En takuuvarmasti ole ainoa, jota Saunalahti laskuttaa vuodesta toiseen - TYHJÄSTÄ!
Useampi vuosi sitten Saunalahden ylityrkkymyyjä soitti ja tyrkytti vuodeksi ILMAISTA vuoseksi. Sanoin että olen 100% tyytyväinen nykyiseen uudehkoon muuhun liittymääni mutta en päässyt hänestä eroon ennenkuin sanoin että ookoo päättäen samalla, että lähetä kun noin tyrkytät mutta kertaakaan en sitä käytä. Kun kyseinen simkortti tuli, heitin sen suoraan roskiin ja ajattelin että olipa haaskausta Saunalahdelta.
En siis ottanut numeroa enkä simkorttia käyttöön, en koskaan soittanut sillä yhtään puhelua enkä lähettänyt yhtään ainoaa viestiä ja unohdin koko jutun. Vuoden päästä tuli Saunalahdelta kuitenkin vuosimaksulasku, sille korkolasku, uhkauskirjeitä, ulosottouhkauksia, perintätoimistokirjeitä ym ym ja summa nousi moneen kymmeneen euroon.
Soitin Saunalahteen ja odotin tietenkin valtavan pitkän ajan maksullisella "Miellä on tällä hetkellä ruuhkaa linjalla. Selitin asiani ja sain heidät vaivoin peruuttamaan laskun.
Vuoden päästä alkoi sama show.
Menin henkilökohtaisesti Keravan Saunalahden tomiipisteeseen raivoissani ja siellä mies pahoitteli tapahtunutta, poisti kuulemma kaikki tietoni rekisteristä ja sanoi että nyt ei laskuja enää voi tulla.
Vaadin siitä kuitenkin kirjallisen lupauksen ja sen myös sain.
ARVASIT OIKEIN! Nyt vuoden päästä postilaatikkooni tipahti jälleen vuosimaksulasku liittymästä, jota en ollut koskaan käyttänyt.
Kun nykyisin joku suoramyyjä soittaa ja tyrkyttää Saunalahtea, sanon suoraan että vaikka se olisi maan ainoa myyjä, Saunalahtea EN KOSKAAN OSTAISI!
Kuukausi sitten mieheni sai muuten Saunalahdelta laskun jostain laajakaistasta, jota hän ei ollut tilannut. Meillä on laajakaista-asiat aivan kunnossa eikä todellakaan ole kaiken kokemamme jälkeen Saunalahden liittymää.
Poliiseille vinkki! Aivan varmasti jotkut ihmiset maksavat perättömät Saunalahden laskunsa tuskaannuttua jatkuvaan uhkailuun, osa varmasti maksaa ihan epähuomiossa muiden laskujen mukana. Tämä on aivan varmasti yksi osa Saunalahden liikeidasta!!!!
Saunalahden markkinointi rikollista!
4
221
Vastaukset
- mistä teitä sikiää?
Jos otat kuukausimaksulisen liittymän (=käytännössä kaikki liittymät ovat näitä), joudut maksamaan kuukausimaksut koko sopimuskaudelta, vaikket käyttäisi liittymääsi lainkaan.
Luulisi tämän olevan itsestäänselvää. Ei kannata syyttää Saunalahtea omasta käsityskyvyn puutteestaan/tyhmyydestään. - K-spora
Arvasin jo tekstisi alusta, että tämä ongelma koskee vain Keravalaisia.
- Valtsusta.
Joo mä hiffasin heti et Korsosta tai kauempaa on aloittaja, ei voi olla noin dillejä kehä kompan sisällä, eikä vastaavasti saunalahden ulottumattomissa muualla suomes.
Viddu kun ottaa kerralla selkeät liittymät, kertamaksulliset, ei mitään kytkyjä, kätkyjä tai pakettei, niin pärjää. Juu Nou Junddu mou.
- esa3esa
EI kannata ota jos ei tarvi tottakai joutuu maksamaan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1231964Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1311874Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101794Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561465Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341392Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5161076Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50972Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115916Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347882