Toivottavasti, edes iltapäivällä onnistuu. Joo, mitä seikkailujen linnakkeesta? Estääkö se yliopisto-koulutettuja ottamaan vankeja omiin tarkoituksiinsa? Mun mielestä se sana ympäristö on huono, aivan niinkuin vangillakin.
Sitten se yksi osoitettu iskä, se leima-iskä, eleli siellä Robin Hoodin ja Sherwoodin metsän rosvona varastellen, kun se oli keksinyt tämän masennuksen, lapsettomuuden, skitsofrenian, paniikkihäiriön ja laittanut mut pakko-oireiseen häiriöön ja ajanut stressiin ja burn-outtiin. Keskelle kaupunkia johonkin "puuhäkki-leikkikehään", tuottamaan fokusaatiota.. Sellaiseen, jollainen on jonkinlaisilla lapsilla. Mistään muusta hän ei ole koskaan ollut niin innostunut.
- Onko hänellä sellaista? kysyi isäni. Se iso vaalea hahmo.... Ulkona oli raikas ilma ja vuosi oli 1983, tai jopa vuoden 1984. Ja sitten hän jatkoi: "Tuntuisiko se vähän paremmalta sen piirongin laatikon kanssa?" Kauhean painava se mielikuvitus-ystäväkin on.
-Jaksatko ihan jo nostaa mua? kysyi se iso vaalea hahmo, eikä hänen veljensä. Mun mielestä on kiva olla ihmisten kanssa sellaisesti säädyllisesti, järjestellysti, kuin esim. jossakin järjestössä.
-Osaako se suomia tarpeeks mulle?
-Voin mää ehkä osata.
-Osaanko mää Sini suomia? Mutta sitten se on kurjaa, kun hän erikielinen, eikä voi olla tekemisissä senkään kanssa. Mun tehtävä oli luopua taas kääntäjästä, joka on melkein aina tarpeellinen, mutta jota en koskaan juuri tarvitse. Ympäristöni on jo lähes kokonaan suomenkielinen, mutta puhun jotenkin kai auttavasti suomea äidinkielenäni.
- Onko se mielestäsi skitsofrenia?
Mitä sä siltä piironkia olet lähtenyt lapselta kyselemään.
- Ei mun pitää ensin kysyä onko se aivan turvallista, mun rotuerottelusta, ja kukaan muukaan ei suostu. Vaan unohdetaan tämä asia, nyt heti. Nämä ja tämä lelu-asia ja piironki, nyt tänne mulle, heti.
Tiedätkö miten piirongista tehdään ihminen?
Voi, että mä haluan olla hiljaa
Amnesty:Sinde-82
1
120
Vastaukset
- Sinde vm-82
Piironki on monis vertis, toiselta nimeltään lantio ja sen erilaiset vakautukset, jopa vakaumukset, kuten Jumalkäsitykset.
Monis vertis = piironki
Järjestö = säädyllisyys & käyttäytyminen
Mielikuvitushahmo = ikkuna, ulkoilma, lumihanki
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770