Moi.
En tiedä onko tästä aiheesta jo keskusteltu täällä, mutta kysyn nyt asian silti, niin saan varmasti ainakin vastauksen suoraan omaan tilanteeseeni.
Eli siis, tilanne on se, että olen ensi keväänä valmistumassa ammattiopistosta ammattiin ja jään siis työttömäksi. Onko minun haettava ensi kevään tulevassa yhteishaussa, jotta saan korvauksia sitten kun valmistun? Olen siis alle 25v, enkä kyllä mielelläni hakisi minnekkään, minnekkä en ole edes menossa, koska minulla on muita suunnitelmia jatkoa ajatellen.
Mitenkä muutenkin homma työkkärin kanssa toimii sitten kun valmistun? Joudunko automaattisesti jonkinlaiseen karenssiin tai jotain? Olen aiemmin ollut kerran työkkärin asiakkaan lukiosta valmistuttuani, mutta sillon tilanne oli kuitenkin aika erilainen.
Valmistuminen ja yhteishaku
4
78
Vastaukset
- 14+14
http://mol.fi/mol/fi/00_tyonhakijat/03_nuoret/05_yhteiskuntatakuu_nuoret/index.jsp
"Nuorten yhteiskuntatakuu koskee kaikkia alle 25-vuotiaita työttömiä nuoria, jotka ovat työ- ja elinkeinotoimistossa työnhakijoina. Yhteiskuntatakuun piiriin kuuluvat sekä ammatillista koulutusta vailla olevat että ammatillisen koulutuksen suorittaneet nuoret. " - klasnlcskjcnhdsk
"Eli siis, tilanne on se, että olen ensi keväänä valmistumassa ammattiopistosta ammattiin ja jään siis työttömäksi. "
miten voit tietää sen nyt jo?
"Onko minun haettava ensi kevään tulevassa yhteishaussa, jotta saan korvauksia sitten kun valmistun? "
on.
"Olen siis alle 25v, enkä kyllä mielelläni hakisi minnekkään, minnekkä en ole edes menossa, koska minulla on muita suunnitelmia jatkoa ajatellen."
niin että olisi muuta tekemistä kuin työnteko ja opiskelu,mutta ilmainen raha kelpaisi? - 1+6
Kun sinulla on sitten koulusi päättyessä ammatti, niin ei tietenkään tarvitse enää hakea minnekään. Karenssia saat muistaakseni 7 päivää tai 5, joku viisas korjatkoon.
Työkkäristä voivat laittaa työnhakukursille, kestää viikon. Muita toimenpiteitä ei tule. Vaikka tottakai työllistyt heti kun koulusi loppuu, se olisi ihan kiva. Eli et mitenkään automaattisesti jää työttömäksi. - 1215123512
^ Kiitti sulle. Aiemman tyyppisiä vastauksia jo melkein osasinkin odottaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1621384
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä40985Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38715- 14630
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28622- 36616
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver20592Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30567Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17553