkään tuheroonsa ja aloitin liikutella sitä edestakaisin,.Tuntui autuaalle ja mahtavalle,Liisa huokaili ja äänteli ja hänen lantionsa liikkui villisti."Aaaagh ooooh uuuuh ooiii,,,iiiih oooo,,,,oohh.Samalla minulla tuli siemenesteet vain pulppusivat kondomin uumeniin ,,ja hän voihkaisi ja uikutti,,,hiljaisella äänellä.Vesin velton kaluni pois hänen sisältänsä ja nousin ylös .Siitimme asujamme ."no niin nyt jälki istuntosi on suoritettu voit mennä kotiin mutta älä kerro kenellekään tästä ethän kerro,,"Läksimme luokasta ja menin kotiin onnellisena ja tyytyväisenä.

    • Kumppari Kalle

      Sellainen harmaanpilvinen kesäpäivä,olin lainaillut taas siskoni tavaroita.Ohut tummansineninen kesämekko ja sukkahousut sekä tietysti ne ihanat siniset Tuula kumisaappaat,Istuin polun varressa kivellä ja katselin sukkahousujen verhoamia sääriäni ,sekä sinisiä pitkävartisia siroja kumisaappaita.Vehkeeni jökötti jäykkänä ja kuvittelin olevani nainen.Aloin runkata ja nauttia,kuulin askeleita takaani.Säpsähdin kun eräs lähinaapurin leskeksi jäänyt rouva asteli paikalle,hän oli ihan hyvännäköinen yli neljäkymppinen ja naisellinen."Mikäs tyttöpoika se tällä istuu,," hän aloitti,punastelin häpeästä ja minua nolotti."Mennäänpäs meille niin näytän jotain "hän sanoi.Läksimme hänen kotiinsa ja astelimme rinnakkain,Hän oli
      Riitta nimeltään.Riitalla oli yllään tummansininen kesä mekko kuten minulla ,jalassaan hänellä oli punaiset Päivi kumisaappaat sellaiset sironnaiselliset.
      Perillä hän ohjasi minut kamariin ja alkoi lähennellä,vehkeeni jäykistyi uudestaan ja hän huomasi sen ."No mikäs se täällä jököttää,,annas kun katsotaan,,"Samassa hän alkoi kouria ja puristella tekorintojani ja hengittää kiihkeämmin ,,."nyt ollaankin tyttöjen kesken ja touhutaan ,,mukavia,,"Riitta jatkoi huohottaen kiivaasti.Aloin hipelöidä hänen rintojaan ja täyteläistä poveaan.Riitta riisui pikkuhousunsa ja levitti reitensä ,kaataen minut sängylle selälleen."Oooooiih ,,,oooh oolee,,et minun tyttöni ,,minun tyttöpoikani ,,ooooiih,,nyt minäotan sinut ooooh"Riitta ohjasi kaluni sisään tuheroonsa,ja alkoi keinuttaa lantiotansa kiihkeästi.Tuntui hyvälle niin hyvälle ettei paremmasta väliä,hän kietoi säärensä ympärilleni ja puristeli minua reisillään.Pian minulla lensi siemennesteet hänen tuheronsa sisään.Riitta nousi päältäni ja huohotti kuumissaan,"Kun tuollaisia puuhailet niin tule minun luokseni niin touhutaan ja leikitäään yhdessä " Riitta sanoi ja saatteli minut ihan kotinurkille ,menin vaivihkaa sisälle ja riisuin siskoni asusteet mutta Riitan luona puuhailimme ja leikimme monet kerrat

    • Kumisaapas -Janne

      Kesäinen arki aamu kauan sitten ,olin nuori kälvi ja elettiin maaseudulla .Sade oli lakannut jonkin aikaa sitten ,kävelin rannassa ja oli aikomus lähteä kalaan.Istahdin laiturille mieittimään asioita,Tuija tyttönen saapui rantaan ja tuli luokseni.Hänellä oli yllään ohut sininen kesämekko,jalassaaan hänellä oli keltaiset kumisaappaat pusta merkkiset.Aloimme jutella sitä sun tätä,Tuija istui viereeni ja minä ihailin hänen sääriänsä niin ja hänen kurvikasta vartaloansa.Keltaiset sironnaiselliset kumisaappaat näyttivät hyvältä,aloin lhäennellä Tuijaa ja hyväillä hänen poveaan.
      "Älä,,ääh ee,,,et saa,ah noo,ooh "hän esteli kun aloin puristella hänen rintojaan -Laitoin käten hänen mekkonsa alle,ja aloin hiplailla hänen pikkuhousujansa ,Tuija kiemurteli vaivautuneesti kun sain käteni hänen pikkuhousuihinsa sisälle.Laskin pikkuhousut alas ja hyväilin nuorta juuri kostuvaa teinitytön pimpsaa,Tuija vastusteli ja rimpuili kun riisuin pikkuhousut pois ,Avasin sepalukseni ja otin jäykän vehkeeni esiin,levitin hänen reitensä erilleen ja nostin mekkoa ylemmäs .Aloin työntyä hänen koskemattomaan ahtaaseen pimpsaansa,"au auutss oiiih auuhh aah ooooh oo,,ooh "Tuijan huulilta pääsi parahdus kun kaluni työntyi hänen pimpssansa .Aloin lykkiä ja rynkyttää nuoruuden innolla ja Tuija valitti hiljaa ,"aauuuh aauutss aah aah ,,ooooh oooh,,ssattuu,,,,uuh,,oooh älää,,äh laske,,ee sisällee,,eeh,,ooohh " Kiihdytin työntöjeni tahtia ja lykin kuin mieletön Tuija uikutti ja valitti ,,ja vaikeroi ,,Pian tunsin että tulee ja rajusti sittenkin ,annoin lastini ruiskuta hänen nuoren teini pimpsansa uumeniin.Nousin ylös ja napitin sepalukseni ,Tuija nyyhki hiljaa ja
      sopersi ,,"yhyy hyy,yyyäääh mitä snä teit minulle ,,oooooh laskit sisälle ny,,yyt minä voin saada lapsen,,yhyy hyy,,yyääh..Tuija nousi ylös ja läksi kotiinsa päin astelemaan keltaisilla kumisaappaillaan hiukan ontuen ja nyyhkien.

    • Kumppari-Kalle

      TYTTÖILYÄ OSA 1
      Olin lupautunut Riitalle matkaseuraksi ,olimme hänen luonaan ja hän käski minut riisuutumaan.Riisuuduin ja Riitta toi minulle sinisen kesämekon sukkahousuja sekä peruukin ja rintaliivit joihin hän oli tehnyt toppauksia.Pukeuduin asusteisiin
      ja tuntui hyvälle ,Riitta asetti peruukin päähäni Levitin kasvoihini ihomaalia jota sain Riitalta ,sitten hän toi minulle ihanat vihreät naisten kumisaappaat.Sellaiset Päivi nimiset ,vedin ne jalkaani ja minusta tuntui ihanalle."Nyt sinusta tehtiin tyttöystävä minulle"Riitta lausui kun kasoin itseäni peilistä,läksimme polkupyörillä ajelemaan
      rautatie asemalle .Minua jännitti jos joku tuntisi mutta Riitta sanoi ettei kukaan tuntisi minua .Nousimme junaan ja läksimme hänen ystävättärensä luokse ,"ole vain ihan rennnosti äläkä jännitä ei sinua kukaan tunne ja olet niin suloinen ja naisellinen "Riitta sanoi.Saavuimme perille hänen ystävättärensä oli meitä odottamassa ,läksimme hänen autollaan jatkamaan matkaa.Perillä Riitan ystävätär esittäytyi "olen Seija kukas sinä olet" hän sanoi."Tämä on ystäväni Heli " Riitta esitteli minut ja iski silmää.Seijalla oli yllään ruskea hame ja vaalea pusero ,jalassaan hänellä oli punaiset kumisaappaat pusta nimiset.
      Riittalla oli yllään sininen mekko ja punaiset päivi nimiset kumisaappaat .
      Joimme kahvit ja päätimme lähteä kävelylle läheiselle niitylle ,Seija ja Riitta vaihtoivat silmäyksiä ja merkitseviä katseita keskenään kun lähdimme ulos.
      Jatkuu,,,,

      • Kumppari -Kalle

        Tyttöilyä osa 2
        Saavuimme niitylle ja minä tunsin kiihottuvani,Riitta Ja Seija olivat ihan lähekkäin ja juttelivat keskenään.Saavuimme heinäladolle ja istuimme juttelemaan,Seija tuli luokseni ja alkoi hyväillä minua ja suuteli hellästi punaisia huuliani.Kaluni jäykistyi oitis kun myös Riitta tuli viereeni,"Heli on ihana kumisaapastyttö jolle tehdään kohta jotain kivaa,,"hän lausui käheällä äänellä.Riitta ja seija alkoivat suudella ja hyväillä toisiaan ja samalla lääppiä minua kiihkeästi.He alkoivat puristella toistensa rintoja
        ja laittoivat kätensä toistensa helmojen alle riisuen samalla pikkuhousut toisiltansa pois,Seija laittoi kätensä mekkoni alle ja riisui housuni .jäykkä elimeni pomppasi esiin.He hyväilivät toistensa alapäätä ja uikuttivat kiihkeästi,Seija alkoi suukottaa minua ja otti jäykän elimen käteensä,hän asettui päälleni ja ohjasi elimeni sisäänsä .Seijan lantio alkoi vatkata kiivaasti ja hän sanoi ,,"nyt Heli sinulle tehdään temput oooiiih ,,,aaaah aaah oooo,,,!"
        Riitta puristeli Seijan rintoja ja huohotti kiihkeästi ,samassa Seija alkoi kopeloida hänen alapäätään ja huohotti kiivaammin ja kiivaammin .Minun oli hyvä olla ja tuntui että pian tulisi ,siemennesteen ruiskahti Seijan alappän uumeniin kun laukesin .Seija nousi päältäni ja alkoi hyväillä velttoa elintäni ,
        Riitta tuli minun päälle kun elimeni jäykistyi,Seija alkoi puristella Riitan povea ja
        hyväillä tätä alapäästä pian alkoi Riitta ulista ja uikuttaa Riitta ohjasi elimeni sisään vakoonsa ja alkoi rytkyttää lantiollaan .Seija huohotti kiihkeästi häneltä pääsi valittava parkaisu kun hän laukesi,Riitta huohotti ja uikutti ,,ja häneltäkin pääisi samanlainen parahdus kun hän laukesi, minullakin alkoi olla lähellä ja niin minäkin parkaisin kun siemenet ruiskusi riitan märkään vakoseen
        Nousimme ylös ja palailimme takaisin .


    • Eräs kumppari mies

      Syksy 1979 etelä-pohjanmaalla ,olin oppilaana kurssikeskuksessa .Jalasjärvellä
      ja lehtiä lukemassa kirjastossa ,kun sisään astui tyylikäs nainen ehkä nelikymppinen .Hänellä oli yllään musta hame vaalea paita ja pitkä vaalea takki,jalassaan hänellä oli viininpunaiset korolliset ja pitkävartiset kumisaappaat .Jäin ihailemaan sitä näkyä, siinä oli jotain ennenkuulumatonta.Olin ollut pienen ikäni kiinnostunut naisten kumisaappaista,mutta tällaista en ollut nähnyt aiemmin.En voinut irrottaa katsettani niistä kumisaappaista ,ne olivat niin tyylikkäät
      naisellisen sirot ja upeat.Nainen istui ihan lähelle ,minä kävin kuumana ja tuijotin häntä ja hänen kiiltäviä kumisaappaitaan.Muistin hänen olevan töissä ihan lähellä
      kunnan virastossa,sain päähäni käydä siellä.Menin muina miehinä virastoon ,näin ne ihanat kumisaappaat naulakon luona.Päätin lainata niitä ja vein ne vessaan,Sovitin niitä jalkaani mahtuivat ihan hyvin,ja miltä tuntuikaan kävellä niillä vähän matkaa .Palasin nopeasti vessaan avasin sepalukseni ,minulla tuli ja nopeasti .Mälli vain lensi vessan lattialle kun minulla tuli.Palautin saappaat ja poistuin,mutta vierailin siellä muutaman kerran ja tutustuin niihin ihaniin kumisaappaisiin.

    • Kumisaapas Janne

      Elettiin seitsemänkymmentä lukua sen alkua, olin yläasteella ja olin jo pitkän aikaa ollut kiinnostunut naisten kumisaappaista.Siihen aikaan niitä näki yhtenään,sadesäällä sekä syksyllä että keväällä.Aika monella tytöllä ja naisella oli Astor merkkiset kumisaappaat ,ne olivat naiselliset ja tyylikkäät .Sellaiset melko pitkävartiset antiikinruskeat ja upeat.Eräällä Ritva nimisellä tytöllä oli sellaiset,ne kiilsivät upeasti ja ne näyttivät hänen jalassaan naisellisilta ja hienoilta .Olin vapaa tunnilla ja norkoilin käytävällä ,näin ne ihanat ruskeat kumisaapppaat ja aloin tutkia niitä vähän lähemmin.Vein ne mukanani vessaan ja sovitin jalkaani ,tuntuivat hyvältä ja vehkeeni jäykistyi pikimmiten .Kävelin niillä vessassa ja otin vehkeeni esiin ,minulla tuli ja komiasti .Spermat vain lensivät kumisaappaan kiiltävälle kärjelle ,Puhdistin spermat pois kiireesti ja palautin saappaat takaisin.Aina kun näin naisen tai tytön jolla oli Astor merkkiset kumisaappaat niin kiihotuin ja jäin niitä ihastelemaan .

    • Ritva

      Taisi olla kuusikymmenlukua, ihan puolivälissä niin muistelen.Istuin maitolaiturilla
      ja kulutin aikaani,minulla oli lyhyt kesämekko sekä pitkävartiset ihanan punaiset kumisaappaat muistaakseni mini merkkiset.Paikalle saapui naapurin Jouni mopollaan, hän oli minua vanhempi ainakin kaksi vuotta.Olin silloin jotain kuusitoista kesäinen,istuimme vierekkäin ja juttelimme.Yht`äkkiä Jouni alkoi lähennellä ja lääppiä minua, hän puristeli ja leipoi tissejäni ja hänen kätensä seikkaili vartalollani.Vastustin parhaani mukaan, mutta hän vain kiihtyi entistä enemmän ja puristeli tissejä yhä kiivaammin."He,,,,eeiih älää,,äähh ll,,oopetaa,,,aah no,,,ooh!".Jouni nosti mekon helmaa ja laittoi käden alapäähäni,
      yritin rimpuilla vastaan kun hän tarttui pikkuhousuihin ja riisui niitä alemmas.Hänen sormensa alkoi hivellä pimpsaani ja kiukua lemmenvakoani
      Pian tuntui että minulle saa tehdä ihan mitä vain,Jouni levitti reiteni erilleen ja
      avasi sepaluksensa .Iso siitin pomppasi esiin ja Jouni tuli päälleni ,suustani pääsi parkaisu kun immenkalvoni repesi ja siitin työntyi sisääni.Jouni alkoi liikuttaa sitä minussa ,ensin sattui jonkin verran mutta pian se tuntui paremmalle.Jouni kiihdytti liikkeitään ja rytkytti kiivaammin js kiivaammIN,pian häneltä pääsi ulvahdus ja tunsin kun jotain ruiskusi sisälleni.Hän veti veltostuneen elimensä minusta ja laittoi sen housuihin,nousin istualleni ja vedin pikkuhousut ylös.Läksin kävelemään kotiinpäin,pää painuksissa hiukan häveten
      ja hiukan myös ontuenkin.Kotona katsoin pikkuhousujani näin vain hiukan neitsyysverta, mutta minusta tuntui että minusta oli valunut sitä enemmän.Säikähdin kun tajusin että se oli Jounin siemennestettä,hän oli laskenut sisään ja nyt se valui minusta ulos.Pelkäsin tulevani raskaaksi mutta sitä ei onneksi tapahtunut .

    • Eetu itte

      Aurinkoinen kevätpäivä kuusikymmenluvun lopussa,Mirja neitonen astelee kevät -
      sohjossa .Valkoinen anorakki vaaleanruskeat hiihtohousut ja siniset kumisaappaat,Päivi merkkiset tyylikkään naiselliset ja hyvännäköiset.Mirja on vajaat kuudentoista ikäinen ,vaalea ja hyvännäköinen .Siniset kumisaappaat kiiltävät sohjosta märkinä kun hän astelee sisälle luokkaan ,Mirja riisuu takin naulakkoon ja
      kumisaappaansa myös.Minulla on aikaa lorvailla ,oma oppitunti alkaisi vasta tunninpäästä.Lainaan Mirjan kumisaappaita ,vien ne tyhjään luokkahuoneeseen .Ihastelen ja tutkin niitä, ne ovat naisellisensirot ja hivelen sileää liukasta kumia .Vedän ne jalkaani tuntuvat hyvältä kun kävelen nillä edestakaisin,kullini on jäykkä ja
      minua kiihottaa kovasti.Siniset ihanat kumisaappaat ,,niiden varret tuntuvat pohkeissa kivasti ne menevät kivasti poimuille ,,ooooo,,ooohh otan kullini esiin
      pian tulee ja sperma lentää lattialle sinisten Päivi kumpparien viereen,,mm mikä hyvänolon tunne ,,,.Herään muistoistani pakkasaamuun ,-25c pakkanen ulkona
      sisälle lämmin.Muistot lämmittää.

    • Eräs kumppari mies

      Liisa oli hiukan rehevä muodokas nainen, elettiin kuusikymmenlukua ja hän oli karjakkona meillä.Liisa oli hyvännäköinen myös kasvoiltaan, hänellä oli yllään pitkä työtakki jalassaan hänellä oli keltaiset pusta merkkiset kumisaappaat.Niitä kumisaappaita ihailin salaa samoin hänen naisellisuuttaan.Kerran olimme kahden karjakeittiössä ,Liisa huomasi että katselin häntä ja hänen naisellisia kumisaappaitaan."No mitäs katsot "hän sanoi, "katselen muuten vaan "vastasin hänelle."Taidat olla kiinnostunut minusta ja kumisaappaistani" Liisa jatkoi,nyökkäsin vastaukseksi. Liisa hymyili salaperäisesti.,ja vei minut heinälatoon."No niin nyt saat tutustua minuun ja näihin kumisaappaisiin "hän lausui,asetuimme istumaan heiniin ja Liisa tuli viereeni."Sinä veijari vai tykkäät sinä kumisaappaita ja minusta,alapas tutkia nyt näitä kumppareita ,,"Aloin tutkia niitä ja kiihotuin, hivelin kumisaappaan liukasta pintaa tutkin sen naisellisia muotoja sen kapeaa kärkeä ja ihanaa ulkonäköä.Liisa huomasi jäykän vehkeeni
      ja avasi sepalukseni,"mm mikäs se täällä jököttää annas kun liisa täti auttaa."
      Liisa ohjasi käteni mekkonsa helman alle ,löysin hänen housunsa ja laskin niitä alemmas."Laita,,aah kätesi vain housuihini,,ooooh sillai siihen kohtaan noinn ,,nn oooo,,"Liisa kuiskutti käheällä äänellä ,löysin märän karvojen peittämän vaon ja hivelin sitä sormellani.Liisa hengitti kiivaasti ja huokaili kun hyväilin sitä sormillani ,niinkuin parhaaksi taisin."R r,,iiisu housut,,kokonaa,,an oooh ota ne kokonaa,,aan poiss,,ooooh "Liisa huohotti ja asettui selälleen heiniin."Tule,eeh ny,,yyt ja tee se temppusi minulle oooiiih,,,Hän lausui ja minä asetuin hänen päällensä ,Liisan käsi ohjasi jäykän elimen sisään ja se tuntui hyvälle."Liikuta ssitä,ääh siellää,,ääh sillai ooh ooh oooiiih tuntuu hyvällee,,,,eeeh ooiiih ,,ooh"
      Minä työntelin parhaani mukaan ja Liisa vastasi työntöihin ,pian tuntui että minulla tulee ,annoin siemenesteen roiskahtaa Liisan märkään vakoseen .Huuliltani pääsi ulvahdus kun minulla tuli ,nousimme ylös ja siistimme asujamme.Liisa katsoi minuun hymyillen ja sanoi ,"miltäs nyt tuntuu kun pääsit tekemään temppusi älä kerro tästä kenellekkään niin on parempi,"Läksimme heinäladosta ja astelimme vierekkäin ,vilkuilin Liisaa ja hänen kumisaappaitaan
      olo tuntui hyvälle ja hymyilytti .

    • kumpparit 65

      Minkä näköiset nämä Pusta keltaiset kumisaappaat on? En muista.

    • Juke ihan itte

      Se oli vuosi 81 Oulussa ,olin silloisen tyttöystäväni luona.Oli sateinen päivä ja mietittiin mitä tehtäisiin ,tyttöystäväni sai päähänsä pukea minut naiseksi.No minä suostuin ja pukeuduin ,hänen ätinsä mustaan hameeseen ja valkoiseen jumpperiin.Lainasimme hänen äitinsä rintsikoita,täytteet niihin keksimme vanhoista sukkahousuista.Laitoimme toppauksia myös lantion seudulle,Hänellä oli peruukki jossa oli tummat pitkät hiukset,laitoin sen päähäni tyttöystäväni laittoi ihomaalia ensin kasvoihini ja ehosti minut sitten.Hän toi minulle äitinsä kumisaappaat pitkävartiset ja korolliset mustat Lenat ,vedin ne jalkaani ja tyttöystäväni toi äitinsä pitkän sadetakin .Laitoin sen päälleni ja menin peilin äärelle,näytin hyvältä olin kuin nainen ."Menisit naisesta ihan hyvin "hän sanoi,"lähdetään ulos kävelemään "hän ehdotti.Läksimme ulos kävelylle tuntui hyvälle ja samalla pelotti ,mitäs jos joku tunnistaisi .Kävelimme rinnakkain sateisessa säässä,vilkuilin näyteikkunoista itseäni näytin yllättävän naiselliselta.
      Tuntui mukavalta kävellä korollisilla pitkävartisilla kumisaappailla,niiden varret hankaili ihanasti pohkeisiin ja ne näyttivät tyylikkäiltä .Olin vetäissyt jalkaani myös parin tummia sukkahousuja ,niiden kanssa kumisaappaat oli upeat.
      Kaluni pyrki jäykistymään ja minulla oli vaikeuksia hillitä seisokkiani.Pysähdyimme näyteikkunan ääreen,katselin ihaillen tyylikkäitä naisten kumisaappaita ihania Lenoja ullaa oli ja tarjaa myös sekä muutama eeva merkkinen kumisaapas .Tunsin että nyt tulee en voinut sille mitään,spermat vain ruiskahteli valkoisiin pikkuhousuihin kun minulla tuli.Läksimme takaisin kävelemään ja minun oli hyvä olla ,tunsin outoa viehätystä naisten kumisaappaisiin ja tyttöilyyn myös .Nautin täysillä kokemastani, pian kaluni jäykistyikin uudestaan .Tyttöystäväni huomasi sen ja menimme erääseen baariin.Menimme vessaan ja tyttöystävä otti kaluni esille,
      hän riisui pikkuhousunsa ja nostin hänen hamettansa ,aloimme rakastella siellä.Hänellä oli viinin väriset lenat jalassan ja annoimme kumisaappaiden narista Leikimme että olimme lesboja ja sekös kiihottikin kunnolla ,eimennyt kauaa kun minulla lensi uudestaan.

      • Kunppari rouva ym.

        Mulla käy sellainen remontti reiska pihatöissä, nuori mut osaa kun opastaa. Kerran tuli kun oli huono ilma ja laitoin kupparit ja sadetakin enkä paljon muuta kun menin opastamaan. Sitten tuli kauhea sade ja mentiin saunaan kuivattelee. Poika oli ihan märkä ja sanoin että voi mennä lämpimään suihkuun, siinä riisu edessäni ja meni suihkuun. Otin märän sadetakin pois ja ei ollut kun verkkosukat ja trinsikat pällä, pojalla seiso kun näki. Pyysin että pesee mun punaset saappaat ,kun pesi katseli mun verkkosukkia ja jalkojen väliä että kiihotuin. Tykkäs mun verkkosukista ja sanoin että sille sopii punaiset mitkä kaivoin kaapista ja puin jalkoihin. vielä korsetin ja tinsikat kun suostu. Sanoin vain kun alotin naimaan että halun pitää kumisaappaat jalassa, ei kieltäytynyt eikä muustakaan kun sain olla domina. Kyl vanhempikin nainen saa nuoresta nauttia.


      • Kunppari rouva ym. kirjoitti:

        Mulla käy sellainen remontti reiska pihatöissä, nuori mut osaa kun opastaa. Kerran tuli kun oli huono ilma ja laitoin kupparit ja sadetakin enkä paljon muuta kun menin opastamaan. Sitten tuli kauhea sade ja mentiin saunaan kuivattelee. Poika oli ihan märkä ja sanoin että voi mennä lämpimään suihkuun, siinä riisu edessäni ja meni suihkuun. Otin märän sadetakin pois ja ei ollut kun verkkosukat ja trinsikat pällä, pojalla seiso kun näki. Pyysin että pesee mun punaset saappaat ,kun pesi katseli mun verkkosukkia ja jalkojen väliä että kiihotuin. Tykkäs mun verkkosukista ja sanoin että sille sopii punaiset mitkä kaivoin kaapista ja puin jalkoihin. vielä korsetin ja tinsikat kun suostu. Sanoin vain kun alotin naimaan että halun pitää kumisaappaat jalassa, ei kieltäytynyt eikä muustakaan kun sain olla domina. Kyl vanhempikin nainen saa nuoresta nauttia.

        Selasta sen pitääkin olla.Poika taitaa käydä useinkin sulla piha töissä.
        Teetekö useinkin tälläisiä leikkejä


    • Eetu -itte

      Heli oli seitsemännellä luokalla peruskoulussa .itse olin yhdeksännellä se oli 70 luvun alkua.Heli oli nätti ja ikäisekseen kehittynyt,hänellä oli ruskea hame ja takki yllään,jalassaan hänellä oli ruskeat astor merkkiset kumisaappaat .Olin jo silloin kiinnostunut naisten kumisaappaista varsinkin noista ihanista Astoreista.Juttelin Helin kanssa,vein hänet yhteen rakennukseen ,olimme välitunnilla ja jäimme kähden.Aloin hyväillä Helin uhkeaa povea ,hän vastusteli ensin hiukan .Laitoin käden hameen alle ja löysin sievät pikkuhousut,sain ujutettua käden niiden alle
      riisuin ne alemmas.Löysin vielä koskemattoman teinipimpsan ,aloin tutkia ja hivellä sitä.Heli huohotti kiihkeästi kun aloin sovittaa jäykkää elintä hänen koskemattomaan pimppaansa,Häneltä pääsi hiljainen parahdus ,kun immenkalvo repesi ja kullini työntyi hänen pilluunsa.Aloin liikuttaa kullia edestakaisin hänen sisällään,tuntui hyvälle ja aloin kuksia kovemmin.Kiihdytin työntöjä, ei mennyt kauaa kun minulla tuli ..Laukesin äännähtäen ja siemenet
      lensi Helin teinipimpsan uumeniin.Nousin pois Helin päältä ja hänkin nousi siistimme asujamme ja läksimme .Katselin kun heli käveli hiukan ontuen ja kyyneleet silmissä ruskeilla tyylikkäillä kumisaappaillaan, hiukan ontuen ja aristaen .

    • Kumisaapas Janne

      Eini oli meidän opettaja hyvännäköinen ja kurvikas,elettiin kevättä ihan seitkytluvun alussa.Einillä oli lyhyt mustahame yllään ja vaalea jumpperi,jalassaan hänellä oli pitkävartiset kumisaappaat.Naisellisen sirot ja punaiset ,tyylikkäät kumisaappaat
      Mini merkkiset ja niin naisellisen hemaisevat.Olin tehnyt jotai tuhmaa ja olin jälki istunnossa,Eini oli valvomassa jälki istuntoa,ja tuli ihan lähelle minua.Ihastelin häntä ja niitä punaisia kumisaappaita voi että ne oli tyylikäät ,,.Kaluni pyrki seisomaan ja minun oli vaikea olla ,Eini huomasi sen ja tuli ihan kiinni minuun .
      "Mikäs se täällä seisoa jököttää,näytäs minullekin"Eini kuiskutti korvaani .Kiedoin käsivarren hänen ympärilleen .Eini ei vastustellut kun aloin kopeloida hänen poveaan,hän suuteli minua ja avasi sepalukseni .Jäykkä kullini pomppasi esiin.,nostin hänen hamettansa ja löysin pikkuhousunsa.Laitoin käden pikkuhousujen alle ja hyväilin hänen pimpsaansa.Eini asettui pulpettia vasten ja levitti reitensä,hän ohjasi elimeni siihen oikeaan paikkaan .Työnnyin Einin märkään vakoon ja aloin lykkiä kiivaasti ,Eini huohotti kiimaisena kun rynkytin hänen sisällään."Ooooo,,iiiih oiiiih iha,aah,.oiiih oooo,,!"Pian minulla tuli ja siemenesteeni ruiskahti hänen vaginansa uumeniin Nousimme ylös ja siistiydyimme ,"tää,,äästääh ei sitte,,en puhuta lupaathan sen ,,oooh,,"Eini sanoi vielä hieman hengästyneenä .Läksimme luokasta ja lupasin olla kertomatta,,mutta taisimme ottaa uusiksi joskus.

    • Eetu-itte

      Elettiin kuusikymmenluvun loppua,olin yläaste ikäinen jannu jota naisten kumisaappaat kiinnosti,ja kiinnostaa muuten yhä.Meillä oli opettajana eräs Mervi niminen tyylikäs nainen,hänellä oli punaiset Pusta merkkiset kumisaappaat,ne oli naisellisen hyvännäköiset,varsinkin kun hän käveli niillä keväisessä loskassa.Ne kiilsivät märkinä upeasti,Mervillä oli usein -lähes aina ruudullinen hame,niiden kumisaappaiden kanssa.Hän oli uhkea ja niin naisellinen ilmestys ,usein tulivessaan "asiaa" ,ymmärettävästä syystä kuten jokainen arvaa.Kerran olin lorvailemassa ulkosalla ,oli vapaatunti allekirjoittaneella ,menin sisälle ja huomasin ne ihanan naiselliset kumisaappaat.Lainasin niitä ja salakuljetin ne vessaan,sain päähäni sovittaa niitä ja kokeilla niitä,ne tuntui hyvältä jalassani ja käväisin niillä ulkosalla.En ehtinyt kuin hetkisen kokeilla niitä jalkaani, kun minulla lensi ,spermat vain ruiskahti housuihini kun sain orkun jonka muistan,
      Palautin kumisaappaat takaisin vaivihkaa ,en jäänyt onneksi kiinni ja selvisin kostuneilla housuilla.

    • Ritva

      Elettiin 80 luvun puoliväliä,olin eronnut miehestäni ja olin Jannen kanssa huvilallamme, hakemassa tavaroitani jotka vielä oli siellä ja ne piti saada pois.Ylläni oli villapusero ja ruudullinen hame sekä punaiset korko kumisaappaat
      -muistaakseni Cityt sellaiset naiselliset ja tyylikkäät.Olimme kahden Jannen kanssa sisällä ,olimme jutelleet sellaisia puolituhmia juttuja ja nauraneetkin niille.Janne otti ja alkoi hyväillä minua ja puristaa rintojani,vastustelin ensin ,"noo,,,ooh mmi,,tä,,sinääny,,yyt oooiiih äläää,,h,,".Pian kuitenkin kiihotuin ja vastasin hänen hyväilyihin ja suudelmiinsa,Jannen käsi meni reidelleni ja liukui hameeni alle ,samalla tunsin kun pikkuhousujani riisuttiin ja miehiset himokkaat sormet alkoi hyväillä kosteaa vakoani.En vastustellut kun nuo kuumat himokkaat sormet puristeli turvonnutta klitorista,Janne asetti minut sohvalle selälleni ja nosti hameeni ylös lantiolle,levitin reiteni ja annoin hänen tulla sisälleni.Tuntui ihanalle kun iso suonikas siitin työntyi märkään kiimaiseen vittuuni ,ja alkoi takoa siellä ihanan rajusti ja kiivaasti.Uikutin ja
      valitin kiimaisena kun miehinen elin takoi sisälläni kiihkeästi,Janne rytkytti säälimättömästi ja ihanan -niin ihana rajusti minussa ."Ooooh ooooh ooooh oiiiihh ihanaa,,aaaah,,oiiih,,sillai sillai ooooh,,ihanaa,,aah,,!"vastasin työntöihin halukkaasti ja lantioni vatkasi villisti,alapäässsäni sykki ja sykähtelin ihanasti vittuni eli omaa elämäänsä se supisteli ja kouristeli mielettömästi,orgasmi teki tuloaan ja Janne kiihdytti työntöjään ihanasti.Viimein minulla tuli, laukesin villisti huutaen ja valittaen ,Janne survaisi elimen ihan vittuni pohjaan saakka ja lämmin miehinen siemenneste ryöppysi villisti kouristelevan vittuni uumeniin.Nousimme sohvalta siistiydyimme ja läksimme ,paluumatkalla minua nolotti vasta eronnut rouva naimassa vieraan miehen kanssa ja kiimaansa huutamassa kurkku suorana.Palasimme asunnolleni kannoimme tavarat sisälle ,janne läksi ja minä jäin itkeskelemään ja häpeilemään posket punoittaen.

    • Eija K

      Aurinkoinen keväinen huhtikuun aamu,olin laittautunut nätiksi ja naiselliseksi.Ylläni oli musta hame ja vaalea villapusero sekä pitkä musta takkini,jalkaani olin vetänyt ihanan naiselliset kumisaappaat harmaat susannat, jotka olin ostanut kaupungissa käydessäni.Läksin ulos kävelylle ja astelin maantielle,uudet kumisaappaat tuntui mukavalle jalkaan kun kävelin maantiellä,varret hankasi pohkeisiin ihanasti ja muutenkin ne tuntui hyvälle.Astelin naisellisena sohjoista maantietä hameen helma heiluen ja lantio hiukan keinahdellen ,tuntui kivalle kun sain taas olla nainen nätti ja hyvännäköinen.Nautin ihanasta kevätsäästä ja naisena olemisestani ,minun oli hyvä olla ja hymyilyttikin kun kävelin eteenpäin auringon paisteessa .Pysähdyin ja ihastelin uusia kumisaappaitani,ne oli tyylikkäät ja hyvännnäköiset, keikistelin ja keimailin hetkisen ja käännyin takaisin .Astelin kotiinpäin tyylikkäänä ja naisellisena,lantio keinahtaen ja helmat hulmuten ,ei ollut kiire ja hyvän olon tunne täytti mieleni .On asioita joista en luovu ,yksi on tämä naisena oleminen siitä nautin aina suunnattomasti ja toinen on naiselliset kumisaappaat niistä pidän hyvin paljon .

      • Hehkuva iho

        Ihana pikku kertomus :)

        "On asioita joista en luovu ,yksi on tämä naisena oleminen"


    • Eräs kumisaapas mies

      Se oli 80 luvun loppua Seinäjoella, olin sielläpäin hommissa ja katselin naisten kumisaappaita keväällä ,kun olin vapaalla ja aikaa oli.Eräällä Eija nimisellä naisella oli punaiset susanna merkkiset kumisaappaat,ne näytti hyvin tyylikkäiltä ja naisellisilta hameen kanssa ,hän oli töissä erään liikkeen konttorissa.Keksin asiaa
      siihen toimistoon ,etsin ne naiselliset kumisaappaat ja lainasin niitä salaa,menin vessaan ja vedin ne jalkaani .Kiihotuin valtavasti kun otin muutamia askeleita niillä
      kumisaappailla,ne oli tosi upeat ja niin naisellisen ihastuttavat ettei paremmasta ollut väliä .Oli pakko ottaa kalu esille se kun oli jäykkänä ,eikä mennyt kauaa kun minulla siemennesteet lensi vessan lattialle.Palautttelin kumisaappaat pikimmiten ja poistuin,mutta aina kun näin Eijan kaupungilla ne tyylikkäät Susanna kumisaappaat jalassaaan niin jäin ihastelemaan niitä.

    • 6566432§980

      Tällaisia tarinoita lukee mielellään,naisten kumisaappaissa on jotain joka kiihottaa minuakin ,olen niistä tykännyt pienen ikäni .Lisää juttua naisten kumisaappaista,kumisaappaat on ok ne naiselliset mallit .

    • Eija K

      Aivan ,olen samaa mieltä kanssasi kumisaappaissa on sitä jotain.Tuntui tässä jokin aamu sitten kivalta vetää nokian ihanat tuohen väriset cityt jalkaan, ja mennä postilaatikolle ihana kukkamekko yllä ja naisellisena ja nätiksi laittautuneena .
      Satoi vettä ja tuulikin ,mutta nautin ihanasta naisellisuuden ja naisena olemisen tunteesta ,sadetakki harteilla ja mekon helmat heiluen korollisilla siron naisellisilla kumisaappailla astellen .

    • YKS VAAN

      Naisten kumisaappaaissa on sitä jotain, tyylikäs naisellinen ja siro ulkonäkö ,ihastuttava muotoilu ja pitkät varret ym ym ,,nautin kun saan ihastela niitä,,

    • Eija K

      Ihana pilvinen varhaisaamu, läksin aamukävelylle jo ennen kello viittä,oli kiva
      kävellä vaaleassa kukkamekossa ja korolliset kumisaappaat jalassa .Naisten kumisaappaissa on sitä jotain niin ihanaa,olen pitänyt niistä jo hyvin kauan kuusikymmen luvulta asti.Nautin suunnattomasti tyttöillessäni,kumisaappaat kuuluvat asuihini ihan olennaisena osana .Ei vain tahdo löytyä naisellisia malleja ,harmi sinänsä mutta ei voi mitään no käyhän tuohen väriset kontiotkin samoin punaiset.Eilisessä iltasanomissa oli Kirsi Ståhlbergilla tuohen väriset kontiot ja hän näytti ihan tyylikkäältä niissä.

    • YKS VAAN

      Voi Eija, olet varmasti naisellinen ja tyylikäs trans leidi,,onko sinulla Cityt jos on niin oooo,oooohooo,,,,,ooiih ,,olet mm ihastuttava..

    • Helena CD TV

      Olin silloin vielä nuori poijan kölvi,elettiin kuusikymmenluvun loppua ,olin tuntenut outoa kiihotusta katsellessani naisia joilla oli kumisaappaat jalassaan.Naisten vaatteistakin olin kiinnostunut jo silloin ,lainailin siskoni asusteita ja pukeuduin tytöksi tai naiseksi aina salaa.Siskollani oli pitkävartiset kumisaappaat ,hyvännäköiset ja punaiset mini merkkiset kumpparit .Olin yksin kotona kun muut oli
      sukulaiseni häissä,puin ylleni siskoni kukallisen sinisen kesämekon ja lainasin hänen rintaliivejään ja sukkahousujansa myös .Tein rinnat itselleni jostain vaaterievuista ja vedin sukkahousut jalkaan ,tunsin kiihottuvani kun vedin jalkaani hänen punaiset kumisaappaansa.Tunsin ihanaa nautintoa kun astelin ulos ja läksin kävelemään pihamaalle,kumisaappaat tuntui niin hyvälle sääriäni vasten kun astelin pihamaalla .Kuvittelin olevani nainen ja kiihotuin enemmän ja enemmän,katselin sukkahousujen verhoamia sääriäni ja niitä ihania kumisaappaita.Niiden pitkiä varsia ja naisellisen siroja muotoja ihastelin ja nautin kävellessäni polkua pitkin,olin onnellinen kun sain olla se mikä halusinkin .Ei mennyt kauaakaan kun minulla tuli ,oli kiire ottaa se pikku veitikka esiin ja antaa lastin ruiskahtaa heinikkoon.Tyttöilen vieläkin ja nautin ihanasta naiseuden tunteesta kun saan olla nainen ja astella naisellisilla kumisaappailla
      ulkona sateessa .

    • YKS VAAN

      Helena kirjotuksesi oli kivaa luettavaa,kirjoita lisää olisi mukava lukea lisää.Samoin Eija hyvää juhannusta molemmille .

      • ripeinaskelin

        KAUPPAREISSU

        Eräänä lauantaipäivänä olin Prismassa tavanomaisilla ruokaostoksilla. Oli alkukevättä, sen takia tarkkailin tavanomaista tarkemmin muita asiakkaita, varsinkin naispuolisia. Aika harvinaista on, että naiset nykyisin pukeutuvat kumisaappaisiin kaupassa asioidessaan, vaikka säätila olisikin saapasasulle sopiva.
        Tänään näytti olevan siitä harvinainen päivä, että kaupassa asioi mies ja nainen, jolla oli tuliterät punaiset Kontio- kumisaappaat. Tämä nainen ei peitellyt kumisaappaiden varsia, vaan pitkät varret olivat housujen lahkeiden päällä.
        ”Osuin” samaan kassajonoon pariskunnan kanssa. Väkisinkin katse harhautui naisen puhtaisiin punaisiin kumisaappaisiin. Suoriuduin vähäisistä ostoksista nopeasti ja olin samaan aikaan parkkipaikalla, kun pariskunta lastasi autoaan.
        Pariskunnan auto lähti liikkeelle, samassa minäkin nostin kytkintä. Jotenkin olin keskittynyt ajatukseen, että autossa oli nainen punaisissa kumisaappaissaan ja huomasin, että en kääntänytkään kotiin, vaan aloin seurata autoa.
        Auto suuntasi maaseudulle päin, ajoi yli kymmenen kilometriä yleistä maantietä ja kääntyi oikealle sivutielle. Hiljensin vauhtia ja pysähdyin tienhaaraan. Kun olin näinkin pitkästi ajanut, päätin lähteä katsomaan, mihin tie johtaisi. Yksityistien varrella oli pari taloa, mutta kummankaan pihassa ei ollut seuraamaani autoa. Ajoin eteenpäin, huomasin sadan metrin päässä talon, jonka pihaan auto kurvasi. Olin jo aukealla paikalla ja talon pihasta oli esteetön näkyvyys autooni. Siinä vaiheessa en tiennyt, jatkuiko tie talolta eteenpäin. Talon kohdalla huomasin, että talo oli tien päässä. Oli siis tasan kaksi vaihtoehtoa, joko kääntää auto ympäri ja saman tien takaisin tai pysähtyä pihalle juttelemaan pihalle pariskunnan kanssa, joka oli kantamassa ostoksiaan kotiinsa. Pihassa ei varmaankaan joka päivä käynyt vierasta autoa, koska pariskunta uteliaan näköisenä jäi tuijottamaan vierasta kulkijaa.
        Minusta tuntui, että olisin ollut kuin pahanteosta yllätetty, jos olisin lähtenyt oikopäätä ajelemaan takaisin. Niinpä pysähdyin ja juttelin jotain, josta minulle ei ole jäänyt mitään muistiin. Ilmeisesti jossain vaiheessa sanoin, että rouvalla on kauniit saappaat. En muista, sainko tuon kommentin liittäneeksi jotenkin pihan märkyyteen.
        Aika pian talon isäntä pyysi vierasta sisään; olihan heillä vielä ostokset käsissä. Olin näkevinäni isännän myhäilevän ilkikurisesti emännälleen. Se oli heidän sanatonta kieltään, jota en vielä siinä vaiheessa käsittänyt.
        Kun pariskunta oli asettanut ostoksensa kaappeihin, emäntä kuiskasi isännälle niin, että minäkin kuulin, ”mitäs minä nyt tee”. Isäntä vastasi selvällä äänellä, kyllä sinä tiedät, mitä pitää tehdä. Emäntä oli nolostuneen näköinen ja sanoi minulle, että vieras voi tulla tänne makuuhuoneen puolelle ottaen mukaansa uudennäköiset keltaiset kumikäsineet. Jäin vähäksi aikaa ihmettelemään paikalleni, jolloin isäntä päännyökkäyksellään vinkkasi minua tekemään niin kuin emäntä toivoi. Haparoivin askelin lähdin emännän perään makuuhuoneeseen. Emäntä istui sängynlaidalla ja pisti keltaiset kumihanskat käteensä. Hän kehotti minua tulemaan peremmälle. Muuta istumapaikkaa ei ollut kuin sänky, johon istuuduin. ”Vai tuli meille vieras mies kylään”, sanoi emäntä hymyn karehtiessa hänen suupielissään. ”Mitähän meidän pitäisi ryhtyä tekemään – makuuhuoneessa”. Ilma enempiä esipuheita emäntä siirsi oikean kätensä reidelleni ja alkoi hierovalla liikkeellä siirtyä kohti jalkoväliä. Minusta tuntui, että mentiin aika lujaa parastaikaa. Päässä huimasi, mutta jälkovälissä tapahtui välittömästi. Kun emäntä silitteli siitä oikeasta kohdasta, ei jää epäselväksi hänellekään, mitä oli tapahtunut, vaikka minulla oli vielä housut jalassa.
        jatkuu


      • ripeinaskelin
        ripeinaskelin kirjoitti:

        KAUPPAREISSU

        Eräänä lauantaipäivänä olin Prismassa tavanomaisilla ruokaostoksilla. Oli alkukevättä, sen takia tarkkailin tavanomaista tarkemmin muita asiakkaita, varsinkin naispuolisia. Aika harvinaista on, että naiset nykyisin pukeutuvat kumisaappaisiin kaupassa asioidessaan, vaikka säätila olisikin saapasasulle sopiva.
        Tänään näytti olevan siitä harvinainen päivä, että kaupassa asioi mies ja nainen, jolla oli tuliterät punaiset Kontio- kumisaappaat. Tämä nainen ei peitellyt kumisaappaiden varsia, vaan pitkät varret olivat housujen lahkeiden päällä.
        ”Osuin” samaan kassajonoon pariskunnan kanssa. Väkisinkin katse harhautui naisen puhtaisiin punaisiin kumisaappaisiin. Suoriuduin vähäisistä ostoksista nopeasti ja olin samaan aikaan parkkipaikalla, kun pariskunta lastasi autoaan.
        Pariskunnan auto lähti liikkeelle, samassa minäkin nostin kytkintä. Jotenkin olin keskittynyt ajatukseen, että autossa oli nainen punaisissa kumisaappaissaan ja huomasin, että en kääntänytkään kotiin, vaan aloin seurata autoa.
        Auto suuntasi maaseudulle päin, ajoi yli kymmenen kilometriä yleistä maantietä ja kääntyi oikealle sivutielle. Hiljensin vauhtia ja pysähdyin tienhaaraan. Kun olin näinkin pitkästi ajanut, päätin lähteä katsomaan, mihin tie johtaisi. Yksityistien varrella oli pari taloa, mutta kummankaan pihassa ei ollut seuraamaani autoa. Ajoin eteenpäin, huomasin sadan metrin päässä talon, jonka pihaan auto kurvasi. Olin jo aukealla paikalla ja talon pihasta oli esteetön näkyvyys autooni. Siinä vaiheessa en tiennyt, jatkuiko tie talolta eteenpäin. Talon kohdalla huomasin, että talo oli tien päässä. Oli siis tasan kaksi vaihtoehtoa, joko kääntää auto ympäri ja saman tien takaisin tai pysähtyä pihalle juttelemaan pihalle pariskunnan kanssa, joka oli kantamassa ostoksiaan kotiinsa. Pihassa ei varmaankaan joka päivä käynyt vierasta autoa, koska pariskunta uteliaan näköisenä jäi tuijottamaan vierasta kulkijaa.
        Minusta tuntui, että olisin ollut kuin pahanteosta yllätetty, jos olisin lähtenyt oikopäätä ajelemaan takaisin. Niinpä pysähdyin ja juttelin jotain, josta minulle ei ole jäänyt mitään muistiin. Ilmeisesti jossain vaiheessa sanoin, että rouvalla on kauniit saappaat. En muista, sainko tuon kommentin liittäneeksi jotenkin pihan märkyyteen.
        Aika pian talon isäntä pyysi vierasta sisään; olihan heillä vielä ostokset käsissä. Olin näkevinäni isännän myhäilevän ilkikurisesti emännälleen. Se oli heidän sanatonta kieltään, jota en vielä siinä vaiheessa käsittänyt.
        Kun pariskunta oli asettanut ostoksensa kaappeihin, emäntä kuiskasi isännälle niin, että minäkin kuulin, ”mitäs minä nyt tee”. Isäntä vastasi selvällä äänellä, kyllä sinä tiedät, mitä pitää tehdä. Emäntä oli nolostuneen näköinen ja sanoi minulle, että vieras voi tulla tänne makuuhuoneen puolelle ottaen mukaansa uudennäköiset keltaiset kumikäsineet. Jäin vähäksi aikaa ihmettelemään paikalleni, jolloin isäntä päännyökkäyksellään vinkkasi minua tekemään niin kuin emäntä toivoi. Haparoivin askelin lähdin emännän perään makuuhuoneeseen. Emäntä istui sängynlaidalla ja pisti keltaiset kumihanskat käteensä. Hän kehotti minua tulemaan peremmälle. Muuta istumapaikkaa ei ollut kuin sänky, johon istuuduin. ”Vai tuli meille vieras mies kylään”, sanoi emäntä hymyn karehtiessa hänen suupielissään. ”Mitähän meidän pitäisi ryhtyä tekemään – makuuhuoneessa”. Ilma enempiä esipuheita emäntä siirsi oikean kätensä reidelleni ja alkoi hierovalla liikkeellä siirtyä kohti jalkoväliä. Minusta tuntui, että mentiin aika lujaa parastaikaa. Päässä huimasi, mutta jälkovälissä tapahtui välittömästi. Kun emäntä silitteli siitä oikeasta kohdasta, ei jää epäselväksi hänellekään, mitä oli tapahtunut, vaikka minulla oli vielä housut jalassa.
        jatkuu

        ”Täällä tuntuu olevan ahdasta”, emäntä tuumaili. ”Täytynee avata vetoketjua, ettei repeä”. Emäntä ei näyttänyt enää kainostelevan, kun varmistui, että hän oli ollut oikeassa kiinnostuksestani hänen punaisiin kumisaappaisiinsa. ”Täällähän on tosi komea jortikka, tällaistä ei ole vielä minun käteeni osunut”. Emännällä oli jotain voidetta, jota hän siveli keltaisiin kumihanskoihinsa. Niillä hän alkoi runkata voimakkain vedoin melaani. ”Jos tällaisen kyrvän saisi sisäänsä, ei tarvitsi epäillä nautinnon täyttymistä”. Emännän ronski puhe yhdessä kiihottavan kumihanskatyöskentelyn kanssa sai minut kiihottumaan äärimmilleen. Emäntäkin huomasi asian tilan, mutta hänellä oli mielessä jotain vielä kiihottavampaa. Hän keskeytti munani hyväilyn, käski minun siirtyä sängyn jalkopäähän polvilleni. Itse hän asettui sängyn toiseen päähän puolittaiseen makaavaan asentoon tukien päätään parilla isokokoisella tyynyllä. Jaloillaan, joissa olivat edelleenkin punaiset kumisaappaat, hän alkoi verkalleen lähestyä auki olevia reisiäni. Kun minulle selvisi, mitä hän seuraavaksi aikoi, tappini nytkähti vieläkin terhakammaksi. Emäntä painoi punaisen kumisaappaan pohjalla terskaa mahaani vasten. Seuraavaksi hän otti aisani kumisaappaiden terien väliin. ”Tämä lemmennuija tuntuu tykkäävän kumisaappaista”. Emäntä veti hetkeksi saappaansa pois ja levitti samaa rasvaa kumisaappaiden teriin ja varsien alaosiin. ”Koetetaanpas saisiko näillä saappailla näytteen tämän uroon tuotteesta”. Nyt hän otti munani saappaidensa väliin ja alkoi hieroa saappaillaan tappini vartta. Kovin pitkään en kestänyt tätä kiihottavaa menoa, rivot puheet ja voimakas hyväily tekivät tehtävänsä. Minun oli suorastaan vaikea pidätellä karjahtelua, kun paineella tyhjensin pussini sisällön emännän kumisaappaille. Lisäksi sitä ruiskusi emännän housuille ja sängylle.
        Jäin makoilemaan vuoteelle purkauksen jälkeiseen hyvänolon tunteeseen. Emäntä poistui ja sanoi: ”Odota vähän aikaa”. Vähän ajan päästä hän ilmestyi huoneeseen ja missä asussa. Hänellä oli edelleenkin punaiset kumisaappaat jalassaan. Hän oli ehtinyt pestä ne spermasta, saappaan pinta oli vielä märkä. Lisäksi hänellä oli kirkkaan punainen kiiltäväpintainen sadetakki, joka oli pituudeltaan puolireiteen. Kädessä emännällä oli punaiset kumihanskat, seksileikkeihin tarkoitetut. Heti arvelin, ettei hänellä sitten muuta ollutkaan. Emäntä oli ikänsä puolesta parhaat päivänsä nähnyt, mutta asu sykähdytti ja pelini taisi nytkähtää innostuksesta.
        Loikoilin alasti selälläni. Melko ketterästi emäntä nousi sängylle seisaalleen ja asettui kapeaan haara-asentoon jalat reisieni ulkopuolelle. Välittömästi hän painoi toisen jalkansa punaisella saappaallaan vielä lepäävää munaani vasten pallejani. Saappaan kärjellä hän alkoi kevyesti napautella mulkkuani pystyasentoon. Hän tehosti toimiaan sanomalla: ”Saataisikohan tähän tappiin vähän eloa”? Emäntä tiesi, mitä teki eikä aikaakaan, kun munani alkoi muistuttaa oikeaa lemmennuijaa. Emäntä siirtyi vähän eteenpäin, hänen kumisaapasjalkansa olivat nyt kainaloissani. Melko hellästi hän paineli eripaikkoihin kehoani: rintaa, poskia, työnsipä saappaansa aivan suuni eteen. ”Nuole ja haistele saappaitani”, hän melko käskevään sävyyn komensi osoittaen näin dominoinnin piirteitä. Samalla varmistui, ettei hänellä todellakaan ollut mitään muuta päällään. Aloin olla valmista kauraa. Minulla ei olut enää muuta ajatusta kuin se, että minun pitää panna tuota naista ja rajusti. Emäntä peruutti takaisin äskeiseen asentoon ja jatkoi pystypäisen kyrpäni härnäämistä. Nopeasti nousin istuvaan asentoon ja tarrasin emännän molemmista kumisaappaista kiinni. Sain horjutettua emännän tasapainoa sen verran, että hän kaatui kyljelleen sängylle. Samassa hyökkäsin emännän päälle, munani tunsi sadetakin viileän pinnan. Käänsin emännän mahalleen ja nostin sadetakin helmaa ylemmäs, että emännän perse paljastui. Hyppäsin emännän päälle niin kuin ori tamman selkään. Aloin etsiä suorolleni reikää, johon sen painaisin. Samalla kerroin emännälle kiihkoissani haluavani kiimaista vittua. Emäntä sulki reitensä, joten sohin turhaan. Tällä tavoin hän sai kiihkoni kasvamaan äärimmilleen. Polvellani yritin avata emännän reisiä, jotta olisin päässyt maaliini. Vähän aikaa ehdin ihmetellä, että mitäs nyt tehdään, kun toiveeni ei heti toteutunutkaan.
        jatkuu


      • ripeinaskelin
        ripeinaskelin kirjoitti:

        ”Täällä tuntuu olevan ahdasta”, emäntä tuumaili. ”Täytynee avata vetoketjua, ettei repeä”. Emäntä ei näyttänyt enää kainostelevan, kun varmistui, että hän oli ollut oikeassa kiinnostuksestani hänen punaisiin kumisaappaisiinsa. ”Täällähän on tosi komea jortikka, tällaistä ei ole vielä minun käteeni osunut”. Emännällä oli jotain voidetta, jota hän siveli keltaisiin kumihanskoihinsa. Niillä hän alkoi runkata voimakkain vedoin melaani. ”Jos tällaisen kyrvän saisi sisäänsä, ei tarvitsi epäillä nautinnon täyttymistä”. Emännän ronski puhe yhdessä kiihottavan kumihanskatyöskentelyn kanssa sai minut kiihottumaan äärimmilleen. Emäntäkin huomasi asian tilan, mutta hänellä oli mielessä jotain vielä kiihottavampaa. Hän keskeytti munani hyväilyn, käski minun siirtyä sängyn jalkopäähän polvilleni. Itse hän asettui sängyn toiseen päähän puolittaiseen makaavaan asentoon tukien päätään parilla isokokoisella tyynyllä. Jaloillaan, joissa olivat edelleenkin punaiset kumisaappaat, hän alkoi verkalleen lähestyä auki olevia reisiäni. Kun minulle selvisi, mitä hän seuraavaksi aikoi, tappini nytkähti vieläkin terhakammaksi. Emäntä painoi punaisen kumisaappaan pohjalla terskaa mahaani vasten. Seuraavaksi hän otti aisani kumisaappaiden terien väliin. ”Tämä lemmennuija tuntuu tykkäävän kumisaappaista”. Emäntä veti hetkeksi saappaansa pois ja levitti samaa rasvaa kumisaappaiden teriin ja varsien alaosiin. ”Koetetaanpas saisiko näillä saappailla näytteen tämän uroon tuotteesta”. Nyt hän otti munani saappaidensa väliin ja alkoi hieroa saappaillaan tappini vartta. Kovin pitkään en kestänyt tätä kiihottavaa menoa, rivot puheet ja voimakas hyväily tekivät tehtävänsä. Minun oli suorastaan vaikea pidätellä karjahtelua, kun paineella tyhjensin pussini sisällön emännän kumisaappaille. Lisäksi sitä ruiskusi emännän housuille ja sängylle.
        Jäin makoilemaan vuoteelle purkauksen jälkeiseen hyvänolon tunteeseen. Emäntä poistui ja sanoi: ”Odota vähän aikaa”. Vähän ajan päästä hän ilmestyi huoneeseen ja missä asussa. Hänellä oli edelleenkin punaiset kumisaappaat jalassaan. Hän oli ehtinyt pestä ne spermasta, saappaan pinta oli vielä märkä. Lisäksi hänellä oli kirkkaan punainen kiiltäväpintainen sadetakki, joka oli pituudeltaan puolireiteen. Kädessä emännällä oli punaiset kumihanskat, seksileikkeihin tarkoitetut. Heti arvelin, ettei hänellä sitten muuta ollutkaan. Emäntä oli ikänsä puolesta parhaat päivänsä nähnyt, mutta asu sykähdytti ja pelini taisi nytkähtää innostuksesta.
        Loikoilin alasti selälläni. Melko ketterästi emäntä nousi sängylle seisaalleen ja asettui kapeaan haara-asentoon jalat reisieni ulkopuolelle. Välittömästi hän painoi toisen jalkansa punaisella saappaallaan vielä lepäävää munaani vasten pallejani. Saappaan kärjellä hän alkoi kevyesti napautella mulkkuani pystyasentoon. Hän tehosti toimiaan sanomalla: ”Saataisikohan tähän tappiin vähän eloa”? Emäntä tiesi, mitä teki eikä aikaakaan, kun munani alkoi muistuttaa oikeaa lemmennuijaa. Emäntä siirtyi vähän eteenpäin, hänen kumisaapasjalkansa olivat nyt kainaloissani. Melko hellästi hän paineli eripaikkoihin kehoani: rintaa, poskia, työnsipä saappaansa aivan suuni eteen. ”Nuole ja haistele saappaitani”, hän melko käskevään sävyyn komensi osoittaen näin dominoinnin piirteitä. Samalla varmistui, ettei hänellä todellakaan ollut mitään muuta päällään. Aloin olla valmista kauraa. Minulla ei olut enää muuta ajatusta kuin se, että minun pitää panna tuota naista ja rajusti. Emäntä peruutti takaisin äskeiseen asentoon ja jatkoi pystypäisen kyrpäni härnäämistä. Nopeasti nousin istuvaan asentoon ja tarrasin emännän molemmista kumisaappaista kiinni. Sain horjutettua emännän tasapainoa sen verran, että hän kaatui kyljelleen sängylle. Samassa hyökkäsin emännän päälle, munani tunsi sadetakin viileän pinnan. Käänsin emännän mahalleen ja nostin sadetakin helmaa ylemmäs, että emännän perse paljastui. Hyppäsin emännän päälle niin kuin ori tamman selkään. Aloin etsiä suorolleni reikää, johon sen painaisin. Samalla kerroin emännälle kiihkoissani haluavani kiimaista vittua. Emäntä sulki reitensä, joten sohin turhaan. Tällä tavoin hän sai kiihkoni kasvamaan äärimmilleen. Polvellani yritin avata emännän reisiä, jotta olisin päässyt maaliini. Vähän aikaa ehdin ihmetellä, että mitäs nyt tehdään, kun toiveeni ei heti toteutunutkaan.
        jatkuu

        Kohta emäntä käänsi päätään ja pirullisesti hymyillen sanoi: ”Meinaakos se vieras heti kohta kaataa talon emännän sänkyyn”. ”Jos kerran painetta pusseissa piisaa, pitänee kai etsiä sopivaa reikää, kun noin komeasti kurkottaa kohti korkeuksia”. Samassa emäntä nosti takapuolensa pystyyn ja asettui polviensa varaan. En aikaillut, vaan hyppäsin emännän satulaan. Emäntä jo toisella punaisella kumihanskallaan oli valmiina ohjaamaan suoroani oikeaan osoitteeseen. Olin niin kiihottunut, että työntelin kyrpääni emännän kostuneeseen vittuun. Huomasin, että huohotuksista päätellen emäntäkin oli päässyt vauhtiin. Ennen kuin purkautuisin, halusin vaihtaa asentoa. Käänsin emännän selälleen ja nyt pääsisin työntämään sydämeni kyllyydestä. Emäntä nosti jalkansa suoraan ylös, punaiset kumisaappaat olivat pääni molemmilla puolilla ja puristivat kevyesti päätäni saappaiden väliin. Käsilläni pääsin puristelemaan emännän reheviä rintoja. Hän tuntui pitävän kovakouraisesta käsittelystä. ”Annahan kunnolla kyrpää”, emäntä kehotti. Suorasukaiset puheet saivat minut kiihottumaan äärimmilleen. Tunsin, että aloin olla valmis siementen kylvöön. Laskin emännän jalat vaakasuoraan asentoon sängylle, jolloin suorastaan heittäydyin hänen päälleen ja aloitin loppukirin pumppaustyössäni. Emäntä pisti jalkansa ristiin takapuoleni päälle ja punaisilla kumisaappailla antoi vielä vauhtia työnnöilleni. Sitten alkoi tuntua tosi hyvälle ja painoin kyrpäni niin syvälle kuin suinkin ja tunsin kuinka tykkini sylki latingin emännän sisälle samalla nytkähdellen ylöspäin.
        Hengitykseni ei kerinnyt kunnolla tasaantua, kun tunsin käden harteillani, joku halusi minun siirtyvän emännän päältä pois. Vilkaisin sivulle ja huomasin, että isäntä oli kulli pystyssä odottamassa vuoroaan. Siirryin sivuun ja saman tien pyrin lähtemään talosta. Jonkin matkaa ajettuani minulle välähti ajatus: olinkohan ensimmäinen kumisaapassyöttiin takertunut vieras mies? Vai oliko ajatus liian vilkkaan mielikuvituksen tuotetta?


    • 45453567

      Naisten kumisaappaat,naisellisen tyylikkäät ja sirot niissä on sitä jotain,,

    • Eija K

      Se oli kesäkuun loppua, sateinen varhais aamu vettä ripotteli vielä ja tuulikin.Olin laittautunut naiselliseksi ja lähtenyt ulos aamukävelylle,ylläni oli pitkä musta sadetakki valkoinen ohut pusero ja musta hame polviin ulottuva ja naisellinen,jalkaani vedin punaiset ihanat nokian cityt ne naisellisen sirot korko kumpparit.Otin sateenvarjon ja läksin astelemaan maantielle,tuntui hyvälle ja minun oli hyvä olla.Kävelin siinä maantiellä sateen ropistessa ja veden loiskahdellessa lammikoista,nautin naisena olemisestani ja kävelin tyylikkäänä aamuvarhaisessa sateessa .Seisahduin ja aloin lotrailla vesilammikossa roiskutin vettä punaisilla kumisaappaillani ,annoin niiden hiukan kuraantua ja olin kuin pikkutyttö uudet kumisaappaat jalassaan.Kiihotuin siinä ja läksin kävelemään eteenpäin pitkin hiljaista maantietä,vilkuilin hienoja kumisaappaitani ne näytti tyylikkäiltä ja olivay vähän kuraantuneet.Tunsin kiihottuvani yhä enemmän kun kuvittelin olevani nainen ,tyylikäs naisellinen ja haluttava .Seisahduin uudelleen ja menin pesemään kumppareita läheiseen ojaan jossa oli vettä,kahlailin ojassa ja nautin olostani tunsin olevani nainen .Noustuani ojasta läksin kävelemään takaisin ,yritin kävellä naisellisesti ja keinauttelin lantiotani .Punaiset kumisaappaat kiilsivät ihanasti niiden varret hankasi pohkeita ja ne tuntui mukavilta jalkaan, nautin siitä ihanasta naiseuden tunteesta ja tunsin että pian tulisi .Ei mennyt kauaa kun minulla tuli ,huuliltani pääsi hiljainen äännähdys kun laukesin ja spermaa ruiskahti pikkuhousuihini.Palasin kotiin pikkuhousut märkinä mutta niin onnellisena ,olihan taas ihana aamukävely.

    • Eetu

      Olin silloin vielä nuori kundi,jotain 15 -16v kesäinen jannu.Minua oli naisten kumisaappaat kiinnostaneet jo jonkin aikaa ,jäin niitä käyttäviä naisia katselemaan aina kun oli tilaisuus.Lähistöllä asui muuan Mirja niminen neitokainen ,minua vanhempi mutta naisellinen ja mukava,hänellä oli siniset Päivi merkkiset kumisaappaat naiselliset ja hienot.Niitä kumisaappaita ihailin usein,kun hänellä oli ne jalassaan,varsinkin hameen kanssa.Eräänä päivänä kun oli satanut oli läheisellä maitolaiturilla aikaa viettämässä,hän saapui sinne myöskin ja aloimme jutella siinä ihan kaikenlaista.Mirjalla oli yllään valkea paita ja sininen hame sekä ne niin naiselliset kumisaappaat jalassaan.Katselin niitä vaivihkaa ja elimeni jäykistyi,Mirja huomasi sen ja hymyili minulle."No mikä se siinä jököttää noin upeasti"?hän lausahti ."Hmm kumisaappaani taitavat kiinnostaa sinua vai kuinka "Mirja sanoi salaperäisellä ja käheällä äänellä,hän ltuli ihan minuun kiinni ja alkoi availla sepalustani."No niin nyt saat tutkia kumisaappaitani lähemmin,hivele niiden liukasta pintaa tutki niiden kapeita kärkiä ja tyylikkäitä naisellisia muotoja,,ooooh,,,"Mirja puhui hiljaisella äänellä ja kaivoi jäykän vehkeeni esiin.Sitten hän otti pikkuhousunsa pois ja levitti reitensä erilleen ."tule ja tee minulle temppusi sitähän sinä olet varmaan halunnutkin,,,,oooooiiiih,,,",Mirja asettui selälleen ja minä hänen päällensä,tuntui taivaalliselle kun elimeni työntyi hänen pilluunsa,"nyt ala liikuuttelemaan sitä siellä oooooh,,noin ooiih ihanaa,,aaah ooooh ooooh,,tuntuu,,,,,uuh hyvällee,,eeen oooh,,sillai ,,,,ssillaiiii,,iiih ooooiiih,,."hän huokaili ja kuiskutteli kun aloin lykkiä ja paneskella oikein kunnolla.Ei mennyt kauaa kun minulla tuli ,oli kuin maailma olisi räjähtänyt ja mennyt sekaisin kun orkku tuli.Sperma lastini ruiskusi Mirja neitokaisen kouristelevan pillun uumeniin kun minulla tuli,"hheii,,,iiih ee,,et kai laskenut sisään voi ei mitäs jos saan lapsen" Mirja parahti ja nousimme ylös aloimme siistiä asujamme ja Mirja läksi astelemaan kotiinsa hiukan ontuen pää painuksissa.

    • 08896323434

      Kivoja tarinoita, kirjoitelkaa lisää.

    • Helena cd tv

      Olin silloin nuori pojankolli,naisten kumisaappaat kiinnostivat minua ja ihastelin niitä salaa aina kun oli mahdollisuus .Tunsin myös vetoa naisien vaatteisiin ja halusinkin pukea itseni naiseksi,olin yksin kotona ja muistin missä siskoni säilytti kumisaappaitaan.Laitoin ylleni hänen ihastuttavan kesämekkonsa ja lainasin myös hänen rintsikoitaan. Tein rinnat itselleni ja vedin jalkaani äidin sukkahousut ,että se tuntui ihanalta kun tunsin että olin nainen .Vedin jalkaani siskoni ihanat kumisaappaat,pitkävartiset naiselliset ja ah` niin tyylikkäätkin.Ne olivat ruskeat Astor merkkiset kumpparit,kävelin sisällä edestakaisin ja ihailin itseäni peilistä .Läksin ulos ja astelin pihamaalla mrässä heinikossa ,kumisaappaat näytti todella ihanilta kiiltäessään märkinä .Käväisin navetassa ja kuvittelin olevani maatalon emäntä,minun oli hyvä olla ja tuntui hyvälle kun astelin navetalta sisälle.Tuskin pääsin olohuoneeseen kun minulla tuli ,äidiltä lainaamani sukkahousut saivat spermat sisälleen kun minulta oikein kunnolla.
      Senkin jälkeen tyttöilin monta kertaa ja lainailin kumisaappaita .

    • Helena cd tv

      Olin silloin nuori pojankolli,naisten kumisaappaat kiinnostivat minua ja ihastelin niitä salaa aina kun oli mahdollisuus .Tunsin myös vetoa naisien vaatteisiin ja halusinkin pukea itseni naiseksi,olin yksin kotona ja muistin missä siskoni säilytti kumisaappaitaan.Laitoin ylleni hänen ihastuttavan kesämekkonsa ja lainasin myös hänen rintsikoitaan. Tein rinnat itselleni ja vedin jalkaani äidin sukkahousut ,että se tuntui ihanalta kun tunsin että olin nainen .Vedin jalkaani siskoni ihanat kumisaappaat,pitkävartiset naiselliset ja ah` niin tyylikkäätkin.Ne olivat ruskeat Astor merkkiset kumpparit,kävelin sisällä edestakaisin ja ihailin itseäni peilistä .Läksin ulos ja astelin pihamaalla mrässä heinikossa ,kumisaappaat näytti todella ihanilta kiiltäessään märkinä .Käväisin navetassa ja kuvittelin olevani maatalon emäntä,minun oli hyvä olla ja tuntui hyvälle kun astelin navetalta sisälle.Tuskin pääsin olohuoneeseen kun minulla tuli ,äidiltä lainaamani sukkahousut saivat spermat sisälleen kun minulta oikein kunnolla.
      Senkin jälkeen tyttöilin monta kertaa ja lainailin kumisaappaita .

    • Helena cd tv

      Se oli kesällä kauan sitten ,olin saanut tehtäväkseni olla eräässä lähinaapurissa kotivahtina kun talon väki oli juhlimassa .Olin siellä yksin ja muistin tyttären pitkävartiset ja niin hemaisevan punaiset kumisaappaat,päätin vähäsen tyttöillä ja lainailla hänen asusteitaan.Löysin hänen punaisen kukallisen kesämekkonsa ja ne ihastuttavat kumisaappaansa,lainasin hänen äitinsä sukkahousuja jotka vedin oitis uikkarieni päälle lainailin myös hänen rintaliivejänsä kun kehittelin itselleni rintoja .Laitoin tyttären mekon ylleni ja vedin posket onnesta hehkuen punaiset kumisaappaat jalkaani ,menin ja katselin peilistä miten naiselliselta oikein näyttäisin.Tuntui kivalle ja oli hyvä olla, läksin ulos kävelemään, punaiset Mini merkkiset kumisaappaat tuntui hyvälle jalkaan kun astelin mekon helmat hulmuillen pihamaalla.Läksin astelemaan maantielle
      ja otin sateenvarjon mukaan kun satoi hiukan ,vehkeeni oli jäykkänä ja olin kiihottunut kun kävelin kesäisessä sateessa maantietä pitkin .Käännyin takaisin ,tiesin että kohta minulla tulisi ehdin ottaa vain muutaman askeleen kun minulla lensi spermat uikkareihini.Palasin sisälle ja jatkoin leikkiäni ,lainasin hänen äitinsä kumisaappaita myöskin ja sain nauttia tyttönä tai naisena olemisesta vielä monta kertaa.

    • Helena cd tv

      Se oli kesällä kauan sitten ,olin saanut tehtäväkseni olla eräässä lähinaapurissa kotivahtina kun talon väki oli juhlimassa .Olin siellä yksin ja muistin tyttären pitkävartiset ja niin hemaisevan punaiset kumisaappaat,päätin vähäsen tyttöillä ja lainailla hänen asusteitaan.Löysin hänen punaisen kukallisen kesämekkonsa ja ne ihastuttavat kumisaappaansa,lainasin hänen äitinsä sukkahousuja jotka vedin oitis uikkarieni päälle lainailin myös hänen rintaliivejänsä kun kehittelin itselleni rintoja .Laitoin tyttären mekon ylleni ja vedin posket onnesta hehkuen punaiset kumisaappaat jalkaani ,menin ja katselin peilistä miten naiselliselta oikein näyttäisin.Tuntui kivalle ja oli hyvä olla, läksin ulos kävelemään, punaiset Mini merkkiset kumisaappaat tuntui hyvälle jalkaan kun astelin mekon helmat hulmuillen pihamaalla.Läksin astelemaan maantielle
      ja otin sateenvarjon mukaan kun satoi hiukan ,vehkeeni oli jäykkänä ja olin kiihottunut kun kävelin kesäisessä sateessa maantietä pitkin .Käännyin takaisin ,tiesin että kohta minulla tulisi ehdin ottaa vain muutaman askeleen kun minulla lensi spermat uikkareihini.Palasin sisälle ja jatkoin leikkiäni ,lainasin hänen äitinsä kumisaappaita myöskin ja sain nauttia tyttönä tai naisena olemisesta vielä monta kertaa.

    • Helena cd tv

      Pukeuduin siniseen mekkoon ja lainasin emännän kumisaappaita seuraavaksi,ne olivat myös punaiset pusta merkkiset ja naiselliset .Tuntui kiihottavalle kun läksin ulos kävelemään,kumisaappaiden kapeat kärjet meni kivasti poimulle kun saapastalin pihamaalla nautin suunnattomasti tyttöilystä ja naisena olemisestani.
      tiesin että se tulisi olemaan minulle tärkeää ja tuottamaan nautintoa vuosiksi eteenpäin.Astelin pihamaalla ja menin navettaan kävelin siellä edestakaisin ja kiihotuin ihan mahtavasti,palasin pihamaalle ja kävelin sateesta märässä nurmikossa .Punaiset kumisaappaat kiilsivät märkinä niin ihanasti ja minä kiihotuin vielä enemmän,tunsin ettei mene kauaa kun taas minulla tulisi läksin takaisin sisälle kun minulla tuli, laukesin parahtaen hiljaisella äänellä kun spermaa lensi pihamaalle. tuntui ihanalle ja palasin sisälle .Leikin vielä monen monta kertaa ja minulla oli hyvä olla.

    • Helena cd tv

      Syksyinen hämärä ihan 80 alkua, olin pukeutunut ja meikannut itseni tyylikkään naiselliseksi .Olin ostanut ostanut itselleni nokian valkoiset Ulla kumisaappaat,ensimmäisiä korollisia kumisaappaita silloin .Vedin ne jalkaani ja otin pitkän valkoisen takkini ja sateen varjon ,läksin ulos kävelemään oli jo hiljaista sillä oli jo lähellä puoltayötä.Astelin hiljaista katua sateen valuessa ja ropistesa ,uudet kumisaappaat näyttivät tyylikkäiltä ja tuntuivat ihanilta, astelin katua eteenpäin ja näytin mielestäni naiselliselta ja hyvältä.Kadunkulmassa jäin seisoskelemaan katselin ohiajavaa taksia ja tunsin nautintoa kun minua luulivat naiseksi,olin ehostanut itseni huolellisesti ja laittautunut hyvännäköiseksi.Käännyin takaisin ja kävelin asunnolleni,minun oli hyvä olla ja nautin kumisaapastelusta ,kumisaappaat niissä on aina minusta ollut sitä sellaista josta pidän .Saavuin asunnolleni ja menin sisään vilkaisin peilistä itseäni ,olin upean näköinen tyylikäs ja nätti valkoiset ulla kumisaappaat näytti tyylikkäiltä ,kiihotuin ja annoin mällin lentää pikkuhousuihini huoahdin nautinnosta ja menin nukkumaan.

    • Eetu itte

      Naisten kumisaappaat on ihania, ne saavat minut aina kinnostumaan ja katselemaan niitä vähän pitempään. Lisää juttuja naisten kumisaappaista.

    • Eetu-itte

      Olin yksin kotona,minut oli jätetty ikäänkuin kotivahdiksi muut oli menneet yhteen lähinaapuriin juhlimaan.Oli kuulemma synttärit emännällä,joten sain olla ja touhuilla rauhassa.Siskollani oli uudet kumisaappaat, keltaiset tyylikkään naiselliset Pustat,päätin lainata niitä ja pukea itseni naiseksi.Lainasin hänen lyhyttä sinistä kesämekkoansa,sekä hänen rintsikoitansa,niihin tein tissit ilmapalloista jotka täytin vedellä.Lainasin hänen sukkahousujansa jotka vedin jalkaani posket onnesta hehkuen,tuntui todella upealle kun vedin jalkaani hänen uutuuttaan kiiltävät kumisaappaansa.Vedellä täytetyt ilmapallot tuntui ja näytti todella upeilta ja niin eläväisitä kun laitoin ne rintaliiveihin,katselin peilistä itseäni ja nautin täysin siemauksin naisena olemisestani.Läksin ulos kävelemään ja minun oli hyvä olla,siskoni kumisaappaat tuntui mukavilta jalkaan kun kävelin pihamaalla .Istuin pihakeinuun ja aloin keinua katselin sukkahousujen verhoamia sääriäni sekä ihania kiiltäviä kumisaappaita ,tunsin ettei menisi kauaakaan kun minulla tulisi.Jatkoin keinumista vähän aikaa ja läksin sisälle ,en ehtinyt kuin rappusille kun minulla tuli spermaa vain ruiskusi uikkareihini kun minä laukesin.Jatkoin harrastustani ja nautin suunnattomasti ,aina kun tuli tilaisuus lainailin naisten asusteita ja naisten kumisaappaita.

    • Eetu-itte

      Olin silloin nuori jeppe kuusikymmenluvulla kun asuin maaseudulla,ihan lähinaapurissa asui nuori tyttö Liisa nimeltään.Ihastelin häntä ja hänen sievää olemustaan,ja varsinkin kun satoi hänen keltaisia pusta merkkisiä kumisaappaitaan.Liisa oli melko hyvännäköinen sadetakissaan ja keltaiset kumisaappaat jalassaan,jäimme kerran sadetta pitämään maitolaiturille kun oli alkanut sataa ja hiukka ukostaakin.Kiihotuin melkoisesti kun ihastelin Liisaa ja hänen kiiltäviä kumisaappaitaan,hänellä oli lyhyt kesähame ja ohut kesäpusero sadetakkinsa alla.Painoin hänet itseäni vasten ja aloin hyväillä häntä parhaan taitoni mukaan,Liisa vastusteli kun hyväilin hänen viehkoa poveansa ,ujutin käteni hameen alle ja löysin pikkuhousut joita aloin painaa alemmas.Liisa koetti kiemurrella ja vastustella kun sain ne riuhtaistua pois kumisaappaan varsien päälle,hivelin sormellani hänen pimppaansa ja se alkoi kostua.Riisuin pikkuhousut kokonaan pois ja levitin hänen reitensä erilleen,kaivoin jäykän vehkeeni esille ja työnnyin muitta mutkitta hänen koskemattomaan pilluunsa.Liisalta pääsi älähdys kun immenkalvo repesi ja elimeni työntyi syvälle hänen sisälleen,aloin lykkiä ja nussia häntä , hän valitti hiljaisella äänellä kun nussin häntä kiihkeästi.Hänen sirot kumisaappansa narisivat omiani vasten ja se kiihotti minua enemmän ja enemmän,yritin nussia häntä kiihkeäämin ja kiihkeämmin sanassa tunsin että pian tulisi ja kunnolla myöskin.Suustani pääsi
      ulvahdus kun minulla tuli ,annoin spermalastini lentää hänen pillunsa uumeniin
      ja vedin velton elimen pois hänestä.Olimme jonkin aikaa hiljaa ja siistimme asujamme,Liisa nyyhki ja uikutti hiljaa ja sopersi että "mitä sinä teit minulle yhyyhyy hyy nyy,,yyt minä saan lapsen tästä sekin kelmi veit minun koskemattomuuteni ,,sekin,,,,!".Sade oli lakannut kun läksimme maitolaiturilta ,vilkaisin Liisan jäkeen kun hän läksi ontuen ja häpeillen pois maitolaiturilta.

    • Helena cdtv

      Elettiin 70 lukua olin ehkä alle parikymppinen ja yksin kotona,olin jäänyt ikäänkuin kotivahdiksi ja oli aikaa puuhastella kaikenlaista.Päätin lainata siskoni uusia kumisaappaita,ne olivat väriltään antiikin ruskeat ja astor merkkiset.Ajattelin tyttöillä okiein kunnolla ja lainasin siskoni rukeaa hametta ja valkeaa jumpperia,otin äitini sukka housut ja rintsikat.Posket onnesta hehkuen vedin sukkahousuja jalkaani ,olin jättänyt uikkarini niiden alle ja niin olikin parempi.Laitoin rintaliivit ja niihin keksimäni täytteet ,laitoin hameen ja jumpperin ylleni ja miten ihanalta tuntuikaan vetää jalkaan ne ihanat kumisaappaat.Nautin suunnattomasti kun astelin niillä pelin ääreen ,olin saanut jostain peruukin jonka minä laitoin paikallensa.Lainasin myös siskoni meikkejä ja ehostelin itseäni parhaani mukaan.Vielä huulipunaa huuliin ja olin valmis lähtemään ulos ,lainasin sisareni pitkää ruskeaa takkia ja astelin ulos,tunsin ihanaa ja outoa mielihyvän tunnetta astellessani hiljaista metsätietä pitkin.Vilkuilin sukkahousujen peittämiä sääriäni ja naisellisia kumisaappaita,niiden varret hankasi ihanasti pohkeita ja miten ihanilta ne tuntuivat jalkaani.Olo tuntui ihanalle ja nautin kaikesta siitä mitä koin sillä hetkellä,tunsin että minä olisin kuin oikea nainen siinä metsätiellä astelemassa
      naisellisena ja hyvännäköisenä .Elimeni oli jäykistynyt jo aikoja sitten .kiihotuin enemmän ja enemmän kun kävelin hiljaista metsätietä pitkin .Koetin kävellä naismaisesti kuten äitini ja sisareni ja muutkin naiset,käännyin takaisin ja läksin paluumatkalle olo tuntui autuaalle ja niin ihanalle kun astelin itsekseni takaisin.
      Sitten tunsin että minulla tulee suustani pääsi hiljainen parahdus kun spermaa ruiskahteli uikkareihini,astelin kotiin uikkarit märkinä naama onnesta punoittaen ,menin eteiseen ja kiiruhdin tupaan ja kamariin,katselin itseäni peilistä ja miten hyvältä näytinkään,yrittelin keimailla ja keikistää parhaani mukaan.Kiihotuin pian uudestaan ja kaivoin elimeni esiin ,ei mennyt kaukaa kun minulla lensi spermat lattialle ja laukesin parkaisten.Palauttelin lainaamani asusteet ja pesin naamani meikeistä siivosin spermat pois lattialta ja menin uimaan mutta tunsin kokeneeni jotain ennenkuulumatonta ja ihanaa .-Jotain sellaista josta tuli elämääni jotain todella merkittävää.

    • Maritta tv

      Lauantaiaamu kahdeksankymmen luvulla,olin herännyt jo varhain ja laittautunut nätiksi.Nautittuani aamukahvin päätin että lähden ulos ,vedin jalkaani uudet ihanat kumisaappaani jotka olin ostanut edellisenä päivänä.Ne olivat pitkävartiset ja korolliset Evitat ,ylleni laitoin valkoisen untuvatakkini ja läksin ulkosalle.Tuntui ihanalta vaikka olikin jo lokakuun loppua,astelin kaupungilla ja nautin naisena olemisesta.Oli vielä hiljaista sillä kello ei ollut edes kuutta aamusella ,kävelin hameen helma tuulessa heiluen ja nautin siitä kun sain olla nainen .Uudet kumisaappaat tuntui kävellessä ihanilta ja mukavilta ,astelin naisellisen tyylikkäänä pitkin hiljaisia katuja valkoisten kumisaappaiden varret hankasi ihanasti pohkeisiin
      ja minun oli hyvä olla.Katselin itseäni ja omaa peilikuvaani erään naisten asusteita myyvän kaupan näyteikkunasta,olin tyylikäs ja naisellinen kun keimasin ja keikistin siinä.Valkoisessa untuvatakissa ja valkoisissa uutuuttaan kiiltävissä ihanissa kumisaappaissa,olin todella hyvännäköinen ja niin naisellinenkin ettei paremmasta väliä.Hymyilin ja jatkoin aamuista kävelyäni,nautin suunnattomasti naisena olostani ja ihanasta naiseuden tunteesta.Kävelin hiljaista katua pitkin ja olin onnellinen,,,,

    • Eetu itte

      Se oli seitsemänkymmentäluvulla, olin silloin koulussa yläasteella ja kaikki naisiin vähänkin liityvä kiinnosti minua.Varsinkin naisien kumisaappaat ne oli jotain sellaista mistä minä tykkäsin.Eräällä meidän luokan tytöllä oli ihka uudet ja kiiltävät kumisaappaat Astor merkkiset ja niin vietävän naiselliset pitkävartiset ja niin hyvännäköiset myös.Tällä Arja nimisellä tytöllä oli usein tumma hame näiden kumisaappaiden kanssa,hän näytti sievältä muutenkin mutta ne uutuuttaan kiiltävät pitkävartiset kumisaappaat ,ne olivat jotain joka sai minut kiihottumaan aivan valtavasti.Eräänä päivänä olimme hänen kanssaan kahden, koulun takana sijainneessa rakennuksessa.Aloin lähennellä Arjaa ja suutelin häntä hiukan kömpelösti ,hän vastusteli kun hyväilin hänen ruumistansa ja hiplasin hänen rintojaan.Sain käteni ujutettua hänen hameen alle ja aloin hypistellä hänen alapäätään,Arja alkoi hengittää kiivaammin ja huohotti korvaani ,,"saat tehdä minulle mitä tahdot oooo,,,,".Riisuin hänen pikkuhousut alas nilkkoihin ja aloin hiplata hänen kosteaa teinitytön vakoaan,Arja huohotti kiivaammin eikä vastustanut yhtään kun kaivoin jäykän elimeni esiin ja sovittelin sitä hänen sisälleen .Arjalta pääsi hiljainen äännähdys kun elimeni työntyi hänen pimppaansa ja immenkalvo repesi siinä samalla.Aloin liikuttaa elintäni edestakaisin ja tunsin kiihottuvani yhä enemmän ,Arja huohotti ja äänteli työntöjeni tahdissa ,olo tuntui autuaalle ja minun oli hyvä olla tunsin ettei menisi kauaa kun minulla tulisi.Pian minulla tulikin, ulahdin nautinnosta kun siemennesteeni roiskahti Arja tyttösen nuoreen teinipimppaan.Siistiydyimme ja läksimme koululle,Arja kulki rinnallani posket punaisina ja pää painuksissa .Katselin häntä ja ihastelin hänen kumisaappaitaan,Arja näytti viehättävältä ja naiselliselta kävellessään siinä vierelläni hiukan onnahtaen ja kasvot punoittaen.

    • Maritta tv

      Ihana aamu sellainen kevät loskainen ja harmaa,kiva lähteä ulos jo varhain kävelylle tyylikkäänä naisellisena sekä hyvännäköisenäkin.Tuntui ihanalle vetää jalkaan pitkävartiset naisellisen sirot kumisaappaat,punaiset ja korolliset kauniit kumisaappaat nokian Cityt .Astelin sadetakissani pitkin hiljaisia katuja ja nautin keväästä ja siitä kun sain olla naisellinen ja olla pukeutunut tyylikkääksi ja nätiksi.Nautin varhaisesta kevätaamusta, sen ihanasta rauhasta oli aivan hiljaista ja minun oli hyvä olla .Kävelin helma heiluen ja tunsin suurta tyydytystä ,sain olla oma itseni niin nautin kohta uudestaan kun astelen hiljaisia katuja aamuvarhaisella .

    • Helena cd tv

      Minäkin tunnen samoin ,olen onnellinen kun olen laittautunut naiselliseksi ja astelen ulkona pitkävartiset korolliset kumisaappaat jalassani.Hameen tahi mekon helma ihanasti hulmuten ,kevät loskassa tai vaikka muuten kesällä tai keväällä.

    • Helena cd tv

      Ihana kevät kun se tulee,tuntuu ihanalta lähteä aamuiseen kevätsäähän ja astelemaan keväiseen sohjoon ihanilla naisellisen siroilla ja tyylikkäillä kumisaappailla .Vedän jalkaani nokialaiset kumisaappaat punaiset Susannat, ja pitkä takki niskaan ja ulos aamukävelylle .Tuntuu ihanan raikkaalle ja minun on hyvä olla ,olen se mikä niin usein haluankin olla naisellisen sievä ja hyvännäköinen
      nainen mmmm ,,,,tästä minä pidän ...nautin naisena olosta ja siitä että saan olla oma itseni...

    • Maritta tv

      Harmaa sateinen kevät aamu,oli ihanaa käydä ulkosalla ja nauttia kevätsäästä.Tuntui kivalle astella pitkin hiljaisia katuja näin aamun hämärässä,pitkässä takissa ja ihanassa hamosessa pitkävartisissa korollisissa kumisaappaissa.Vedin jalkaani noikan ihanat Evitat sellaiset kuparin ruskeat ,astelin pitkin aamuisia katuja ja nautin siitä kaikesta mitä näin ja koin ja kun saan olla naisellinen ja nätti typykkä mmmm,,,,

    • Kivoja tarinoita.
      Itsekkin nautin koulu aikoina kun naiset kulkivat saapaat jalassa.

    • 2. kumisaapastelija

      Harmi kun lähinnä vain yksi ja sama tyyppi kirjoittelee tänne kuvitelmistaan, aina sama kaava. Tunnistaa lukuista peräkkäisistä pilkuista.

    • Eija K

      Harmaa sateinen aamu, vapunaatto ja sää on juuri vapulle niin tyypillinen.Läksin aamukävelylle jo aikaisin ,pukeuduin farkkuihin ja pitkään takkiin jalkaani vedin ihanat pitkävartiset kumisaappaat .korolliset vaaleat cityt ja otin sateenvarjon mukaani.Tuntui ihanalle astella suht koht naisellisena ja nättinä pitkin märkää asfalttia,sateen ropistessa hijaa sateenvarjolle .Naiselliset kumisaappaat korolla tai ilman niissä on sitä jotain josta pidän ,naisena oleminen ja naiselliseksi laittatuminen on myös ihanaa. saan rentoutua ja tuntea jotain sellaista jota ei muuten tuntisi .Hauskaa vappua toivon kaikille .

    • Eija K

      Sateinen ja sumuinen kevät aamu ,kauan sitten kahdeksankymmentä luvulla.Olin yksin kotona ja laittautnut naiselliseksi,päätin lähteä ulos ja nauttia raikkaasta ilmasta.Olin laittanut ylleni mustan hameen ja valkean paidan,minulla oli mustat verkkosukkikset ja vedin jalkaani kiiltävät mustat kumisaappaat,pitkävartiset korolliset evita merkkiset korko sellaiset.Olin myös ehostanut itseni ja olin omasta mielestäni naisellinen ja niin hyvännäköinenkin .Astelin läheiselle maantielle ja läksin kävelemään eteenpäin,tuntui niin kivalle ja nautin naisena olemisestani,sadepisarat ropisivat hiljalleen sateenvarjooni kun kävelin hiljaisella maantiellä.Tunsin suurta nautintoa siinä maantiellä kävellessäni ,olin se joka halusinkin olla ,mustassa sadetakissa mustat korko kumisaappaat jalassani kiilsivät uutuuttaan kun astelin eteenpäin helma ehkä viehkosti heilahtaen ja lantio keinuen .Pysähdyin vanhan jo hylätyn maitolaiturin luokse ,katselin ympärilleni ja kuulin kun käki kukkui olin onnellinen ja nautin koko sydämmestäni .Aloin loiskia vesilammikossa olin kuin pikkutyttö kun lotrasin siinä ja annoin veden loiskua.Menin kahlailemaan läheiseen ojaan ,testasin että uudet kumisaappaani pitävät vettä,ja pitiväthän ne nousin ojasta ja läksin astelemaan takaisin.Tuntui ihanalle olla nainen, kävelin kotiinpäin ja hymyilin oli ihana miltei unenomainen fiilis kun kävelin hiljaista maantietä pitkin .Sanoinkuvaamaton ihanan suorastaan kiihoittava naisena olemisen tunne täytti mieleni kun kävelin siinä maantiellä.Palasin kotiin ja astelin eteiseen,jäin ihastelemaan itseäni eteisen peilistä ja miten hyvännäköinen olin siinä eteisessä.Sain olla nainen tyylikäs ja naisellinen mustat kumisaappaat näytti upeilta mustien verkkosukkiksien kanssa ,ne sopi yhteen mustan hameen ja valkoisen paidan kanssa .Keikistin ja keimailin hiukkasen ,aloin kiihottua ja,,,,

    • Taina cd

      Olin kiinnostumut noista kumisaappaista,naisellisista ja niin hemaisevan tyylikkäistä .Ruskeat melko pitkävartiset ja naiselliset,niitä oli paljon liikkeellä sillä elettiin ihan 70 luvun alkua.Sisarellani oli sellaset ja ihan uudet kiiltävät kumisaappaat, olin tuntenut outoa kiintymystä myös naisten vaatteisiin .Vahempani ja sisareni olivat menneet erään sukulaiseni hautajaisiin ,olin jäänyt kotiin sairastamaan kuumetta .Oikeasti halusin vain kokeilla noita ihania Astor merkkisiä kumisaappaita ja kokeilla naisena olemista siinä samalla.Lainasin äitini sukkahousut ja sisaren hameen sekä hänen paitansa.Lainasin äidin rintsikat ja tein rinnat jostain vaate rievuista.Pukeuduin näihin asusteisiin kasvot onnesta loistaen,olin kuin eri maailmassa tunsin suuren hyvänolon tunteen ja niin mahtavan nautinnon olevan sisälläni ettei paremmasta väliä.Vedin jalkaani nuo naiselliset kumisaappaat ja kiihotuin ihan hirveästi,kävelin peilin ääreen ja ihastelin itseäni olin kuin huumattuna siinä itseäni katsellessani.Ruudullinen ruskea hame ruskeat sukkahousut verhosivat sääriäni ja ne niin jumalaisen ihanat kumisaappaat minulla ,yritin keikistää niinkuin naiset ja näyttää naiselliselta.Kävelin huoneesta toiseen ja tunsin suuren nautinnon ruumissani,menin ulos ja astelin pihamaalla vähänaikaa tunsin että pian minulla tulee ja kiiruhdin sisään.Ehdin juuri ottaa elimeni sukkahousuista esiin ja mennä peilin ääreen kun spermaa ruiskahteli kamarin lattialle,riisuin nopeasti lainaamani asusteet ja panin ne takaisin sinne mistä olin ne lainaillutkin .Siivosin jälkeni ja menin peiton alle sairastelemaan,mutta olin kokenut jotain suunnattoman ihanaa,ja aina kun oli tilaisuus niin tein saman homman uudestaan.Kun muutin kotoa pois aloin pukeutumaan naiseksi aina kun siltä tuntuu,naisten kumisaappaat kuuluvat minunkin elämääni siinä missä muidenkin joten jatkan niiden parissa aina kun tuntuu siltä.

    • Eija K

      Sateinen kesäaamu, olin äitini hyvän ystävän Helenan kotona ikäänkuin kotivahtina.Hän oli lähtenyt matkoille , minä pidin talosta huolta sillä aikaa .Olin laittautunut naiselliseksi ja meikannutkin jo hyvänaikaa sitten,laiitelin aamukahvia ja aamupalaa itselleni.Ylläni oli valkea kesäpaitis ja musta hameeeni joka ulottui lähes polviin.Ulkona satoi vettä kun läksin käymään postilaatikolla,päätin kurkistaa Helenan vaatekomeroon ja vähän lainailla hänen asusteitaan.Otin hänen ihanan punaiset kumisaappaansa ,sellaiset pitkävartiset naiselliset Susannat lainaksi ja vedin ne jalkaani.Lainasin hänen pitkää punaista sadetakkiansa ja menin ulos sateeseen,astelin postilaatikolle tyylikkään naisellisena ja nautin naisudestani niinpaljon kuin vain taisin sillä hetkellä.Kävelin ulkosalla vähäsen aikaa ja loiskuttelin vettä lammikoista ,tuntui jotenkin ihanalta ja kivalta kun astelin pitkävartiset kumisaappaat jalassa sateessa .Palasin sisälle ja join aamukahvin,muistin että minun piti toimittaa Helenan eräitä kirjeitä postiin.Joten päätinkin lähteä pikimmiten liikkeelle,sain lainata hänen autoaan ja läksin liikenteeseen samantien.Tuntui hyvin jännittävältä olla liikenteessä autolla naiseksi laittautuneena,ajelin ihan rauhallisesti valtatielle ja suuntasin taajamaa kohti.Oli vielä hiljaista kun huristelin taajamaa kohti,jännitti ja samalla kiihoitti valtavasti nautin naisena olemisesta sillä autoliu oli ihan uusi juttu nasena olemisessa.Käännyin liittymästä taajamaan ja saavuin ehkä vartin päästä taajamaan,se oli hiljainen ja sateinen kun pysäköin auton kadun reunaan .Nousin autosta ja kävelin postilaatikolle,nautin tilanteesta ja kiihotuin siinä samalla.Jäin ihastelemaan itseäni erään liikkeen näyteikkunasta,olin hyvännäköinen siinä keikistäessäni punaisessa sadetakissa punaiset kumisaappat jalassani .Yritin olla mahdollisimman naisellinen kun poseerasin siinä ulkosalla,palasin autolle ja läksin takaisin käännyin valtatielle ja ajelin takaisin pitkin hiljaista valtatietä.Vilkaisin sääriäni joita sukkahousut ja punaiset pitkävartiset kumisaappaat verhosivat,kiihotuin kun kuvittelin olevani nainen .Palasin takaisin ja pysäytin auton pihamaalle, noustessani autosta tuntui että pian tulee kävelin pihamaalla ja pääsin sisälle vilkaisin itseäni eteisen peilistä ja minualla tuli.Huuliltani pääsi hiljainen äännähdys kun laukesin siinä ,spermaa vain ruiskahti pikkuhousuihin siinä samalla.

      • N2o1

        Tyttöystäväni oli ostanut siniset hai-saappaat. Hän laittoi ne siinä illalla jalkaan, ja sanoi, että miltäs näyttää. Ja kyllähän ne näytti, mulla jämähti heti se kovaksi. Sitten siinä halailtiin, ja hän sanoi, että mikäs se täällä pullottaa. Tämähän pitää saada pehmeäksi. Potkiminen on yleensä aina hyvä keino tällaiseen. Riisuin housut pois, ja asetuin seisomaan olohuoneen seinää vasten. Sitten alkoi tulla hai-saapasta munille. Hän potki ihan kunnolla, mutta se vain seisoi. Kyllähän siinä tietenkin jotain jälkiä tuli, mutta`se`vain oli kovana. Hän sanoi sitten, että asetu polvillesi lattialle. Arvasin, että mitä oli tulossa. Tunsin kun hai-saapas alkoi painaa jäykistynyttä elintä lattiaa vasten. Kipu oli kova, kun hän vielä alkoi lisätä polkemisvoimaa. Saapasta tuli niin paljon, että kyllä se lopulta pehmeni. Ollaan edelleen yhdessä, ja suositellaan tällaisia parisuhteen piristämiseksi.


    • Eija K

      Sellainen harmaa aamu oli satanutkin ja hiukka koleaa myöskin.Olin Helenan kotivahtina ja olin siivonnut hänen ullakonsa,olin löytänyt kaikenlaista kivaa kuten vaatteita ja kumisaappaita,olin siitänyt ne muualle ja ajattelin hiukan sovittaa niitä ylleni.Ruudullinen ruskea hame mahtui ylleni hyvin sekä ruskea takki, 70 luvulta melkovarmasti kuten ne niin tyylikkäät ruskeat kumisaappaat miltei käyttämättömät Astor merkkiset ja naiselliset.Vedin ne jalkaani ja menin eteiseen ,poseerailin siinä peilin äärellä,olin ihan naisellinen kun katsoin itseäni.Päätin lähteä ulkosalle ja otin sateenvarjon mukaani,Läksin kävelemään läheiselle maantielle tuntui ihanalle ja lämmin hyvänolon tunne täytti minun sisimpäni.Nautin sateisesta ja harmaasta aamusta kun astelin maantiellä,kumisaappaat tuntui mukavilta ja ne kiilsivät miltei uutuuttaan kun astelin tyylikkäänä maantiellä.Katselin ympärilleni ja nautin -nautin todella kun sain olla nainen ,ja omasta mielestäni hyvännäköinenkin .Menin yhteen vesilammikkoon lotrailemaan,päätin tutkia pitävätkö kumisaappaat vettä ja nautin suunnattomasti lotraillesani .Katselin ruskeita kumisaappaitani ,ne näytti hyvältä hiukan kuraisina ,päätin käväistä ojassa kahlailemassa ja kokeilla miten ne ihanat kumisaappaat pitävät vettä.Ojassa oli vettä melkolailla kun kahlailin ja lotrasin ihan sydämmeni kyllyydestä,olin kuin pikkutyttö uusine kumppareineen tuntui ihanalle ja aloin kiihottuakin siinä touhutessani.Nousin ojasta ja läksin takaisin kävelemään,kuvittelin että olin oikea nainen -nainen nimeltä Eija upean tyylikäs ja naisellinen.Saavuin pihamaalle ja menin autoliiin ,otin Helenan mersun ja läksin ajelulle,ajelin kaatopaikalle viemään roskia jotha oli peräisin ullakolta.Tyhjensin peräkontin roskista ja jäin vähäksi aikaa kaatopaikalle,astelin ja katselin ympärilleni annoin kumisaappaitteni kuraantua ja nautin naiseudestani.Palasin autolle ja läksin ajelemaan takaisin,vilkuilin sukkahousujen verhoamia sääriä ja ruskeita pitkävartisia kumisaappaitani,kiihotuin yhä enemmän siinä autoillessani olin onnellinen kokemastani ja siitä naisena olemisen tunteesta.Palasin takaisin ja jäin vielä ulkosalle,kävelin pihamaalla ja palasin sisälle sitten.Jäin eteiseen ja ihastelin itseäni peilistä,näytin tyylikkäältä ja vilkaisin ihania kumppareita jotka näytti ihanilta hiukan kuraisina.En voinut mitään sille että minulla tuli, huuliltani pääsi hiljainen parahdus kun spermat roiskahtivat pikkuhousuihin .

    • Eija K

      Lauantai aamu sellainen tavallinen ja kesäinen,olin ollut hereillä jo kauan ja pukeutunut hyvin tyylikkääksi.Musta hame ja vaalea paitapusero ylle ja korot kopisten ehostamaan ,olin jo nauttinut aamukahvini ja piti lähteä autoilemaan.Vedin jalkaani punaiset susannat -lainasin Helenalta samoin lainasin
      myös pitkän sadetakin sen ihanan punaisen ja astelin tyylikkäänä autotallille.Läksin ajelemaan kohti taajamaa oli hiljaista ja sateista,oli varhainen aamu ja tiellä oli hiljaista.Tuntui ihanalle ja hyvänolon tunne täytti minun mieleni,vain muutama rekka tuli vastaani kun ajelin pitkin hiljaista pikitietä.Saavuin taajamaan ja pysäköin auton kadun reunaan,nousin autosta ja astelin postilaatikolle sujautin kirjeet postilaatikkoon ja jäin taas poseeraamaan erään asusteliikkeen näyteikkunan ääreen.ihastelin tyylikkäitä naisten asusteita ja katselin itseäni ikkunasta.nautin suunnattomasti naisena olemisesta ja aloin kiihottuakin siinä samalla.Palasin autolle ja läksin ajamaan takaisin,minun oli hyvä olla tuntui kivalle sillä näytin naiselliselta ja upealtakin.Pysäytin auton linja auto pysäkille ja nousin autosta,kävelin vähäsen matkaa ja nautiskelin ihanasta naiseuden tunteesta.Ohi ajaneet rekkakuskit kai vilkuilivat minua kun soittelivat torvea,kiihotuin yhä enemmän ja enemmän olin kuin huumattuna kun palasin autolle ja läksin ajelemaan.Palasin takaisin ja käväisin sisällä roskia noutamassa ,päätin viedä ne kaatopaikalle ja läksin uudestaan liikkeelle.Kaatopaikalla tyhjensin roskat autosta ja katselin ympärilleni,astelin vähän edestakaisin ja annoin kumisaappaiden kuraantua.Palasin autolle ja ajelin takaisin,siivosin autoa sisältä ja jäin ulkosalle päätin kävellä hiukan maantiellä .Astelin hamosen helma hiukka tuulessa heiluen ,vilkuilin pitkävartisia ihanan punaisia kumisaappaita ja ,,niin minulla tuli en voinut sille mitään että minulla tuli äännähdin hiljaa kun spermaa ruiskahti pikkuhousuihin,,taas kerran...

      • Lady Evita

        Ei millään pahallaEija K,mutta suurin osa noista muistakin nimimerkeistä taitaa olla sun kirjotelmias-kaikki samanlaisia eteisen peiliorgasmeja.
        Olisi todella kiva lukea juttuja todellisesta kumisaapasseksistä hyvän kirjoittajan tuottamana.Oletan ,että sinä et ole sitä koskaan kokenut oikean naisen kanssa ja ainoastaan fantasioit ja kaikki jutut samanlaisia ripellyksiä!
        Itse olen harrastanut saapasseksiä abaut kahdeksan eri naisen kanssa.Siis aikusten oikeesti".
        Voisin kertoa tosieroottisia saapasseksitarinoita joita olen OIKEESTI kokenut.
        Palaan asiaan,mikäli jotain kiinnostaa kokemukseni.
        PS.Voin myös antaa neuvoja,miten naisen saa suostumaan näihin saapasteluihin.


      • Anonyymi
        Lady Evita kirjoitti:

        Ei millään pahallaEija K,mutta suurin osa noista muistakin nimimerkeistä taitaa olla sun kirjotelmias-kaikki samanlaisia eteisen peiliorgasmeja.
        Olisi todella kiva lukea juttuja todellisesta kumisaapasseksistä hyvän kirjoittajan tuottamana.Oletan ,että sinä et ole sitä koskaan kokenut oikean naisen kanssa ja ainoastaan fantasioit ja kaikki jutut samanlaisia ripellyksiä!
        Itse olen harrastanut saapasseksiä abaut kahdeksan eri naisen kanssa.Siis aikusten oikeesti".
        Voisin kertoa tosieroottisia saapasseksitarinoita joita olen OIKEESTI kokenut.
        Palaan asiaan,mikäli jotain kiinnostaa kokemukseni.
        PS.Voin myös antaa neuvoja,miten naisen saa suostumaan näihin saapasteluihin.

        No, annapa tulla näitä saapasseksitarinoita parahin Lady Evita. Mielenkiinnolla odotan!


    • Sunniva tv

      Heippa vaan olen Sunniva,naisellinen ja tyylikäskin tv vai cd miten en nyt ottaa.Tykkään naisellisista kumisaappaista , nautin kun sää on ollut tällainen kun mitä se on ollutTänäänkin oli kiva kumisaapas ilma, sataa tihuutti vettä ja oli harmaata.Kävin muuten jyväskylässä ja nautin naisena olemisesta ,minulla oli siniset farkut ja ihana vaalea takki,jalassa minulla oli naisellisen tyylikkäät punaiset kumisaappaat ihanat Sagat .Tuntui suorastaan taivaalliselle astella niillä pitkin sateesta märkiä katuja,ensin täällä Tampereella menin rautatieasemalle ja nousin junaan .Matkustin Jyväskylään ja liikuskelin pitkin kaupunkia naisena,nautin kun sain kumisaapastella ja kävellä ihanan naisellisilla kumisaappailla vähän kaikkialla.Ei kukaan kiinnittänyt huomiotansa minuun,eikä erityisemmin tuijotellut minua sain nauttia naiseudesta kaikessa rauhassa .Palasin tampereelle ihan äsken ,ja astelin iloisena kotiin naama onnesta loistaen.Lähden useinkin ulos kaupungille laittautuneena naiselliseksi,ei kukaan ole kiinnittänyt minuun erityisempää huomiota kun olen astellut kadulla tyylikkäänä ja sievänä.Usein myös kumisaappaissa olen kaupungilla ,milloin minkäkinlaisilla minulla kun on niitä useampiakin malleja.Minun mielestäni kumisaappaat on ihan okei varsinkin nämä naisille tarkoitetut mallit

    • Sunniva cd tv

      Hyvää uutta ja alkanutta vuotta, harmaata ja kosteaa niin aina ,eilen käväisin kävelyllä kaupungilla ja tuntui kivalle kun kävelin pitkin katuja ja nautin kumisaapastelusta ja naisena olemisesta.Farkut ja valkea toppapusero yllä ja valkoiset Evitat jalassa,kyllä korkokumppareilla on mukava astella ,ne tuntuu todella
      mukavilta jalkaan ja näyttävät hyviltä.Nautin suunnatomasti kun on tällaista,naiselliset kumisaappaat niissä on sitä jotain,onhan minulla kontioitakin kahdet tuohen väriset ja punaiset mutta kyllä nämä naiselliset mallit niissä on sitä jjotain.Sain astella rauhassa eilenkin, ei kukaan kiinnittänyt mitään huomiota minuun.

    • Sunniva cd tv

      Aivan kahdeksankymmen luvun alussa ,asuin vielä kotona ja olin kiinnostunut naisten kumisaappaista.Olin innostunut myös laittautumaan naiseksi,aina kun silmä vältti lainasin äitini ja siskoni vaatteita ja pukeuduin niihin.Kerran olin yksin kotona päätin olla taas nainen,lainasin siskon tummanruskeaa hametta ja vaaleaa paitaa sekä sukkiksia myöskin,en muista mistä tein tissit mutta nekin minulla oli.Otin siskon ruskeat ulla merkkiset kumisaappaat ja laitoin ne jalkaani.kävelin sisällä huoneesta toiseen ja minun oli hyvä olla menin peilin ääreen ja katselin itseäni.Samassa ovi avautui ja sisareni saapui huoneeseen,punastuin kun hän näki minut tyttönä tai naisen asusteissa,hän vain hymyili ja sanoi tiennensä jo pitemmän aikaa harrasdtuksestani."Vai näin tyylikäs nainen sinä olet"hän sanoi hymyillen ja alkoi meikata minua naisellisemmaksi,viimein olin valmis ja hän vei minut ulos kävelylle "saat olla tyylikäs ja naisellinen en kerro muille mutta,,,lähdetääkös ajelulle "astelin hänen mukanaan autolle ja läksimme ajelulle.Tunsin outoa nautintoa kun menimme ajelemaan ,,"Olet aivan oikean tytön näköinen joten siitä vaan jatka naisena olemistasi hän sanoi,,,,Nousin autosta ja astelin kauemmas ,olin ihan kuin huumaantunut kävellessäni siinä tien reunassa ruskeat kumisaappaat tuntui hyvältä ja näytivät ihanilta,pian minulla tulikin ja sperma ruiskusi uikkareihini. Palasimme kotiin ja siskoni luvallasain jatkaa harrastustani salaa silloin kun huvitti.

    • Sunniva cd tv

      Kesäaamu sellainen harmaa ja kosteakin hiukan,olin taas pukemut sisareni vaatteita ylle ja lainannut hänen kumisaappaitaan ja ihan hänen luvallaan.Läksimme nimittäin vanhempieni omistamalle maatilalle viikonlopuksi,alkoi sataa tihuuttaa kun ajelimme kohti maatilaa sisareni oli juuri saanut ajokortin ja hän sai toimia kuljettajana.Hän oli meikannut minut hienoksi ja
      auttanut vähän asusteiden suhteen.Otimme mukaan hänen ystävättärensä Jaanan joka oli hänen kanssaan koulussa,Jaanalla oli yllään valkea ohut kesäpaita ja musta hame sekä farkkupusakka,jalassansa hänellä oli punaiset ulla merkkiset kumisaappaat.Saavuimme perille ja aloimme viettää viikonloppua kolmistaan,Jaana katseli minua ja halusi tietää kuka olen Sisareni oli kertonut minun harrastuksesta hänelle etukäteem joten sanoin olevani Sunniva .Sisällä sisareni sanoi minulle "arvaappa mikä yllätys minulla on sinulle autossa"sieltä löytyi paketti jonka avasin samantien,paketista löytyi laatikko jossa oli ihanat uutuuttaan kiiltävät punaiset kumisaappaat Ulla merkkiset kumisaappaat joita aloin sovittaa jalkaani hetimmiten,Olin kuin huumattuna kun läksimme ulos kävelylle kävelimme metsätietä pitkin ja minun oli hyvä olla nautin täysillä kokemastani ja ihastelin uusia kumisaappaita ja samalla katselin jaanan sekä siskoni kumppareita "Täällä saat olla ihan sellainen kuin haluat olla "sanoi sisareni ja astelimme pitkin metsätietä sateen hiljaa ropistessa sadevaatteisiimme ja sateenvarjoihimme .Jatkuu myöhemmin,,,,,

    • tummanruskea Elimen

      .Muistan kun elettiin ihan naisten kumisaappaista. Päivi nimiset kumisaappaat täällä jököttää seinää vasten. Hän kaivoi jäykän kumisaappaan esiin. Liisa jäykistyi uudestaan ja uudestaan. Liisa asettui ja sanoi "tule ja tee kumisaappaat kanssani". Liisalla oli vaalea karvojen verhoama, jäykistynyt vehje. Pyyhin nenäliinallani kostean vaon liukasta pintaa. Liisa ohjasi vapisevan kumisaappaan hameensa alle. Levittäen karvojen verhoaman puulaatikon reisien alle, elimeni kusi Liisan sisälle. Minulta.ruiskahti kusi farkkujen kätköihin. Liisa ohjaili jäykkää elintäni kumisaappaisiini posket naisen sormissa. Elimeni oli ensikertaa kellarissa jäykistynyt kumisaappaalle. Nyt Liisa kusi puulaatikon päälle hymyillen kumisaappaalle. Pyyhin punoittaen nenäliinallani kostean puulaatikon.Tule niin näytän sinulle kostean vaon kumisaappaistani. Pyyhin yhtäkkiä lastini naisen kanssa etäämmälle rapuista seiskaluokalla. Levittäen pikkuhousunsa eräänä tiistai aamuna ja käteni jäykistyi hieman etäämmälle kumisaappaistani. Työnny kanssani kellariin hymyillen. Nyt kun Liisa on vanhentunut, vihreitä ruiskusi kumisaappaalle. Täällä se Liisa jököttää seinää vasten, hän sanoi hymyillen. Elimeni asettui istumaan reisien väliin. Älä työnny minuun sisälle ylös! Ei mennyt kauaa, kun vaalea villapusero oli kiinnostunut minusta. Liisalla oli tummanruskea, kostea, jäykistynyt elin. Olimme vielä hetken naisen kanssa ja lastini ruiskusi kumisaappaisiini käheällä äänellä. Liisa ohjaili vanhan puulaatikon sisäänsä levittäen reitensä.

    • kumi4

      minä taas nautin miesten kumisapaista varret taitetuina kaksinkerroin se lyhentää saapasta ja tuntuu kivalta sitten ne likantuu ja vähän rispaantuu on ne silleki kivat

    • Käytän myös yksiä hai saappaita saman lailla.Olen kääntänyt n.puolet varsita kaksikerroin se on mukavammat jalassa kun on varkut jalassa.

    • Sunniva cd tv

      Ihana kevätsade astelen aamuisia katuja tyylikkään naisellisena ja nautin naiseudesta .Pitkä musta sadetakki jonka alla on polviin ulottuva musta hame sekä vaalea villapusero,jalkaani vedin pitkävartiset ihanan punaiset Susanna kumpparit.
      Minun on hyvä olla, nautin olostani ihan täysillä kun kävelen ulkosalla sateen ropistessa hiljaa sateenvarjoon.Kumisaappaani kiiltävät sateessta märkinä ,astelen pitkin aamuista katua ja lähden tänään jyväskylään ja ehkä menen myös kuopissa käymään hyvää kesän alkua kaikille toivoopi Sunniva.

    • Sunniva cd tv

      Ihana tunne kun saan olla nainen, juuri nyt junassa matkalla Kuopioon .Musta sadetakki ja vaalea jumpperi yhdessä mustan hameen kanssa.Vaalean ruskeat sukkikset ja ne ihanat kumisaappaat jalassa.Punaiset kiiltävät Susannat joiden pitkät varret tuntuu ihanilta pohkeisiin .Vastapäätä istuva mies katselee minua ,nautin saamastani huomiosta ja huomaan hänen kiihoittuvan .Housujen etumus pullottaa upeasti kun hän tuijottaa minun kumisaappaita ja naisellista olemustani.Nyt hän lähtee vessaan housujen etumus upeasti koholla ,jään istumaan ja odottelemaan jos hän saapuisi takaisin .Juuri nyt tahtoisin olla ihan oikea nainen, ja vaikka antautua hänelle ihanasti punaiset kumisaappaat jalaas ja helmat korvissa.Mies saapuu vessasta hiukan punottaen ja nolon näköisenä ,arvaan mitä hän oli tekemässä. ja hymyilen hänelle.

    • Sunniva cd tv

      Sataa sataa ropisee ihana sadepäivä,meikä tyttö astelee satessa ja nautiskelee naiseudestansa ja siitä että on kiva kumisaapas ilma.Ruskeat sukkiset musta hame vaalea t paita ja sadetakki ylle, metallisiniset evita kumpparit jalassa ja ulos kävelylle .Nautin sateen ropinasta ja veden loiskumisesta,kävelen kaupungilla ja minusta tuntuu ihanalle .Saan olla nätti nainen naisellinen ja sievä,tuntuu kivalle kun kumisaappaiden pitkät varret hankaa pohkeisiin ja hameen helma heilahtaa tuulessa mukavasti .Hyvää alkavaa syksyä ja ihania kumisaapas ilmoja .toivoo Sunniva cd tv

    • Sunniva cd tv

      Sadepäivä niin vaihteeksi taas sataa ja tuntuu ihanaisen raikkaalle,lähdin ulos aikaisin aamuiselle kävelylle.Sade ropisee ihanasti sateenvarjooni ja mustaan sadetakkiin,musta hame vaalea paitapusero sekä ne ihanan naiselliset korko kumpparit jalassa metallisiniset Evitat .Sataa sataa ropisee ei yhtään haittaa tee,,,nautin ihanasta aamusta sateesta ja myös naisellisuuden tunteesta.Kävelin ainakin kaksi tuntia ja olo oli ja on ihanan miellyttävä.Istun näpyttelemässä tietsikkaa ja pian lähden ulos uudelleen .,,,,

    • Sunniva cd tv

      Eilen läksin autolla liikenteeseen kuten niin usein,käväisin maaseudulla sieniä etsimässä.Farkkupusakka farkkuhame ja punaiset kumisaappaat kuuluivat asusteisiini.,olo tuntui ihanalle ja nautin sienimetsässä olemisesta.Kävelin metsässä ja löysin sieniä oikein kivasti.Pitkävartiset kumisaappaat tuntui ihalle kun astelin metsässä, nokialaiset susannat nimittäin.Minun oli hyvä olla sain nauttia naisena olemisesta ja kumisaapastelusta ihan täysillä ,on muuten ihanaa syksyisessä sienimetsässä naisellisesti pukeutuneena pitkävartiset tyylikkäät kumisaappaat jalassa astella kaikessa rauhassa.Tänään ehkä lähden ajelulle moposkootterilla ja ajelen kaupungilla vähän siellä sun täällä.

    • Sunniva cd tv

      Harmaa sateinen aamu mutta ei ongelmaa,olen lähdössä ulos ihan kohta ja nauttimaan varhaisesta syysaamusta.Mustaa hametta ylle ja vaalea villapusero myös, jalkaan ihanat kumisaappaat sellaiset naiselliset ja tyylikkäät.Ovat muuten tuohenväriset saga merkkiset vaihteeksi.Sadetakkia ylle avaimet olkalaukkuun ja sateenvarjo mukaan,ja niin tämä tyttö lähtee ulkoilemaan.Sataa sataa ropisee vaan ei se haittaa tee,,,,

    • Eija K

      Syyskuinen aamupäivä, oli taasen helenan kotivahtina kun hän oli matkoilla.Olin hänen käskystään siivonnut hänen ullakkonsa ja löytänyt kahdet melko hyväkuntoiset ja siistit kumisaappaat,muistin että kasvimaalta pitäisi juurekset ja muut kasvit kerätä talteen.Laitoin ylleni punaiset skottiruudullisen hameen ja kellertävän villa puseron,jalkaani vedin ne ihanan keltaiset naiselliset kumisaappaat jotka olin löytänyt ullkkoa siivotessani.Ehjät ja tyylikkäät pustat jotak sopi minulle hyvin.Astelin kasvimaalle ja aloin kerätä satoa talteen,nautin naiseuden ihanaisesta tunteesta kyykkiessäni kasvimaalla.Sade oli lakannut ja pilvet alkoivat väistyä,aurinkokin näyttäytyi ja lämmiti mukavasti.Tuntui ihanalle kun aloin tasoitella kasvimaata ,nautin naisena olosta ja olin onnellinen.Astelin sisälle ja menin saunalle siistiytymään,aloin pestä multaantuneita kumisaappaita ja tunsin kiihottuvani suunnattomasti.Katselin kun vesi valui pitkin kumisaappaan märkänä kiiltävää pintaa,siloin minulla tuli en voinut muuta kuin parahtaa kun orgasmi tuli ja siemennesteeni ruiskahteli pikkuhousuihini.
      menin vielä ulos ja aloin jostain syystä leikata ruohikkoa vaikka olikin märkää ,minusta tuntui kivalle kun työntelin ruohon leikkuria siinä pihamaalla aurinkokin paistoi iltei pilvettömältä taivaalta ja lämmiti kivasti.

    • Eija K

      Harmaa ja sumuinen syysaamu, olin lähdössä kaatopaikalle roskia viemään.Lainasin helenan autoa ja lastasin roskasäkit kyytiin,olin pukeutunut tummanruskeaan hameeseen vaaleanruskeann villapuseroon ja jalkaani laitoin ullakolta löytämäni ihanat kumisaappaat.Ruskeat miltei uutuuttaan kiiltävät astor merkkiset kumpparit,puin ylleni löytämäni pitkän vaaleanruskean popliinitakin.Astelin autolle ja läksin ajelemaan,sataa tihuutti hiukan ja oli sumuista ja koleaakin kun saavuin perille.Heitin roskasäkit autosta pois ja katselin ympärilleni,astelin vähän sinne sun tänne ja palasin autolle.Sain päähäni käydä ajelemassa vähän kauempana.Ajelin hiljaisella valtatiellä ja nautin naisena olosta,oli hyvä olla ja ajelin kotvasen päästä taajamaan.Nousin autosta ja kävelin lähimmän liikkeen luokse oli vielä hiljaista ja sain olla rauhassa.Ihastelin itseäni näyteikkunasta ja nautin näkemästäni suunnattomasti,avasin takkini ja katselin naisellista olemustani olin hyvin naisellinen siinä seisoessani.Ruskeat kumisaappaat näyytivät upean naisellisilta ja tyylikkäiltä kun keikistelin ja keimailin siinä ikkunan ääressä,tunsin kiihottuvani ja palasin autolle .Läksin ajamaan pois taajamasta ja pysäköin auton linja auto pysäkille ,nousin autosta ja kävelin jonkin matkaa ,tuntui suorastaan taivaalliselle kun astelin naisellisena siinä levikkeellä.Ruskeat kumisaappaat tuntui ihanilta jalkaan ja kiihoutuin yhä enemmän .Palasin autolle ja vilkaisin sukkahousujen verhoamia sääriäni joita kumisaappaiden varret myös verhosivat Juuri noustessani autoon minulla tuli,huuliltani pääsi vaimea äännähdys kun pikkuhousut saivat spermaa sisälleen.Palasin takaisin tyytyväisenä ja pikkuhousut märkinä ,astelin sisälle ja aloin valmistaa ruokaa.,,,

    • Eija K

      Syysaamu,puolipilvinen ja hiukan koleakin läksin ulos lehtiä haravoimaan kun oli poutaa.Ruudullinen hame vaalea villapusero ohuen paidan päällä ja ruskeat niin ihanat kumisaappaat ,naisellisen tyylikkäät ja niin mukavat Astor merkkiset kumpparit.Laitoin vielä takin ylle ja saapastelin ulkosalle,aloin haravoida lehtiä ja nautin siitä niin ihanasta naiseuden tunteesta joka oli sisälläni.Aurinkokin alkoi paistelemaan siinä haravoidessani minun oli hyvä olla ja ihana se ihana naisena olon tunne tuntui hyvälle sisimmässäni.Kävin välillä kahvit keittelemässä ja jatkoin työtäni,minun oli ihana olla tunsin olevani nainen siinä pihamaalla haravoidessani
      Sain lehdet haravoitua ja läksin sisälle ruokaa valmistamaan,eteisessä jäin ihailemaan itseäni peilistä näytin naisellisen hemaisevalta ja upealta myös.Saapastelin keittiöön ja laitoin ruokaa tulemaan,tunsin itseni naiseksi siinä touhutessani ja kiihotuin valtavasti .Kun istahdin ruokailemaan alkoi tuntua että pian tulisi ,vilkaisin asuani sukkahousujen ja kumisaappaiden varsien verhoamia sääriä kun minulla tuli äännähdin hiljaa kun sperma kostutti pikkuhousut sisältä ,,,,,,ruokailtuani läksin ulos kävelylle ja kävelin läheisellä maantiellä tyytyväisenä ja niin iloisena pikkuhousut märkinä taas kerran,,,

    • Sunniva cd tv

      Tulossa ihana tyttöjen viikonloppumaaseudulla ,lähden tätini kanssa hänen ystävättärensä luokse joten kumisaappaat mukaan ja liikenteeseen kumisaappaita tarvitaan kun mennään perunoita poimimaan ja puolukoita etsimään .Saan olla naisellinen ja tyylikäs kumisaappaissa ja muutenkin .Nautin syksystä ja siitä kun pääsen taas kävelemään metsässä ihanan naisellisissa kumisaappaissa.

    • Sunniva cd tv

      Syyskuinen aamu olin tätini luona käymässä ,olimme ulkosalla hommissa ja oli kiva keli.Yöllä oli satanut ja maa oli märkää ,olimme haravoimassa lehtiä pihassa ja aamu aurinko paistoi ihanasti.Minulla oli tummanruskea polviin ulottuva hame ja vaalea pusero,jalkaani vedin punaiset susanna kumisaappaat ja menin ulos.Haravoimme lehtiä ja nautimme syksyisestä säästä ,tuntui ihan kivalle olla ulkosalla nautin naisena olemisesta ja ihanasta auringon paisteesta.Kuvittelin olevani maatalon emäntä kun käväisin tyhjillään olevassa navetassa kottikärryt hakemassa,keikistelin ja keimailin ikkunan ääressä ihastellen samalla peilikuvaani.Olo tuntui ihanalle nautin täysillä ja minun oli hyvä olla,aloin kuljetella lehtiä tunkiolle hymyilytti ja tunsin olevani nainen ,tätini sukulaistyttö joka oli käymässä vierailulla.Saimme lehdet harvoitua ja siirrettyä pois pihasta,joimme kahvit ja läksimme kävelylle maantielle .Oloni tuntui lähes taivaalliselle kun astelin maantiellä,tätini sanoi että oli kuin oikea nainen siinä astellessani maantien reunaa.Kumisaappaiden varret tuntui kivalta pohkeisiin ja muutenkin olin onnellinen niissä ihanissa kumisaappaissa,palasimme takaisin ja menimme ruokailemaan,,,,,kävimme ulkosalla vielä illalla .

    • Sunnivacd tv

      Lauantai iltapäivä tätini ystävättären luona,vietimme aikaa tyttöjen kesken ja ystävätär oli etsinyt vanhempia kumisaappaita ja asusteita ullakolta.Sovitin ylleni punaruskeaa ruudullista hametta joka oli ihan minun kokoani,jalkaani vedin punaiset sirot päivi merkkiset kumisaappaat sellaiset kuusikymmenluvun kumisaappaat.Tuntui ihanalle ja kiihotuinkin siinä asusteita sovittaessa,päätin lähteä ulos ja käydä navetalla joka tosin oli tyhjä .Laitoin ylleni sellaisen pitkähkön työtakin jota karjaa hoitaneet naiset olivat käyttäneet asunansa kun olivat karjaa hoitaneet,astelin navetalle suurta nautintoa tuntien tätini ja hänen ystävättärensä sanoivat että olin kuin karjakon pitääkin olla.Olin puuhastelevinani navetassa ja kävelin pitkin navetan käytävää,punaiset kumisaappaat tuntuivat ihanilta kun touhusin ja kävelin vähän sinne sun tänne,palasin ulkosalle ja ihailin itseäni navetan ikkunasta ,näytin oikein kivalta ja naiselliselta.Kävelin pihamaalla ja astelin läheiselle tielle,tuntui hyvälle siinä astellessani ja nautin naisellisuudesta täysillä punaiset päivi kumpparit ja karjan hoitajan työtakki sekä punaruudullinen hame voi että mikä fiilis ja naiseuden tunne minun mieleni täyttikään ,,,,,.Nautin olosta naisena ja käännyin takaisin,palasin pihamaalle ja menin omenapuita katselemaan, sisällä riisuin työtakin ja menin keittiöön laitoin kahvin tulemaan ja aloin tiskata astioita".Siinä se meidän nuori emäntä touhuaa" lausahti tätini ja hänen ystävättärensä nyökkäsi hyväksyen,istahdin tuolille ja katselin asuani sukkahousujen verhoamia sääriä ja punaisia hiukan jo kuluneita kumisaappaita olin onnellinen
      minun oli hyvä olla ja sain tuntea sen ihanan naisena olemisen tunteen ,,josta niin nautin ,,,,

    • Eija K

      Syysaamu harmaa ja kosteakin,olin aamukävelyllä varhain liikkeellä tyylikkäänä ja niin naisellisena kuin mahdollista.Ruskea ruudullinen hame ja ruskea jakku,sekä pitkä vaaleanruskea takki,jalassani olivat kumisaappaat ne ihanat suklaanruskeat lenat ,pitkävartiset ja korolliset .Ei satanut juuri lainkaan vain tihuutti hiukan mutta sateenvarjo oli mukana,olin Helenan kotona niinkuin kotivahtina ja sain nautiskella naisena olemisesta .Kävelin hiljaista maantietä ,oli vielä hämärää mutta pian päivä vaalenisi .Olin kävellyt jonkinaikaa kun pysähdyin ,seisahdin paikalleni ja katselin ympärilleni.Läksin astelemaan takaisin, tuntui kivalle kävellä hijaista maantietä pitkin ,naisellisena ja hienona lantio vähäsen keinahdellen siinä minä astelin ja minun oli hyvä olla.Olin juuri se mikä minä halusinkin olla, nainen hyvännäköinen huoliteltu ja tyylikäs.Tuntui ihanalle kävellä siinä maantiellä pitkävartisilla ja korollisilla kumisaappailla ,,nautin ihan täysin rinnoin olostani ja astelin kaikessa rauhassa takaisin.Jäin pihamaalle vähäksi aikaa ja menin sitten sisälle ,olin onnellinen kun katselin itseäni eteisen peilistä -siinä minä olin nainen hyvännäköinen hemaiseva ja upea .Nainen nimeltä Eija ,Eija K,,se mikä halusinkin oikeasti olla ,ihastelin itseäni ja tunsin suurta nautintoa naiseudestani minun oli ihana ja hyvä olla hymyilyttikin ja päätin myöhemmin lähteä auto ajelulle,,,.

    • Eija K

      Syysaamu kolea ja harmaantuhruinen,olin lähdössä autolla liikenteeseen ja oli vielä hämärää.Ruskea hame vaalea ohut paita ja ruskea jakku ylle,jalkaani olin laittanut mustat sukkahousut ja nyt vedin jalkaani ihanat ruskeat Lenat korolliset kumisaappaani.Menin eteisen peilin eteen itseäni katselemaan,näytin hyvältä ja olin tyytyväinen olemukseeni ,ruskeat korolliset kumpparit näytti hyvältä mustien sukkiksien ja ruskean hameen kannsa.Laitoin vielä pitkän vaaleanruskean takin ylle ja kävelin autotalliin ,läksin ajamaan hiljaista valtatietä eteenpäin ja aamu alkoi hiljalleen vaaleta.Ajeltuani noin ehkä tunnin saavuin tienristeykseen ja käännyin taajamaan,Pysäköin auton kadun varteen ja nousin autosta ,kävelin tyylikkäänä postilaatikon luokse ja pudotin kirjeet sinne.Jäin ihastelemaan naisten asusteita läheisen mymälän näyteikkunan ääreen,katselin peilikuvaani ja minun oli kiva olla.Keikistin ja keimailin siinä hyvän aikaa ja aloin kiihottua myös,palasin autolle ja läksin ajeleman vähäsen niinkuin paikkoja katsellen.Käännyin takaisin ja läksin ajamaan hiljaisella valtatiellä ,nautin olostani ja vilkuilin sääriäni joita mustat sukkahousut ja ruskeat pitkävartiset kumisaappaat verhosivat.Pysähdyin levikkeelle ja nousin autosta,kävelin vähän matkaa ja jäin seisoskelemaan paikalleni.Katselin ympärilleni ja palasin autolle,ajoin takaisin ja pysäköin auton pihamaalle kävelin sisälle ja avasin takkini .Jäin ihastelemaan olemustani peilistä,kiihotuin hurjasti keimaillessani eteisessä.Ei mennyt kauaakaan kun minula tuli,huuliltani purkautui hiljainen äännähdys kun sperma ruiskusi pikkuhousujeni sisälle.Riisuin takin ja menin keittiöön,laitoin kahvin kiehumaan ja aloin lukea aamun sanomalehteä keintuolissa istuen ja pikkuhousut märkinä.

    • Eija K

      Syysaamu harmaa ja pilvinen,läksin ulos haravoimaan lehtiä tummanruskeassa hamosessani ja vaalea paita ylläni.Otin farkkupusakan ylleni ja vedin pitkävartset kumisaappaat jalkaan,ruskeat ihanat korolliset Lena saappaat.Aloin haravoida lehtiä ja tuntui ihan kivalle ,raikas syyssää tuntui mukavalta siinä ulkona .Olin harvoinut ehkä kaksituntia kun sain lehdet haravoitua ja vietyä kompostiin ,päätin lähteä kävelemään läheiselle maantielle.astelin tyylikkäänämaantiellä ja annoin lantioni keinahtaa .Minun oli ihana olla nautin naisena olostani ja kävelin eteenpäin,pysähdyin tien reunalle ja ihailin maisemia katselin ympärilleni kääntyen samalla takaisin .Kävelin tyylikkäänä ja kumisaappaitten varret hankasivat ihanasti pohkeisiin,palattuani takaisin jäin ulkosalle ja kävelin autotallille.Vilkaistuani sisälle autotalliin läksin sisälle ,kiiruhdin keittiöön ja laitoin kahvin keihumaan .Aloin lukea aamuista sanomalehteä ja join kahvia siinä samalla,minun oli hyvä olla olin nainen tyylikäs ja nätti, nainen se joka halusinkin olla haluttavan näköinen ja upea.Läksin ulos ja päätin lähteä kaatopaikalle roskia viemään,laitoin roskasäkit auton peräkonttiin ja ajelin kaatopaikalle.Heittelin roskasäkit kaatikselle ,katselin ympärilleni ja annoin kumissaappaitteni kuraantua siinä samassa hiukan.Palasin kaatopaikalta ja menin saunalle peseskelemään kumisaappaitani,tunsin outoa nautintoa ja mielihyvää kun vesi valuin pitkin ruskeiden kumisaappaiden kiiltävää pintaa .Kiihotuin ihan mahtavasti ja nautin tilanteesta ,ei mennyt taaskaan kauaakaan kun minulla tuli parahdin hiljaa kun taas kerran spermaa ruiskahti pikkuhousuihini ..

    • Eija K

      Vettä ,sitä satoi oikein kunnolla ja ilma oli syksyisen harmaa.Olin lähtenyt kävelemään jo aamulla heti päivän valjettua,mustassa sadetakissa tummanruskeassa hameessa ja vaaleavillapusero sadetakkini alla, jalassani oli ihan uudet ruskeat Dianat uutuuttaan kiiltävät naiselliset kumisaappaat.Sateenvarjon olin ottanut mukaani kävelin pitkin hiljaista maantietä ja sadepisarat ropisivat mukavasti sateenvarjooni,olo tuntui ihan hyvälle ja minun oli kiva olla kun sain olla sellainen kun usein tahdoin tai halusin olla.Uudet kumisaappaat tuntui mukavilta jalkaan kun astelin sateen ropistessa maantiellä,pysähdyin ja katselin ympärilleni huomasin ison vesilammikon ja menin siihen seisoskelemaan.Aloin läträtä ja lotrata vesilammikossa ,tuntui kivalle kun sain veden roiskumaan ,loiskuteltuani kotvasen keksin mennä läheiseen ojaan kahlaamaan .Olin kuin pikkutyttö uusine kumisaappaineen nautin suunnattomasti leikkimisestä veden kanssa,jonkin aikaa leikittyäni nousin ojasta ,läksin astelemaan takaisin ja annoin sateen ropista.Päästyäni sisälle menin taasen saunalle ja aloin pestä kuraantuneita kumisaappaita,olin onnellinen siinä touhutessani tunsin kiihottuvani kun katselin uusia kiiltäviä kumisaappaita .Palasin eteiseen ja aloin poseerata ja keikistää peilin ääressä,
      näytin upealta ja niin naiselliselta että kiihotuin ihan hurjasti ,esittelin naisellisia muotojani ja tyylikästä olemustani kun minulla tuli ihanasti .Suustani huulien lomasta pääsi hiljainen parkaisu, kun spermaa lensi ties monennenko kerran pikkuhousujeni sisälle, kiiruhdin vessaan siistimään itseäni ja kuivailemaan märkiä pikkuhousujani.

    • Sunniva cd tv

      Taisi olla varhainen kevät aamu kun lähdin ulos ensi kertaa laittatuneena naiselliseksi,olin meikannut huolellisesti ja asuni oli mielestäni moitteeton.Satoi vettä aikalailla kunnolla joten asukin oli sen mukainen,musta suora hame sellainen polviin ulottuva ja valkoinen paitapusero sekä musta takki vielä päälle ja musta pitkä sadetakki sekä sateenvarjo tottakai.Jalkaani vedin uuden uutukaiset kumisaappaat,punaiset Ulla saappaat ihanat ja naisellisetkin ,katselin itseäni eieisen peilistä ja näytin ihan hyvältä .Jännitin hiukan kun astelin ulos ensikertaa naisena,vilkuilin ympärilleni ja läksin astelemaan kadulla .Sadepisaroita ropisi sateenvarjoon ja sadetakkiin kävellessäni aamuisella kadulla,tuntui jotenkin erikoiselle kun astelin eteenpäin ja vilkuilin itseäni kauppojen näyteikkunoista.Aloin nauttia siitä mitä koin juuri sillä hetkellä,ihana hyvän olon tunne täytti minut ja rupesin kiihoittumaan .Pysähdyin erään näyteikkunan ääreen ,aloin iailla itseäni ja naisellista olemustani siinä seistessäni.Kiihoituin entistä enemmän ja enemmän ,ehkä myös pelkäsin paljastuvani kun elimeni jäykistyi mutta nautinnon tunne se voimistui ja voimistui .Kun olin vielä vähän aikaa ja ihastelin naisellisuuttani ja olemustani ikkunasta ,niin en voinut mitään että minä sain ihanan orgasmin .Suustani pääsi hiljainen ulvahdus kun laukesin siinä ikkunan ääressä,spermat vain purskahtivat pikkuhousujeni uumeniin kun minulla tuli .Läksin astelemaan takaisin kotiin pikkuhousut märkinä ja posket punoittaen,kävelin hiljaisella kadulla ja minun oli hyvä olla ,samanlaisia tuntemuksia olen kokenut usein myöhemminkin joten Eija et ole ainoa joka saa pikkuhousut märiksi minäkin laukean aina välillä niin ihanaa ja kiihottavaa on kun saa olla se mikä haluaakin.

    • 32345678

      Ihan kivoja tarinoita näitä lukee ihan mielellään kirjoitelkaa lisää.

    • Eija K

      Huhtikuu ja harmaa loskainen aamu, läksin aamukävelylle jo varhain olin kotona ja yksin.Laittauduin oikein nätiksi,musta polviin ulottuva hame vaalea villapusero ja pitkä vaaleanharmaa takki ylle,jalkaani vedin ihanan naiselliset harmaat susanna merkkiset kumisaappaat-ihan uuden uutukaiset ja ihanasti kiiltävät pitkävartiset naiselliset kumpparini, jotka olin ostanut ihan hiljakkoin.Menin ulos ja suuntasin askeleeni läheiselle maantielle,oloni tuntui mukavalle nautin naisellisuudestani ja kävelin tyylikkäänä hiljaisella maantiellä.Uusien kumisaappaitten varret tuntui pohkeissa kivalta ,astelin maantiellä ja annoin loskan loiskahdella.Minun oli hyvä olla olin tyytyväinen olooni ja kävelin hiljaista maantietä pitkin,pysähdyin ja ihastelin uusia kumppareitani näyttivät hyvältä siinä kevät sohjossa ,käännyin takaisin ja astelin lantio keinahtaen takaisin kotiin.Tunsin suurta tyydytystä siinä astellessani sain olla juuri sellainen kun halusinkin olla.

    • Anonyymi

      Kesäaamu sellainen harmaa ja kosteakin hiukan,olin taas..oli sateinen aamu,oli syksyinen aamu, oli aamu, oli eijaK. aamu olitaasaamu oli aamu. oli skandinavian aamu oli konekiväärikirjoitusta,oli kirjoitusvirheitä,oli välilyönnit puuttuui,oli aamu.on aamu.

      Oli niin paljon kirjoitus virheitä, vain kone pystyy tähän.Oli aamu....,kun tämän kirjoitin,oli aamu

    • Anonyymi

      Laitoin uudet Hai-Low saappaani jalkaan , kun lähdin autoilemaan. Saappailla on hyvä painella polkimia.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    6. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    7. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    8. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    10. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    Aihe