Meillä asustelee 4kk vanha Kääpiöpinserin ja Tiibetinspanielin sekoitus pentu. Pentu on erittäin vilkas ja kovapäinen, mutta erityisesti se tuntuu kohdistavansa kovapäisyytensä minuun. Vietän pennun kanssa eniten aikaa, ruokin sen useimmiten ja se nukkuu vieressäni. Mistä siis johtuu, että pentu ärhentelee juuri minulle? Kun tulen töistä on pentu heti lahkeessani kiinni ja kun kiellän sitä se alkaa äristä. Muutenkin villiintyessään se alkaa näykkiä eniten minua, ei muita perheenjäseniä. Mistä tämä johtuu?
Muut sanovat, että minun pitäisi jättää pentu joksikin aikaa täysin ilman huomiota, mutta tuntuu hankalalta olla huomioimatta, kun toinen iskee terävät naskalihampaansa ihooni. Pentu on erittäin huomionkipeä ja kaipaa koko ajan tekemistä.
Pentu näykkii ja ärhentelee
7
609
Vastaukset
- hiu
Viimeinen lause kertoo jo paljon. Pentu kaipaa puuhaa ja haluaa huomiota, jota tietää saavansa sinulta. Huomiotta jättäminen tai rauhallinen, päättäväinen komentaminen auttavat. Tai aika, pentu rauhoittuu kasvaessaan, ainakin vähän :)
- demjen
Et todellakaan ole pentusi inhokki vaan leikkikaveri. Tuollainen ihon pureminen on vaan haastavaa, sitä älä salli. Pennuthan siis purevat ensimmäiset puoli vuotta. Anna paljon sallittua pureskeltavaa ja yhteistä touhuamista. Itse toimin aikoinani niin, että lahkeissa/vaatteissa roikkuminen jäi huomiotta, mitä nyt parista rätistä metelöimään! Mutta jos ihoa purtiin, annoin pennulle kipakat lähdöt. Rajana oli tasan se, että jos minuun sattui. Puolivuotiaana loppui hammastelut. Vieläkin voi parivuotiaani ottaa hellästi ranteeni isoon kitaansa, mutta ei vahingossakaan satuta minua. Ei todellakaan hyöki eikä revi.
- Tuplu
Kuullostaa ihan normaalilta pennulta. :) Pentujen kehitykseen kuuluu tuo pureminen, niille pitää vaan hellästi ja johdonmukaisesti opettaa mitä saa purra ja mitä ei. Tuohon lahkeiden puremiseen meillä tepsi huomioimattomuus. Eli kun pentu iskeytyi kiinni punttiin pysähdyin ja olin täysin hiljaa ja liikkumatta kunnes pentu lopetti. Sille hauskinta oli lahkeiden jahtaaminen ja kun pysähdyin enkä reagoinut, ei se sitten ollutkaan enää hauskaa. Pennun ollessa nätisti paljon kehuja ja huomiota. Käsien puremiseen tepsii kielto ja käden 'vaihtaminen' sallittuun pureskeltavaa, esim. luuhun tai leluun. Tai vaihtoehtoisesti kielto ja leikki loppuu kun pentu puree liian lujaa. Kärsivällisyyttä, kyllä se puremisvaihe menee ohi pennun kasvaessa!
Ja se, että pentu kuormittaa eniten sinua, tarkoittaa yleensä, että olet pennun läheisin henkilö, pentu luottaa sinuun. - woof_
Usean koiran kanssa käsien puremiseen auttaa terävä kiljasu ja sillä sekunnilla leikinlopettaminen ja huomioimattomuus. Jotkin koirat taas saattavat innostua kiljasusta enemmän tai eivät huomioi ollenkaan. Oma pentu ei huomioinut kiljaisua eikä "murahdusta". Jouduimme ottamaan käyttöön jäähyt ja pienemmistä purasuista tai käsien jauhamisesta huomioimattomuuden. 2 viikkoa kulunut ja pentu on rauhoittunut paljon ja leikin yhteydessä saattaa ottaa kädestä kiinni, mutta ei pure samalla voimalla kuin aikaisemmin.
Kannattaa myös opettaa koiralle "koske" käsky. Sillon koira oppii lähestymään käsiä rauhallisemmin. - Pen_tu
Kun pentu alkaa riehua, eikä usko kieltoa, pennun voi viedä eri huoneeseen ja laittaa oven kiinni. Kun pentu on rauhoittunut, se pääsee taas muiden luo. Jos sama toistuu, pentu joutuu taas eristyksiin. Ethän muutenkaan koko ajan touhua pennun kanssa ja anna sille huomiota? Huomioi pentua silloin, kun se ei itse vaadi huomiota. Jos pentu esim. tulee luokse lelu suussa, älä aloita leikkiä. Tee aina itse aloite esim. leikkimiseen ja silittelyyn. Näin pentu tajuaa, ettei huomiota kannata kerjätä, koska sinä päätät siitä, milloin sitä saa ja milloin ei. Muista, että koko ajan ei tarvitse touhuta jotain, vaan myös rauhoittuminen on tärkeä taito.
Mieti, miten kiellät pentua? Kiellon pitää olla napakka, että asia tulee selväksi, eikä mitään hyssyttelyä. "Ei"-sanaa ei myöskään hyödytä hokea, jos sitä ei ole opetettu pennulle. Se ei luonnostaan tiedä sanan merkitystä. Sanaa voi opettaa vaikka makupalojen avulla: pentu ei saa ottaa niitä ennen kuin saa luvan. Makupala laitetaan lattialle ja kun pentu on säntäämässä sen kimppuun, sanotaan napakasti "ei". Jos pentu uskoo, se palkitaan. - pentunsa inhokki
Olen nyt ottanut käyttöön tuon, että pysähdyn heti kun pentu alkaa edes aloitella jalkojen jahtaamista. Jos pentu tulee edes pyörimään leikkimielessä jalkojen ympärille, pysähdyn, olen hiljaa enkä huomioi pentua ollenkaan. Seison siinä niin kauan, että pentu lähtee ja sitten jatkan normaalisti. Tuo tuntuu toimivan.
Pitäisi muistaa tuo, etten huomioi pentua koko ajan. Jos olen pennun kanssa kahdestaan kotona, vaatii se oikeastaan jatkuvaa huomiota; tuo leluja, pyrkii syliin, alkaa näykkimään yms. Yleensä silloin alan leikkiä pennun kanssa, joten pitääpä kokeilla tuota, etten huomioi pentua silloin kun se sitä kerjää. Tuntuu vain julmalta laittaa reppana leikkimään yksin. :D
Sama ongelma meillä on ollut oikeastaan kaikkien koiriemme kanssa. Koirat tottelevat hyvin muita perheenjäseniä, mutta minun käskyni kaikuvat kuuroille korville. Onneksi kaikki ovat aikuistuttuaan rauhoittuneet. Ehkä auktoriteettia ei ole tarpeeksi, tai sitten olen liian lepsu. Pitää yrittää ottaa kovempi kuri käyttöön!- Pen_tu
Jatka vain samalla lailla tuota huomioimattomuutta. Tarkoitus ei ole olla mikään diktaattori, mutta tietyt rajat ja säännöt on oltava. Tuskin antaisit lastenkaan riehua, joten miksi koirankaan? Jos olet tekemässä jotain tärkeää ja lapset tulevat ympärille hosumaan, kiellät varmasti heitä ja käsket lopettamaan. Pentu tarvitsee samat rajat. Huutaa ei tarvitse; jo kehonkieli ja äänenpaino kertovat, että olet tosissasi.
Voit vaikka tehdä niin, että alat leikkiä pennun kanssa vähän ajan päästä siitä, kun se on kerjännyt leikkimistä. Odotat, että pentu asettuu pitkälleen tai alkaa leikkiä itsekseen ja alat vasta sitten leikkiä sen kanssa. Sama juttu, kun palaat kotiin: odota ensin, että pentu rauhoittuu ja huomioi sitä vasta sen jälkeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1111789Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101749Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1111691Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541432Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341378Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii483985Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50951Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115901Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298892Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347838