Koirien käyttömaksu

Asukas xxx

Tämän päivän Iltasanomat uutisoi seuraavanlaisesti, teksti lainattu Iltasanomien sivuilta:

** Hartolassa aletaan periä koirien käyttömaksua

Kunnan vuokra-asuntoja hallinnoiva yhtiö perustelee päätöstään oikeudenmukaisuudella.

Päijät-Hämeen Hartolassa aletaan periä ylimääräistä maksua kunnan vuokra-asunnoissa asuvilta koiranomistajilta.

Rivitalossa asuva koiranomistaja tulee saamaan 10 euron lisämaksun koiraa kohti kuukaudessa.

Kerrostaloissa uusi käyttömaksu tulee olemaan 15 euroa kuukaudessa.

Päätöksen on tehnyt Kiinteistöyhtiö Kuninkaanpitäjä, joka hallinnoi valtaosaa Hartolan kunnan vuokra-asunnoista.

Sen hallinnassa on 180 asuntoa. Toimitusjohtaja Harri Suoknuuti perustelee päätöstä oikeudenmukaisuudella.

- On väärin, että koirattomat perheet jotuvat maksamaan koirien aiheuttamista kustannuksista, Suoknuuti toteaa.

Hänen mukaansa käyttömaksu rinnastuu muihin vastaaviin, kuten vesimaksuun, jota perheissä ruvetaan maksamaan uuden lapsen synnyttyä.

Suoknuuti sanoo, että koirien kuormitus asunnoissa on yhtä suuri kuin lapsen.

- Tulee kynsien jälkiä ja puremia listoihin ja keittiökalusteiden kulmiin. Koiria myös pestään. Kyse on kymmenistä tuhansista euroista vuositasolla. Tätä kustannusta veloitetaan nyt osittain koiranomistajilta. Se, että koirattomat olivat maksumiehinä, tuntui väärältä.

Suoknuutin mukaan kyseessä ei ole hetken mielijohteesta tehty päätös. Asiaa ruvettiin valmistelemaan jo kaksi vuotta sitten, kun erään kerrostalorapun siivouskustannukset nousivat yllättäen suuresti.

Selvisi, että rappuun oli muuttanut kolme suurta, pitkäkarvaista koiraa, jotka juoksentelivat rapussa vapaana lenkiltä tultuaan.

Kiinteistöyhtiö tarkkaili asuntojen kuntoa ja kiinnitti huomiota niissä asuviin eläimiin parin vuoden ajan.

Suoknuutin mukaan asunnoista näki heti, jos niissä oli pidetty koiraa. Muiden eläinten ei havaittu aiheuttavan vastaavaa kuormitusta.

Päätös koirien käyttömaksusta päätettiin tehdä näitten kokemusten perusteella.

Suoknuuti kertoo varautuneensa henkisesti siihen, että päätös herättää keskustelua.

- Onhan tämä uusi ajatus. Pioneerin hommissa joutuu aina tulilinjalle, Suoknuuti naurahtaa

Tähän mennessä Suoknuuti on saanut palautetta neljältä henkilöltä.

Kaksi heistä oli koiranomistajia, jotka kysyivät perusteluita päätökselle. Kaksi koiratonta taas kiitteli tasapuolisuudesta. **

Toivottavasti Jämsä tekee pian samansuuntaisen päätöksen koskien kaupungin omistamia vuokra-asuntoja ympäri Jämsää ja miksei sama voisi koskea kissojenkin omistajia.

12

122

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvä idea.

      Kannatetaan. Kysehän on kaupunkilaisten yhteisestä omaisuudesta, joka koiratalouksissa kuluu muita enemmän. Ilman muuta tämmöinen maksu heti.

      • hauhau

        Ehdottomasti pitäisi tulla kaikille paikkakunnille,vaikka toisaalta koirat ei kerrostaloon sovellu.Voisi kaupunki laittaa koiranomistajat samaan kerrostaloon niin johan koiranomistajat huomaisivat tosiseikat.

      • Murnauskis
        hauhau kirjoitti:

        Hau hau vaan. Teillä ei selvästikään ole koiria. Sääliksi käy.

        Kun vuokralainen muuttaa asunnosta, täytyy asunto jättää siihen kuntoon, kun se sisäänmuuttaessa oli. Eli ne kynnen- ja hampaiden jäljet täytyy maksaa kuitenkin.

        Tuleeko se tässä nyt vähän sitten tuplana?

        Ei niitä koiria pestä sillä viisiin, että vesi juoksee koko ajan. Eikö vesimittarit ja
        maksut ole sitä varten, että niillä katetaan koko asunnon vesikulut?

        Ja juu, arvasitte oikein, meillä on koira. Pelkää vettä ihan hitosti...

      • hauhau
        Murnauskis kirjoitti:

        Joo ei ole koiraa eikä tule onhan noita naapureilla ja ei kaikki koirat osaa olla ulvomatta kun omistaja ei ole paikalla se on vaan fakta.
        Olisi fiksua kaupungilta kun laittaisi koiranomistajat samaan kerrostaloon.

        Sanoohan useat omakotitaloihmiset ettei koiran paikka ole asua kerrostalossa.

      • Sheltti

        Minula on kaksi koiraa ja asun omakotitalossa. Kaupungin vuokrakämpässäkin olen aikoinani asunnut kolmen pienen koiran kanssa. Siistiin kuntoon asunnon jätin kun pois muutin. Jos koira on päivän yksin kotona kun ollaan töissä / koulussa ja kun kotiin tullaan hätäisesti koira käytetään tarpeillaan ja taas koira jää yksin, niin varmaan se koira turhautuu ja ulisee. Minä olisin valmis maksamaan kunnon koiraveroa jos tähän asiaan vaikuttaisi. Pikkusen pitäis miettiä ennenkö koiran ottaa että, jaksaako siitä huolehtia seuraavat 10 vuotta.
        Lenkille on lähdettävä huvitti tai ei. Niin, kun siihen kaupungin vuokrakämppään aikoinani muutin niin siinä oli asunnut nainen parin koiran kanssa. Yksin kuulema paljon koirat oli, ja sen kyllä jäljistä huomasi.

      • Auts
        Sheltti kirjoitti:

        Kaupungin vuokrakämppiä välittävä ja niistä huolehtiva henkilö ei ole tapauksessasi hoitanut hommiaan. Lähteneen vuokralaisen olisi pitänyt korjata omalla kustannuksellaan koiruleiden jäljet, eikä häippästä vaan ja jättää raatelut
        seuraavalle. Sait nautiskella niistä ihan syyttä.
        Kyllä laiskojen ja eläimen haluavien kannattaisi ottaa kissa, jos joku eläin on
        pakko olla. Hirvittää ajatella yksinäisiä koiria omistajaa odottamassa...
        Kissa pärjää vähemmälläkin huomiolla.

    • 14

      Onnex nuo kaikki vuokrakasrmit jyrätään pillarilla kohta sileeks, niin ei tartte tostakaan murehtia.

    • uuuuuuuuuuiiiiiiii

      No kun se vaan on niin että useimmiten se koiranomistaja pitää sitä koiraa vain oman halunsa mukaan ei ajattele yhtään koiran parasta,on ylpeä koirasta joka on yöt yksin siten työpäivänään yksin ja sitten viedään paskalle mahdollisimman lähelle sitä talon nurkkaa.
      Nämä kerrostalokoiranomistajat on alinta pohjasakkaa.

    • sitä saa mitä tilaa

      minä asun omakotitalossa, mutta postilaatiikoni on n 200m päässä asunnostani. Kerran kävi näin. Olin torstai aamuna hakemassa vekkaria,kun näin tilanteeen. Siinä joku iso huntti vääntää kakkaa mun postilaatikon juureen.(narun toisessa päässä kaunis nainen)
      Otin tytön juttusille... (mukavaa jutustelua)
      Sit uskalsin kysyä missä tyttö asuu?
      -kertoi
      -kiitos. minäkin tule paskalle sun postilaakolle..

    • Piskit pois

      "Nämä kerrostalokoiranomistajat on alinta pohjasakkaa."

      Yksinkertaista porukkaa, joilla ei ole alkeellisintakaan käsitystä siitä mitä koiran omistaminen vaatii. Usein hyvässä syrjäytymisvauhdissa olevia kaljaa kittaavia teinipimuja.

      • JIPPIIIIII

        JUURI NÄIN

      • Rintintintintin....
        JIPPIIIIII kirjoitti:

        JUURI NÄIN

        PEUKKU!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      90
      4219
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3203
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      939
    6. 134
      931
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe